Pyramidin tasanteelle

30.10.2014 klo 22.59, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Kisälliaikani lähestyy loppua. Olen allekirjoittanut ensi vuoden alusta alkavan ja toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen yliopistotutkijana Helsingin yliopistolla. Väittelin tohtoriksi vuonna 2002, ja minulla on sen jälkeen ollut kolme kahden-kolmen vuoden postdoc-paikkaa ennen nykyistä vajaan viiden vuoden sijaisuuttani, ja välissä joitakin viikkojen-kuukausien kestoisia vierailutyösuhteita.

Tämä on tavallinen kuvio, ja jokaisella uudella askelmalla on vähemmän paikkoja. Epävarmuus onkin tutkijana olemisen ikävin puoli. Olenkin vain osittain leikilläni kirjoittanut, että tutkijoille pysyvän työpaikan saaminen on merkittävämpi tavoite on kuin suuren yhtenäisteorian löytäminen. (Pysyvistä työpaikoista puhuminen Suomessa on sinänsä harhaanjohtavaa, että yliopisto voi irtisanoa työsopimuksia siinä missä muutkin työnantajat, akateemikkojen asema ei ole yhtä turvattu kuin Pohjois-Amerikassa.)

Jotkut tutkijat ajattelevat, että epävarmassa vaiheessa he tekevät vähemmän riskialtista tutkimusta ja siirtyvät vaikeiden kysymysten pariin vasta pysyvän työpaikan saatuaan. On kuitenkin helppo tahtomattaan ruveta kuvittelemaan, että oma työ on sittenkin mielekästä, eikä toimintamallien muuttaminen vuosien jälkeen ole helppoa.

Olen itse yrittänyt tutkia minua kiinnostavien aiheiden lisäksi valtavirrassa olevia helppoja asioita tarvittavien ansioiden saamiseksi. On vaikea arvioida, kuinka hyvin tämä on toiminut. Kosmologien yhteisö on avoin valtavirran ulkopuolisille ideoille, jotka esitetään ymmärrettävästi, ja olen saanut mieluisia työpaikkoja, mutta tuurilla on ollut siinä osuutensa.

Pysyvän paikan suomaa vapautta rajoittaa se, että niihin kuuluu muitakin velvollisuuksia kuin tutkimus, kuten opetusta, apurahojen hakemista opiskelijoille ja tutkimusryhmälle, järjestämistä ja kaikenlaisia muita hallinnollisia toimia. Janne Saarikivi vertasi hiljattain professoreja pankinjohtajiin, joiden tehtävänä on lähinnä hankkia rahaa ja hallinnoida. (Sanottakoon, että fysiikan laitoksella on erinomainen tukihenkilöstö, joka hoitaa suuren osan niistä asioista, joita on muualla nähtävästi sälytetty nimellisesti tutkimaan palkattujen henkilöiden harteille.)

Eräs kollegani mainitsikin professuurin saatuaan, että hän olisi mieluummin ottanut lyhytkestoisen ja vähemmän velvollisuuksia sisältävän postdoc-paikan (tämä oli Ranskassa, jossa professoreilla on enemmän velvollisuuksia kuin Suomessa). Omaan toimenkuvaani kuuluu ensi vuoden alusta tutkimuksen ja opetuksen lisäksi vastuu fysiikan laitoksen tieteen popularisoinnista ja yleisölle suunnatusta viestinnästä.

Pysyvä paikka ei ole pyramidin huippu, mutta se lopettaa pitkän epävarmuuden jakson; on kuin tasanteelle saapuisi.

4 kommenttia “Pyramidin tasanteelle”

  1. Olli huikuri sanoo:

    Mielestäni juuri Syksyllä on onnistumisen edellytykset tieteen popolarisoijana ja yleisöviestinnästä vastaavana.
    Se, mitä olen lukenut hänen kirjoituksiaan, vakuuttaa minut siitä.

  2. KH sanoo:

    Jos pysyvä paikka tulevaisuudessa on epävarmaa sinunlaisellesi tutkijalle, niin miten epävarmaa se sitten on keskivertotutkijalle? Onko alalle edes järkevää kouluttautua, jos jo lähtökohtaisesti on vain keskinkertainen, vaikka kiinnostus ja motivaatio fysiikkaa ja koko alaa kohtaa olisikin valtava?

  3. Syksy Räsänen sanoo:

    KH:

    Pysyvän työpaikan saaminen akateemisessa maailmassa on kaikille epävarmaa. Mutta koulutuksella (ja mahdollisella tutkimuskokemuksella) saa kyllä helposti työpaikan akatemian ulkopuolelta, eli tutkijaksi heittäytymällä ei menetä mitään.

    Fyysikkojen työllistymisestä tarkemmin:

    http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/tyonhaaroja

  4. Syksy Räsänen sanoo:

    Olli huikuri:

    Kiitos luottamuksesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *