Tee-se-itse avaruusasema: puuhaa koko perheelle

22.9.2014 klo 15.38, kirjoittaja
Kategoriat: Taivas takapihalla , Yleinen avaruushäröily

Kansainvälinen avaruusasema kiertoradalla on paras esikuva askarteluun (Kuva: NASA)

Kansainvälinen avaruusasema kiertoradalla on paras esikuva askarteluun (Kuva: NASA)

Mielikuvitus muuttaa arkiset kodin esineet avaruusaluksiksi. Kukapa arvaisi, että kasassa vessapaperirullan hylsyjä on piilossa joka kodin avaruusasema?

Kun poikani oppi kävelemään, aloin puuhailla pienimuotoista avaruuskerhoa paikallisille lapsille. Toiminta jatkui useita vuosia ja siitä on jäänyt hyvien muistojen lisäksi mieleen paljon askarteluideoita. Yksi kerhon hauskimmista kevätperinteistä oli rakentaa avaruusasema. Avaruusaseman kokoaminen oli niin kivaa puuhaa, että haluan jakaa idean muiden tarha- ja koululaisten iloksi. Ehkä sitä voi soveltaa myös kotona lastenkutsuilla.

Avaruusrakentajien tiimiin voi liittyä varsin nuoria lapsia, sillä rakennustyyli on vapaa. Kokonaisuuden askarteluun kannattaa varata aikaa noin tunti. Ennen saksien, liimojen ja teipin esiin ottamista illan aihetta on hyvä alustaa muutamalla sanalla ja sopivalla kuvamateriaalilla. Verkko tarjoaa runsaasti kansainväliseen ISS-avaruusasemaan liittyviä inspiraation lähteitä.

Avaruusasemat koostuvat toisiinsa liitetyistä osista. Ne saattavat olla eri valtioiden tai yhteistyötahojen valmistamia ja liittyä johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Nuoren tiimin tehtävänä on miettiä mitä toimintoja avaruusasemaan tarvittaisiin, jotta astronautit pystyisivät viettämään siellä aikaa. Arkisetkin kodin rutiinit ovat painottomuudessa niin poikkeavia, että lasten mielikuvitus saa taatusti siivet. Aamupuurohan leijuu lautaselta pakoon! Lopulta kukin asemasuunnittelija rakentaa oman moduulinsa jotain mietittyä tarkoitusta varten.

Joukko lapsia ja aikuisia kokosi Cygnus-kesätapahtumassa avaruusaseman, josta löytyi aurinkopaneeleita, rakettimoottorit, telakoitiasema, pellettipoltin, kommunikaatioantenneja ja hätäpoistumis/huoltoalus.

Joukko lapsia ja aikuisia kokosi Cygnus-kesätapahtumassa avaruusaseman, josta löytyi aurinkopaneeleita, rakettimoottorit, telakoitiasema, pellettipoltin, kommunikaatioantenneja ja hätäpoistumis/huoltoalus.

Miten avaruusasema sitten rakennetaan? Avaruusaseman standardiliitoskomponenteiksi sopivat parhaiten vessapaperirullat. Niistä tulee suoraan aseman osia, tai sitten niiden avulla voidaan liittää muita moduuleja yhteen. Lopulta kaikki rakennelmaan kuuluvat kappaleet kiinnitetään toisiinsa.

Kerhomme avaruusasemasta tuli joka vuosi hieman erilainen. Tyypillisesti jossain modulissa oli wc, toisessa rakettimoottorit, yhdessä tutkimustiloja ja jossain nukuttiin. Joskus mukaan mahtui myös tärkeä lasermiekkojen säilytyshuone. Kulloinkin koolla olevan juniori-insinööritiimin omat mielenkiinnon kohteet ohjaavat modulien aiheita. Lopulta komistukseen liitetään muutama kommunikaatioantenni ja foliosta askarreltu setti aurinkopaneeleja.

Olemme rakentamisen edistyessä pohtineet pienimuotoisesti myös avaruusaseman huoltoa. Kun aseman runko on viimein kasassa, siihen voi  laittaa naruilla riippumaan ilmalukkoon kytkeytyviä huolto- tai pelastusaluksia. Niillä avaruusasemalle tuodaan lisää ruokaa ja puuttuvia tavaroita. Lopulta koko komistus liitetään naruilla näyttävälle paikalle.

Tarvikkeet:
– Talous- tai wc-paperirullia moduuleihin ja niiden liitoksiin
– Liimaa
– Teippiä
– Foliota
– Puutikkuja
– Pahvia
– Tusseja, maalia
– Narua
– Maitotölkki, josta voi tehdä tukevan kiinnityskeskuksen kaikille moduuleille
– Avaruusasemaan liittyvää kuva- tai videomateriaalia

Aikuisille ja vanhemmille lapsille löytyy muutakin avaruusaiheista nikkaroitavaa. Palaan aiheeseen myöhemmin.

2 kommenttia “Tee-se-itse avaruusasema: puuhaa koko perheelle”

  1. Pia Rinne sanoo:

    kiva askartelu, sain sen ystävältä facebookissa. Miten voi saada jatkoaskarteluohjeita jos sellaisia tänne tulee? (kirjoitit nikkaroitavasta ja palaan aiheeseen myöhemmin)

    1. Emma Herranen sanoo:

      Hei Pia,

      Tulevien aiheiden aikataulusta en pysty vielä sen tarkemmin sanomaan muutakuin että jatkoa on luvassa keväällä. Muutamaa ajatusta pitää vielä koekäyttää lapsilla 🙂
      Toukokuussa palaamme myös aiheeseen astrobotania, eli tähtiharrastajan puutarhanhoito. Seuraavaksi sivutaan harrastusvälineiden turvallisuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *