Rakettirumbaa juhannusaikaan

21.6.2019 klo 09.50, kirjoittaja
Kategoriat: Terveisiä kiertoradalta

Viime yönä laukaistiin avaruuteen Ariane 5 -kantoraketti Kouroun avaruuskeskuksesta. Kyseessä oli jo 104. Ariane 5:n laukaisu ja toinen tänä vuonna, eli mitä suurimmissa määrin rutiinihomma. Kyydissä oli kaksi tietoliikennesatelliittia.

Ensi viikolla tiistaina, 25. kesäkuuta tehdään sen sijaan toinen, hieman erikoisempi laukaisu, kun voimakkain tällä hetkellä käytössä oleva raketti, SpaceX:n Falcon Heavy vie avaruuteen hyvin omituisella lentoradalla 12 erikokoista satelliittia. Kyseessä on vasta kolmas Falcon Heavyn lento ja nähtävästi asiakkaana oleva Yhdysvaltain puolustushallinto haluaa laittaa raketin testiin.

Samana päivänä kiinalainen Pitkä marssi 3B, Kiinan järein käytössä oleva raketti, vie kiertoradalle uusia jäseniä Beidou-satelliittinavigointijärjestelmään.

Torstaina ensi viikolla on aikomus ampua avaruuteen toiselta puolelta maapalloa Uudesta Seelannista pieni Electron-raketti, jonka kyydissä on useita pieniä satelliitteja. Tämä on jo seitsemäs Electronin laukaisu.

Lisäksi tänään venäläinen Proton nostaa kiertoradalle Spektr-RG -avaruusobservatorion. Siinä missä Electron on uuden ajan kevytraketti ja se kuljettaa mukanaan pieniä nanosatelliitteja, on Protonin ja Spektr-RG:n yhdistelmä ”vanhaa avaruutta” ikonisimmillaan: raketti on peruja 60-luvulta ja Spektr-RG:n juuret ovat 80-luvulla.

Kaikkiaan tässä kesä-heinäkuun aikana on suunnitelmissa liki 20 raketin laukaisua. Normaalistikin laukaisuita tapahtuu nykyisin viikoittain, mutta näin kesällä aktiivisuus on hieman korkeammalla samaan tapaan kuin juuri ennen vuodenvaihdetta. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta nyt edessä oleva laukaisurykelmä on tavanomaista jännittävämpi, koska taivaalle lähtee niin erilaisia raketteja ja käynnissä on selvästi sukupolvenvaihdos.

Joukon konkari on vuonna 1965 ensilentonsa tehnyt raskas kantoraketti Proton. Sille alettiin suunnittelemaan seuraajaa jo 1990-luvun alussa, mutta tämä Angara-niminen raketti on edelleen suunnittelupöydällä eikä lennä kuin aikaisintaan vuonna 2024. Tuskin silloinkaan. Joka tapauksessa juuri Protonista olisi syytä päästä eroon mahdollisimman nopeasti, koska se käyttää käyttää myrkyllisiä polttoaineita ja on varsin epäluotettava. Mutta tällä haavaa Venäjällä ei ole sille vaihtoehtoa.

Electron on juuri päinvastainen tapaus joka suhteessa. Se on uusi tulokas, pieni raketti pienille satelliiteille, ja se on osoittautunut jo varsin luotettavaksi. Tämä amerikkalaisen Rocket Lab -yhtiön tekemä, mutta Uudesta Seelannista laukaistava raketti edustaa joka suhteessa uutta aikaa: sen osia tehdään 3D-tulostamalla ja sen laukaisun voi kuka tahansa ostaa yhtiön nettikaupassa. Tarkoituksena on suorittaa lentoja raketilla myöhemmin myös muualta, muun muassa Skotlannista.

Electron on tehty niin edulliseksi kuin mahdollista, eikä niitä käytetä uudelleen. Sen sijaan SpaceX:n tuleva laukaisu on uudelleenkäytettävyyden kannalta kiinnostava. Kyseessä on jo kolmas raskaan Falcon Heavy -raketin laukaisu, mutta samalla se on ensimmäinen, joka käyttää jo kertaalleen käytettyjä osia. Falcon 9:n ensimmäisiä vaiheita on käytetty jo uudelleen monta kerta, parhaimpia jo kolmasti, mutta raskaan raketin hieman erilaisia osia ei ole uudelleenkäytetty tähän mennessä.

Yleisesti ottaen jo aikaisemmin tositoimissa olleet ja lentonsa jälkeen huolletut ensimmäiset vaiheet ovat osoittautuneet toimintavarmoiksi, ja onkin aika todennäköistä, että pian satelliitteja lähettävät yhtiöt tulevat suosimaan juuri niitä, koska ne ovat jo osoittaneet toimivansa – uuden käyttäminen on aina pieni riski. Rakettivaiheiden kierrättäminen tekee laukaisuista myös edullisempia.

Tämä Falcon Heavyn lento on kiinnostava myös siksi, että raketti laitetaan siinä todella koville. Sen kyydissä joukko erilaisia satelliitteja, ja raketin toinen vaihe joutuu tekemään useita ratamuutoksia ja käyttämään moottoriaan kaikkiaan neljä kertaa. Lennon asiakas on Yhdysvaltain puolustushallinto, ja voi olla, että heillä on kyydissä jotain varsin salamyhkäistä – tai sitten he haluavat vain koetella SpaceX:n raskainta rakettia sen suorituskyvyn äärirajoilla.

Tämä laukaisu voi olla myös kiinnostava Yhdysvaltain kuusuunnitelmien kannalta, sillä mikäli Falcon Heavy toimii hyvin ja vastaisuudessa niiden laukaiseminen tulisi kohtalaisen edulliseksi, Nasan on vaikea enää puolustaa uuden SLS-raketin käyttämistä. Tämä raskas raketti, Space Launch System, perustuu pitkälti avaruussukkulasta ja ammoisissa Apollo-lennoista periytyvään tekniikkaan. Se on ollut tekeillä jo yli vuosikymmenen ja on paljon myöhässä aikataulustaan – ja huhujen mukaan sillä tehtävä ensimmäinen koelento tulisi myöhästymään taas kerran, nyt vuoteen 2021 tällä hetkellä vielä virallisesti päämääränä olevasta ensi vuodesta. Mikäli lähes saman kapasiteetin Falcon Heavy on käytössä ja niillä lentäminen maksaa murto-osan SLS:n kustannuksista, niin SLS:n heittäminen romukoppaan olisi järkevää.

Kaikkein jännittävimpiä lähiaikojen rakettiuutisia ei kuitenkaan ollut tuossa blogin alussa olevassa listassa.

Aivan uusi raketti saattaa tehdä ensimmäisen koelentonsa hyvinkin pian. Virgin Orbit -yhtiö on teki viimeisen koelennon eilen Boeing 747 -liikennelentokoneesta muokatulla rakettilaukaisukoneella, jonka siiven alle oli jälleen asennettu toimintavalmis kantoraketti. Raketti on 16 metriä pitkä, eli kooltaan Electronin luokkaa, ja se kykenee viemään 500 kilogramman lastin matalalle kiertoradalle.

Ideana lentokoneen ja raketin yhdistelmässä on se, että kone voi viedä raketin noin 15 kilometrin korkeuteen, missä suurin osa ilmakehän ilmasta on jo alapuolella. Kun raketti pudotetaan sieltä omille teilleen, voi se ampaista avaruuteen hieman kätevämmin kuin perinteiseen tapaan Maan pinnalta lähetettäessä. Mukaan siis saadaan enemmän lastia ja laukaisun hinta tulee pienemmäksi.

Tämän LauncherOne -raketin ensilento avaruuteen on siis odotettavissa ihan koska tahansa. Vastaavaa tekniikkaa on käytetty jo aikaisemminkin, eikä kyse ole varsinaisesti vallankumouksesta, mutta tästä on tulossa yksi uusi moderni vaihtoehto pienten satelliittien lähettämiseen.

Myös Kiinassa on aikomus tehdä uudenlaisen raketin ensilento. Hyperbola on yksityisen kiinalaisyhtiö iSpacen tekemä raketti, joka lähetetään nyt lähiaikoina avaruuteen Jiuquanin avaruuskeskuksesta. Kyseessä on joukon pienin, kiinteällä polttoaineella toimivia rakettimoottoreita käyttävä laite, joka on tarkoitettu nanosatelliittien laukaisuun. Kiinnostavinta tässä on se, että Kiinassa avaruustoimintakin on tulossa yksityisten yhtiöiden toiminnaksi. Toinen sikäläinen uusi avaruusyhtiö, LandSpace epäonnistui lokakuussa ensimmäisessä laukaisussaan (mutta yrittää varmasti uudelleen) ja kolmas yhtiö, OneSpace, aikoo laukaista ensimmäisen rakettinsa lähiaikoina.

Chandrayaan-2:n Vikram-laskeutuja (Kuva: ISRO)

Kesän laukaisuiden joukossa on myös seuraava lento kohti Kuuta. Intia laukaisee näillä näkymin heinäkuussa matkaan Chandrayaan-2 -luotaimen, joka itse asiassa koostuu kahdesta osasta: Kuuta kiertämään jäävän luotaimen lisäksi mukana on Vikram -niminen laskeutuja, jonka kyydissä on myös pieni kuukulkija. Kiinalaisten Yutu saa siis pian seuraa. Lennolla käytetään järeintä intialaisrakettia (GSLV Mk.3) ja se laukaistaan matkaan Satish Dhawanin avaruuskeskuksesta Sriharikotasta Intian kaakkoisreunalta.

Avaruuslentofriikille tiedossa on siis jälleen yksi kiinnostava kesä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *