Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Liity jäseneksi

Myrskybongareiden 3. tapaaminen 9.-10.3.2002 Hattulan Tyrvännössä

Ensimmäinen Ursan jaostona järjestetty myrskybongareiden tapaaminen järjestettiin 9.10.3. Tyrvännön leirikeskuksessa Hattulan kunnassa. Talvitapaamisen pitopaikkana toimi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen leirikeskus Vanajanselän rannalla. Paikka on talvisin normaalisti käyttämättömänä, mutta yhdistys antoi sen auliisti meidän käyttöömme. Paikka oli tosi hyvä ja palvelu vallan mainiota. Saunan pesässäkin oli puut valmiina odottamassa lämmittäjää!

Porukkaa piti tulla paikalle jo perjantaina, mutta suunnitelmien muuttuessa toiminta päästiin aloittamaan lauantaina, kuten alunperin oli suunniteltukin. Lauantain ohjelma alkoi lämmittelyksi ja tekniikan testaamiseksi katsellulla B-luokan myrskyleffapläjäyksellä "Ukkosmyrsky", alkup. "Lightning: Fire From The Sky". Elokuvassa pistettiin jopa fysiikan lait uusiksi. Mahdollisimman huonon myrskyleffan löytäminen alkaa ilmeisesti olla jo jonkinlainen perinne tapaamisissa.

Jenni ja Timpe saapuvat, kuvassa myös Tomin, Ollin ja Akin "chase vehiclet"

Leponiemen Timo oli saanut kutsutuksi paikalle Markku Vänskän Vattenfallilta. Hän kertoi, miten heidän yhtiössään varaudutaan myrskyjen aiheuttamiin häiriöihin sähkönsiirrossa. Vänskä kertoi myös, miten Pyryn ja Janikan tuhojen korjaaminen tapahtui ja mitä kaikkea niiden tiimoilla sattui. Päivän mittaan keskusteltiin myös, olisiko myrskybongareiden ja sähköyhtiöiden välillä mahdollista tehdä jonkinlaista yhteistyötä. Lähinnä Vattenfall kaipaisi ennakkovaroituksia myrskyistä noin 1012 tuntia ennen myrskyn alkua. Asia ja yhteistyömahdollisuudet jäivät kuitenkin hiukan avoimiksi. Pyrimme myöhemmin olemaan yhteyksissä sekä Vattenfalliin että muihin sähköyhtiöihin mahdollisen yhteistyön merkeissä.

Markku Vänskä Vattenfallilta puhuu, jaostonvetäjä Tom Eklund ja Timo Roschier kuuntelevat.

Sääkin suosi tapaamista: tuuli yltyi illan mittaan ja Haukkovaaran Olli kävi pikaisesti mittaamassa puuskien maksimiksi 17,2 m/s. Tuo 17 m/s on se "maaginen raja" jonka jälkeen yleensä ensimmäiset puut alkavat kaatuilla tuulen voimasta.

Roschierin Timo esitteli seuraavaksi Pyry- ja Janika-myrskyjä sekä niiden aikana vallinneita olosuhteita tutka- ja satelliittikuvin. Nähtiin myös kuvia metsätuhoista. Esitys herätti runsaastikin keskustelua ja kysymyksiä.

Illan videomaratooni aloitettiin Haukkovaaran Ollin tuomalla nelituntisella "In Search of Supercells 2001" -videolla, jota katseltiin osissa. Kyseessä oli jenkkichasea, jossa nähtiin komeita supersoluja, tornadoja, raekuuroja etc. Jenkkibongareiden "oh my godness" ja "gorgeous" -huudatukset herättivät katselijoissa hilpeyttä.. Myöhemmin yöllä katseltiin myös Saarelan Akin "Tornado Video Classics" -pätkiä.

Välillä vilkaistiin myös diakuvia. Videofilmin väliajalla otettiin vertailun vuoksi tarkasteluun Jarmo Moilasen kuvat Vaalan mahdollisesta supersolusta, joka todettiin yksissä tuumin hyvin todennäköisesti minisupersoluksi. Pilven ulkoiset piirteet olivat hyvin yhtenevät jenkkivideoilla nähtyihin supersoluihin. Jarmon pilvestä ottama video oli mennyt hänen videonauhurissaan pilalle, aivan kuten Jarmo kirjeessään mainitsi. Emme asiaa kuitenkaan heti uskoneet ja se oli pakko todeta katsomalla nauhaa... Tapauksesta oli myös käytettävissä tutkakuvia, joissa pilven liike Oulujärven yli näkyy selvästi. Normaalin ukkossolun tapauksessa kylmän järven olisi pitänyt heikentää tai jopa tappaa solu, kun se ei saa energiaa alapuolisesta pinnasta. Vaalan tapauksessa solu ei heikentynyt kylmän pinnan päällä, mikä puoltaa vahvasti supersolua.

Myös muiden kuvia katseltiin. Haukkovaaran Olli, Eklundin Tom, Leponiemen Timo ja Punkan Ari-Juhani näyttivät kuviaan. Mukana oli myös muita kuin myrskyihin liittyviä ilmiöitä, joka positiivisesti lisäsi tapahtuman monipuolista luonnetta.

Lauantai-iltana myös saunottiin ja sitten sen päälle jatkoa supersoluvideosta. Ilta taisi vierähtää tuonne klo 23 tienoille.

Sunnuntain pääasiallisena ohjelmana Jenni Teittinen kertoi tornadotutkimuksistaan, erityisesti Pohjanmaan ja Mikkelin trombeista. Esityksen yhteydessä käytiin keskustelua havaitsemisen tärkeydestä. Tutkakuvissa näkyvät kiinnostavat pisteet aina vaativat visuaalista todentamista, mitä siellä paikan päällä oikeastaan näkyy. Puhuttiin, että jaostolle olisi hyödyllistä luoda havainto-ohjelma lomakkeineen. Tällä tavalla saataisiin paitsi ehkä uusia havaitsijoita mukaan Ursan muista jaostoista, myös hyödyllistä materiaalia Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden käyttöön. Samassa yhteydessä keskusteltiin, että tutkakuvien saaminen bongareiden käyttöön olisi sangen hyödyllistä, vaikkakin Roschierin Timpe sanoi, että pilvien kehittyminen voi olla niin nopeaa, että kun tutkakuvissa jotain kiinnostavaa näkyy, silloin ollaan helposti jo auttamatta myöhässä. Paras varoitus on kuitenkin visuaalinen havainto pilven kehityksestä.

Jennin esitelmät olivat erinomaisia ja diamateriaali selkeää (punainen juova kuvassa on laserosoittimimen jälki.)

Talvitapaaminen oli onnistunut tilaisuus. Osanottokin kasvaa kerta kerralta. Paikalla oli nyt parhaimmillaan noin 15 henkeä. Seuraavan kerran tapaamme heinäkuun lopulla Cygnus-kesätapahtumassa Tampereen seudulla ja pienemmillä porukoilla varmaan tienpäällä.

Veikko Mäkelä & Olli Haukkovaara