Luontoseikkailijan jalustapää moneen menoon

14.2.2017 klo 19.51, kirjoittaja
Kategoriat: Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus , Taivas takapihalla , Yleinen

”Ostin uuden seurantapään, kiinnostaisiko sinua kokeilla sitä?” kysyi tuttavani, kun keskustelumme jälleen kerran lipsahtaessa kameroiden ja optiikan maailmaan. Totta kai uusia leluja piti päästä rassaamaan!

Avasin varovasti pahvilaatikon, josta paljastui Sky Watcher Star Adventurer -tyyppinen jalustan seurantapää. Se vaikutti astetta järeämmälle kuin oma iOptron Sky Trackerini ja ansaitsi selvästi alleen jotain muuta kuin pyykinkuivaustelineen.

Skywatcher Star Adventurer tarvitsee alleen jalustan. Laite pystyy kannattelemaan suurta kameraobjektiivia tai alle 5 kg painavaa akukoputkea.

Skywatcher Star Adventurer tarvitsee alleen jalustan. Laite pystyy kannattelemaan suurta kameraobjektiivia tai alle 5 kg painavaa kaukoputkea.

Kasaaminen laatikosta

Kaivoin varaston sopukoista talon järeimmän Manfrotton jalat. Jötkäle oli kulkenut kauan matkassani monilla kuvausreissuilla. Jalustan metallinen olemus muistutti siinä määrin taistelunuijaa, ettei sen kantajan tarvitsisi koskaan pelätä pimeässä.

Ehkä jollain kevyemmälläkin olisi pärjännyt, mutta seurantapää ja jalusta muodostivat yhdessä tasapainoisen näköisen parin. Yhdistelmä kestäisi taatusti Star Adventurerin ohjekirjan lupaamat 5 kg, pienen kaukoputken ja kameran verran siis.

Seurantapää oli ekvatoriaalista mallia, mikä soveltuu tarkkuutensa puolesta erinomaisen hyvin tähtivalokuvaukseen. Kokonaisuus koostui kahdesta osasta, kallistuskulmasta ja seurantamoottorista.

Käyttöönoton ensimmäinen vaihe olikin ruuvata kulmapala jalustan kierteeseen ja yhdistää seurantamoottori kulmapalaan. Tämän jälkeen kulmaa säädettiin Suomen leveysasteille sopivaksi ruuvista vääntäen, kunnes kallistus oli noin 60 astetta.

Seurantamoottorin päälle ratsaille asetin Manfrotton jalustani alkuperäisen kuulapään. Seuraavana vuorossa oli selkeiden kelien odotus.

Hyytävässä kenttätestissä

Selkeitä öitä sai odottaa kunnolla. Meni viikko, meni kaksi. Viimein, pitkän tuskailun jälkeen alkoi taivaalla näkyä tähtiä. Mutta siellä oli myös lähes täysi kuutamo ja -15 astetta pakkasta. Kaikkea ei voi saada, tuumin ja kannoin jalustan ulos.

Jalustan erinomaisena piirteenä oli sen laadukkaan oloinen napatähtäysmekanismi. Irrotin napatähtäintä peittävän suojakuoren, korvasin kuulapään pienellä punaisella etsinvalolla ja avasin kännykästä pohjoisen napa-akselin täsmällisen paikan osoittavan sovelluksen. Näin huolellista napasuuntausta en ollut koskaan aiemmin tehnyt: se oli siinä.

Arkistoin punavalon, täytin sen aukon pienellä korkilla, loksautin napatähtäimen suojan takaisin paikalleen ja ruuvasin pallopään koko komistuksen huipulle. Rapsakka sää ja nysväys alkoi tuntua jo sormissa. Tumppuihin oli pakko tässä vaiheessa heittää kemialliset kädenlämmittimet.

Viimein naksautin pallopäähän kiinni testissä käyttämäni 400 mm objektiivin ja kameran. Setin paino oli hieman yli kaksi kiloa ja seurantapää alla osoitti juuri odotetun kaltaista jämäkkää tukevuutta.

Katsahdin taivaalle kuvauskohteita punniten. Täysikuu ei antaisi mahdollisuutta kovin himmeiden kohteiden kuvaukseen, joten suuntasin kameraa kohti tuttua Orionin kaasusumua. Intoa oli ehkä vähän liikaa ja kompastuin jalustaan sen verran, että huolellinen suuntaukseni oli tipotiessään.

Toivuttuani keletappituokiosta tarkastelin menetyksen laajutta: suunnatakseni setin uudelleen kaikki napatähtäimen päälle sijoitettu pitäisi nostaa hetkeksi pois. Tässä nousi esiin iOptronin ratkaisun ainoa voittopuoli suhteessa testijalustani perinteisempään rakenteeseen: napatähtäyksen saattoi siinä tehdä kameran sivusta kuikuillen.

Olosuhteet alkoivat käydä vaikeiksi. Sormet lähestyivät uhkaavasti tilaa, joissa tuntuma pieniin mustiin nappuloihin mustalla pohjalla uhkasi kadota. Totesin, että nyt on oikomisen paikka ja kietaisin jalustan silmämääräisesti kohti oikeaa osoitetta Pohjantähden kieppeillä.

Naksautin seuraantakoneiston päälle ja kappas, ensimmäisessä 30 sekunnin valotuksessa oli pallomaiset tähdet! Vaikutti siltä, että minulla oli tuuria ja ensivaikutelma seurantapäästä oli erittäin lupaava. Testivalotuksesta kuitenkin selvisi, että taustataivas oli aivan liian vaalea yhtään pidempiin valotuksiin.

Jalustan animaatiomoodi vaihtaa suuntaa samalla sektorilla. Nopeus on määriteltävissä. Esimerkkianimaation kuvaa on huomattavasti nopeutettu.

Jalustan animaatiomoodi vaihtaa suuntaa samalla sektorilla. Nopeus on määriteltävissä. Esimerkkianimaation kuvaa on huomattavasti nopeutettu.

Tämä laite kyllä selviäisi minuutin valotuksesta leikiten. Ehkä jopa pidemmistäkin, jos havaintopaikka olisi sopivan pimeä ja käyttäjä huomaisi jättää jalkoihin kompastumisvaiheen väliin. Hieman laadukkaampien olosuhteiden käyttöä varten jalustasta löytyy myös yhden akselin autoguidausportti.

Animaatioapua

Jalustapään moottorin kyljessä oli pieni pyörä, jota kääntämällä saatoin säätää seurantanopeutta haluamakseni. Valittavana oli Kuun, Auringon ja tähtien lisäksi puolinopeus, tuplanopeus, 6x ja 12x.

Tyypillisesti näistä on käytössä tähtien nopeus, mutta poikkeaviakin seurantatarpeita on. Digikameroiden loppumattomalta tuntuva muistikapasiteetti antaa mahdollisuuden luoda animaatioita käyttäen sarjakuvausta. Kuvattaessa animaatiota tavalliselta jalustalta, katsoo kamera aina samaan suuntaan.

Star Adventurerin lisänopeudet antavat mahdollisuuden elävöittää animaatioita laittamalla horisontin liikkeelle. Kääntämällä jalustapään 90:n asteen kulmaan ja laittamalla esim. 12 x seurannan päälle, saat kuvattavan maiseman vaihtumaan koko ajan. Jalustan ominaisuuksiin kuuluu, että se vaihtaa ääriasennossa välillä suuntaansa ja kääntyy seuraamaan takaisin lähtöasentoon.

Seurantanopeus on valittavissa pienen pyörän avulla, joka samalla toimii virtakatkaisijana.

Seurantanopeus on valittavissa pienen pyörän avulla, joka samalla toimii virtakatkaisijana.

Jalustan saa myös käskyttämään kameraa 2 sekunnin otoksiin, mutta minulta puuttui sopiva kaapeli tarkoitukseen. Testasin timelapse-animaatioiden tukea 12x nopeudella todeten, että valotusaika yksittäisissä otoksissa kannattaa pitää hyvin lyhyenä ja kuvatahti ripeänä. Näin 12x haipakka ei viiruta maisemaa ja lopputulos säilyy nykimättömänä. Kaapelilla kameraa ohjaten jalusta olisi todennäköisesti pysähtynyt valotuksen ajaksi.

Kylmänkesto ja virransyöttö

Jalusta sai virtansa neljästä AA-paristosta, mutta olisin yhtä hyvin voinut ruokkia sitä suoraan USB-portin kautta vaikka puhelimelle tarkoitetulla lisävirtalähteellä. Näitä kun tuntuu löytyvän Pokemon Go:n jäljiltä lähes jokaisesta taloudesta.

Testiolosuhteet eivät olleet helpoimmat mahdolliset. Jalustan päälle muodostui pieni kerros jääkiteitä, muuten sen toiminnassa ei -15 asteen pakkanen näkynyt mitenkään. Ulkoilin laitteen kanssa kahtena iltana yli 7 tuntia ilman, että paristot olisivat osoittaneet minkäänlaisia hyytymisen merkkejä. Laite täytti hyvin lupauksensa alhaisesta virrankulutuksesta.

Loppupäätelmät

Tämä on selvästi parempi ja vakaampi seurantapää kuin omani. Skywatcher Star Adventurer soveltuu erinomaisesti monipuolisen kuvaajan tarpeisiin: se kannattaa vaivatta kameraa objektiiveineen, tarvittaessa pientä kaukoputkea ja tukee vielä animaatiokuvauksessakin.

Ainoa huono puoli laitteessa on, että se viipyy luonani vain hetkellisessä lainassa.  Vieroitusoireiden ei tarvitse kuitenkaan jäädä kovin pitkiksi, sillä seurantapäätä näyttää saavan Ursan verkkokaupasta.

9 kommenttia “Luontoseikkailijan jalustapää moneen menoon”

  1. Antti Lampio kirjoitti:

    Samanlaisen härpäkkeen ostin ylva astronomiasta. Kerran oon kokeillu -20 asteen pakkasessa suuntausta lähes täydenkuun aikaan. Jäi ihmetyttämään mikä arvo laitetaan meridian asteikkoon? Voisitko valaista asiaa.

    1. Emma Bruus kirjoitti:

      Unohdin selittää tuon kallistuskulman…löytyy GPS:stä tai kun iskee googleen halusanat ”[Oman-kaupungin-nimi-tähän] koordinaatit”. Esim. ”Tampere koordinaatit” antaa 61°29′53″N, 023°45′39″E. Tässä tärkeää on kaksi ensimmäistä numeroa, eli kulma pitää kallistaa siihen 61 asteen kohdalle. Asteikko jalustapäässä on niin epätarkka, että pitää kääntää kulma johonkin mahdollisimman lähelle.

      Se akseli, jonka ympäri kiertoliike tapahtuu (kun katsotaan napatähtäimen läpi siis), suunnataa siis pohjantähden suuntaan. Aina ei tietysti ole nettiä ja hakukoneita apuna. Voit tehdä myös niin, että kun jalustapää ja jalat ovat ulkona paikallaan ja karkeasti suunnattuna, nostat kulmaa kunnes pohjantähti on napaetsimen näkökentässä.

      Kulman asetus on välttämätön tähtitaivaan kohteissa. Jos jättää tuon kulman käännön väliin, ei liikutusmekanismista ole iloa paitisi animaatioissa. Animaatiomoodissa tosiaan kallistus käännetään mielellään pois, niin horisontti on suorassa.

      Mutta ei tuosta kannata liikaa murehtia, tosi simppeli homma. Jos jalustapään hakee Helsingin vanhan observatorion toimistolta, niin opastavat varmaan pyydettäessä perusperiaatteet (tai näin ainakin oli joskus muinoin, kun kävin hakemassa vähän jyhkeämmän HEQ5-jalustanjötkäleen pienelle putkelle).

  2. Jaakko Mäntylä kirjoitti:

    Minä en kyllä pysty havaitsemaan että tämä (blogissasi) esittelemäsi seurantalaite olisi sama kuin linkitetyssä osoitteessa :
    https://www.ursa.fi/kauppa/tuote/star-adventurer-kuvausjalusta/
    Vertaan vain blogisi kuvia ja yo ursan sivun kuvaa.
    Ihmetellen kiinnostuneena Jaakko Mäntylä

    1. Emma Bruus kirjoitti:

      Toden totta. Tämä testaamani laite lienee saman jalustan edellinen versio (testihevosen suuhun ei ole katsominen). Testikappaleessa kulma on punainen ja runko musta. Näyttää tässä uudemmassa olevan runko punainen ja kääntöpala musta.

      Sinänsä hupaisaa, kuinka Star Adventurer jalusta mukailee laadustaan tunnetun Paramount -jalustavalmistajan tyyliä ottaa punainen teema tuotteessa. Muotinsa näissäkin.

      Lisäksi olen kuvannut jalustan minusta kiinnostavammalta nopeusvalitsimen puolelta, enkä N-S -valitsimen puoleiselta kantilta (kuten verkkokaupan kuvassa). Pohjoinen-Etelä -valitsin löytyy siis mustan rungon toiselta puolelta. Nopeusvalitsin toimii samalla virtakytkimenä, enkä ole vastaavaan ratkaisuun törmännyt muualla. Käytettävyyden puolesta tämä tuntui ihan passelille yksinkertaistukselle.

      Lisäksi verkkokaupan kuvassa napatähtäimen suoja on irti. Kuvissani se on paikallaan napatähtäimen päällä. Kiinityslevykin on kokoonpanossani tuon kuulapään alla.

      Jos kiinnostaa, voin kyllä kysellä lainaan tätä punaista versiota myös? En yhtään ihmettelisi jos liikenisi yksi tarvittaessa testiin. Tulee sitten kerralla katsottua onko jalustan värillä väliä. 🙂

  3. Jukka Ylätalo kirjoitti:

    Hei! Kirjoitit:” avasin kännykästä pohjoisen napa-akselin täsmällisen paikan osoittavan sovelluksen”
    Mistä tällainen sovellus löytyy?

    1. Emma Bruus kirjoitti:

      Minulla on Android-käyttöjärjestelmää ajava luuri, joten lähdin ilman sen suurempaa taustatietoja etsimään sovellusta Google Playstä. Lätkäisin hakuun yksinkertaisesti englanninkieliset avainsanat ’polar align’ ja sain sillä tällaisen lopputuloksen. Tarjokkaita on useita, enkä ehtinyt sen suuremmin vertailemaan mikä näistä oli paras vaan taisin asentaa parhaimmat arvosanat saaneen sovelluksen.

      Iphone -käyttäjien kannattaa tehdä App Storessa samanlainen haku ja Lumialaisten koluta Microsoftin kauppaa.

  4. Jukka Ylätalo kirjoitti:

    Kiitos tiedosta ja hienosta blogista, sovellus löytyi. Yritin hakea suomeksi alkuun enkä löytänyt.

  5. Teppo kirjoitti:

    Tarvitaanko mitä(än) härpäkkeitä tuon URSA:sta saatavan paketin lisäksi?

    1. Emma Bruus kirjoitti:

      Kamerajalusta tarvitaan toki tuon seurantapalikan lisäksi. Jutun kuvituksessa näkyvät maastonvihreät jalat ja kuulapää (ratsastaa seurantalaitteella ja kannattaa kameraa) ovat osa Manfrotton valokuvausjalustaa. Hyvä kamerajalusta on pitkäikäinen investointi. Tätä viherjalkaista mallia ei enää kamerakaupassa tule vastaan, sillä kolmijalka on kulkenut matkassani jo 15 vuotta. Tässä välissä jalustamalleissakin on ehtinyt tapahtua paljon.

      Jalustoja saa tuupillisesti ostaa muutamantyyppisellä kiinnityksellä, joista viideokuvauspäätä kannattaa ehdottomasti vältellä. Näin siksi, että sitä ei ole ajateltu käänneltäväksi monen akselin mukaan. Olen aina pimeähommissa käyttänyt kuulapäätä, sillä sen saa nopeissa tilanteissa esim. revontulten tapauksessa kohdistettua oikeaan suuntaan.

      Kuulapäitäkin on useanlaisella kiinnitystavalla saatavilla. Tyypillisesti kamera kiinnitetään johonkin levyyn, joka sitten tiukennetaan kiinni kuulapäähän. Näistä tähän mennessä mukavimmalle on tuntunut Manfrotton levykiinnitys, jonka saa suhteellisen tuskatta paikalleen. Muitakin olen toki kokeillut, mutta yössä kaikki kiinnitysongelmat aina korostuvat kun koitetaan liittää pimeässä mustaa palikkaa kiinni toiseen yhtä mustaan palikkaan.

      Nyt jos lähtisin uutta jalustaa ostamaan, valikoisin jalat todennäköisesti keveyden ja liitosten kestävyyden perusteella miltä merkiltä tahansa, mutta kuulapään Manfrottolta. Jalustoissa on aika vakioidut ruuvikierreliitokset (yhteensopivuus ja kierteen koko kannattaa kyllä ostaessa tarkastaa) ja jalat + pääkappaleet ovat usein ’sekakäytettävissä’ ristiin. Nykykuulapäistä esim. Manfrotto 494 RC2 Mini tai MHXPRO-BHQ2 näyttävät aika päteville vehkeille hyvien koipien kaveriksi. Käytännössä minulla tuo kuulapään tummanharmaa kiinnityslevy istuu aika kiinteästi kameran pohjassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *