Tästä on raflaavat otsikot tehty

24.1.2014 klo 15.55, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana

Tiedeuutisia on nykyään kaikkialla. Jopa lööpeistä elävät iltapäivälehdet tuottavat tiedeuutisia. Voi hyvin sanoa, että tiedeuutisointi on arkipäiväistynyt – ja hyvä niin. Moderni yhteiskuntamme nojaa tieteellisen tutkimuksen sovellusten varaan. Älypuhelimen karttasovellusta voi kuka tahansa käyttää ymmärtämättä hölkäsen pöläystä GPS-teknologian kytköksistä yleiseen suhteellisuusteoriaan. Tieteellisen tutkimuksen tuntemus muuttuu kuitenkin tärkeäksi esimerkiksi vaaliuurnilla, tai kun pitäisi päättää, rokottaisiko sitä lapsensa vai päättäisikö sittenkin koettaa ehkäistä sairauksia vaikkapa luomuruualla.

Kunnioitan kovasti tiedeuutisia tekeviä toimittajia – tai toimittajia ylipäätään. Enää ei riitä, että uutisia kootaan päivittäin ilmestyvään lehteen tai iltauutisiin. Uutisvirtaa on tuotettava jatkuvasti eri muodoissa. Tehdään juttuja paperilehteen ja nettisivuille, videomuotoisia uutisia, sosiaaliseen mediaan. Kiire on valtava. Taustoitukselle jää vielä entistäkin vähemmän aikaa – ja voitte kuvitella, että aikaa oli vähän jo silloin, kun juttuaiheista sovittiin aamulla ja illalla lehti jo meni painoon.

Tiedeuutisia tehdään, mutta yksin tiedeuutisiin erikoistuneita toimittajia on Suomessa erittäin vähän. Harvalla on taustassaan mitään tieteellistä koulutusta. Vaikka tekemällä oppii, törmää maallikkotoimittaja silti jatkuvasti haasteisiin, kun pitäisi ensin ymmärtää itse mistä jossain tutkimuksessa on kyse ja sitten vielä selittää asia yleisölle helposti ymmärrettävässä muodossa. Ja sitten pitäisi vielä luovia modernin journalismin maailmassa, jossa lukijoista kilpaillaan räväköillä otsikoilla. Parhaat otsikot saadaan yleensä vähän aiheen vierestä.

Kuluttaja puolestaan koettaa selvittää uutisten avulla, mistä kaikessa on kyse ja ketä uskoa. Kaikkia uutisia ei ennätä lukea, ja monista muistaa vain ne aiheen vierestä repäistyt otsikot.

 

Valitettavasti tiede ja uutiset ovat muutamalla perustavanlaatuisella tavalla ristiriidassa toistensa kanssa. Tutkijoiden mielestä uutisoimisen arvoista on, kun tutkimustulokset on vahvistettu moneen kertaan ja näyttävät pitävän paikkansa 99,99994 % todennäköisyydellä. Löydön uutisarvo on kuitenkin kuumimmillaan aivan tuoreeltaan, ennen kuin jatkotutkimuksia on ennätetty aloittaa. Kuluttaja saa harhaanjohtavan kuvan tieteen luotettavuudesta, kun julkisuuteen ennenaikaisesti vuotanut tutkimustulos joudutaankin lisätutkimusten jälkeen kumoamaan.

Myös yksimielisyys on tylsää. Kun tutkijat ovat erimielisiä, on toimittajalla hyppysissään mehevä uutinen. Vastakkainasettelu synnyttää virkistävää draamaa. Vaikka tutkijoiden ehdoton valtavirta olisi jostain asiasta yhtä mieltä, saavat soraäänet usein suhteettoman helposti palstamillimetrejä. Hyvänä esimerkkinä ilmiöstä toimii ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen. Vaikka ihmisen toiminnan vaikutusta pidetään yleisesti tutkijoiden keskuudessa pääasiallisena syynä ilmastonmuutokseen, asiasta helposti uutisoidaan aivan kuin siinä olisi jotain epäselvää.

Myös internet vaikuttaa tiedeuutisoinnin vaikeaselkoisuuteen. Netissä kaikki saavat sanansa kuuluville, ja huhut ja salaliittoteoriat leviävät. Moni lukija uskoo edelleen kirjoitetun sanan mahtiin ja unohtaa kyseenalaistaa tiedonlähteiden luotettavuuden. Joskus toimittajatkin hairahtuvat tähän ja levittävät eteenpäin kyseenalaisistakin uutislähteistä bongattuja juttuja – usein, koska joku toinenkin kotimainen toimitus on jo tehnyt saman. Kiireessä jokaisen uutisen taustoja ei ehdi penkoa kunnolla.

 

Tiedeuutisoinnin selkiyttämiseen on varmasti useita keinoja. Yksi niistä on saada tutkijat innokkaammin mukaan kansantajuistamiseen (mitä Kirsi ja Harry sekä Syksy tekevät näissäkin blogeissa).

Tässä hengessä käyn yliopistolla kerran vuodessa vierailevana luennoitsijana. Vaahtoan yhden parituntisen luennon verran luonnontieteellisten alojen jatko-opiskelijoille siitä, miksi on niin tärkeää antaa haastattelu kun toimittaja sellaista pyytää, ja osata esittää hankala tutkimusaihe niin ymmärrettävässä muodossa kuin mahdollista.

Usein nuoriakin tutkijoita huolestuttaa teoreettisen ja raskaan aiheen tyhmentäminen selaiseen muotoon, että maallikkokin sen tajuaa. Tieteen kansantajuistamisen veteraanit Kari Enqvist ja Esko Valtaoja ruotivat asiaa Arkhimedes-lehden jutussa Viisi väitettä tieteen popularisoinnista. Siinä Enqvist kiteyttää mielestäni erinomaisen osuvasti:

”Parempi hämärä ja vääristynyt käsitys tieteestä kuin ei mitään käsitystä. On myös syytä muistaa, että informaatiokenttä on kuin valta: tyhjiöitä ei ole vaan ne täytetään aina jollakin. Haluammeko siis todella, että koska kvanttifysiikkaa on niin vaikeaa popularisoida sitä hämärtämättä, keskustelkoot ihmiset sitten mieluummin homeopatiasta ja astrologiasta?”

Ei. Emme halua.

 

4 kommenttia “Tästä on raflaavat otsikot tehty”

  1. Anser sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta, tämä on tärkeä aihe. (Elektra-linkki ei muuten toimi, tai ilmeisesti sitä varten pitäisi olla rekisteröitynyt, eli Viisi väitettä -juttua ei pääse lukemaan.)

    Tiedeuutisointia vaivaa osin sama kuin muitakin lehtijuttuja: ne ovat käännöksiä tai lyhennelmiä jonkun toisen tekstistä. Monessa suomalaisuutisessa on lähteenä ulkomainen uutislähde (joko tunnettu lehti tai esimerkiksi Reuters), eikä toimittaja välttämättä tutustu itse tutkimukseen lainkaan. Hän vain kääntää toisesta lehtijutusta poimimansa tiedot suomeksi.

    Tämä ei olisi välttämättä kovin suuri ongelma, mikäli alkuperäinen teksti olisi asiantuntijan kirjoittama. Voi kuitenkin hyvin olla, että alkutekstin lähde on puolueellisin mahdollinen: tutkijoiden oma tiedote tutkimuksestaan. Tämän osaamaton tai hyväuskoinen toimittaja sitten kääntää suoraan, ja maailmalla saadaan lukea, kuinka nyt ”on viimein osoitettu” sitä tai tätä yllättävää.

    Usein tässä tuntuu olevan ongelmana juuri tutkija (tai tutkimusryhmä) itse. Kukaan ei voi olla objektiivinen oman työnsä arvioija, eikä vertaisarviointi (ainakaan minulle tutummilla aloilla, kuten käyttätymistieteissä) juuri puutu siihen, onko tutkimustulos esitetty riittävän varovaisesti. Usein väitetään, että jopa tieteelliset aikakausijulkaisutkin toivovat selkeitä, raflaavia narratiiveja. Jos jonkin tutkimuksen tulosta voisi pitää kiinnostavana, alustavana havaintona, voi tutkija hyvin myydä asiansa huomattavasti suureellisemmin.

    Siksi tiedetoimittajan, kuten muidenkin toimittajien, tehtävänä tulisi olla tutkimusten kriittinen arviointi. Jos maailmalla kiertää uutinen, jonka mukaan pähkinät aiheuttavat syöpää tai miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta (koska evoluutio), olisi tiedetoimittajalla loistava paikka katsoa, mitä todella on tutkittu. Tämä ei edes vaadi joka alan syvällistä asiantuntemusta, sillä tähän voi hyvin riittää tutkimuksen menetelmä-kohdan kriittinen läpikäynti: voidaanko isolla havaintotutkimuksella mitenkään osoittaa, että pähkinät aiheuttavat syöpää, tai voiko 30 yliopisto-opiskelijalla toteutettu yksinkertainen koeasetelma todella kertoa pleistoseenikaudella valinneista valintapaineista? Parhaassa tapauksessa toimittaja kysyisi asiasta vielä asiantuntijamielipiteen, edes lyhyen.

  2. Lasse Reunanen sanoo:

    Tästä – ostikossa viittaa tekstin asiasisältöön, jotka tapauskohtaisesti ovat erilaisia… Tiedeuutisista kertovan ei tarvitse itse kaikkea tietää ja ymmärtää – kunhan ymmärtää kertomansa ja antaa riittävät viitteet. Siksikin tieteen ammattilaiset antaa harvakseltaan julki kommenttiaan, että joutuvat itsekin viitteitten kautta asioita kertomaan (harvoin tutkijoilta itseltään jotain poikkeuksellista on kerrottavanaan)…
    Yle Radio 1:ssä ollut ns. tiedetoimituksesta kertova sarja; Hanhen selästä – jonka viimeinen 120. jakso tänään klo 15 lähetetään (uusintana ti 28.1. klo 22.05), jota hauskuttelua ollut kuitenkin mukavaa kuunnella.

  3. Ei käyttöoikeutta sanoo:

    Koneeltasi ei ole suoraa pääsyä Elektran kokotekstiaineistoihin. Saattaa kuitenkin olla, että pääset niihin käsiksi oppilaitoksesi tai kirjastosi tarjoaman etäkäyttöpalvelun kautta. Ohjeita ja lisätietoja

  4. Nimetön sanoo:

    Anser: Esität erinomaisen hyviä pointteja. Juuri tuota lehdistötiedotteiden pureskelun tärkeyttä pohdin itsekin kirjoittaessani, mutta jätin pois kun teksti oli paisumassa yli äyräidensä.

    Toimittajaltakin kaivattaisiin kriittistä ajattelua. Juuri valmiiden lehdistötiedotteiden kanssa sitä kuitenkin helposti (ajanpuutteessa) saattaa ajatella, että hyvä, tätä he haluavat tutkimuksesta tiedottaa, mitäpä *minä* asiaan kouluttamattomana lähtisin asiaa korjaamaan. Ja kun muutkin tekevät saman virheen, aiheen vierestä kirjoitetun jutun levittäminen tuntuu pienemmältä mokalta.

    Poistin tekstistä tuon artikkelin linkin, jos se ei toimi rekisteröitymättömille. Pahoittelen asiaa! En tiennyt itsekään rekisteröityneeni…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *