Luomisen kuvajaisia

30.11.2014 klo 21.58, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Luin hiljattain uudelleen Alan Lightmanin kirjan Einstein’s Dreams (suom. Einsteinin unet). Sen 179:llä pienellä sivulla seurataan Albert Einsteinin päiviä ja unia vuoden 1905 huhtikuusta kesäkuuhun, jolloin hän sai suppean suhteellisuusteorian valmiiksi.

Fyysikoiden elämästä kertovissa teoksissa on kaksi vaaraa. Ensinnäkin, jos tarkoitus on kuvata heidän työnsä sisältöä, kertoa sen tekemisestä tai avata sen merkitystä, niin eksyy helposti ellei tunne fysiikkaa ja sitä, millaista fysiikan tutkiminen on. Toisaalta tarina saattaa hukkua päähenkilönsä alle, kuten suurmieskertomuksissa usein. On vaikea ottaa etäisyyttä nerouden myyttiin, kuten esimerkiksi Feynman-sarjakuva osoittaa. Ongelmat ovat erityisen vakavia kun kyseessä on Einstein, josta tuli nerouden vertauskuva jo eläessään ja jonka kehittämä suhteellisuusteoria ei ole helppo kuvattava.

Ensimmäistä ongelmaa Lightmanilla ei ole, koska hän on tutkimusta tehnyt yleisen suhteellisuusteorian asiantuntija. Hänen väitöskirjaohjaajansa oli itse asiassa Kip Thorne, eräs suhteellisuusteorian vanhoja mestareita. Lightman välttää päähenkilön paisuttelemisen, kuitenkaan vähättelemättä tai ottamatta liikaa etäisyyttä, siten että pääosassa ei ole Einstein eikä Einsteinin tietoinen työskentely. Sen sijaan kirja keskittyy tämän näkemiin uniin, joissa aika ja avaruus ovat erilaisia tavalla, joka tavoittelee suppeaa, ja yleistäkin, suhteellisuusteoriaa. Unissa ihmisten käytös peilaa näitä eroja ja on inhimillinen kosketuspinta aika-avaruuden rakenteeseen.

Tutkimukseen kuuluu eri vaihtoehtojen vertaaminen, harhapolut ja lopulta oikean vaihtoehdon löytäminen. Lightmanin kuvaamat unet ovat runollinen tulkinta tästä fysiikan luomistyöstä. Unissa on oikeita ja vääriä oivalluksia, ja herätessä kirkkauteen unet putoavat mielestä, kuten väärät teoriantyngät hylätään kauniin totuuden löydyttyä. Osa luomistyöstä ja etsimisestä tehdään alitajuisesti, joten unet ovat sille luonteva kuvajainen.

Tieteessä, toisin kuin taiteessa, on kyse luomisen lisäksi samanaikaisesti löytämisestä: jos Einstein ei olisi vuonna 1905 muotoillut suppeaa suhteellisuusteoriaa, niin joku toinen olisi kehittänyt sen täysin samanlaisena myöhemmin. Lightmanin kirja pitää tarinan henkilökohtaisena tahdittamalla unia arkisilla päiväkohtauksilla Einsteinin elämästä Bernissä, joihin tuntuu tarttuneen unien merkityksellisyyttä.

Avaamalla yksityisiä unia Lightman tuo sisäisen luomisprosessin ulkoilmaan ja tekee abstraktista ajattelusta ja määrittelemättömistä tuntemuksista näkyvää. Einsteinin unet ovat läheistä sukua elokuvalle Alaston lounas, jossa David Cronenberg maalaa William Burroughsin merkkiteoksen luomistyön valkokankaalle Burroughsin elämästä ja kirjoista otetuilla tapahtumilla ja symboleilla.

2 kommenttia “Luomisen kuvajaisia”

  1. Sunnuntaikosmologi sanoo:

    Amazonista napattua; ehkä haluat kommentoida tämän kirjan väitettä:

    Bankrupting Physics: How Today’s Top Scientists are Gambling Away Their Credibility

    The recently celebrated discovery of the Higgs boson has captivated the public’s imagination with the promise that it can explain the origins of everything in the universe. It’s no wonder that the media refers to it grandly as the ”God particle.” Yet behind closed doors, physicists are admitting that there is much more to this story, and even years of gunning the Large Hadron Collider and herculean number crunching may still not lead to a deep understanding of the laws of nature. In this fascinating and eye-opening account, theoretical physicist Alexander Unzicker and science writer Sheilla Jones offer a polemic. They question whether the large-scale, multinational enterprises actually lead us to the promised land of understanding the universe. The two scientists take us on a tour of contemporary physics and show how a series of highly publicized theories met a dead end. Unzicker and Jones systematically unpack the recent hot theories such as ”parallel universes,” ”string theory,” and ”inflationary cosmology,” and provide an accessible explanation of each. They argue that physics has abandoned its evidence-based roots and shifted to untestable mathematical theories, and they issue a clarion call for the science to return to its experimental foundation.

  2. Syksy Räsänen sanoo:

    Sunnuntaikosmologi:

    En ole lukenut kirjaa, ks. Peter Woitin arvio:

    http://www.math.columbia.edu/~woit/wordpress/?p=6156

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *