Yksinäisyyden saarekkeet

10.1.2023 klo 10.00, kirjoittaja
Kategoriat: Eksoplaneetat , Synty ja kehitys

James Webb -avaruusteleskoopin kuvat ovat paljastaneet runsaasti uutta tietoa avaruuden erilaisista kohteista lähtien oman aurinkokuntamme planeetoista ja päätyen kaukaisiin, universumin varhaisimpiin galakseihin. Sen etäisyysasteikon välissä teleskooppi on tehnyt huikeita havaintoja eksoplaneettojen ylikuluista tutkien niiden koostumusta ja havainnut niitä jopa suoraan, sekä tutkinut vasta muodostumassa olevia nuoria aurinkokuntia toisten tähtien ympärillä. Infrapuna-alueen teleskooppina Webb kykenee näkemään syvälle tähtienvälisen aineksen pölypilvien sisälle, koska infrapunasäteily läpäisee helposti harvat tähtienväliset pölyn muodostelmat. Siten on mahdollista nähdä syntyvien tähtien ympärilleen kasaamia kertymäkiekoiksi kutsuttuja rakennelmia. Ne ovat aurinkokuntien nuoruusvaiheita, joissa kiekon tasoon tiivistyvä materia saa planeetat syntymään.

On suorastaan vaikeaa uskoa, että kykenemme näkemään suoraan tähtien ja planeettojen synnyn. Havainnot ovat kuin aikakone, jolla voimme siirtyä kauas menneisuuteen, noin 4.5 miljardin vuoden takaiseen historiaan ja aikakauteen, jolloin oma planeettakuntamme syntyi. Silloin Aurinkoakin ympäröi kaasun ja pölyn muodostama kiekko, jonka kaaoksesta planeetat saivat alkunsa materian kasauduttua aina vain suuremmiksi kappaleiksi.

Silmiinpistävintä on kuitenkin syntyvien planeettakuntien yksinäisyys. Ne ovat kaukana toisistaan, eristyksissä muita tähtiä kiertävistä vastaavanlaisista muodostelmista, vailla suuria mahdollisuuksia vuorovaikuttaa keskenään edes tähtitieteellisten aikojen kuluessa. Webbin kuvaama yksittäinen kertymäkiekko Orion 294-606 kuvastaa omankin planeettakuntamme yksinäistä luonnetta. Matka seuraavalle avaruuden saarekkeelle on niin valtaisa, että sen kuvaaminen sanoin on likimain mahdotonta. Kuvan 1. keskellä näkyvä yksinäinen kertymäkiekko on halkaisijaltaan noin 300 astronomista yksikköä, mutta matka sen tuntumasta seuraavalle avaruuden saarekkeelle on suuruusluokaltaan ainakin tuhat kertaa enemmän. Tässä vertailussa on syytä muistaa, että klassisista planeetoista uloimman, Neptunuksen, rataetäisyys Auringosta on vain 30 astronomista yksikköä. Ja sekin on matka, jonka taittamiseen kuluu nopeimmilta luotaimiltamme vuosikausia.

Kuva 1. Numerokoodilla 294-606 tunnettu nuori tähti Orionin tähtiensyntyalueella James Webb -avaruusteleskoopin kuvaamana. Tähteä ympäröi kertymäkiekko, joka näkyy tummana juovana tähden molemmin puolin. Kertymäkiekon halkaisija on noin 300 AU:n verran, jolloin sen ulkoreuna on noin kymmenen kertaa kauempana tähdestä kuin Neptunus on Auringosta. Kuva: NASA/ESA/CSA/McCaughrean & Pearson.

Luhistuessaan oman gravitaatiokaivonsa syövereihin, tähtienvälinen aine synnyttää tyypillisesti tähtiä vain harvakseltaan valtavien etäisyyksien päähän toisistaan. Ja vaikka yhdestä valtaisasta tähtienvälisen aineksen molekyylipilvestä voikin syntyä lukuisia tähtiä planeettakuntineen, ne ovat tyypillisesti syntynsä jälkeen yksin. Ne kiertävät galaksin keskusta omilla alati muuttuvilla radoillaan, silti galaktista gravitaatiopotentiaalia tiukasti noudatellen. Se on huono uutinen pyrkimykselleme matkata tähtiin. Luultavasti mekin, riippumatta teknologisista saavutuksistamme, olemme koko lajimme eliniän sidottuja omaan tähteemme ja sitä hierarkisessa järjestyksessä kiertäviin planeettoihin — omaan, yksinäiseen avaruuden saarekkeeseemme.

4 kommenttia “Yksinäisyyden saarekkeet”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Tähden kertymäkiekko näyttää kuvassa kuin olisi kaukainen galaksi,
    pienessä mittakaavassa.
    Osittain samanlaista painovoimakiertymää ne ovatkin muodostuneena.

  2. Lasse Reunanen sanoo:

    Eilen to 12.1.2023 UrSalon kuukausikokouksessa katsoimme
    Ursan puheenjohtaja Markku Poutasen esitelmän:
    Planeetta Maan moninaiset liikkeet 8.11.2022 / YouTube, https://www.ursa.fi/esitelmät.html
    Hyvä tietokooste kuvineen – tekstikuvat olisi hyvä jostain saada tulostettuna paperillekin?
    Kertoi mm. maapinnan kohoamisesta ja laskemisten keskimäärin 25 cm / vrk
    Kuun vetovoimassa, päivittäin molempiin suuntiin – vesistöjen suurempien vaihteluiden tavoin.
    Lopussa juontajana Ursan tiedottaja Anne Liljeström kysyi mm. vaikuttaisiko Linnunradan
    kierrossa (250 milj. v.) ratatasossa aurinkokunnan aaltoliikkeen vaihtelut (30 milj. v. jaksot)
    aikoinaan Maan joukkotuhoihin (5 todettuna mm. dinosaurukset noin 66 milj. v. sitten).
    Markku Poutanen vastasi, että 30 milj. v. vaihtelut osuu usein em. kohdilla aurinkokuntaan,
    josta varmuudella vaikutuksia Maan joukkotuhoihin ei tiedetä.
    Olin ennen korona-aikaa, viime vuosikymmenellä Ursan vuosikokousten esitelmissä –
    jossa yhteydessä, jälkeen annoin mm. Anne Liljeströmille kopioni ns. kellovertauksellani
    Linnunradassa aurinkokuntamme kierroksille, merkiten em. joukkotuhojen aikoja
    sovittaen Linnunradan sauvapäätyihin (puolikkaisiin kohtiin 250 milj. v. kierroista),
    jotka laajemmin magneettisten painovoimasuuntien käännekohtia…
    Markku Poutanen ei ollut em. Maan liikkeiden esittelyynsä näyttänyt Maan
    magneettikenttien siirtymiä ja Maan magneettinapaisuuksien vaihtumisia (+ ja -).
    kenties Maan napaisuuden käännöksetkin yhteydessä em. Linnunradan päätyihin
    tai sivusuuntien napaisuusvaihteluihin laajemminkin, jolla Maan suuntiinkin yhteys
    (napaisuuksien veto- ja hylkimissuuntina, + ja – napaisuudet vaihtaneet paikkojaan)?
    Aurinkokunnan aaltoliike (30 milj. v.) sinikuviolla, käytännössä ympyräsuunnikkaan
    puolikkaiden vaihtelua – aurinkokunnan pyörimisliikettä ns. hyrränä kuten Maakin
    napaisuuksiensa ympyräkiertoa toistaa (pohjoisnavan suuntanamme Pohjantähti).
    Markku Poutasella lopussa kuva, jossa Maan, aurinkokunnan ja Linnunradan
    liikkeiden kiertosuunnat – toisiinsa nähden poikittain, jakautumat niissä noudattanee
    veto- ja hylkimissuuntien tasapainoa – jossa ratatasot keskimäärin kallellaan
    (kaikilla suhteellisesti maksimaaliset etääntymiset toisiinsa nähden).
    Maailmankaikkeuden etääntymisten liike-energiasta muodostuu myös kertomasi
    tähtijärjestelmien loittoneminen kauas toisistaan – ”yksinäisyyden saarekkeet”.
    Kiertoliikkeistä tulee kuitenkin myös eri mittasuhtein lähiohituksia ja törmäyksiä,
    sulautumisineen avaruudessa suurilla aikajaksoilla…
    Avaruusjärjestelmät ovat moneen suuntaan joustavia liike-energioita.

  3. Lasse Reunanen sanoo:

    Markku Poutasen 8.11.2022 esitelmän linkki korjattuna: https://www.ursa.fi/esitelmat.html

  4. Lasse Reunanen sanoo:

    Suora linkki YouTube / Markku Poutanen 8.11.2022 esitelmään:
    https://youtu.be/_QVoUX6kNxo

Vastaa käyttäjälle Lasse Reunanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *