Terapian tarpeessa

17.11.2026 klo 13.10, kirjoittaja
Kategoriat: Havaintokertomus , Kuu , Kuvausvinkit , Maisematähtikuvaus , Revontulet , Yleinen

Oli hieman huolia ja murheita erään K:lla alkavan laitoksen kanssa. Nykypäivänä ko.lafkan kanssa asiointi on poikkeuksellisesti hyvin ahdistavaa. Mieliala oli pohjalukemissa ja väsytti. Lötkötin luovuttaneena sohvalla katsomassa jotain yhtä tyhjän kanssa olevaa sarjaa, kun tulin vilkaisseeksi Tampereen Ursan kameraa. Mitä ihmettä, siellä oli kurkkimassa terhakas tuplakaari. Kuu oli 77% joten en ajatellut ensin panostaa tähän iltaan. Edellisellä vilkaisulla arvot olivat olleet melko olemattomat etelän revontulia ajatellen. Toista oli nyt kun kaaviot helottivat oranssina. Riku patisteli minua myös radalle, koska hän tietää ja tuntee vaimonsa mielialaojen notkahdukset ja myös sen, mikä niihin auttaa. Harmaapartainen kotihoitajani määräsi minulle revontulikuvauksen ja reissussa saisin olla niin kauan, kun jaksaisin. Kyllä ukon kehveli tietää, mikä tässä kohtaa piristää. Se on ulkoilma, liikunta ja ne pahuksen reposet ja tähtitaivaan äärettömyys. Puin lämpimästi päälleni ja ajoin Laustin peltoaukealle muutaman kilometrin päähän. Siksi toiseksi en ollut ihan vielä väleissä Sigman objektiivin kanssa, joten lisäoppi ei olisi pahitteeksi.

Otsalampun valokiilassa Laustilla näkyi vettä, mutaa ja lisää vettä. Voi pahus, mahtaako pelto kantaa? Edellisenä iltana oli ollut sen verran pakkasta, että ohut jääkuori oli kantanut kuvaajaa. Nyt plusasteita oli huimat 10. Ensimmäinen askel pellolle kuivalta näyttävään kohtaan ja heti tyylikäs uppoaminen mutaan nilkkaa myöden. Liki oli ettei jalkine jäänyt peltoon. Seisoin hieman neuvottomana hetken, kunnes ajattelin hivuttautua pitkin penkkaa asemiin. Maa kantoi jotenkuten. Kameran sai kaivaa saman tien jalustalle, revontulikaari alkoi näyttämään epäilyttävästi dyynihyllylle. Voi kumpa Kuun voisi sammuttaa pieneksi hetkeksi!

Näytelmä alkoi ihan mukavasti, mutta revontulet aktivoituivat vain alareunastaan, yläosa pysyi diffuusina eli melko piirteettömänä. Tuolloin nähtyä revontulimuotoa kutsutaan nimellä “helmakirkastuma”. Jotenkin jännästi heti, kun reposet aktivoituivat kaari laski alemmas. Kuu valotti näkymää ihan liikaa. Yritin liikkua kameran kanssa pellolla hieman eri kohtiin, mutta jokaista askelta sävelsi “splät”. En voinut käytännössä liikkua ollenkaan, kuvausalueeni käsitti 2*3m kohtuu kuivan kaistaleen maata. Niinpä äkötin kiltisti paikoillani ja havainnoin sekä kuvasin. Taivaalle muodostui myös dyynihylly, mutta silmin en dyynejä hahmottanut. Kun näytelmä alkoi hyytymään, tapahtui jotain hassua. Kaaresta näytti idän suunnalta kasvavan laikku, joka kulki hetken aikaa kaaren yläpuolella ja lopulta repeytyi irti. Irti repeytyneeseen laikkuun ilmaantui säteitä. Erikoisen näköistä, eikä aktiviteetti kestänyt montaakaan minuuttia. Laikku saattaa joskus ennakoida esimerkiksi RAGDAn ( Red Arc with Green Diffuse Aurora) näkymistä jolloin kaaren käyttäytyessä näin, kannattaa vilkuilla sivuille ja taaksepäin. Jos olisin kuvannut kohti länttä, olisin todennäköisesti missannut tämän hieman erikoiselta vaikuttaneen laikun näkemisen. Jännittävän näköinen tapahtuma kaikenkaikkiaan. Kuvasin talteen vielä muutamat pilarit ja säteet. Kun näytelmä himmeni sykkiviksi revontuliksi ja palautuminen alkoi, ajattelin vaihtaa paikkaa. Kaari putosi todella alas horisonttiin. Ajoin Isomäkeen, joka oli pitkään saavuttamattomissa tielle kaatuneiden puiden vuoksi. Syksyllä tie oli onneksi raivattu puhtaaksi ja alueelle pääsee jälleen nauttimaan tähtitaivaasta.

Isomäessä ollessani kaari jälleen aktivoitui, mutta putosi uudestaan hyvän alun jälkeen todella alas horisonttiin. Sain muutaman mukavan ruudun matkamuistoksi. Mietin, että olikohan homma tältä erää tässä. Istahdin kivelle ja kaivoin kännykän esille. Katsoin revontuliapit ja sivustot. Kaiken järjen mukaan näytelmää pitäisi vielä tulla. Istuin hetken ja mietin jaksaisinko vielä tovin. Magneettiseen keskiyöhön ei ollut enää kuin 45 minuuttia. Tuolloin revontulet voivat hyvinkin aktivoitua ihan nättiin tanssiin. Arvot olivat aika hyvät, mahdollisuus paranisi entisestään. Kuu laskisi hieman alemmas, joten sen valo ei olisi enää niin terävää. Pienenpieni Kuu ei yleensä haittaa, päin vastoin se luo ihan omanlaisensa värit ja fiiliksen kuviin hopeanhohtoisella ja pehmellä, aavistuksen kellertävällä valollaan. Nyt mollukka oli hieman liian suuri sekä kirkas, mutta oli pakko kyllä kokeilla. Pakkasin jälleen tavarat ja lähdin liikkeelle. Suunta oli kohti kotikylää. Maisema meillä on lokakuussa erikoisen nätti ja halusin ikuistaa sen. Kyseinen alue on sen vuoksi vaativa, että vastassa ovat Salonkylän katuvalot ja Härinänjoki, josta nousee usein kosteutta ilmaan. Alueena se on kaunis ja mustikkatilan viljelykset ovat syksyisin yksi Laitilan alueen väriläiskistä. Pensasmustikasta tulee ruska-aikana aivan järjettömän kaunis viininpunainen lisä maisemakuviin. Paloin halusta yrittää saada mustikat reposien kanssa samaan kuvaan. Nyt onneksi tuuli sen verran puuskissa, että sumua ei pääsisi syntymään. Painoin kaasua ja lähdin rullaamaan kohti kylää.

Revontuli kuvauspaikalle menevällä tiellä oli kuitenkin ruuhkaa. Kuuden peuran lauma oli syömässä maanparannuskasveja ja ei voinut sanoa, että niillä olisi ollut kiire. Minulla sen sijaan alkoi olemaan, kun kaari alkoi kirkastumaan ja nousemaan ylemmäs horisontissa. Nyt latua! Laitoin vaihteen drive-asentoon ja lähestyin hitaasti eläimiä. Menkääs nyt siitä tieltä pois ajattelin. Auton äänimerkkiä en halunnut näin lähellä asutusta yöllä käyttää. Lauma lähti liikkeelle ilman kiirettä ja tie avautui. Sain Hitsin nipin napin parkkiin, kun sai ottaa jalat alleen ja pinkaista kuvaamaan. Vedin suurinpiirtein sadan metrin aidat ja uuden ennätyksen, että pääsin päivällä katsomaani kohtaan ajoissa.

Ja nyt näytelmässä näkyi jopa punaista väriä. Pelkäsin hieman katuvalojen puolesta, mutta aika hyvin nekin kuviin sopivat, toki paloivat puhki. Mietin pitäisikö tiedustella sähköyhtiöltä pientä helpotusta, jos katuvalot saisi yöksi pois. Muualta yövalaistusta on vähennetty, mutta meidän kylä taitaa olla niin hervoton metropoli, ettei valojen sammutus ole mahdollista. Onneksi Lightroomissa aluetta sai maskattua ja himmennettyä, mutta teeppä maski sitten jokaiseen kuvaan etenkin, kun sommittelua piti väliin vaihtaa…Tässä kohtaa joku huudahtaa ”pyh, se on ihan helppoa”! Kenties, riippuu kuitenkin kuvien käsittelijästä…Kolmas näytelmä oli yllättävän pirteää seurattavaa ja sai ihan tosissaan miettiä säätöjä. Vyö oli jälleen alareunastaan huippukirkas ja vaikeuste näiden tallentamiseen kasvoi entisestään. Näytelmän huippu kesti jälleen vain muutaman minuutin ja reposet hyytyivät täydestä laukasta hiljaiseen käyntiin, kera korkeiden säteiden. Lopulta taivaalla oli sykkiviä revontulia, joiden alaosa oli punertava.

Huomasin heiluneeni ulkona viisi tuntia. Pää oli ihan tyhjä kaikesta ylimääräisestä ja fiilis oli kevyt. Nyt kelpasi lähteä ansaituille yöunille. Ahdistus? Mitä se on? Jotain epäoleellista, pyh.

-Pike, joka käy säännölisesti terapiassa Luontomutsin vastaanotolla

Speksejä illan ajalta: Canon EOS 6D Mark II ja Sigma Art 1.8 14mm ISO: 1600-3200, f2.2-3.5, 3-12s

Rauhallinen revontulikaari ja hyvin mutainen maasto
Aktivoituva revontulikaari kertoi käynnistymis aikeistaan valjulla säteellä
Repolaiset ponnahtivat Kuun valaisemalle taivaalle
Englanniksi enchanted aurora ja suomeksi helmakirkastuma on uusimpia muototulokkaita. Ei järin harvinainen.
Alareunan kirkkaus teki kuvaamisesta haastavaa
Aavistuksen dyynihyllymäinen kaari. Huomatkaa oikealla puolella kuvassa kaaren yläpuolella tapahtunut ”rispaantuminen”
Rispaantumasta muodostui omituinen teräväpiirteinen laikku
…joka lähti irtoamaan revontulikaaresta
Kaaresta näytti idän suunnalta kasvavan laikku, joka kulki hetken aikaa kaaren yläpuolella ja lopulta repeytyi irti. Laikun yläpuolella ilmaantui pieneksi hetkeksi ohut revontulisäde- tai pilari
Ja hyvän alun jälkeen näytelmä lässähti. Laikku jatkoi matkaansa seuraten revontulikaaren yläreunaa.
Tässä kohtaa elättelin toivoa hieman rivakammasta ja näyttävämmästä setistä joka ei toteutunut tälle illalle. Kun revontulikaaressa näkyy kerroksia, se näyttää hieman hassulta.
ihan näytelmän lopussa näkyi sentään pilareja ja säteitä
Ensimmäinen ruutu Isomäestä vuoteen. Rauhallinen revontulikaari.
Revontulikaari putosi jälleen alemmas horisonttiin. Nyt oli hyvä tilaisuus saada vesiheijastrus repolaisista sekä Otavan tähtikuviosta.
” hei apua, nyt peurat latua, näytelmää pukkaa”
Ehdin parahultaisesti paikalle, kun kaari alkoi näyttämään käynnistymisen elkeitä
Hienoa, sitten taivaalla mentiin! Mustikkapellot näkyvät kuvissa punaisina.
Kuun ollessa alempana näytelmä näkyi hieman paremmin
Joen pengerrykset sopivat hyvin kuviin. Joki on tässä kohtaa hyvin kapea ja kasvillisuuden täyttämä joten vesiheijastuksia paikasta ei saa.
Kotikyläni, repolaiset ja ne pahuksen katuvalot.
Kaunista ja näytelmä oli sen verran vauhdikas, että kuvaaja pysyi hereillä 😉
Viljasiilot ja vanhat rakennukset sopivat kuviin eivätkä viimeiset niittykukatkaan olleet ihan huonot etualalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *