Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Liity jäseneksi
Myrskybongaus
Myrskybongauksen harrastusryhmä keskittyy ilmakehän sääilmiöihin. Pääosassa ovat kesäiset ukkosiin liittyvät ilmiöt sekä myös matalapainemyrskyt.
Suomessa on kymmeniä aktiivisia myrskybongareita. Myrskybongarit paitsi nauttivat näistä äärevistä sääilmiöistä, niin he myös valokuvaavat ja tutkivat niitä. Tarvittaessa he myös auttavat viranomaisia ja sähköyhtiöitä myrskytuhojen puitteissa. Yhteistyötä on jo pitkään ollut esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen kanssa. Pienimmillään myrskybongaus on sitä, kun lähdet vaikkapa kotijärven rantaan seuraamaan saapuvan ukkosmyrskyn valoshowta, toisessa ääripäässä saatat matkustaa kuukauden lomalle Amerikan preerioille jahtaamaan tornadoita. Hyvin usein myrskyharrastaja dokumentoi ilmiön kuvien tai videon avulla. Tässä suurena apuna on Ursan havaintopalvelu Taivaanvahti, johon kerätään mm. ukkosiin liittyviä havaintoja.
Ryhmän yhteystiedot löytyvät sivun alalaidasta. Tätä kautta esimerkiksi media voi olla yhteydessä harrastajiin. Myrskybongausryhmällä on myös Facebook-sivusto, jossa seurataan ajankohtaisia säätapahtumia.
Kuva: Jari Ylioja ©
- Vuoden 2023 havaintovinkit 27.3.2023
- Ukkoskesä 2022 5.9.2022
- Ukkoskesä 2021 8.9.2021
- Kuuma ukkosviikonloppu 18.8.2020
- Myrskybongareiden syystapaaminen ensikertalaisen silmin 11.11.2019
-
Kuva hienosta ukkospilvestä IV 17.7.2025 klo 21.36; Kemiönsaari; Mikko Peussa
-
Vyörypilvi IV 15.7.2025 klo 21.35-22.05; Nousiainen; Lasse Nurminen
-
Nähty vähintään 5 salamaa 15.7.2025 klo 21.15-21.25; Vantaa, Pähkinärinne; Anne Wirtanen, Paula Wirtanen
-
Vyörypilvi III 15.7.2025 klo 21.15-22.20; Laitila; Pirjo Koski, Riku Poskiparta
-
Kuva hienosta ukkospilvestä IV 15.7.2025 klo 21.00-23.30; Vihti; Sami Tikka
- Vs: Salaman monikerrat 6.5.2025
- Vs: Salaman monikerrat 5.5.2025
- Salaman monikerrat 5.5.2025
- Vs: Pallosalama 27.4.2025
- Vs: Myrskyjä maailmalla 23.1.2025