Luontoseikkailijan jalustapää moneen menoon
”Ostin uuden seurantapään, kiinnostaisiko sinua kokeilla sitä?” kysyi tuttavani, kun keskustelumme jälleen kerran lipsahtaessa kameroiden ja optiikan maailmaan. Totta kai uusia leluja piti päästä rassaamaan!
Avasin varovasti pahvilaatikon, josta paljastui Sky Watcher Star Adventurer -tyyppinen jalustan seurantapää. Se vaikutti astetta järeämmälle kuin oma iOptron Sky Trackerini ja ansaitsi selvästi alleen jotain muuta kuin pyykinkuivaustelineen.
Skywatcher Star Adventurer tarvitsee alleen jalustan. Laite pystyy kannattelemaan suurta kameraobjektiivia tai alle 5 kg painavaa kaukoputkea.
Kasaaminen laatikosta
Kaivoin varaston sopukoista talon järeimmän Manfrotton jalat. Jötkäle oli kulkenut kauan matkassani monilla kuvausreissuilla. Jalustan metallinen olemus muistutti siinä määrin taistelunuijaa, ettei sen kantajan tarvitsisi koskaan pelätä pimeässä.
Ehkä jollain kevyemmälläkin olisi pärjännyt, mutta seurantapää ja jalusta muodostivat yhdessä tasapainoisen näköisen parin. Yhdistelmä kestäisi taatusti Star Adventurerin ohjekirjan lupaamat 5 kg, pienen kaukoputken ja kameran verran siis.
Seurantapää oli ekvatoriaalista mallia, mikä soveltuu tarkkuutensa puolesta erinomaisen hyvin tähtivalokuvaukseen. Kokonaisuus koostui kahdesta osasta, kallistuskulmasta ja seurantamoottorista.
Käyttöönoton ensimmäinen vaihe olikin ruuvata kulmapala jalustan kierteeseen ja yhdistää seurantamoottori kulmapalaan. Tämän jälkeen kulmaa säädettiin Suomen leveysasteille sopivaksi ruuvista vääntäen, kunnes kallistus oli noin 60 astetta.
Seurantamoottorin päälle ratsaille asetin Manfrotton jalustani alkuperäisen kuulapään. Seuraavana vuorossa oli selkeiden kelien odotus.
Hyytävässä kenttätestissä
Selkeitä öitä sai odottaa kunnolla. Meni viikko, meni kaksi. Viimein, pitkän tuskailun jälkeen alkoi taivaalla näkyä tähtiä. Mutta siellä oli myös lähes täysi kuutamo ja -15 astetta pakkasta. Kaikkea ei voi saada, tuumin ja kannoin jalustan ulos.
Jalustan erinomaisena piirteenä oli sen laadukkaan oloinen napatähtäysmekanismi. Irrotin napatähtäintä peittävän suojakuoren, korvasin kuulapään pienellä punaisella etsinvalolla ja avasin kännykästä pohjoisen napa-akselin täsmällisen paikan osoittavan sovelluksen. Näin huolellista napasuuntausta en ollut koskaan aiemmin tehnyt: se oli siinä.
Arkistoin punavalon, täytin sen aukon pienellä korkilla, loksautin napatähtäimen suojan takaisin paikalleen ja ruuvasin pallopään koko komistuksen huipulle. Rapsakka sää ja nysväys alkoi tuntua jo sormissa. Tumppuihin oli pakko tässä vaiheessa heittää kemialliset kädenlämmittimet.
Viimein naksautin pallopäähän kiinni testissä käyttämäni 400 mm objektiivin ja kameran. Setin paino oli hieman yli kaksi kiloa ja seurantapää alla osoitti juuri odotetun kaltaista jämäkkää tukevuutta.
Katsahdin taivaalle kuvauskohteita punniten. Täysikuu ei antaisi mahdollisuutta kovin himmeiden kohteiden kuvaukseen, joten suuntasin kameraa kohti tuttua Orionin kaasusumua. Intoa oli ehkä vähän liikaa ja kompastuin jalustaan sen verran, että huolellinen suuntaukseni oli tipotiessään.
Toivuttuani keletappituokiosta tarkastelin menetyksen laajutta: suunnatakseni setin uudelleen kaikki napatähtäimen päälle sijoitettu pitäisi nostaa hetkeksi pois. Tässä nousi esiin iOptronin ratkaisun ainoa voittopuoli suhteessa testijalustani perinteisempään rakenteeseen: napatähtäyksen saattoi siinä tehdä kameran sivusta kuikuillen.
Olosuhteet alkoivat käydä vaikeiksi. Sormet lähestyivät uhkaavasti tilaa, joissa tuntuma pieniin mustiin nappuloihin mustalla pohjalla uhkasi kadota. Totesin, että nyt on oikomisen paikka ja kietaisin jalustan silmämääräisesti kohti oikeaa osoitetta Pohjantähden kieppeillä.
Naksautin seuraantakoneiston päälle ja kappas, ensimmäisessä 30 sekunnin valotuksessa oli pallomaiset tähdet! Vaikutti siltä, että minulla oli tuuria ja ensivaikutelma seurantapäästä oli erittäin lupaava. Testivalotuksesta kuitenkin selvisi, että taustataivas oli aivan liian vaalea yhtään pidempiin valotuksiin.
Jalustan animaatiomoodi vaihtaa suuntaa samalla sektorilla. Nopeus on määriteltävissä. Esimerkkianimaation kuvaa on huomattavasti nopeutettu.
Tämä laite kyllä selviäisi minuutin valotuksesta leikiten. Ehkä jopa pidemmistäkin, jos havaintopaikka olisi sopivan pimeä ja käyttäjä huomaisi jättää jalkoihin kompastumisvaiheen väliin. Hieman laadukkaampien olosuhteiden käyttöä varten jalustasta löytyy myös yhden akselin autoguidausportti.
Animaatioapua
Jalustapään moottorin kyljessä oli pieni pyörä, jota kääntämällä saatoin säätää seurantanopeutta haluamakseni. Valittavana oli Kuun, Auringon ja tähtien lisäksi puolinopeus, tuplanopeus, 6x ja 12x.
Tyypillisesti näistä on käytössä tähtien nopeus, mutta poikkeaviakin seurantatarpeita on. Digikameroiden loppumattomalta tuntuva muistikapasiteetti antaa mahdollisuuden luoda animaatioita käyttäen sarjakuvausta. Kuvattaessa animaatiota tavalliselta jalustalta, katsoo kamera aina samaan suuntaan.
Star Adventurerin lisänopeudet antavat mahdollisuuden elävöittää animaatioita laittamalla horisontin liikkeelle. Kääntämällä jalustapään 90:n asteen kulmaan ja laittamalla esim. 12 x seurannan päälle, saat kuvattavan maiseman vaihtumaan koko ajan. Jalustan ominaisuuksiin kuuluu, että se vaihtaa ääriasennossa välillä suuntaansa ja kääntyy seuraamaan takaisin lähtöasentoon.
Seurantanopeus on valittavissa pienen pyörän avulla, joka samalla toimii virtakatkaisijana.
Jalustan saa myös käskyttämään kameraa 2 sekunnin otoksiin, mutta minulta puuttui sopiva kaapeli tarkoitukseen. Testasin timelapse-animaatioiden tukea 12x nopeudella todeten, että valotusaika yksittäisissä otoksissa kannattaa pitää hyvin lyhyenä ja kuvatahti ripeänä. Näin 12x haipakka ei viiruta maisemaa ja lopputulos säilyy nykimättömänä. Kaapelilla kameraa ohjaten jalusta olisi todennäköisesti pysähtynyt valotuksen ajaksi.
Kylmänkesto ja virransyöttö
Jalusta sai virtansa neljästä AA-paristosta, mutta olisin yhtä hyvin voinut ruokkia sitä suoraan USB-portin kautta vaikka puhelimelle tarkoitetulla lisävirtalähteellä. Näitä kun tuntuu löytyvän Pokemon Go:n jäljiltä lähes jokaisesta taloudesta.
Testiolosuhteet eivät olleet helpoimmat mahdolliset. Jalustan päälle muodostui pieni kerros jääkiteitä, muuten sen toiminnassa ei -15 asteen pakkanen näkynyt mitenkään. Ulkoilin laitteen kanssa kahtena iltana yli 7 tuntia ilman, että paristot olisivat osoittaneet minkäänlaisia hyytymisen merkkejä. Laite täytti hyvin lupauksensa alhaisesta virrankulutuksesta.
Loppupäätelmät
Tämä on selvästi parempi ja vakaampi seurantapää kuin omani. Skywatcher Star Adventurer soveltuu erinomaisesti monipuolisen kuvaajan tarpeisiin: se kannattaa vaivatta kameraa objektiiveineen, tarvittaessa pientä kaukoputkea ja tukee vielä animaatiokuvauksessakin.
Ainoa huono puoli laitteessa on, että se viipyy luonani vain hetkellisessä lainassa. Vieroitusoireiden ei tarvitse kuitenkaan jäädä kovin pitkiksi, sillä seurantapäätä näyttää saavan Ursan verkkokaupasta.
9 kommenttia “Luontoseikkailijan jalustapää moneen menoon”
Vastaa
Bongaa talven kiikarikomeetta Lovejoy
Harrastajatoverit ovat jo joulukuun ajan laulelleet Lemmenlaivan kertosäkeellä ”Lovejoy / soon will be making another run / oh Lovely / in its trip around the Sun…”. Kiinnostus komeetan ympärillä tiivistyy, sillä kohde on nyt havaittu ensikertaa myös Suomen taivaalla.
Uusin tulokas saattaa olla yhtä helppo kohde kuin kiikarikomeetta C/2013 R1 (Lovejoy) tammikuussa 2013. Kuva: Emma Herranen
Tämän talven kuumin julkkis ei ole se sama C/2011 W3 (Lovejoy), joka ihastutti vuosien 2011-2012 vaihteessa eteläistä pallonpuoliskoa kasvattamalla aurinkotuulessa todella komean hännän. Talven 2015 tulokas on saman tähtiharrastajan uusin löydös C/2014 Q2 (Lovejoy). Kaikenkaikkiaan Terry Lovejoy on löytänyt viisi komeettaa, joista edellinen C/2013 R1 (Lovejoy) oli helposti havaittava kiikarikohde myös Suomessa. Kaksi muuta Lovejoyta pystyi näkemään vain kaukoputkella.
Suomalaisista tähtiharrastajista C/2014 Q2 (Lovejoy):ta ehti ensiksi valokuvaamaan Taivaanvahtiin Arto Oksanen. Arto käytti havaintovälineenään netin yli vuokrattavaa kaukoputkea Chilessä, sillä elokuussa 2014 himmeä kohde ei ollut vielä edes pilke pohjoisen pallonpuolen väen okulaarissa.
Suomen horisontista vielä himmeän Lovejoyn bongasivat kuvaajakonkarit Tapio Lahtinen ja Toni Veikkolainen. Helppoa pienen utupallon edottaminen ei vielä 28. joulukuuta ollut, mutta tilanne on vähitellen muuttumassa. Komeetan kirkkauden on arvioitu olevan tällä hetkellä magnitudin viisi luokkaa. Kyseessä on pintakohde, joten se ei näy yksittäisen viidennen magnitudin tähden tavoin selkeänä valopisteenä. Siksi tämän Lovejoyn utuläikän löytäminen on käytännössä vastaavan kirkkauksista tähteä vaikeampaa.
Ennusteet viittaavat siihen, että komeetta saattaisi tammikuun aikana kirkastua paljain silmin näkyväksi. Valokuvauskohde siitä ainakin tulee. Jos hyvin käy, siitä saattaa tulla samanlainen valokuvaajien iltaulkoiluttaja kuin komeetta C/2012 K1 (PANSTARRS):ista keväällä 2013.
Mitä pitäisi tehdä jos tämän komeetan haluaa nähdä? Kaiva kaapista esiin kiikarit ja pilkkihaalarit. Ihan suinpäin ei kannata lähteä Lovejoyta metsästämään, sillä tammikuun alussa täysikuu haittaa havainnointia. 10.1. alkaen kuutamon haitta on vähäisempi ja komeetta on noussut korkeammalle härän tähtikuvioon. Ennen hankeen juoksemista on hyvä varmistaa komeetan sijainti netistä vaikkapa Seiichi Yoshidan sivuilta.
Myös komeetan valokuvausta voi rohkeasti kokeilla. Sen saattaa saada haaviin ihan perhepokkarillakin, jos laitteesta vain löytyy manuaaliasetukset. Komeetan vangitsemiseen tarvitaan väistämättä usean sekunnin valotusaika ja vakaa jalusta. Sopivia asetuksia voi etukäteen tutkiskella vaikkapa Taivaanvahtiin lähetettyjen Panstarrs-havaintojen valokuvausasetusten tiedoista (klikkaa kuva auki ja paina EXIF-tekstiä).
Jos komeettaa aikoo kuvata pidemmällä polttovälillä, tarvitaan kameran alle todennäköisesti jokin seurantalaitteisto. Tähän kelpaavat oivasti kaukoputkien jalustat ja pienet seurantajalustat. Komeetan kuvauksessa kaukoputki ei välttämättä ole pakollinen hankinta, sillä kuvaan halutaan tyypillisesti komeetan pyrstö mukaan. Yli metrin polttovälillä suurennosta tulee helposti jo liikaakin ja kuvaan mahtuu pelkkä ydin. Kaukoputken läpi kuvaava joutuukin todennäköisesti koostamaan komeettansa useasta eri otoksesta. Komeettojen ikuistamiseen soveltuvat oikein hyvin monen sunnuntaikuvaajan pöytälaatikosta löytyvät 200-400 mm teleobjektiivit.
Vintage-havaitsija saattaa ohittaa koko digikuvaushäröilyn ja tyytyä lintukiikareihin, paperiin ja lyijykynään. Kohteen tallennustyypistä riippumatta kaikki Lovejoy-havainnot ovat todella tervetullaita Taivaanvahtiin. Komeettahavainto tehdään Taivaanvahdissa aurinkokunta-lomakkeella, jossa kohteeksi valitaan komeetta. Kohteen nimikenttään kirjoitetaan tämän häntäveikon tapauksessa ”C/2014 Q2 (Lovejoy)”.
Komeettojen kirkkauden ennustaminen on jännempää kuin vakioveikkaus, eikä lopputuloksesta ole koskaan takeita. Voi olla että tämäkin tapaus jää pieneksi himmeäksi möykyksi taivaalla, tai sitten se kasvattaa silmiä hivelevän pyrstön aurinkotuulen irrottaessa vettä ja pölyä. Tulevaisuus näyttää kuinka tällä kertaa käy.
Komeetta C/2011 L4 (PANSTARRS) oli keväällä 2013 jopa paljain silmin näkyvä kohde. Kuva: Emma Herranen
Vastaa
Testissä liikkuvan kuvaajan seuranta – iOptron SkyTracker
Maapallo pyörii akselinsa ympäri. Tämä ei yleensä herätä närkästystä paatuneimmissakaan kukkahattutädeissä, mutta tähtivalokuvaajaa se saattaa joskus harmittaa. Jos valokuvauslaitteistosta puuttuu seuranta, ei tähtiä saa mitenkään pysymään kuvassa paikallaan.
Sama ongelma esiintyy tietysti kaukoputkillakin: jos kaukoputken alla ei ole moottoria joka hivuttaa sitä tähtitaivaan liikkeen suuntaisesti, katoaa kohde pian näkökentästä. Niinpä suuressa osassa moderneja harrastajalaitteita tulee seurantamoottori vakiovarusteena.
Nyt etsin kuitenkin jotain kevyempää ratkaisua. Sellaista, jonka voi ottaa mukaan ulkomaanmatkalle tai reppuretkelle pimeään metsään. Seurannan pitää pystyä kantamaan järeää järjestelmäkameraa ja teleobjektiivia. Koko kuvaussetin kameroineen, seurantoineen ja jalustoineen tulee olla luokkaa eukonkannettava. Eli kokonaisuus, jonka saa itse vietyä pellolle ilman bodarijoukon apua.
Seurannan vaikutus
En ollut tämän tarpeen kanssa yksin. Monet harrastajatoverini olivat jo ehtineet hankkia AstroTrack-seurantalaitteen matkakäyttöön. Epäröin kuitenkin samanlaisen laitteen hankintaa, sillä ratkaisu vaikutti kookkaalle. Lisäksi AstroTrack -paketin hinta yli 800 euroa tuntuu turhan kipeästi kukkarossa.
Talvella 2013 oli selvää, että loppuvuodesta tulee mielenkiintoinen komeettojen havainnoinnin kannalta. Pieni seurantajalusta ja teleobjektiivi ovat juuri oikeat välineet kiikarikomeettojen kalastukseen. Kompaktimman ja halvemman ratkaisun löytymiseksi tuli lisää paineita.
Tilannetta tähtitornilla tilitettyäni sain kaverilta vinkin, että sekä Vixen että iOptron ovat tuoneet markkinoille isompaan jalustakierteeseen sopivat seurantapäät. Kenelläkään ei vielä ollut kokemuksia laitteista, mutta luotin onneeni ja laitoin iOptronin Sky Trackerin empimättä tilaukseen.
Kaapista löytyi ennestään Manfroton tukevampi jalusta, jonka päälle SkyTracker sopii täydellisesti. Paketin mukana tulisi vielä säilytyspussi ja pieni napasuuntaukseen tarkoitettu kaukoputki. Valittavana oli kaksi värivaihtoehtoa: musta ja valkoinen. Valitsin valkoisen yksinkertaisesti siitä syystä, että pimeässä on kiva nähdä millaista laitetta räpeltää. Kameroiden pienet mustat napit mustalla pohjalla olivat jo pitkään aiheuttaneet syvää ärtymystä synkässä yössä. Köyhtyisin hankinnasta vain hieman yli 400 euroa.
Kun Telescop Expressin paketti saapui, oli sisältö juuri sitä mitä olin toivonutkin. Lähdin tähtitornille paketti ja kuvausvälineet kainalossa. Komeetta Panstarrs oli juuri nyt Andromedan galaksin vieressä ja pääsin testaamaan seurantapäätä heti tositoimissa.
SkyTracker on kiinnitetty suoraan jalustan kierteeseen. Seuranta pyörittää jalustan kuulapään kannattelemaa kameraa. Paketissa tuli mukana myös pieni napatähtäinkaukoputki.
Kun viisi patteria oli asetettu paikoilleen seurantapään sisään, oli laite valmis käytettäväksi. Nostaessani kamera+seuranta+jalusta yhdistelmää ylös tasanteelle huomasin ilokseni, että yhdistelmä oli paitsi riittävän kevyt myös sopivan kompakti selvitäkseen tähtitornin kapeista käytävistä ilman seinäkolhuja.
Ylhäällä näköalatasanteella puhalsi navakka pohjoistuuli. Se oli niin kipakka, että lierihattuja ja kevyempiä jalustoja olisi saanut etsiskellä Pirkkalasta saakka. Laitoin jalustan pystyyn ja suuntasin sen hätäisesti kohti pohjantähteä. Napsautin seurannan päälle. Skytracker surisi maltillisesti kuin pieni heinäsirkka yössä.
Otin sarjan kuvia 15-30 sekunnin valotusaikavälillä. Tuulenpuuskan kohdalle osuneissa kuvissa näkyi selvää huojuntaa ja satunnaisiin suuntiin viivoittuneita tähtiä. Tyvenen kohdalle sattuneissa kuvissa tähdet kuitenkin näyttivät yllättävän pallomaisille. Jippii! Se toimi paremmin kuin olin odottanut.
Seurannan lopputulos oli paljon tarkempi kuin aiemmin hankkimallani EQ1-pöytäjalustalla ja pienellä yhden akselin seurantamoottorilla. Vanhan virityksen moottori ei kestänyt 2012 auringonpimennysmatkaa. Nyt vanhan seurannan elektroniikkavika ei harmittanut enää lainkaan: Skytracker peittosi sen tarkkuudessa mennen tullen.
Jos olisin suunnannut jalustan tarkemmin pohjoiseen taivaannapaan, valotusaikoja olisi helposti saattanut venyttää 60 sekuntiin asti. Kuvasin kaikissa testitapauksissa melko pitkillä 300-400 mm polttovälin objektiiveilla. Laajakulmalinssillä seurantaa olisi voinut käyttää vielä pidemmilläkin valotusajoilla. Testikuvauspaikkani ovat kuitenkin olleet niin valosaasteisia, ettei 30 sekuntia pidemmistä valotusajoista tuntunut olevan toivottua lisähyötyä.
Seurantapää jaksoi vaivatta kantaa hieman yli kaksi kiloa painavan järeän järjestelmäkameran ja pitkän ammattilaisluokan telezoomin. Todennäköisesti se olisi käyttökelpoinen myös pienen, kevyen matkakaukoputken kanssa.
Ehdin vuoden 2013 aikana testata SkyTrackeriä kaikkiin kolmeen kiikarikomeettaan: Panstarrsiin, ISONiin ja Lovejoyhin. iOptronin uusi seurantapää soveltui täydellisesti tilapäisen komeettakuvaajan tarpeisiin. Seurannan tarkkuus antaa aavistaa, että laite on myös oiva maisemakuvaajan apu. Erityisesti maaseudun pimeydessä sillä voi saada ihmeitä aikaan.
Komeetta Panstarrs ja Andromedan galaksi
5 kommenttia “Testissä liikkuvan kuvaajan seuranta – iOptron SkyTracker”
-
Vesa Vauhkonen sanoo:
Mielenkiintoista! Mistä hankit laitteen?
-
Luin tarkemmin, eli tilattu kaupasta Telescop Express. Nyt hinta näyttäisi olevan 469€. Onko laitteessa pelkkä paristokotelo, vaiko myös liitäntämahdollisuus akkuun?
-
Emma Bruus sanoo:
Tässä näyttäisi olevan mahdollisuus myös ulkoiseen virtalähteeseen. Aparaatin takana lukee 9-12V DC.
Toistaiseksi olen käyttänyt sitä vain neljällä AA-patterilla. Ovat kestäneet nyt puoli vuotta ja kourallisen kuvauskeikkoja. Patterit ovat kotelossa kaksin puolin ja patterikiinnikkeen ulos kaivaminen laitteen sisuksista on vähän hankalaa. Tässä kohtaa harrastusta sveitsin armeijan rakennekynsistä olisi paljon iloa.
-
Paljonko tuo seurantalaite kestää painoa. minulla on 120-300 f.2.8 ja canon eos 1 Dx, mitäpä luulette. Kaluston paino noin viisi kiloa. Mistä tuommoisen seurantalaitteen saa hankittua, saako suomesta ?
-
Tilasin omani täältä. Härvelin hinta näyttää kivasti tipahtaneen alennusmyynneissä.
Kokeilin iOptronia kahden kilon painoisella paketilla ja viisi kiloa on jo minusta liian paljon. 300 mm f/2.8 kuulostaa kieltämättä komeettapuuhiin erittäin kiehtovalle lasille. Painossa f/2.8 maksaa aina ja noin raskas yhdistelmä kuulostaa siltä, että joku pieni kaukoputken jalusta voisi olla paikallaan. Tässä on tietysti se väistämätön huono puoli että koko paketin paino ja hinta kasvaa entisestään.
Jos asut maaseudulla, valovoimasta on hyötyä pitkillä valotusajoilla. Kaupungin valosaasteessa hyöty jää ehkä vähäisemmäksi ja samaan lopputulokseen saattaa päästä hitaammalla lasillakin (ja pienellä seurannalla). Kaikki riippuu siitä kuinka pimeässä paikassa kohdetta aikoo havaita. Mitä pimeämpi paikka, sitä enemmän valovoimasta on hyötyä. Kaupungissa pärjää aika pitkälle kuvia pinoamalla.
iOptronin hyvä puoli on se että vehkeestä saattaa muuten olla iloa maisematähtikuvauksessa.
-
Vastaa
Herää! Komeetta on täällä!
”Herää Emma! Kello on kuusi. Jos halusit etsiä sitä komeettaa, niin nyt olisi aika”, kuuluu syvän unen läpi. Pehmeällä tyynyllä ja lämpimällä peitolla on valtava vetovoima. Lempeä käsi ravistaa olkapäätäni. Ei auta muu kuin nousta.
Elämme hetkiä, jolloin komeetta C/2012 S1 (ISON) lähestyy helpon havaintokohteen rajaa. Helppo on tosin avaruuden kappaleiden tapauksessa aina suhteellinen käsite. Omasta mielestäni kohde on helppo, jos sen saa napattua valokuvaan kantamalla kameran ulos. Voin elää ilman välivaihetta, jossa lähdetään muuraamaan tähtitornin perustuksia.
Pidän siis kovasti kiikarikomeetoista. Joulukuussa Auringon ohituksen jälkeen pyrstötähti ISON olisi todennäköisesti triviaalitason kohde. Ehkä siitä jopa tulisi komeetta Hyakutaken (1996) tai Hale-Bopp:in (1997) kaltainen häntäveikko, jonka havaitakseen täytyi lähinnä kääntää pää sopivaan suuntaan taivasta.
Kiikarikomeettoja ei ilmesty joka vuosi. Niinpä siinä välissä ehtii unohtua miten näitä veijareita kuvataan. Pysähdyn unenpöpperössä miettimään. Ensin tarvitaan kamera. Kaivan vaatekaappia, jonka pohjalta näitä löytyy kaksi laitetta: pikkupokkari ja järkkäri. Molemmilla olen kuvannut komeettoja onnistuneesti. Valitsen järjestelmäkameran ja kahmaisen syliin muutaman sopivan objektiivikandidaatin. Jalustan nappaan matkan varrelta kainaloon.
Kaikki välineet ovat mukana ja kiikarit odottavat valmiina parvekkeen vieressä. Tässä vaiheessa huomaan, että tieto komeetan sijainnista olisi hyväksi. Nykykäsitykseni ’se on idässä Auringon nousun suunnalla’ ei ihan vielä riittäisi paikannustehtävään. Ei hätää: tietokoneelta löytyy Stellarium, joka näyttää pyrstötähden tämänhetkisen paikan taivaalla. (Jos ette ole jo Stellariumia asentaneet, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Kerrassaan loistava planetaariosofta!)
Kun suunta, tähtikuvio ja lähin kirkas tähti ovat selvillä, on havaitsija valmis kenttäseikkailuun. Komeettaa kannattaa ensin koettaa kalastaa taivaalta kiikareilla.Jos se ei tunnu onnistuvan, voi kameran koettaa suunnata myös suoraan sopivalle suunnalle lähimmästä tähdestä. Olen monet pyrstötähteni löytänyt taivaalta juuri kameran kuvien avustamana.
Ennen valokuvausvaihetta kameran asetukset pitää laittaa kohdalleen: tarkennus äärettömään ja aukkoluku (esim. f/2,8) mahdollisimman pieneksi. Valotusaika asetetaan sellaiseksi, ettei vaaleakaan taivas pala mistään pohjaan. Oikeaa valotusaikaa joutuu käytännössä aina kokeilemaan ja liikkeelle kannattaa lähteä vaikka parista sekunnista. Kameran kennoherkkyyttä voi pimeällä koittaa kasvattaa esim. ISO 800–3200 välille. Sopiva arvo riippuu valotusajasta, kuvauslaitteen kohinaominaisuuksista ja käytetystä polttovälistä.
Komeetta aamulla 18.11. klo 6.15. Tällainen näkymä voisi olla kiikareillakin. Parvekkeella hapuilen kiikareilla vaalenevaa taivasta. Aamupuhuri pyörii sandaalieni ympärillä.
Tällaisten komeettojen kuvaamiseen ei useinkaan tarvitse käyttää kaukoputkea. Pidempi polttoväli ja sitä myöten isompi suurennos saattavat tuoda komeetan ytimen paremmin esille, mutta mielenkiintoinen pyrstö jää helposti kuvakentän ulkopuolelle. Siirryn takaisin sisälle arpomaan kameraan sopivaa teleobjektiivia. Komeettakuvaukseen valitsen objektiivin polttovälillä 100–400mm. Näin kuvakenttään mahtuu varmasti koko komeus häntineen kaikkineen. Pokkarilla kuvattaessa sopivaa objektiivia ei tietysti tarvitse murehtia, vaan käytetään sitä zoomia mitä kamerasta itsestään löytyy.
Komeettakuvauksessa ei ole koskaan haittaa seurantajalustasta. Se ei ole pakollinen hankinta, mutta auttaa saavuttamaan pidempiä valotusaikoja ilman, että tähdet maapallon pyöriessä venyvät viiruiksi. Jos omistat jo kaukoputkijalustan seurannalla, kannattaa tutkia mahdollisuutta asettaa kamera kaukoputken päälle reppuselkään. Pienempiä, suoraan kamerajalustaan kiinnitettäviä seurantalaitteitakin tarkoitukseen löytyy. Näistä kannattaa haeskella lisätietoa mm. sanoilla Astro Track tai iOptron SkyTracker.
En vielä toisellakaan yrityksellä löydä komeettaa omin silmin, mutta kamera paljastaa sijainnin. Ensimmäisissä C/2012 S1 (ISON) -kuvissani näkyy lähinnä pieni ututuhnu haalealla hännällä. Siellä se on! Kirkkaus tulee kuitenkin paranemaan, joten oli selvästi paikallaan käydä testaamassa kalustoa ja kuvaajaa.
Verkkoselailu aamukahvikupin äärellä paljastaa, että komeetasta on Taivaanvahdissa jo useita havaintoja. Kohde on herättänyt monet muutkin aamuvirkut valokuvaamaan. Jos kamerakikkailu komeetan kanssa ei kiinnosta, voit myös piirtää näkemäsi komeetan ja liittää hahmotelman Taivaanvahdin havaintoon.
Tamperelaisen tähtiharrastajakonkarin Tapio Lahtisen vaikuttava havaintokuva pyrstötähdestä 17.11.2013 aamulla kaukoputken läpi kuvattuna.
2 kommenttia “Herää! Komeetta on täällä!”
-
Eero Rantalaiho sanoo:
Kiitos vinkistä Emma!
Ensi kokemus Stellariumista tuntuu todella mukavalta.
ISON-komeetan esiintuloa odotellessa, kokeilin Stellariumia
toiseen, nyt näkyvään kiikarikomeettaan: C/2013 R1.
Tosin elementit tälle piti erikseen noutaa, mutta
sen jälkeen ohjelma toimii nöyrästi -
Hyvä pointti Eero! C/2013 R1 (Lovejoy) on tällä hetkellä aika kiva alkuillan ja yön kiikarikohde pohjoisessa Otavan tienoilla. Kävin eilen katsastamassa otuksen ja sieltä se löytyi pienessä valosaasteessakin todella kivuttomasti. Lähiöinä Lovejoy lienee siinä Otavan ’kahvan’ alla Ajokoirien tähtikuviossa. Jos ei kiikareilla tahdo löytyä niin tämä komeetta on kameran kuvassa selvästi vihertävä ja erottuu tähdistä värinsä ansiosta.
25.11. havaintokuva pitkällä teleobjektiivilla: http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/20276
Karkea etsintäkartta: http://in-the-sky.org/comets/ck13r010_2.png
Tätä varten ei edes tarvitse vääntäytyä hereille epäinhimillisiin kellonaikoihin. :}
Samanlaisen härpäkkeen ostin ylva astronomiasta. Kerran oon kokeillu -20 asteen pakkasessa suuntausta lähes täydenkuun aikaan. Jäi ihmetyttämään mikä arvo laitetaan meridian asteikkoon? Voisitko valaista asiaa.
Unohdin selittää tuon kallistuskulman…löytyy GPS:stä tai kun iskee googleen halusanat ”[Oman-kaupungin-nimi-tähän] koordinaatit”. Esim. ”Tampere koordinaatit” antaa 61°29′53″N, 023°45′39″E. Tässä tärkeää on kaksi ensimmäistä numeroa, eli kulma pitää kallistaa siihen 61 asteen kohdalle. Asteikko jalustapäässä on niin epätarkka, että pitää kääntää kulma johonkin mahdollisimman lähelle.
Se akseli, jonka ympäri kiertoliike tapahtuu (kun katsotaan napatähtäimen läpi siis), suunnataa siis pohjantähden suuntaan. Aina ei tietysti ole nettiä ja hakukoneita apuna. Voit tehdä myös niin, että kun jalustapää ja jalat ovat ulkona paikallaan ja karkeasti suunnattuna, nostat kulmaa kunnes pohjantähti on napaetsimen näkökentässä.
Kulman asetus on välttämätön tähtitaivaan kohteissa. Jos jättää tuon kulman käännön väliin, ei liikutusmekanismista ole iloa paitisi animaatioissa. Animaatiomoodissa tosiaan kallistus käännetään mielellään pois, niin horisontti on suorassa.
Mutta ei tuosta kannata liikaa murehtia, tosi simppeli homma. Jos jalustapään hakee Helsingin vanhan observatorion toimistolta, niin opastavat varmaan pyydettäessä perusperiaatteet (tai näin ainakin oli joskus muinoin, kun kävin hakemassa vähän jyhkeämmän HEQ5-jalustanjötkäleen pienelle putkelle).
Minä en kyllä pysty havaitsemaan että tämä (blogissasi) esittelemäsi seurantalaite olisi sama kuin linkitetyssä osoitteessa :
https://www.ursa.fi/kauppa/tuote/star-adventurer-kuvausjalusta/
Vertaan vain blogisi kuvia ja yo ursan sivun kuvaa.
Ihmetellen kiinnostuneena Jaakko Mäntylä
Toden totta. Tämä testaamani laite lienee saman jalustan edellinen versio (testihevosen suuhun ei ole katsominen). Testikappaleessa kulma on punainen ja runko musta. Näyttää tässä uudemmassa olevan runko punainen ja kääntöpala musta.
Sinänsä hupaisaa, kuinka Star Adventurer jalusta mukailee laadustaan tunnetun Paramount -jalustavalmistajan tyyliä ottaa punainen teema tuotteessa. Muotinsa näissäkin.
Lisäksi olen kuvannut jalustan minusta kiinnostavammalta nopeusvalitsimen puolelta, enkä N-S -valitsimen puoleiselta kantilta (kuten verkkokaupan kuvassa). Pohjoinen-Etelä -valitsin löytyy siis mustan rungon toiselta puolelta. Nopeusvalitsin toimii samalla virtakytkimenä, enkä ole vastaavaan ratkaisuun törmännyt muualla. Käytettävyyden puolesta tämä tuntui ihan passelille yksinkertaistukselle.
Lisäksi verkkokaupan kuvassa napatähtäimen suoja on irti. Kuvissani se on paikallaan napatähtäimen päällä. Kiinityslevykin on kokoonpanossani tuon kuulapään alla.
Jos kiinnostaa, voin kyllä kysellä lainaan tätä punaista versiota myös? En yhtään ihmettelisi jos liikenisi yksi tarvittaessa testiin. Tulee sitten kerralla katsottua onko jalustan värillä väliä. 🙂
Hei! Kirjoitit:” avasin kännykästä pohjoisen napa-akselin täsmällisen paikan osoittavan sovelluksen”
Mistä tällainen sovellus löytyy?
Minulla on Android-käyttöjärjestelmää ajava luuri, joten lähdin ilman sen suurempaa taustatietoja etsimään sovellusta Google Playstä. Lätkäisin hakuun yksinkertaisesti englanninkieliset avainsanat ’polar align’ ja sain sillä tällaisen lopputuloksen. Tarjokkaita on useita, enkä ehtinyt sen suuremmin vertailemaan mikä näistä oli paras vaan taisin asentaa parhaimmat arvosanat saaneen sovelluksen.
Iphone -käyttäjien kannattaa tehdä App Storessa samanlainen haku ja Lumialaisten koluta Microsoftin kauppaa.
Kiitos tiedosta ja hienosta blogista, sovellus löytyi. Yritin hakea suomeksi alkuun enkä löytänyt.
Tarvitaanko mitä(än) härpäkkeitä tuon URSA:sta saatavan paketin lisäksi?
Kamerajalusta tarvitaan toki tuon seurantapalikan lisäksi. Jutun kuvituksessa näkyvät maastonvihreät jalat ja kuulapää (ratsastaa seurantalaitteella ja kannattaa kameraa) ovat osa Manfrotton valokuvausjalustaa. Hyvä kamerajalusta on pitkäikäinen investointi. Tätä viherjalkaista mallia ei enää kamerakaupassa tule vastaan, sillä kolmijalka on kulkenut matkassani jo 15 vuotta. Tässä välissä jalustamalleissakin on ehtinyt tapahtua paljon.
Jalustoja saa tuupillisesti ostaa muutamantyyppisellä kiinnityksellä, joista viideokuvauspäätä kannattaa ehdottomasti vältellä. Näin siksi, että sitä ei ole ajateltu käänneltäväksi monen akselin mukaan. Olen aina pimeähommissa käyttänyt kuulapäätä, sillä sen saa nopeissa tilanteissa esim. revontulten tapauksessa kohdistettua oikeaan suuntaan.
Kuulapäitäkin on useanlaisella kiinnitystavalla saatavilla. Tyypillisesti kamera kiinnitetään johonkin levyyn, joka sitten tiukennetaan kiinni kuulapäähän. Näistä tähän mennessä mukavimmalle on tuntunut Manfrotton levykiinnitys, jonka saa suhteellisen tuskatta paikalleen. Muitakin olen toki kokeillut, mutta yössä kaikki kiinnitysongelmat aina korostuvat kun koitetaan liittää pimeässä mustaa palikkaa kiinni toiseen yhtä mustaan palikkaan.
Nyt jos lähtisin uutta jalustaa ostamaan, valikoisin jalat todennäköisesti keveyden ja liitosten kestävyyden perusteella miltä merkiltä tahansa, mutta kuulapään Manfrottolta. Jalustoissa on aika vakioidut ruuvikierreliitokset (yhteensopivuus ja kierteen koko kannattaa kyllä ostaessa tarkastaa) ja jalat + pääkappaleet ovat usein ’sekakäytettävissä’ ristiin. Nykykuulapäistä esim. Manfrotto 494 RC2 Mini tai MHXPRO-BHQ2 näyttävät aika päteville vehkeille hyvien koipien kaveriksi. Käytännössä minulla tuo kuulapään tummanharmaa kiinnityslevy istuu aika kiinteästi kameran pohjassa.