Astronauttien vinkkejä kotona käkkimiseen

22.3.2020 klo 14.41, kirjoittaja
Kategoriat: Terveisiä kiertoradalta

Olen tekemässä parhaillaan radio-ohjelmaa (Ylen Tiedeykkönen), missä aiheina ovat koronaviruskriisin tiimoilta karanteeni ja suljetussa tilassa oleminen.

Avaruudessa tämä on normaalia, koska avaruuslentäjät joutuvat olemaan avaruusaseman sisällä noin puoli vuotta kerrallaan varsin pienessä tilassa yhdessä vain muutaman ihmisen kanssa – astronautit jos ketkä siis tuntevat eristettynä olemisen hyvin, kuten myös kikat siitä selviämiseen.

Käsittelen asiaa laajemmin radion puolella, mutta koska avaruudellisista neuvoista voi olla iloa jo nyt monille, niin tässä lyhyesti tärkeimmät aiheesta.

Eristys ja karanteeni koskettavat avaruuslentäjiä kahdella tapaa. Ensinnäkin ennen lentoa he ovat kaksi viikkoa eristyksissä paitsi oman terveytensä vuoksi, niin myös avaruusasemalla jo olevien sekä koko miehistön terveyden kannalta. Vaatimatonkin flunssa voi olla vaarallinen. Kerroin tästä jo jonkin verran edellisessä blogikirjoituksessani.

Toiseksi elämä avaruusasemalla on sama kuin sulkeutuisit viiden muun henkilön kanssa lähes kuudeksi kuukaudeksi omakotitaloon. Asemalta ei pääse edes kävelylle ulos, eikä ikkunaa auki raittiiseen ilmaan. Lisäksi lennon aikana on koko ajan vaara läsnä: aseman elossapitolaitteisiin voi tulla vikaa, tulipalo voi syttyä tai meteori puhkaista aseman ulkokuoren.

Ruoka on aika monotonista, eikä suihkuun pääse. Bonuksena tosin ovat hyvät maisemat ikkunan takana – astronautit kertovat usein kuinka he voisivat viettää vaikka kuinka aikaa maapalloa katsellen, Auringon ja Kuun laskuja sekä nousuja ihaillen sekä esimerkiksi revontulten leikistä nauttien.

Pitkä avaruuslento on hyvin haastava fyysisesti ja psyykkisesti. Koska lennon aikana pitää pystyä toimimaan koko ajan, valmistaudutaankin siihen hyvin. Onneksi nykyisin on myös paljon kokemusta tästä – avaruuslentäjien lisäksi samankaltaisissa oloissa ovat muun muassa Etelämantereella pitkän talven ajan viettävät tutkimusasemien miehistöt ja sukellusveneiden henkilökunta.

Tulevaisuudessa Mars-lennoilla eristyksissä olemisen haasteet ovat vielä suurempia, koska näiden lentojen avaruuslentäjät ovat todella yksi. He eivät pääse hätätilanteessa parissa tunnissa maapallon pinnalle, vaan joutuvat joka tapauksessa pinnistelemään lennon loppuun saakka.

Jo nyt tiedetään, että mitä pitempi lento on, sitä suurempia ongelmat ovat.

Mutta mitä astronautit voisivat opettaa meille mukavasti kotona, vain muutaman viikon karanteenissa oleville?

1. Ole aktiivinen

Kenties tärkein neuvo on tehdä jotain. Kaikkein parasta on se, jos voit tehdä työtä kotoa. Jos työtä ei ole, niin sellaista voi keksiä.

Karanteenin aikaan on esimerkiksi hyvä tehdä täyssiivous ja puhdistaa ikkunat, käydä kaapit läpi tai tehdä kirjahyllyn inventaario. Lue kirjoja, selaile lehtiä, katso elokuvia!

Pahinta on lössähtää epätoivoisena sohvalle (etenkin jos löhöilyn aikana vain tissuttelet viiniä).

2. Pidä rutiinit

Vaikka mikään ei vaatisi nousemaan ylös normaaliin aikaan, on hyvä pitää kiinni ”normaalista” rutiinista. Arkisin ylös samoihin aikoihin kuin muutenkin, viikonloppuina kenties myöhemmin.

Ei ole lainkaan huono ajatus tehdä viikko-ohjelma, lukujärjestys, ja koettaa pitää siitä kiinni. Samoin on hyvä syödä ja kahvitella kuten muutenkin.

3. Peseydy ja pukeudu

Tämä tuntuu triviaalilta, mutta aamupesu ja sen jälkeen ”työvaatteiden” päälle laittaminen on erinomainen tapa aloittaa päivä. Muuten koko päivä muuttuu helposti pitkitetyksi aamuksi, ja elämästä tulee pelkkää mössöä.

Suuri osa astronauteista on miehiä ja vieläpä armeijaelämää viettäneitä, ja he suosittelevat myös parran ajamista joka päivä – puolivillainen parransänki on sekin lipsumista kohti lössöilyä.

4. Pidä kotisi ja työpöytäsi siistinä

Sotku ja epäjärjestys stressaavat paljon enemmän, kun joudut elämään ja olemaan koko ajan sotkun keskellä. Kannattaa siis pitää paikat suhteellisen siisteinä.

5. Liiku ja kuntoile

Avaruuslentäjät kuntoilevat parisen tuntia päivässä, mutta heillä suurin syy on painottomuuden lihaksia, luita ja elimistöä heikentävän vaikutuksen torjuminen. Mutta liikunnan mieltä piristävä vaikutus on myös suuri. Joka päivä kannattaakin liikkua vähintään puoli tuntia; netissä on vaikka kuinka kunto-ohjelmia, jotka on esimerkiksi tarkoitettu liikematkustajille hotellihuoneissa tehtäväksi. Nyt monet kuntosalit pitävät myös liikuntatunteja nettilähetyksinä, joten niihin kannattaa mennä mukaan.

Viimeistään tässä kohdassa huomaan itse, kuinka normaalistikin kotona työpäydän ääressä työskentelevänä monet näistä ohjeista pätevät myös myös minuun itseeni myös muulloin. Tietokoneen äärestä on hyvä nousta välillä liikkumaan ja veryttelemään – myös muulloinkin kuin nyt karanteenin aikaan!

6. Tarkkaile ruokavarojasi

Jos et pääse lainkaan ulos, vaan joudut käyttämään koko ajan kotona olevia ruokavarantoja, kannattaa niistä tehdä lista. Ruokailuita kannattaa suunnitella etukäteen, mutta suunnitelmasta on hyvä poiketa, jos mieli tekeekin yllättäen jotain muuta. Kokkaaminen ja leipominen on myös hyvä tapa olla aktiivinen.

7. Pidä yhteyttä ulkomaailmaan

Fyysinen sulkeutuminen ei tarkoita henkistä sulkeutumista. Pidä yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Kännyköiden, videopuheluiden ja kaikkien netissä olevien palveluiden ansiosta yhteydenpito on hyvinkin helppoa.

8. Ota iisisti

Jos kaikki edeltävä ahdistaa, niin älä ota neuvoja kirjaimellisesti. Vaikka et pysyisikään tekemässäsi lukujärjestyksessä, niin ei se haittaa, kunhan et anna täysin periksi. Itse asiassa suunnitellusta päivärytmistä on hyvä poiketakin aina välillä: keksi hyvä syy juhlimiseen ja rutiinin rikkomiseen vähäksi aikaa, mutta älä jätä juhlatuulta päälle tai anna rutiinin rikkoontua kokonaan.

Iisisti ottamiseen liittyy myös se, että et uppoudu huonojen uutisten maailmaan. Nyt koronaviruksen tapauksessa tarttuneiden ja kuolleiden määrää raportoidaan koko ajan, ja monet maalailevat kuvia vuosikaupalla jatkuvista ongelmista. Monille talousvaikeudet ovat jo nyt arkipäivää, kun työt ovat loppuneet, ja siksi mieltä on vaikea pitää iloisena. Tärkeintä tässä suhteessa onkin olla realistinen ja tunnustaa asiat, joihin voi vaikuttaa, ja ne, joihin ei voi vaikuttaa. Elämää poikkeustilanteen jälkeen tietysti kannattaa miettiä ja tehdä suunnitelmia, mutta epätoivoon joutuminen ei auta tilannetta lainkaan.

Vaikka tässä aiheena ovat astronautit ja avaruuslentämisen opetukset, niin otan silti tekstin loppuun sitaatin presidentti Koivistolta, joka haastattelussa vuonna 2013 sanoi näin:
”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *