Työnsarkaa
Viime vuoden loppupuolella kansainvälinen tähtitieteen liitto IAU palkitsi minut yhdessä ystäväni ja kollegani Till Sawalan kanssa sukupuoleen perustuvan häirinnän vastaisesta työstä.
Olimme toimineet sen eteen, että häirintään syyllistyneen astrofyysikko Christian Ottin palkkaaminen Turun yliopistoon peruttiin. Osana kampanjaa olimme mukana laatimassa suomalaisten astrofyysikoiden häirinnän vastaista lausuntoa, jolle Suomen tähtitieteilijäseura osoitti tukensa. Ott teki minusta ja Tillistä rikosilmoituksen, mikä johti kolme vuotta kestäneeseen oikeusprosessiin. Kaikki syytteet meitä vastaan lopulta hylättiin. Lisää tapauksesta voi lukea näistä neljästä merkinnästä.
Palkinto oli osa uutta IAU:n palkintojen sarjaa, millä annetaan tunnustusta yhteisön jäsenille, jotka ovat työskennelleet sukupuolten yhdenvertaisuuden eteen tähtitieteessä. Palkinnonsaajat, minä mukaan lukien, puhuivat naistenpäivän viikonlopun webinaarissa siihen liittyvästä työstään. Nauhoitus on katsottavissa YouTubessa (osuuteni alkaa kohdasta 1:13:00). Muut puhujat ovat tehneet tässä asiassa enemmän kuin minä ja Till, ja oli kiinnostava kuulla, miten yhdenvertaisuutta on edistetty. Esittelen tässä joitakin poimintoja puheista. (Lisää aiheesta täällä, täällä ja täällä, sekä niissä linkatuissa merkinnöissä.)
Webinaarin avasi IAU:n naiset tähtitieteessä -työryhmän puheenjohtaja Mamta Pommier. Hän korosti, että palkinnonsaajien työn juhlistamisen lisäksi tarkoituksena on pohtia vielä edessä olevaa työtä.
Maailmanlaajuisesti, ja myös EU:ssa, tieteellisteknillisiltä aloilta valmistuneista noin kolmannes on naisia. Kymmenen vuoden aikana tämä osuus on joissain maissa (mukaan lukien Suomessa) kasvanut, toisissa laskenut, mutta kokonaisuutena ei ole tapahtunut suurta muutosta. Länsi-Euroopassa (mihin Suomi tässä lasketaan) naisten osuus on erityisen pieni, selvästi alhaisempi kuin Itä-Euroopassa.
Naisten osuus laskee merkittävästi uran edetessä. Kaikista tähtitieteilijöistä naisia on noin 20%, mutta professoreista ja muista korkeimmalla portaalla istuvista vain 2%. Kyselyn mukaan alan tutkijat (sekä miehet että naiset) pitävät tärkeimpinä syinä tähän perhe-elämään liittyviä velvollisuuksia, naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja sekä häirintää ja kiusaamista. Viimeksi mainitun mainitsi huomattavasti useampi mies kuin nainen. IAU työskentelee asian korjaamiseksi koulutuksen, tiedonkeräämisen, vaikutustyön ja rahoituksen kautta.
Mirjana Pović on tehnyt paljon koulutustyötä Etiopiassa ja muissa Afrikan maissa. Hän korosti sitä, että tähtitieteen opiskeleminen johtaa yleisen koulutustason nousuun ja auttaa teknologian ja talouden kehittämisessä ja köyhyyden vähentämisessä sekä tasa-arvon edistämisessä, itse asiassa kaikkien YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.
Tämä varmasti pitää paikkansa, mutta suhtaudun varauksella siihen, että tähtitieteen kaltaisia aloja, joilla ei ole mitään suoria teknologisia sovelluksia, perustellaan niiden välinearvolla. Siihen on helppo vastata, että ainakin lyhyellä aikavälillä saisi vielä enemmän teknologista edistystä keskittymällä tutkimukseen, josta on välitöntä taloudellista hyötyä.
Kun Pović aloitti tähtitieteen maisteriohjelman vetämisen Etiopiassa, hän käytti aluksi kovaa kiintiötä. Hän jakoi hakemukset sukupuolen mukaan kahteen pinoon ja valitsi molemmista yhtä monta opiskelijaa. Hän teki näin vain kahden ensimmäisen vuoden aikana. Sen jälkeen, naisten osuuden noustua, naishakijoita tuli enemmän eikä kiintiötä tarvittu: naiset hakeutuvat aloille, missä on muita naisia. Nykyään ohjelmaan hakee jopa hieman enemmän naisia kuin miehiä, ja miesten ja naisten suoritukset ovat samantasoisia. Tutkinnon saaneet naiset toimivat roolimalleina muille eivät vain tähtitieteen vaan yleisemmin koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnan saralla.
Omassa puheessani esittelin lyhyesti Christian Ottin tapauksen ja joitakin häirintään yliopistossa liittyviä asioita, joita se valaisi. Yksi on se, että yliopistoyhteisö on altis häirinnälle, koska se on hierarkinen, siinä on paljon lähinnä kahdenvälisiä suhteita hierarkian eri tasoilla olevien henkilöiden välillä, ja sen jäsenet tuntevat solidaarisuutta lähinnä hierarkian samalla portaalla olevia kohtaan.
Toinen on se, että yliopistojen johtajien moraaliset arviot keskittyvät lähinnä siihen, toimivatko he samalla yleisesti hyväksytyllä tavalla kuin on aiemminkin toimittu, ei virallisiin eettisiin ohjeisiin, tekojen seurauksiin tai samanlaiseen moraaliin kuin mitä he soveltavat henkilökohtaisessa elämässään.
Kolmanneksi tapaus osoitti, että ihmiset voivat yhdessä toimimalla vaikuttaa yksittäisiin tapauksiin, mutta instituutioiden kulttuurin muuttaminen on hitaampaa, ja IAU:n kaltaisista isoista toimijoista on siinä suuri apu.
Prajval Shastri nosti esille sen, että miesten yliedustus tieteessä on oire järjestelmällisestä ongelmasta, joka ulottuu myös siihen, miten sukupuoli-identiteettiin, rotuun, vammaisuuteen ja vastaaviin ominaisuuksiin suhtaudutaan. Sukupuolen osalta ongelma on tiedetty vuosikymmeniä, ja hän kysyi miksi edistys on ollut hidasta: miksi tiede on vieläkin sukupuolittunutta?
Yhtenä syynä Shastri esitti sen, että on keskitytty auttamaan naisia eikä korjaamaan järjestelmää. Esimerkiksi naisille on annettu neuvoja ja järjestetty koulutusta, tytöille on pidetty tiedeleirejä ja niin edelleen. Tällaiset keinot eivät puutu ongelmien syihin. Hän huomautti, että fysiikassa sukupuolivinouma on yhä suurempi kuin muissa luonnontieteissä, vaikka aloittavien yliopisto-opiskelijoiden ja stipendejä saaneiden sukupuolijakauma on tasoittunut huomattavasti. Kyse ei siis ole siitä, etteikö fysiikka kiinnostaisi naisia, eikä yleisistä naisten uraan vaikuttavista tekijöistä (kuten raskaudesta), jotka ovat samoja kaikilla aloilla.
Yksi mielipidemittausten Intiassa osoittama seikka on, että jo huomattavasti useampi poika kuin tyttö uskoo, että tytöt eivät ole kiinnostuneita tieteestä, koska se on niin vaikeaa, eikä koulutus korjaa tätä ongelmaa. Yksi ratkaisu on kouluttaa rahoituksesta ja opiskelijavalinnoista päättäviä henkilöitä korjaamaan tiedostamattomien ennakkoluulojen aiheuttamia vinoumia arvioinnissa., mikä nostaa arvioiden tasoa.
Shastri korosti sitä, että fyysikoiden pitäisi hyödyntää alan asiantuntijoita, eli sosiologeja. Hän mainitsi onnistuneena esimerkkinä Hubble-avaruusteleskoopin hakemukset. Osa Hubblen ja muiden teleskooppien havaintoajasta jaetaan hakemusten perusteella. Tutkijat jättävät hakemuksia, missä he perustelevat miksi teleskoopilla pitäisi katsoa tiettyjä kohteita, ja niiden joukosta on tarkoitus valita parhaat.
Vuonna 2014 huomattiin, että miesten hakemuksista hyväksyttiin 23% ja naisten hakemuksista 19%. Naisten osuuden nostaminen arviointipaneelissa ei muuttanut tilannetta. Sitten paikalle kutsuttiin sosiologeja seuraamaan arviointipaneelin työtä. Heidän suositustensa perusteella hakemukset muutettiin anonyymeiksi ja menettely muutettiin siten, että siinä ei enää arvioida hakijaa, vaan hänen ehdotustaan. Tämän jälkeen miesten ja naisten hakemuksista hyväksyttiin yhtä suuri osa. Lisäksi nuorten tutkijoiden onnistuneiden ehdotusten osuus kasvoi. Yhdysvaltojen avaruusjärjestö NASA on nyt tehnyt tästä vakiokäytännön.
Rita de Cássia dos Anjos ja Duilia F. de Mello ovat tehneet paljon tieteen popularisointia ja lasten, erityisesti tyttöjen, tuomista tieteen pariin. de Cássia dos Anjos mainitsi erittäin käytännöllisiä keinoja, kuten tiedettä esittelevien kirjojen kirjoittamista koululaisille ja pistekirjoituksella tehdyn materiaalin tekemistä heikosti näkeville. Mello korosti oman tarinansa kautta opettajien ja roolimallien (sekä omassa tapauksessaan scifin) merkitystä inspiraatiolle tähtitieteeseen hakeutumiselle.
Puheiden jälkeisessä keskustelussa tuotiin esille muun muassa yhteiskuntatieteiden asiantuntemuksen hyödyntämisen tärkeys. Vaikka esimerkiksi IAU yrittää saada rahoitusta täysiaikaisille työntekijöille, joiden työnä olisi edistää yhdenvertaisuutta, se on vieläkin enimmäkseen tähtitieteen tutkijoiden vapaaehtoisen työpanoksen varassa, mikä näin ison ja vakiintuneen tieteenalan tapauksessa on sekin merkki ongelmasta.
Työ yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden puolesta pitäisi nähdä osana tiedeyhteisön tieteentekemisen kyvyn kehittämistä siinä missä uusien ohjelmistojen tai instrumenttien rakentaminen, ja sitä pitäisi tehdä samalla ammattitaidolla ja järjestelmällisyydellä.