Kuka kumman superkuu?
Superkuu. Se on kuin täysikuu, mutta tavallista paljon suurempi ja kirkkaampi ja hienompi, eikö niin?
Superkuu on rantautunut käsitteenä Yhdysvalloista Suomeenkin parin viime vuoden aikana. Itse törmäsin käsitteeseen vasta viime kesänä. Oli hiukan kiusallista olla puhelun vastaanottavassa päässä, kun toimittaja aloittaa juhlallisin äänenpainoin: ”Niin, nyt kun huomenna on tämä superkuu…” ja itsellä lyö pahasti tyhjää. Anteeksi mikä kuu…?
Nimen ”superkuu” lanseerasi alun perin amerikkalainen astrologi Richard Nolle vuonna 1979. Tähtitieteilijät toki tunsivat ilmiön entuudestaan, mutta eivät pitäneet (eivätkä pidä edelleenkään) sitä mitenkään ihmeellisenä juttuna. Virallisesti ilmiötä kutsutaan englanniksi nimellä ”perigee-syzygy of the Earth-Moon-Sun system”. Hankalalla termillä tarkoitetaan yksinkertaisesti tilannetta, jossa Maa, Kuu ja Aurinko ovat suorassa linjassa (mikä vaaditaankin jokaiseen täysi- ja uusikuuhun) kun Kuu sattuu olemaan perigeumissa eli radallaan siinä pisteessä, joka on lähinnä Maata.
Miten lähellä Kuu meitä tällöin on? Kuun keskietäisyys Maan keskipisteestä on 385000 kilometriä tai noin 60 maapallon sädettä. Lähimmillään se on meistä noin 56 maapallon säteen päässä (nykyään, sillä Kuun radan soikeus vaihtelee pitkien aikojen kuluessa). Kovin radikaalista lähentelystä ei siis ole kyse.
Ollessaan perigeumissa Kuu näyttää noin 14 % suuremmalta ja 30 % kirkkaammalta kuin ollessaan ratansa kauimmaisessa pisteessä. Jos taivaalla mollottaisi vierekkäin kaksi täysikuuta, toinen perigeumissa ja toinen apogeumissa, ero olisi selkeä. Kun näin ei kuitenkaan voi olla, eroa on vaikea huomata paljaalla silmällä — etenkään kun Kuu ei myöskään pomppaa äkkiä sieltä kauimmaisesta pisteestään lähimpään pisteeseensä. Yleensähän se liikuskelee siinä ääripisteiden välillä.
Kuu kirkastuu hitaasti yö yöltä pyöristyessään puolikuusta täysikuuksi, sillä meille näkyvää valaistua pinta-alaa on koko ajan enemmän. Aivan täytenä Kuulle tapahtuu huomattava kirkastuminen (olipa se sitten millä tahansa kohtaa rataansa), sillä auringonvalo pääsee tällöin valaisemaan kaikki kraatterien ja kuoppien pohjat. Tämä tunnetaan oppositioilmiönä.
Täysikuu sattuu säännöllisesti 29,53 vuorokauden välein, ja tarkalleen perigeumille sattuvia täysikuita tapahtuu noin 14 kuukauden välein. Herra Nolle oli valmis kelpuuttamaan superkuuksi myös ne täysikuut, jotka sattuvat lähellä perigeumipistettä (noin 5 % falskaus molempiin suuntiin sallitaan). Näinpä tänäkin vuonna nähdään tämän määritelmän mukaan peräti viisi superkuuta. Jos näillä näillä linjoilla edetään, tarkkaa ja täsmällistä perigeumi-täysikuuta voisi kutsua vaikkapa hyperkuuksi. Miksei!
Minun on vaikea suhtautua superkuuilmiöön. Ihmisaivo ja -silmä eivät tajua sitä tavallista kirkkaammaksi tai suuremmaksi, eikä Auringon, Maan ja Kuun linjauksessa ole tähtitieteen vinkkelistä mitään ihmeellistä. Vuorovedet ovat kyllä aavistuksen voimakkaampia Kuun ollessa täytenä perigeumissa, mutta Suomessa ei vuorovesiäkään juuri havaita Itämeren pienuuden vuoksi. Atlantin vuorovedet jäävät jumiin Tanskan salmiin.
Toisaalta on kuitenkin älyttömän mukavaa, että väki innostuu katselemaan taivaalle ja nautiskelemaan täysikuun loistosta. Ehkäpä siitä ilosta sitä voisi yhtä astrologista termiä kestää pari kertaa vuodessa. Niin että ihan vinkkinä, seuraava superkuu on 10.8.
Kuun näennäinen kokoero lähimpänä ja kauimpana Maasta. Kuva Galileo Project / Nasa
2 kommenttia “Kuka kumman superkuu?”
