Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Tieteellinen yhteistyö

Tieteellinen yhteisty -ryhmän artikkelit

Aurinkokuntatapaaminen 11. kerran

Aurinkokuntatapaaminen 11. kerran

Veikko Mäkelä: Helmikuun 8.–10.2. järjestettiin jälleen Aurinkokuntatapaaminen. Ohjelma oli vahvasti pienkappalepainotteinen, mutta myös Auringon aktiivisuudesta kuultiin. Paikalle pääsi parisenkymmentä osallistujaa. Helmikuun toisena viikonloppuna kokoontuivat aurinkokunnan kohteita harrastavat vuotuiseen tapaamiseensa Ursan Tähtikalliolle. Tämä oli 11. kerta, kun tapahtuma on järjestetty Aurinkokuntatapaamisen…
Aurinkokuntaaminen 2018 – Asteroideja ja komeettoja

Aurinkokuntaaminen 2018 – Asteroideja ja komeettoja

Tämän vuoden aurinkokuntatapaaminen 9.–11.2.2018 keräsi Tähtikallion havaintokeskukseen 23 kiinnostunutta osallistujaa. Tapahtumaan oli saatu runsas esitelmätarjonta.  Seitsemässä esitelmässä pääteemoiksi muodostuivat komeettojen ja asteroidien havaitseminen. Myös tieteellinen yhteistyö oli hyvin esillä. Tapahtuman esitelmät suoratoistettiin verkkoon. Suoria lähetyksiä seurasi kymmenkunta harrastajaa. Esitelmät on julkaistu…
Mukana tiedettä edistämässä

Mukana tiedettä edistämässä

Veikko Mäkelä: Harrastajan mahdollisuudet tukea tähtitieteen tutkimusta ovat parantuneet huimasti tekniikan kehittyessä ja halventuessa. Myös kansalaisten ottaminen mukaan tiedehankkeisiin on kovassa nousussa. Näitä aihepiirejä seuraamaan on perustettu Ursan Tieteellisen yhteistyön harrastusryhmä. Havaintotorneista tieteelliseen yhteistyöhön Ursan jaostoista harrastusryhmiksi -uudistuksessa syntyi viime…
Tieteellistä yhteistyötä ja fotometriaa

Tieteellistä yhteistyötä ja fotometriaa

Tieteellisen yhteistyön harrastusryhmä järjesti 10.–12.3.2017 fotometriaan keskittyneen työpajan Tähtikallion havaintokeskuksessa Orimattilan Artjärvellä.  Pajan tarkoituksena oli antaa osallistujille yleiskatsaus kohteiden kirkkauksien mittamiseen CCD-kameroilla, sekä niihin tarvittaviin mentelmiin, laitteisiin ja ohjelmistoihin. Harrastusryhmän edeltäjän havaintotorniverkon/PROAM-verkoston puitteissa fotometriasta oli aiemmin järjestetty koulutusta Hankasalmen observatoriossa…
Aurinkokuntatapaaminen aloitti kevään ryhmätapaamiset

Aurinkokuntatapaaminen aloitti kevään ryhmätapaamiset

Ursan Aurinkokuntatapaaminen järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa. Viikonloppuna 24.–26.2.2017 Tähtikallion havaintokeskuksessa pidettyyn tapahtumaan osallistui viime hetken poissajäänneistä huolimatta 20 henkeä, joukossa uusia kasvojakin. Tapahtuman takana on Ursan aurinkokuntayhteisö eli harrastusryhmät: Asteroidit ja komeetat, Aurinko, Kuu ja planeetat, Meteorit ja Tieteellinen yhteistyö.…
Zooniverse-uutisia

Zooniverse-uutisia

Veikko Mäkelä: Zooniverse-alustalle on julkaistu uusia fysiikan ja tähtitieteen projekteja ja yhteen vanhaan on tullut datapäivityksiä. Zooniverse lienee tällä hetkellä kieltämättä yksi voimakkain kehittyvistä tieteen joukkoistamisalustoista. Joulukuun alussa meneillään oli 48 projektia mm. avaruuden, fysiikan, biologian ja luonnontutkimuksen, lääketieteen, historian…
Aurinkokuntatapaaminen 2016 Tähtikalliolla

Aurinkokuntatapaaminen 2016 Tähtikalliolla

Veikko Mäkelä: Tämänvuotinen Aurinkokuntatapaaminen pidettiin 11.–13.3. perinteisesti Tähtikallion havaintokeskuksessa.   Tapahtuma järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa ja kolmatta kertaa sitten 2010-luvun alussa olleen viiden vuoden tauon. Esitelmäohjelma keskittyi lauantaille. Kuultiin esityksiä tapahtumalle perinteisistä aiheista, kuten komeetoista, tähdenpeitosta ja pikkuplaneetoista. Lisäksi kuultiin…
Podcast: Haastattelussa Arto Oksanen

Podcast: Haastattelussa Arto Oksanen

Zeniitin vuoden 2015 viimeisessä podcastissa haastatellaan Arto Oksasta. Oksanen on suomalainen tähtitieteen harrastaja, joka on toiminut aktiivisesti mm. muuttuvien tähtien ja gammapurkausten havainnoinnin parissa. Vuonna 2004 Oksaselle myönnettiin American Association of Variable Star Observersin Directors Award tunnustuksena hänen työstään muuttuvien tähtien…
Joukkovoimaa tieteessä

Joukkovoimaa tieteessä

Jarno Malaprade: Elämme monin tavoin mielenkiintoisia aikoja. Olemme maailmankaikkeuden mittakaavassa aivan huikealla nopeudella – vain muutamassa sadassa vuodessa – valjastaneet uskomattoman määrän luonnon ilmiöitä ja materiaaleja käyttöömme. Tiede tuottaa yhä kiihtyvällä vauhdilla paitsi innovaatioita arkielämän hyödykkeiksi niin myös entistä tehokkaampia…