Aloittaa täysin alusta
Kurssini Fysiikkaa runoilijoille alussa puhun siitä, mitä fysiikka (tai laajemmin luonnontiede) on. En luennoilla juuri käsittele tieteen kulttuurihistoriaa, mutta en ole malttanut jättää siteeraamatta Mary Shelleyn vuonna 1818 ilmestynyttä goottilaista romaania Frankenstein eli moderni Prometheus. Kirjan nimihenkilö Victor Frankenstein on nuorena uppoutunut alkemistien ja okkultistien kirjoituksiin, ja esittelee yliopistoon päästyään ylpeänä tietojaan. Professori vastaa:
Jokainen minuutti, […] jokainen hetki, jonka olette haaskannut noihin kirjoihin on täysin ja kokonaan hukattu. Olette kuormittanut muistianne jyrätyillä järjestelmillä ja hyödyttömillä nimillä. Hyvä luoja! Missä autiomaassa olette elänyt, missä kukaan ei ollut tarpeeksi ystävällinen kertoakseen, että nämä kuvitelmat joita olette niin ahneesti nauttinut ovat tuhat vuotta vanhoja, ja yhtä homeisia kuin ovat muinaisia? […] Hyvä herra, teidän täytyy aloittaa opintonne täysin alusta.
Tässä tiivistyy eräs fysiikan oleellinen piirre, jonka sisäistäminen tekee Mary Shelleyn teoksesta modernin ajan lipunkantajan: fysiikka on historiaton tiede. Ensinnäkin siksi, että uudet paikkansapitävät teoriat sisältävät edeltäjistään kaiken mikä niissä pitää paikkansa (eli mikä on niiden pätevyysalueella). Toisekseen siksi, että on merkityksetöntä, kuka päätyy löytämään teorian tai minkä ideoiden perusteella se löytyy. Teorian ensimmäiseksi esittäneen mielipiteillä ei ole mitään merkitystä teorian oikeellisuuden kannalta, sen määrää suhde havaintoihin.
Niinpä fysiikkaa edeltävillä ideoilla maailmasta ei ole fysiikan kannalta merkitystä. Tämä oli 1600-luvun luonnontieteellisen vallankumouksen murros. Luonnontieteellisen ajattelun keskeisiin kehittäjiin kuulunut Francis Bacon oli suorastaan vihamielinen perinteisiä filosofisia pohdintoja kohtaan.
Toisaalta myöskään vanhoja fysiikan tekstejä ei tarvitse tuntea: fyysikot eivät lue Isaac Newtonin tekstejä ymmärtääkseen klassista fysiikkaa eivätkä käy läpi Albert Einsteinin kirjoituksia oppiakseen suhteellisuusteoriaa. Myöhemmät tutkijat ovat hahmottaneet nämä teoriat niiden löytäjiä paremmin ja ilmaisseet ne selkeämmin.
Scifikirjailijat Brian Aldiss ja David Wingrove argumentoivat historiikissaan Trillion Year Spree: The History of Science Fiction sen puolesta, että Frankenstein on ensimmäinen scifikirja. Siinä ihmeitä ei tehdä okkultismin tai uskonnon avulla, vaan tieteellisten periaatteiden ja kokeiden kautta. Lisäksi kirjoitusten muinaisuus ole enää arvon tae, vaan päinvastoin osoitus hyödyttömyydestä: totuus löytyy uusista teorioista ja kattavista kokeista. Christopher Marlowen 1500-luvun lopulla kirjoittama tohtori Faustus tekee ihmetekoja muinaisten kirjojen avulla kutsumiensa henkien kautta ja Jumala rankaisee, mutta Mary Shelleyn 1800-luvun alun Frankenstein on itse vastuussa sekä saavutuksistaan että epäonnistumisestaan, eikä kukaan muu häntä tuomitse.
Suurin osa Frankenstein-kirjan sovituksista (sikäli kun eivät täysin sivuuta kirjan teemoja) keskittyvät kirjan toiseen keskeiseen aiheeseen, siihen että ihmiset kehittyvät sellaiseksi kuin miten heitä kohdellaan ja vastuun kantamiseen teoistaan. Mary Shelley heijasteli tässä sekä aikansa uusia ajatuksia lasten kasvattamisesta että orjuuden arvostelua.
Myös Guillermo del Toron tuore elokuva (joka lienee Suomessa jo kadonnut teattereista mutta on katsottavissa Netflixissä) keskittyy vastuuseen. Elokuvassa tosin viesti siitä, että vastuuton kasvatus synnyttää hirviöitä jää hieman hämäräksi, koska Frankensteinin luomuksesta ei siinä tule murhaajaa saamastaan kohtelusta huolimatta, vaan hänestä on tehty syytön uhri.
Mutta vielä enemmän elokuva eroaa alkuteoksesta mitä tulee luonnontieteeseen. del Toron Frankenstein perustaa työnsä pseudotieteeseen qi-energiasta ja hänen käyttämänsä sähköä johtavat neulat viittaavat akupunktio-pseudotieteeseen. (del Toro tuntee elokuvahistorian, ja qi olla kaikuja Kenneth Branaghin vuoden 1994 elokuvaversiosta, missä se jostain syystä sekoitettiin soppaan.)
Lisäksi del Toro alleviivaa Frankensteinin hybristä tämän astuessa Jumalalle varatulle elämän luomisen alueelle, ja hänen kohtalonsa voi nähdä seurauksena tästä. Malli periytyy antiikin Kreikan tarinoista, missä kuolevaiset (ja muutkin eläväiset) kohtaavat mitä epämiellyttävämpiä rangaistuksia uskallettuaan asettua jumalten veroiseksi. (Elämän luomista pidettiin muuten 1800-luvun alkupuolella uskonnollisesti niin kyseenalaisena, että olennon syntykohtausta, joka on sittemmin nostettu elokuvien keskiöön, ei uskallettu pistää teatterin lavalle.) Mary Shelleyn kirjassa Jumalalla ja yliluonnollisilla elementeillä ei ole sijaa, ja romaanin alaotsikko viittaa jumalten rangaistukseen vain vertauskuvana, yhdistäen ristiriitaiset sanat moderni ja Prometheus.
Mary Shelleyn kirja kyseenalaistaa miehisen neron myyttiä, mutta samalla heijastelee romantiikan ja gotiikan intohimoista ihmiskäsitystä. Fyysikoilla onkin usein romanttinen kuva alastaan: kurssin Fysiikkaa runoilijoille nimi (jonka perin Kari Enqvistiltä) leikittelee tällä kuvastolla.
Mutta vaikka yksittäisillä tutkijoilla voi olla merkittävä vaikutus fysiikassa, he ovat osa tiedeyhteisöä, ja tutkimus on yhteisöllistä toimintaa, ei irrallista vaellusta. Erityisesti tämä korostuu kokeellisessa fysiikassa. Jo Francis Bacon vertasi yhtäältä filosofisten pohdintojen edistyksen puutetta ja toisaalta laivanrakentamista, mikä saavutti paljon ja kehittyi paremmaksi, kun isot ryhmät tekivät järjestelmällisesti yhteistyötä.
Mary Shelleyn Frankenstein tekee läpimurtonsa yksin – del Toron elokuvaversiossa on suorastaan omituista, minne laboratorion rakentajat ja koneinsinöörit ovat kadonneet, kun tulee aika käyttää teollisen mittakaavan laitteita. Frankensteinin synnyttämässä nykyfiktiossa tieteen tämäkin puoli on mukana: tuntuisi oudolta, jos Jurassic Park -elokuvissa sankaritutkija kloonaisi dinosauruksia yksin kellarissa.
Kenties on yllättävää, että luonnontieteen keskeiset oivallukset saavuttivat kirjallisuuden noin 150 vuotta myöhässä, ehkä se vain kuvaa uskonnollisten rajoitusten vaikutusta yhteiskunnassa. Nykyään scifi on yleinen fiktion genre, ja ihmiskunnan kyky luoda itse tulevaisuutensa sekä kyvyttömyys ottaa vastuuta teknologian seurauksista on päivittäisen keskustelun aihe. Samalla huoli liiallisesta uskosta omien kätten töihin voi yhdistää uskonnolliset ja uskonnottomat ajattelijat.
Sattumoisi eilen MPKK:ssa Elina Hiltunen väitteli otsikolla ”Sodasta ajassa ja tulevaisuudessa – science fictionin käyttö sotilaallisessa ennakoinnissa,”
https://maanpuolustuskorkeakoulu.fi/-/vaitostilaisuus-science-fictionin-hyodyntamisesta-tulevaisuuden-sotien-ennakoinnissa