Missäpäin maapallolla Aurinko kiertää Maata?

19.2.2014 klo 15.58, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana

Kansallinen tiedesäätiö NSF luotaa amerikkalaisten ymmärtämystä ja asenteita tieteen ja teknologian alueella. Joka toinen vuosi tehtävän kyselytutkimuksen tulokset julkistettiin viime viikolla.

Tulokset olivat ankeita.

Neljäsosa amerikkalaisista ei tiedä Maan kiertävän Aurinkoa. Puolet tiesi elektronien olevan pienempiä kuin atomit. Entistä useampi – 62 % – pitää astrologiaa jossain määrin tieteellisenä, kun vielä 2012 yli puolet haastatelluista oli sitä mieltä, että astrologiassa ei ole mitään tieteellistä, ja vuonna 2010 vastaava luku oli kaksi kolmasosaa.  Siihen, että nykyisenlainen ihminen on kehittynyt varhaisemmista lajeista, siis käytännössä evoluutioon, uskoi alle puolet.

Hiukan puskee hikeä otsalle ajatella, että näin asiat ovat läntisen maailman johtovaltiossa. On toki aiheellista kysyä, mitä ihmiset mieltävät tieteen ja tieteellisen tutkimuksen oikein olevan, mutta en tiedä, helpottaako se tuskaa juurikaan. Kyselyissä on nimittäin selvinnyt, että yhdysvaltalaisista alle kolmasosa ymmärtää, miten tieteellistä tutkimusta ylipäätään tehdään.

Hien kuivuttua heti seuraava reaktio olisi vähän paukutella ehkä henkseleitä ja naureskella typerille jenkeille. Mutta malttakaas. Miten pärjätään vanhassa, sivistyneessä Euroopassa?

Eurobarometri kyseli rapakon tällä puolella samantyyppisiä kysymyksiä (pdf), joskin niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 2005. Euroopassa vain 66 % tiesi Maan kiertävän Aurinkoa (Yhdysvalloissa tämän tiesi sentään 74 %) ja vain 46 % tiesi elektronien olevan pienempiä kuin atomit (Yhdysvalloissa 53 %). Ihmisen polveutumiseen varhaisemmista otuksista uskoi sentään 70 %, mutta astrologiaa piti tieteellisenä täälläkin peräti 41 % vastaajista.

Nyt reaktio olisi vähän ripotella ehkä tuhkaa ylleen ja vollotella typeriä eurooppalaisia. Mutta malttakaas. Miten pärjätään Suomessa?

Ihmisen polveutumiseen muista lajeista uskoi 66 % suomalaisista. Se on aika vähän. Katolisessa Espanjassakin evoluutioon uskoi sentään 73 % ja huippulukemat veti Islanti – 85 % vastaajista uskoi evoluutioon. Onkohan tässä ajateltu nyt vain ihmisen evoluutiota? Onko esimerkiksi influenssavirusten evoluutio, joka vaatii aina uusimaan rokotuksen, jotenkin ihan eri juttu?

Suomalaisista 25 % uskoi Auringon kiertävän Maata ja toisaalta 18 % uskoi Maan kiertävän Auringon kerran yhden kuukauden aikana. Vähän kylmäävää, mutta paremmin me vedettiin kuin Euroopan maat keskimäärin.

Homeopatiaa piti tieteellisenä 18 % suomalaisista – merkittävän alhainen määrä verrattuna muuhun Eurooppaan. Siellä keskimäärin joka kolmas uskoo tosissaan siihen, että lääkeaineen vaikutus voimistuu sitä enemmän, mitä enemmän sitä laimennetaan ja ravistetaan.

Loppujen lopuksi asiat eivät meillä ole perin surkeasti. Eurobarometrin tutkimuksen 35 maasta Suomi oli jaetulla 3. sijalla kaikkien oikeiden vastausten määrässä. Ja aivan erityistä ylpeyttä tietysti herättää se seikka, että Suomessa vain 11 % uskoo astrologiaan ja 6 % horoskooppeihin. Se on vähemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.

(Tieteen tiedotus ry teettää kolmen vuoden välein Tiedebarometri-tutkimuksen, jossa mitataan suomalaisten asenteita tieteeseen ja teknologiaan. Tuorein tutkimus (pdf) julkistettiin viime vuonna, ja suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen. Siinä ei kuitenkaan kysytty suoraan edelläkuvatun tyyppisiä uskomuksia, joten säästän sen tuloksista kirjoittamisen tuonnemmaksi.)

4 kommenttia “Missäpäin maapallolla Aurinko kiertää Maata?”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Entäs tämä – kun Aurinko kiertää Linnunradan ja Maa siinä samalla kiertää silmukkansa Auringon ympäri niin eikö jossain kohdin Aurinkokin tule kiertäneeksi Maan kertaalleen…

  2. Nimetön sanoo:

    Lasse: Jos katsotaan vain Maata ja Aurinkoa, voidaan katselukulma toki valita sellaiseksi, että Aurinko kiertää Maata. Auringon gravitaatio kuitenkin dominoi systeemiä.

    Voidaan ehkä olettaa, että monikaan kyselytutkimukseen osallistuneista ei vastatessaan päättänyt huvin vuoksi tarkastella tilannetta maakeskeisestä koordinaatistosta.

  3. Lasse Reunanen sanoo:

    Kiitos – täsmennän vielä omaani, että katselukulmani oli Linnunrataan – jossa kierroksellaan Aurinko samalla tulee kiertäneeksi Maan ja muut planeetat avoimella silmukallaan laajemmassa avaruudessa vuosimiljoonien tarkastelussa.
    Tänään torstaina klo 12:15- Ajankohtainen Ykkönen / Yle Radio 1 haastatteli professori Esko Valtaojaa, joka lyhyesti kertoi lukeneensa myös em. tutkimuksesta (ohjelma uusitaan lauantaina 22.02. klo 12:15-) Tutkimuskysymykset ovat yleensä lyhyesti johdattelevia rastituksia, joissa ei laajempia näkemyksiä huomioida.
    Esko Valtaoja myös kirjassaan; Kaiken käsikirja: mitä jokaisen tulisi tietää? / vuodelta 2012 – kertonut nykytietämyksestämme, jossa myös todennut Johannes Keplerin (27.12.1571-15.11.1630) saaneen Tyko Brahen (1546-1601) kuoltua jäämistöstä testamentin mukaisesti muistiinpanot tähtien liikkeistä… GEO -lehti 1/2014 esitteli Keplerin kohdanneen Brahen ensi kerran 03.02.1600 ja että 34 havaintokirjaa olisivat Keplerin varastamina olleet motiivina mahdolliseen murhaan (”Brahen kuolinsyy on yhä mysteeri”), joiden avulla selvitti mm. Marsin kiertoradan… Kiinnostavaa olisi nyt tietää Esko Valtaojan (muidenkin) tarkempaa tulkintaa Tyko Brahen em. muistiinpanojen omistuksista.

  4. Tomi Taskinen sanoo:

    Karuja lukuja. Toivotaan seuraavan sukupolven olevan edeltäjiään viisaampi näissäkin asioissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *