Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Osallistu kansalaistiedekyselyyn

Osallistu kansalaistiedekyselyyn

Veikko Mäkelä:

“Oletko koskaan osallistunut havaintokampanjaan, jossa olet bongannut lintuja, kasveja tai esimerkiksi sääilmiöitä? Oletko auttanut tutkimuksessa tarkastelemalla tai keräämällä näytteitä, luokittelemalla kuvia osana nettiprojektia tai muuten osallistumalla tieteentekemiseen?“, alkaa CS Track -tutkimusprojektin kutsukirje kansalaistiedekyselyyn.  Kahdeksan yliopistoa Euroopasta ja Israelista tutkii kansalaistiedettä, sen aktiviteetteja sekä siihen osallistuvien motiiveja ja kokemuksia.  Projekti pyrkii myös jakamaan parhaita käytäntöjä ja tarjoamaan tietoon perustuvia toimintaohjeita kansalaistieteen hyötyjen maksimoimiseksi.  Projekti on osa Euroopan Komission rahoittamaa kolmivuotista Horisontti 2020 -hanketta.

Suomesta tutkimukseen osallistuu Jyväskylän yliopisto.  Sen vastuulla laaja harrastajille ja vapaaehtoisille suunnattu kysely, joka avautui nyt tammikuun puolivälissä.   Kyselyä edelsi viime vuonna järjestetty pilottikysely, johon myös joukko ursalaisia tähtiharrastajia osallistui.

Kysely on avoinna osoitteessa cstrack.eu  > Take the Survey > Suomi
tai suoralla linkillä.

Osallistumalla autat kansalaistieteen tutkimusta.

Epäröitkö olevasi kansalaistieteilijä?  Tähti- ja ilmakehäharrastajat ovat monella tapaa mukana kansalaistieteessä.  Ohessa vain muutamia esimerkkejä:

  • Erikoisten revontulimuotojen, kuten dyynien, STEVE- ja SAR-kaarien havaitseminen
  • Harvinaisten halojen havaitseminen ja niiden tutkiminen
  • Tulipallokameran ylläpito ja tulipallotutkimukseen osallistuminen
  • Meteoriittien etsintä
  • Myrskybongareiden ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyöprojektit (trombit, myrskytuhot, sääsovellus)
  • Muuttuvien tähtien havaitseminen
  • Eksoplaneettojen havaitseminen
  • Komeettojen havaintokampanjat
  • BOINC-projektien ajaminen tietokoneella (SETI@home ja vastaavat)
  • Zooniverse-projekteihin osallistuminen verkossa

Saatat olla aktiivinen myös jollain muulla harrastusalalla, esimerkiksi linnut, perhoset, geologia jne.

Lisätietoja

CS Track, https://cstrack.eu
Kutsukirje kyselyyn (PDF)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *