Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Liity jäseneksi
Salamakuva 2008
Viimeisin päivitys: 3.7.2008. Vastuuhenkilöt: Eero Karvinen ja Jakke Mäkelä
Salamakuva 2008 pohjautuu osittain Salamapuu 2007 -projektiin, joka jatkuu myös vuonna 2008. Salamapuu-projektissa kokeiltiin vapaaehtoisten käyttöä vakavan tieteen tekemiseen, ja kokemus oli äärimmäisen lupaava. Suomalaisten myrskybongarien osaaminen on huippuluokkaa ja motivaatio korkea.
Kokemuksen innostamina löysimme toisen tutkimuskysymyksen, jonka tutkiminen muilla keinoin on lähes mahdotonta. Yksittäisten raporttien ja valokuvien mukaan salama käyttäytyy joskus (usein?) aika erikoisella tavalla: hiukan maanpinnan yläpuolella salamakanava kääntyy lähes vaakasuoraksi, etenee pitkään vaakasuoraan, ja jysähtää sitten suoraan alas maahan. Tällainen käytös on esimerkiksi salamasuojauksen kannalta hyvinkin huono asia. Ennen muuta se on kuitenkin tieteellisesti mielenkiintoinen kysymys.
Olemme siksi määritelleet uuden projektin. Tällä kertaa vaiva olisi vapaaehtoisille hyvin pieni tai jopa olematon. Projekti on puhdasta ei-kaupallista perustutkimusta, ja Ilmatieteen laitos osallistuu tiedon analysointiin. Yksityiskohtaisempaa tietoa: SalamaKuva2008.
Vihjeitä salamoiden valokuvaamisesta: Salamoiden valokuvaus.
Projektiin saa yhteyden seuraavan sähköpostiosoitteen kautta: salamakuva2008 (at) gmail.com
Alustavia tuloksia
Valokuvia on analysoitu jo parikymmentä, mutta vain pieni osa niistä on lopulta käyttökelpoisia. Alla on listattu joitakin parhaita. Tässä esitetyt analyysit ovat tässä vaiheessa lähinnä arvauksia, ja lopputulokset voivat muuttua paljonkin.
Tapaus A14: Torni-isku
Täysikokoisena: Täysikokoinen kuva Kuvaaja: Eero Karvinen. Kuva otettu Jyväskylän satamassa 17.6.2008 klo 21:28:36 Suomen aikaa, käyttäen LightningTrigger-laitetta. Masto on Taka-Keljossa sijaitseva radiomasto. Salamapaikannusverkko on paikantanut kaksi positiivista iskua Rannankylään, yli 4 km etäisyydellä tornista. Kummankin epävarmuus on yli 1 km, mutta silti paikannusverkko näyttäisi tehneen virheen.
Tutkimme kuitenkin, voisiko kyseessä olla ns ylöspäin (tornista pilveen) etenevä esisalama eikä tavallinen pilvestä maahan etenevä. Näitä esiintyy usein korkeissa torneissa. Tällainen salama on ikään kuin "ylösalaisin", ja suurin sähköpurkaus onkin pilven alareunassa eikä maanpinnalla kuten yleensä. Salamakanava on jonkin verran kallellaan, joten tämä kohta voi olla kaukanakin tornista. Mikäli asia on näin, verkko on itse asiassa mitannut sen mitä sen pitäisikin. Asian selvittäminen vaatii vielä paljon työtä.
Tapaus A19: Positiivinen maasalama
Kuvattu Nivalan lähellä 17.6.2008 23:54:23 Suomen aikaa. Täysikokoinen kuva Salamapaikannusverkko on virheellisesti havainnut myös pääsalaman oikealla puolella olevan pilvisalaman. Maasalama saadaan kuitenkin paikannettua varmasti; se on vahvahko yksinkertainen positiivinen maasalama (+44 kA). Isku on paikannustiedon perusteella osunut n 9 km päähän kuvasta, joko pellolle tai peltoa ympäröivään märkään metsään. Salamakanavassa on kaksi 90 asteen käännöstä lähellä maanpintaa (tarkkaa korkeutta analysoidaan parhaillaan). Selkeää syytä näille käännöksille ei tällä hetkellä löydy.
-
Nähty vähintään 10 salamaa III 18.9.2025 klo 21.12-23.09; Juva; Petri Martikainen -
Nähty vähintään 10 salamaa IV 18.9.2025 klo 20.45-22.00; Mäntyharju; Markku Siljama
-
Muu myrskyilmiö IV 18.9.2025 klo 19.17-19.18; Janakkala; Katri Laihonen -
Salamavalokuva 18.9.2025 klo 18.00-20.00; Akaa; Markku Ruonala -
Muu myrskyilmiö III 18.9.2025 klo 16.54; Kangasala; Jukka Oravasaari -
Muu myrskyilmiö III 14.9.2025 klo 1.44-2.04; Tampere; Ville-Aleksi Alatalo
-
Vyörypilvi III 13.9.2025 klo 19.30-19.42; Rantasalmi; Sari Haikonen
-
Muu myrskyilmiö IV 13.9.2025 klo 13.45; Kurikka; Marko Myllyniemi -
Nähty vähintään 10 salamaa V 9.9.2025 klo 22.15 - 10.9.2025 klo 1.45; Kempele; Marko Haapala
-
Nähty vähintään 5 salamaa III 9.9.2025 klo 4.26-5.40; Laukaa; Tarja Kouvo -
Muu myrskyilmiö III 8.9.2025 klo 17.00-18.00; Mäntyharju; Markku Siljama -
Vyörypilvi V 28.8.2025 klo 20.24; Alavus, Töysä; Marko Myllyniemi
-
Muu myrskyilmiö III 25.8.2025 klo 15.55-16.55; Turku; Mikko Peussa -
Raekuuro kesäkaudella IV 25.8.2025 klo 15.29; Helsinki; Mika Ristolainen -
Salamavalokuva II 24.8.2025 klo 16.00-17.00; Lohja; Eero Karvinen, Paula Mattila
