Myrskybongarin kesämuistot 2013 – raejuustoa ja salamia

19.10.2013 klo 21.18, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla

Kun tähtiharrastajat heräävät tummeneviin talvi-iltoihin, siirtyvät myrskybongarit talviunille. Ukkoskausi on ohi ja on aika siirtyä lataamaan akkuja. Mutta millainen oli myrskykesä 2013 harrastajan näkökulmasta?

Myrskybongaamassa

Ukkosvuodesta 2013 jäi mieleen hyvät muistot. Oma havaintokauteni alkoi yllättäen jo 18.5. kesken Ursan ilmakehätapaamisen Artjärven havaintokeskuksessa. Olimme toki varautuneet käsittelemään ilmakehää, mutta kukaan ei odottanut sen konkreettisesti vyöryvän syliin. Tähtikallion korkea mäki tarjosi läsnäoleville myrskybongareille kameroineen aitiopaikan seurata kohti rymisevää mustaa mörköä.

Kesäkuun alussa saatiin monin paikoin Länsi- ja Keski-Suomea ikimuistoisia raekuuroja. Näistä yhtään ei sattunut omalle kohdalle, mutta onneksi bongaritoverit tarjosivat silmäniloa ja aitoa chase-tunnelmaa Taivaanvahdin havaintojen välityksellä. Erityisesti mieleen jäivät aktiivibongari Jari Rinta-Möykyn huolellisesti ikuistamat suurrakeet Kurikassa 6.6 ja Mikko Blomqvistin kesäterassin 10.6. täyttänyt kylmä riisipuuro. Kesän kauneimman vyörypilven titteli kuuluu Toni Voutilaisen 16.6. kuvaamalle muotovaliolle rullalle. Näyttäviä vyörypilviä nähtiin runsain mitoin läpi kesän.

Kauden kovimmaksi ukkospäiväksi jo etukäteen kuulutettu 27.6. toi räminäsään etelästä aina Ouluun sakka. Salamointi jatkui aamusta yöhön saakka. Ajoin tuona päivänä etelästä Keski-Suomeen lomalle. Matkan varrelle mahtui useita ukkossoluja, muutama vyörypilvenpoikanen, mammatuspilviä ja kaksi hirveä. Pilvimassan mössöisyydestä johtuen sarvipäät veivät kuitenkin päivän mielenkiintoisimman näyn tittelin.

Heinäkuussa ukkosti satunnaisen tasaisesti. Kesän toinen suuri ukkossesonki ajoittui kuitenkin elokuun lämpimiin kausiin 7.-13.8. Samalle viikolle sattui myös perseidien tähdenlentoparven aktiivisin vaihe. Perseidien maksimin aikaan yöllä Etelä-Suomen läpi purjehti alasimia, jotka tarjosivat yllättävää lisäviihdettä tähdenlentojen katselijoille. Välähdykset yössä kantoivat laajalle sinnekin, missä itse ukkospilviä ei näkynyt. Yksi illan komeimmista otoksista on Sampsa Sulosen otos ukkospilvestä yöllä 12/13.8. yli Espoon kaupunkimaiseman.

Jokainen myrskybongari toivoisi näkevänsä tornadon tai suomalaisittain trombin edes kerran elämässään. Tällä havaintokaudella onni potkaisi Joni Vastamäkeä, joka tallensi vesipatsaan merellä Porin edustalla syyskuussa. Aiemmin keväällä Anni Pihlaja-Kuhnan huomio kiinnittyi kesken automatkan poikkeuksellisen komeaan pölypyörteeseen. Tällaisiakaan ei tule joka kesä vastaan. Muuten trombikausi oli satunnaisia suppilopilviä lukuunottamatta hiljainen. Pyörteinen pilvisuppilo lasketaan trombiksi, vasta jos sen pää yltää maanpintaan.

Myrskybongarikonkarit Timo Kantola, Sami Jumppanen, Panu Lahtinen ja Aki Taavitsainen jatkoivat kaudella onnistuneesti yläilmakehän salamoiden metsästystä. Herrojen haaviin jäi kolme iltaa kuvina ja yksi visuaalihavainto. Ukkospilvestä ylös kohoavat salamat ovat harvinaisuuksia, joiden olemassaoloon on havahduttu vasta 1980-luvun lopun jälkeen. Timo Kantola bongasi Suomen ensimmäiset yläilmakehän salamat vuonna 2009. Tämän jälkeen Taavitsaisen ja Lahtisen meteorikameroiden kuviin on tarttunut useita kaukaisten ukkospilvien ylös ampumia salamoita.

Myrskybongarit kokoontuvat onnistuneen havaintokauden jälkeen Ursan Artjärven havaintokeskuksessa 25-27.10. Myrskyharrastuksesta kiinnostuneiden kannattaa poiketa paikan päällä keräämässä vinkkejä tulevaan kesään: tapahtuman ohjelma ja ilmoittautuminen.

Salama Ukkostava vyörypilvi ilahdutti iltaa Ruokolahdella 16.6.2013

Blogin kuvat: Emma Herranen

4 kommenttia “Myrskybongarin kesämuistot 2013 – raejuustoa ja salamia”

  1. Emma Bruus sanoo:

    Taivaanvahtiin pärähti uusi komea trombihavainto juuri kun sain kesän yhteenvedon pakettiin. Kannattaa siis vilkaista myös tämä Juha Tuomaalan bongaama merihirviö: http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/19114

  2. Veikko Mäkelä sanoo:

    On syytä muistuttaa, että pölypyörteet ovat ihan eri ilmiö kuin trombit. Ilmiöt syntyvät ihan eri sääilmiöissä. Pölypyörteet ovat maanpintatason pyörteitä, joita näkyy ihan selkeälläkin ilmalla. Ne liittyvät nouseviin ilmavirtauksiin ja sopiviin tuuliolosuhteisiin. Sen sijaan trombit liittyvät ukkospilviin ja ne tulevat ylhäältä alaspäin.

    Maallikot aika monesti sotkevat trombin ja pölypyörteen.

    Ei silti, pölypyörteet voivat olla nekin näyttäviä ilmiöitä.

  3. Emma Bruus sanoo:

    Oli kyllä oikein antoisa myrskybongarimiitti. Kun myrskybongausjaoston www-sivut kohtapuoliin uudistuvat, sinne saadaan mukavanoloiset sade- ja salamakartat harrastajien käyttöön. Hienoa että jaostonvetäjä Matias Takala on löytänyt aikaa näiden kehittelyyn.

    Jari Ylioja piti huippujännittävän esityksen kertoen uusimmasta bongausmatkastaan ’tornadokujalle’ Yhdysvaltain keskilänteen. Varsinkin Mooren kuvat ja kertomus olivat huikeaa kuultavaa.

  4. Emma Bruus sanoo:

    Juu Veikolla hyvä pointti tuosta että pölypyörteitä voi olla myös keskellä kirkasta päivää. Toisaalta kaikkiin trombeihinkaan ei liity suoranaista myrskyä. Se 2005 vesipatsastapaus josta näin jämät tapahtui ihan suhteellisen normaalin näköisenä pilvisenä ja tuulisena päivänä.

    Suunnan puolesta lumipyörteet olisivat enemmän pölypyörteiden kanssa sukua. Niistä ei muistaakseni edelliseltä kaudelta ollut mitään vaikuttavia havaintokuvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *