Saman henkäyksen koskettama

10.10.2020 klo 13.44, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Turun kaupungin taidemuseo WAMissa on taiteilija Rosa Barban näyttely Touched By The Same Breath Of Air, jossa käsitellään muun muassa tähtitiedettä. Näyttely on auki 10.1.2021 asti. Pidin avajaisissa torstaina 8.10. seuraavanlaisen puheen.

(Puhetta olisi voinut korjata sen verran, että monissa Henrietta Leavittin alkuperäisissä kuvissa on hänen merkintöjään. Alkuperäiset kuvat olisi siis voinut esittää inhimillisen ja epäinhimillisen kosketuspintana.)

Arvon kutsuvieraat, arvoisa museoväki.

Vuonna 1927 yhdysvaltalainen kirjailija H.P. Lovecraft kirjoitti novellin The Colour Out of Space, väri avaruudesta.

Lovecraftin tarinassa taivaalta iskeytyy Uuteen Englantiin kivi, joka myrkyttää maatilan ja aloittaa hirvittävien tapahtumien ketjun. Kun tieteilijät tutkivat kiveä, sen spektriviivat eivät vastaa mitään Maapallolla tunnettua ainetta, ja taivaallisen vieraan synnyttämä väri on meille kauhea, ”kosminen ja tunnistamaton”.

Lovecraftin kertoja kuvailee seuraavasti:

”Tämä ei ollut henkäys taivailta, joiden liikkeitä ja ulottuvuuksia tähtitieteilijämme mittaavat, tai määräävät liian valtaviksi mitata. Se oli vain väri avaruudesta – järkyttävä lähettiläs äärettömyyden muodottomilta seuduilta, kaiken tuntemamme luonnon tuolta puolen.”

Rosa Barba on valinnut näyttelynsä nimeksi Saman henkäyksen koskettama. Ilmaisu kääntää Lovecraftin fraasin ”tämä ei ollut henkäys taivailta” merkityksen, se tekee toisesta samaa. Ehkä ei ole väärin nähdä näyttelyn teosta The Color Out of Space avaimena Barban luomille projektoreiden, filminauhojen, tallenteiden, teräsputkien, valojen seuduille, missä tuonpuoleinen ja inhimillinen kohtaavat.

Lovecraftilla avaruus on perustavanlaatuisesti erilainen kuin meidän maailmamme, toisten lakien alainen.

Rosa Barban teoksessa The Color Out of Space tieteellisiin tarkoituksiin otetut kuvat kaukaisista ja vieraista seuduista on estetisoitu ihmisten mittoihin. Taivaan valot on kytketty tieteilijöiden, taiteilijoiden ja kirjoittajien ääneen, joka sitoo mittaamattoman avaruuden lohdullisen rajalliseen ymmärryksen työhön.

Teoksessa Drawn by the Pulse, pulssin vetämä, vilkkuvat tähtitieteilijä Henrietta Leavittin kuvat, joissa pienen Magellanin pilven tähdet näkyvät sellaisina kuin ne olivat 200 000 vuotta sitten, ajalla ennen kuin ihmiset osasivat puhua. Alkuperäisten kuvien sisällössä ei ole mitään inhimillistä, eikä niiden ottamisessa ole käytetty esteettistä harkintaa. 

Teoksessa esille perattu analoginen filmi, kuten The Color Out Spacen peräkkäiset lasipaneelit, tuo mieleen avaruuden jäätyneen museon, jossa menneisyys on pysähtynyt katsottavaksemme.

Rosa Barba vangitsee tähtien hypnoosin ja yhdistää nämä värittömät otokset ihmisen lämpimään historiaan.

Sisarteoksessa Near the Small Magellanic Cloud, pienen Magellanin pilven lähellä, on otos Leavittin tieteellisestä artikkelista, jossa näkyy osa tähtien paikoista. Artikkeli on nykyään itsekin pala menneisyyttä, ja Leavittin sata vuotta vanhoilla kuvilla on lähinnä muistoarvoa.

Rosa Barba on verrannut aikaa monikerroksiseen lohkareeseen, jossa toistensa päällä olevat aikakaudet kehittyvät kuin muistot.

Kuvamme maailmankaikkeuden menneisyydestä tosiaan muovautuu ajan myötä, kun teemme uusia havaintoja ja löydämme hienompia teorioita. Mutta siinä missä ihmisen kuva tapahtuneesta varisee ja sekoittuu vuosien kuluessa, tieteen kuva tarkentuu ja valaistuu aiemmin tuntemattomilla väreillä.

Toisenkin kirjailijan haamu on läsnä tänä iltana, ei vain Lovecraftin. Teos Blind Volumes (Sokeita teoksia tai sokeita tiloja) viittaa argentiinalaisen kirjailijan -sokeutuneen kirjailijan- Jorge Luis Borgesin novelliin Baabelin kirjasto.

Tarinan kirjastossa on kaikki mahdolliset korkeintaan 410 sivua pitkät kirjat. Kertomus leikittelee kirjallisen luomisen arvolla ja Borgesille ominaiseen tapaan yhdistää kaksi vastakohtaa: kaikkien merkitysten summan ja täydellisen merkityksettömyyden.

Barban teoksessa Blind Volumes käytetyt teräskehykset ovat yleensä rakenteiden kantajia. Barba on laittanut ne kehystämään tyhjyyttä tavalla, joka yhdistää järjestyksen ja mielivaltaisuuden.

Borges oli leikkisä, ja ehkä teoksen voi hänen henkensä mukaisesti nähdä taiteilijan karikatyyrinä tieteestä – tieteestä joka kehystää ilmiöiden merkitykset samalla kun se riisuu maailman merkityksestä.

Tiede on osoittanut, että toisin kuin Lovecraftin tarinassa, todellisuudessa samat luonnonlait pätevät kaikkialla maailmankaikkeudessa. Mutta Lovecraft oli oikeassa siinä, että nämä lait ovat ihmiselle vieraita. Tieteen paljastama kuva ajasta, avaruudesta, aineesta, tapahtumisesta ja olemisesta osoittaa arkikäsityksemme tyystin virheellisiksi.

Maailman alaston toiseus voi synnyttää kauhua. Mutta se myös herättää ihmetystä, kun tiede irrottaa arjen palasia ja näyttää todellisuuden niiden alta, mielikuvituksen tuolta puolen.

Myös taide nyrjäyttää ajatteluamme irrottamalla käsitteitä tutuista lokeroista, luomalla uusia merkityksiä ja vaatettamalla maailman värikkääseen kuosiin.

Antautukaamme tänä iltana nyrjäytettäviksi.

4 kommenttia “Saman henkäyksen koskettama”

  1. Erkki Kolehmainen sanoo:

    ”Maailman alaston toiseus voi synnyttää kauhua. Mutta se myös herättää ihmetystä, kun tiede irrottaa arjen palasia ja näyttää todellisuuden niiden alta, mielikuvituksen tuolta puolen.”

    Minäkö tyhmä? Nyt en ymmärrä? Tästä tuli déjà vu siitä ajasta, kun luin Oswald Spenglerin Länsimaiden perikato (Der Untergang des Abendlandes, suom. Yrjö Massa)-kirjaa. Kirjan lauseiden kaikki sanat saattoivat olla tuttuja ja ymmärrettäviä, mutta itse lauseiden tarkoitus ei aina auennut. M. A. Nummisen Muistelmat I Kaukana väijyy ystäviä-kirjan nimi huvittaa, koska siinä on tietoisesti tavoiteltu järjettömyyttä.

    1. Alarik sanoo:

      Pysähdyin itsekin kappaleen kohdalle, mutta eri syystä. Mielestäni metaforan värittämät sanat kuvaavat harvinaisen osuvasti ja kauniisti tunteiden kahtiajakautuneisuutta tieteen myllertämässä mielessä.

      1. Erkki Kolehmainen sanoo:

        Eräs kahtiajakautuneisuuden muoto on kaksimielisyys, minkä voi saada aikaan tunnetusti sananmunnoksilla.

  2. ”Maailman alaston toiseus voi synnyttää kauhua.”

    Todellakin, maailman alaston toiseus voi synnyttää kauhua, koska maailma on hallintamme ja myös ymmärryksemme tuolla puolen fysiikan hämmästyttävistä saavutuksista huolimatta. Tulee mieleen Jobin kirjan kirjoittajan näkemys Jumalan olemuksesta. Vahvaa tekstiä vaikkei Jumalaan uskoisikaan.

    ’Toiseus’ on kuitenkin mielenkiintoinen käsite siinä mielessä, että se on suhde: suhde puhujan ja sen toisen, siis maailman, välillä. Maailman toiseus on siis toiseutta suhteessa puhujaan, subjektiin, tietoisuuteen. Emme pääse eroon subjekti-maailma -suhteesta jos haluamme puhua todellisuudesta konkreettisessa mielessä, todellisuuden ontologisesta rakenteesta. Jos poistamme tästä suhteesta subjektin, maailma liukenee olemattomiin, eikä mitään ole. Jos poistamme siitä aineellisen maailman, subjektiakaan ei ole. Ja kuten jo kielioppimme sanoo, olemattomuutta ei ole. Siispä emme pääse eroon tietoisuudesta jos haluamme ymmärtää olemista. Fysiikka sulkeistaa tietoisuuden, koska ei tarvitse sitä osana käsitteistöään, mutta ei huomaa sen merkitystä kaiken tiedon ja olemisen transsendentaalisena ehtona. Ja siinä vaiheessa kun fysiikka yrittää selittää tietoisuuden olemassaoloa fysikalistisesta lähtökohdasta, mennään todella pahasti metsään, ja paljastuu fysiikan itseymmärryksen puute.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *