Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Ukkoskesä 2022

Matti Helin

Kulunut kysä oli myrskybongareille pitkästä aikaa hyvä. Salamoita kertyi tilastoihin suunnilleen keskimääräisen vuoden verran, yli 100 000 kappaletta. Toisaalta, huippurajut ukkosmyrskyt jäivät, ehkä onneksi, vähiin.

Hyvä kausi tilastojen valossa näyttäytyi myös hyvältä myrskybongarin, tai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa, spotterin, kannalta. Turun seudulla saatiin nauttia useista poppariukkosista, muutamasta kunnon vyörypilvestä ja parista mukavasta yöukkosesta.

Kausi alkoi hapuillen

Omalla kohdalla kausi alkoi 12. toukokuuta. Töistä ajellessa totesin, että taivaalle oli noussut muutama todella nätti kuuropilvi, alasimineen kaikkineen. Kiiruhdin peltoaukealle, nappasin kameran ja salamalaukaisimen mukaan. Valitettavasti pilvi ei antanut salamaa, ainoastaan reippaan vesisateen niskaan.

Kesäinen kuuropilvi, joka kuitenkin päätti olla hissukseen

 

Siitä huolimatta, että ukkoskausi ei vielä auennut, oli hienoa päästä pitkän talven jälkeen taas tositoimiin.

Ensimmäiset jyrähdykset, niihin menikin sitten aikaa. Kesäkuun 14. Työpäivä alkoi loppumaan. Seurailin sade- ja salamakarttoja, joihin piirtyi komeita, salamoivia ukkossoluja. Arvioin, että yksi pilvistä tulisi kohti Liedon Vanhalinnan kalliota. Sinne siis.

Puuskuttaen kapusin kallion laelle, laitoin jalustan pystyyn ja suuntasin kameran kohti Raision suuntaa. Sieltä oli saapumassa todella nätti, musta sadeseinä. Kaukaista jyrinää kantautui korviini. Ja sitten, salama. Kohta toinenkin. Kaunista. Linnut lauloivat, aurinko lämmitti ja kukat tuoksuivat. Ukkospilvi kumisi. Voiko parempaa kesäpäivää toivoa?

Valitettavasti kuviin ei salamoita piirtynyt, mutta ei se paljoa haitannut. Ukkoskausi oli virallisesti omalla kohdalla alkanut.

Odottelin vielä hiukan aikaa, kunnes ukkospilvi alkoi laajenemaan ja samalla hiljeni. Kova puuska saavutti Vanhalinnan, sateen kera. Juoksin autolle, vaatteet ja kamera märkinä. Upeaa.

Vaan seuraava ukkosretki ei mennytkään niin seesteisissä tunnelmissa. Ei alkuunkaan.

Kumiseva sadeseinä

 

Läheltä piti

Oli kesäkuun 29 päivä. Lähdin suoraan töistä kohti Raision suuntaa, jossa näytti sadetutkan mukaan olevan melkoinen meininki.

Päästyäni Raision kohdille, totesin, että pidemmäs on pakko mennä. Eli kasitietä kohti Mynämäkeä. Kurvasin keskuistan lähellä olevalle peltoaukealle ja laitoin kiireellä kameran asemiin.

Hetken odottelin ja hiukan jo harmittelin. Pilvi näytti taas hiljenneen. Mutta sitten. KraBomm… Selän takaa kuului komea räsähdys. Raision suunnalle olikin noussut tuore ukkossolu, joka näytti olevan ärhäkkä. Sitä kohti siis.

Yhden harhareitin jälkeen pääsin viimein pellon reunaan, josta aukesi näkymä kohti etelää. Komea, musta ukkospilvi läheni. Kävelin tien yli ja asettelin kameran kohti pilveä.

Se salamoi mukavasti, tosin salamat näyttivät olevan sateen sisällä.

Hetken katseltuani pilveä välähti. Selän takana. Samassa tapahtui paljon erikoisia asioita. Oli kuin koko ihoni olisi tärähtänyt. Kaikkialla ympärillä tapahtui… Humahdus. Päänahkaa kihelmöi ja vajaan parin sekunnin päästä kuului korvia repivä räjähdys. Salama oli iskenyt loittonevasta, selän takana olleesta pilvestä liian lähelle.

Olin ilmeisesti alueella, joka oli ehdokkaana vastaesisalaman syntymiselle ja humahdus oli sähkövarauksen nopea muuttuminen. Pelästyin todella paljon. Jätin kameran kuvaamaan ja pinkaisin autoon. Loittonevasta pilvestä iski vielä toinenkin salama melko lähelle. Jännitti toden teolla.

Syöksyvirtaus oli tulossa kohti ja pyrähdin hakemaan kameran auton suojiin.

Istuin autossa ja katselin, kun sade alkoi piiskaamaan ympärilläni. Erikoiset pilvimuodostelmat kulkivat syöksyn edessä. Päätin lähteä kotia kohti.

Kotimatka kulki verkkaisesti. Pääsin tahtomattani  suorittamaan core punchin. Vettä lainehti tiellä ja rakeet hakkasivat auton tuulilasia. Tuulenpuuskat heiluttivat autoa ja päätinkin, monen muun tavoin, pysähtyä tien poskeen odottamaan pahimman sateen tyyntymistä.

Sateen laannuttua poikkesin sivutielle ja sainkin napattua yhden salamakuvan. Kausi auki! Samasta pilvestä laskeutui hieno raejuova, kuin trombi.

Tämä reissu opetti taas paljon. Koskaan ei voi olla liian varovainen, kun kyse on ukkosesta.

Heinäkuu, upea ukkoskuukausi

Heinäkuu alkoi mukavissa merkeissä. Ukkosta oli ennusteessa. Kuun toisen päivän aamuna heräsin kolmen maissa, katsastin sadetutkan ja lähdin jälleen kohti Vanhalinnan lakea. Ukkossolu oli hiljalleen kulkemassa sopivasti sivuitse. Se välkehti muutaman kerran, hiljetäkseen kohta. Valitettavasti.

Päätin lähteä kohti Marttilan suuntaa, jonne ukkonen oli kulkeutumassa. Näin kävikin, mutta valitettavasti, salamointia ei paljoa näkynyt.

 

Kohta satoikin kaatamalla ja lähdin kotimatkalle.

Päätin kuitenkin poiketa pellon reunassa. Peruutin auton traktoripolulle, avasin takaluukun ja asettelin kameran sen suojiin. Kannatti. Kaikkoava ukkossolu antoi muutaman kauniin aamusalaman.

Aamuauringon säteet ja pilvisalama

 

Tämän aamun jälkeen saikin odotella viikon ennen seuraavaa settiä. Ja millainen setti sieltä tulikaan…

 

Oli lauantai, heinäkuun yhdeksäs. Ennusteiden mukaan Turun seudulle olisi muodostumassa mukavia ukkosia. Ja kyllähän niitä syntyikin. Olin grillaamassa terassilla ja katselin etelässä tummuvaa pilveä. Kohta se syttyi ja salama toisensa jälkeen välähti mustan sateenjalan edessä. Tuli kiire.

Kamera, jalusta… Mutta missä on salamalaukaisin? Ei missään. Etsin auton, kaapit, laukut. Ei mitään. Salamointi jatkui. Olin jo lähdössä työpaikalle, kun lopulta laukaisin löytyi makuuhuoneen nojatuolin tyynyn alta. Upeaa. Juoksin autoon ja kiirehdin pellon reunaan. Ukkospilvi oli hiljentynyt.

Ei ole todellista. Odottelin puoli tuntia, mutta näytti siltä, että homma oli ohi. Lähdin kotiin.

Katselin kuitenkin  sadetutkaa ja siellä tapahtuikin kummia. Turun edustalle syntyi hieno rintama, joka oli matkalla mantereelle. Joten, takaisin autoon ja tien päälle, tällä kertaa myös salamalaukaisin repussa.

Ajoin Liedon aseman suuntaan ja pysäköin auton peltotielle. Katsahdin kohti länteä ja ei siellä kyllä mitenkään erikoiselta näyttänyt. Jotain tummaa näkyi kaukaisen metsän yllä. Odottelin hetken ja totesin, että koko läntisen horisontin ylle nousi tumman sinimusta alue. Mielenkiintoista.

Katselin hetken tutkaa ja päätin siirtyä muutaman kilometrin lounaaseen.

Ja huh. Ajomatkalla totuus alkoi valkenemaan. Aivan mahtava vyörypilvi nousi hiljalleen. Kilometrit tuntuivat tuskaisen pitkiltä. Viimein löysin sopivan parkkipaikan, nostin relun selkään ja hölkkäsin viljapellon päähän. Wau…

Pilvi saapui yllättävän hiljalleen kohti. Se salamoi ehkä hiukan harvakseltaan, mutta tämä ei haitannut. Näky oli niin upea ilman ainokaistakaan välähdystä, että ei voinut kuin päivitellä. Tällaisia ukkosia ei näe kuin ehkä kerran viidessä, kymmenessä vuodessa.

Pilvi lähestyi ja salamat alkoivat välkkymään tiuhemmin.

 

 

Kohta ensimmäiset pisarat putoilivat raskaina ja otin suunnaksi auton.

Ajoin pienen matkaa ja sovittelin kameran autoon sisälle ja kuvasin avonaisesta ikkunasta. Komeaa.

.

 

Kun kovin sade oli menossa ohi, ajoin niityn reunaan, josta oli hyvä näkymä kohti itää. Komeaa katseltavaa, kun pilvisalamat halkoivat lähes koko taivaan laajuudelta. Laitoin 14mm laajakulman kiinni, joka sekin oli hiukan liian kapea näille sähköseiteille.

 

Kun salamointi kaikkosi, lähdin kotiin. Väsytti, olin läpimärkä ja viluissani. Saunaan.

Saunan jälkeen käväisin vilvoittelemassa takapihalla. Ja sitten mentiin taas. Itäistä taivasta koristivat mahtavat mammatus-pilvet.

 

Tämän ukkospäivän jälkeen heinäkuussa sattui muutama ukkospäivä ja -yö, mutta ne eivät kovin mainittavia olleet, kiitos suuresti alapilvimössön, joka vallankin yöllä teki ukkosten seuraamisesta liki mahdottoman. Mutta ei se mitään. Elokuu oli vielä edessä.

Elokuu, yöukkosten aika

Elokuussa koin muutaman, yksittäisiä salamoita antaneen yöukkosen. Ei mitään mainittavaa. Mutta kun kuu kääntyi yli puolenvälin, alkoi tapahtua.

Oli elokuun 18 päivä. Ennusteen mukaan yöllä voisi Turun edustalle syttyä ukkosia, joten laitoin kellon herättämään kahdelta. Kun kello sitten surahti ja sekä salamapaikannin että visuaalinen tarkistus molemmat vahvistivat, että salamoi siellä, oli aika lähteä. Arvioin, että ukkonen kulkee Turun rannikkoa hipoen Porin suuntaan, joten päätin ajella jälleen Vanhalinnan kalliolle, josta oletin salamoinnin näkyvän mukavasti.

Ja kyllähän se salamointi sieltä mukavasti näkyikin. Erittäin mukavasti. Etäisyyttä ukkoseen oli noin 15-50 kilometria. Ilma oli lisäksi kosteudesta utuinen, joten salamat välkkyivät kauniin oransseina.

Parhaina hetkinä salamoita näkyi alle kymmenen sekunnin välein. Ei hetkeen muistu tällaista tiheyttä näillä kulmilla.

Jouduin kuvaamaan täydellä aukolla ja maksimizoomilla, jotta kaukana välkkyvät salamat piirtyivät riittävän kirkkaina kuviin. Mutta tulipa ruutuihin myös muutama todella kirkas tapauskin.

Kuvista saattoi myös nähdä muutaman osuman kaukaisiin puihin. Kaikkiaan salaman sisältäneitä valokuvia tuli puolentoista tunnin sisällä reilu 80 kappaletta.

Lopulta tosi reipas puuskarintama saapui kohdalle, alkoi hiljalleen satelemaan ja lähdin takaisin nukkumaan. Oli kyllä mahtavin yöukkonen moneen vuoteen!

Tuon yön jälkeen onnistuin vielä saamaan kiinni pari ukkosta. Ensimmäinen niistä antoi muutaman kauniin salaman Tarvasjoen suunnilla

 

 

Kausi loppui hienoon yöukkoseen, joka pyyhkäisi kotimme yli. Valitettavasti reippaan sateen kanssa. Tästä johtuen en lähtenyt paljoakaan ulko-ovea kauemmas salamajahtiin.

Tästä huolimatta, hieno yö. Sysimustalla taivaalla välkkyneet salamat sokaisivat ja äänimaisema oli huumaava.

 

Kaiken kaikkiaan, ukkoskesä 2022 oli elämysrikas. Monen huonon tai keskinkertaisen kauden jälkeen kulunut kesä tuntui oikein mukavalta. Sellaiselta vanhalta kunnon ukkoskesältä. Toivottavasti seuraavaa yhtä hyvää kautta ei tarvitse odottaa ensi vuosikymmenelle.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *