Värisuora
Huhtikuun lopulla repomittarien näyttäessa kohtuu kivoja lukemia päätin suunnistaa ”Tähdenlennon tilalle” Kaariaisiin,- autiotilan tanhuvilla sijaitseva pieni lampi kävisi hienosti vesiheijastuskuviin. En kyllä tiennyt yhtään lähtiessäni, mikä määrä tapahtumia ja eläimiä…
Värikästä menoa
Tätä kirjoittaessa tuntuu uskomattomalta, että kovin revontuli show sitten kuuteen vuoteen tuli koettua vain hetki sitten eli 23.-24.3.2023. Samalle illalle sattui vielä rakettilaukaisu-jota tosin oli odotettu jo muutama viikko. Rakettilaukaisu…
Luontomutsin diskoteekki
Tämä oli jälleen ilta, kun olisi pitänyt omistaa kuusi kättä ja viisi kameraa taltioidakseen kaiken. Siis vähintään. Eli lue: kiirutta piti, sano. Aviomieheni Riku missasi 26.pvä olleet komeat tulet ja…
Joululahjaa kerrakseen
Elettiin aatonaattoa 23.12.2022, joka sisälsi karseasti töitä ja lisää hommia laskeutui taivaalta jatkuvasti lisää valkeiden naapurin kissan kokoisten hiutaleiden muodossa. Päivä sujui hyvinkin pitkälti tehden lumitöitä ja kokaten. Ihan kuin…
Todennäköinen ankka
Kuun nousu ja hentoja revontulia Pyhärannassa Sain elokuussa eräänä perjantaina varsin mukavan viestin, Ursasta ottivat yhteyttä ja tiedustelivat, haluaisinko alkaa kirjoittamaan loppuvuodesta heille blogia pari kertaa kuussa? Mietin asiaa tyypilliseen…