Vastaa
Pallot pyörivät, valo elää
Kesäpäivänseisauksen (ja juhannuksen) kolkutellessa nurkilla pääsin selittämään toimittajille muutamaankin otteeseen, mistä ilmiössä oikein on kyse. Ja kun oven avaa kesäpäivänseisaukselle, samalla esiin tunkee liuta aiheeseen liittyviä käsitteitä, kuten Maan pyörähdysakselin kallistuminen, vuodenajat, leveys- ja pituusasteet sekä valoisan ajan kiihtyvä piteneminen ja lyheneminen keväisin ja syksyisin.
”Voisitko selittää asian silleen lyhyesti ja kansantajuisesti” ehdottaa toimittaja puhelimessa toiveikkaana ja minä kylven kylmässä hiessä. Päässä myllertää liuta kolmiulotteisia palloja pyörimässä itsensä ja toistensa ympäri ellipsiradalla ja kallellaan.
Koska asia on merkittävästi helpompi selittää kuvien avulla (eikä puhelimessa), aion nyt tehdä sen oman blogini rauhassa.
Kas näin:
Maapallo pyörii itsensä ympäri jatkuvasti, näyttäen joka hetki puolet pinnastaan Auringon suuntaan. Tästä johtuu päivän ja yön vaihtelu.
Akseli, jonka ympäri Maa pyörii, on noin 23,4 astetta kallellaan Maan ratatasoon nähden. Tästä kallistumasta johtuvat vuodenajat (eivätkä esimerkiksi siitä, että Maa olisi kesäisin lähempänä Aurinkoa — se ei ole: kun meillä pohjoisessa on kesä, Maa on itse asiassa radallaan kauimpana Auringosta).
Seuraavassa kuvassa näkyy Maan asema Auringon suhteen kaikkina seisaus- ja tasauspäivinä yläviistosta katsottuna. Kuva ei ole ollenkaan oikeassa mittasuhteessa — oikeasti maapallo on paljon Aurinkoa pienempi (ja kauempana).
Kuvasta näkyy, miten Maan pyörimisakseli osoittaa aina samaan suuntaan. Tästä syystä me täällä pohjoisessa saamme nauttia kesästä, kun Maan pohjoinen pallonpuolisko kurottaa kohti Aurinkoa niin paljon kuin tuo akselin kallistuma antaa myöten. Aurinko näyttää olevan taivaalla korkeammalla, päivät ovat pitempiä, ja näistä seikoista johtuen on myös lämpimämpää kuin talvisin. Samalla eteläinen pallonpuolisko on kääntyneenä poispäin Auringosta – päivät ovat lyhyempiä ja niin edelleen. Kun meillä on kesä, Australiassa on talvi. Ja kun me täällä toivomme kunnollista valkeaa joulua, aussit viettävät joulunsa uikkareissa helteisellä rannalla.
Tasaus- ja seisauspäiville sattuvat tietyt tärkeät kellonlyömät. Kun pohjoinen pallonpuolisko on kääntyneenä äärimmilleen kohti Aurinkoa, päivätähtemme saavuttaa taivaalla ehdottoman lakipisteensä. Tämä tapahtui tänä vuonna 21.6. kello 13.51 Suomen aikaa, mutta se voisi tapahtua myös kun Suomessa on yö – Aurinko voi yhtä hyvin mollottaa vaikkapa Alaskan taivaalla. Ja tämä hetki on nyt se paljon puhuttu kesäpäivänseisaus.
Valon lisääntyminen ikään kuin seisahtaa. Aurinko porottaa suoraan leveyspiirille 23,4 astetta pohjoista leveyttä. Tätä kutsutaan Kravun kääntöpiiriksi. Seuraavana päivänä Maa on jo liikkunut radallaan eteenpäin, ja Aurinko ei enää kohoa meistä katsottuna taivaalla niin korkealle.
Auringosta poispäin kääntyneellä eteläisellä pallonpuoliskolla tilanne on käänteinen. Siellä Aurinko on näkynyt kaikkein matalimmillaan taivasta Suomen aikaa 21.6. kello 13.51, mutta tämän jälkeen päivät alkavat taas pidetä. Aurinko valaisee ja lämmittää Australiassa päivä päivältä enemmän.
Maapallo liikkuu radallaan nyt kohti syyspäiväntasausta. (Etelässä ollaan menossa kevättä kohti, joten he kutsuvat tätä kevätpäiväntasaukseksi.) Se sattuu tänä vuonna Suomen aikaa 23.9. klo 5.29. Maapallon akseli on silloin kohtisuorassa Aurinkoa vastaan (vilkaiskaa taas ylintä kuvaa). Aurinko porottaa tismalleen päiväntasaajan yläpuolella. Päivä ja yö ovat sekä pohjoisessa että etelässä kutakuinkin yhtä pitkät, 12 tuntia. Valon määrän voi ajatella tasaantuvan.
Valon määrä kasvaa ja vähenee
Päivät eivät pitene tai lyhene tasaista tahtia. Heti talvi- ja kesäpäivänseisauksen jälkeen valon määrä ei muutu kovinkaan vauhdikkaasti. Päivä pitenee talvisin ja lyhenee kesäisin vajaat 10 minuuttia viikon aikana. Kevätpäiväntasauksen aikoihin päivä kuitenkin pitenee (ja syksyllä lyhenee) noin kuudella minuutilla joka päivä – Helsingin korkeudella. Pohjoisempana muutos on vieläkin nopeampaa.
Syy päivän pituuden epätasaiselle muutokselle löytyy, kun tarkastellaan, millaisella nopeudella Aurinko liikkuu vuoden aikana eri leveyspiirien yli. Alla olevan kuvan mustat pisteet osoittavat, millä leveyspiirillä Aurinko on korkeimmillaan zeniitissä eli aivan pään yläpuolella. Mustat pisteet on piirretty kuvaan viikon välein. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy etäisyys päiväntasaajasta asteina — etäisyys päiväntasaajalta navoille olisi 90 astetta. Pohjoisia leveyksiä merkitään kuvassa positiivisina ja eteläisiä negatiivisina.
Katsotaan tammikuuta: Aurinko porottaa suunnilleen Kauriin kääntöpiirin yläpuolella ja liikkuu kohti päiväntasaajaa hyvin hitaasti. Auringon korkeus keskipäivän taivaalla kasvaa vain noin asteen verran neljässä viikossa. Valon määrä ei juuri muutu.
Helmikuussa Auringon vauhti nopeutuu ja maaliskuussa (kevätpäiväntasauksen hetkellä) se ylittää päiväntasaajan. Meillä pohjoisessa tämä näkyy siten, että Aurinko kiipeää helmi-maalis-huhtikuussa joka päivä taivaalla korkeammalle — noin kolme astetta viikossa! — ja valon määrä tuntuu lisääntyvän huimalla vauhdilla. Oikeastihan Aurinko ei tietysti mihinkään kiipeile, vaan pohjoinen pallonpuolisko kääntyy kohti Aurinkoa.
Miten Maan radan soikeus vaikuttaa asiaan? Ei paljoakaan. Seisauspäivät ovat hyvin lähellä niitä päiviä, joina Maa on radallaan ääripisteissä — lähimpänä ja kauimpana. Keplerin laki sanoo, että planeetta liikkuu radallaan sitä vauhdikkaammin, mitä lähempänä tähteä se on. Pohjoisen kesän aikaan Maa on kauimpana Auringosta, sen rataliike on hitaimmillaan ja nopeutta on mittarissa 29,3 kilometriä sekunnissa. Sydäntalvella liike on vikkelintä, ja Maa kiertää Aurinkoa 30,3 kilometrin sekuntinopeudella. Syys- ja kevätpäiväntasausten aikaan Maa liikkuu radallaan suunnilleen yhtä vauhdikkaasti suunnasta riippumatta, joten valoisan ajan muutokseen radan soikeus ei juuri vaikuta.
(Jos ottaisimme Auringon paikasta taivaalla valokuvan joka päivä samaan aikaan, taivaalle piirtyisi vuoden aikana kahdeksikkoa muistuttava kuvio, analemma. Sen muotoon vaikuttavat sekä akselin kallistuminen että ratamme soikeus. Analemman veikeydestä on olemassa mainio blogaus (englanniksi) Starts With a BANG! -blogissa jota kirjoittaa astrofyysikko Ethan Siegel. Siellä selviää mm. miksi Marsissa analemman muoto ei ole kahdeksikko vaan pisara, ja miten oman analemmamme muoto tulee muuttumaan tulevien tuhansien vuosien aikana.)
15 kommenttia “Pallot pyörivät, valo elää”
-
Veikko Peltola sanoo:
Hienosti selostettu, Anne. Kiitos siitä. Taisi tekstiin lipsahtaa kuitenkin yksi ajatusvirhe, kun kirjoitit ”leveyspiirille 23,4 astetta pohjoista pituutta”.
-
Anne Liljestrom sanoo:
Kas! Näinpä oli päässyt käymään. Pitkään meni ennen kuin joku huomasi 🙂 Tuo on nyt korjattu, kiitos!
-
-
Rami Vainio sanoo:
Lause ”Kuvan vasemmassa laidassa näkyy etäisyys päiväntasaajasta asteina — etäisyys navoille olisi 90 astetta.” on myös ilmeisesti jäänyt kesken? Kyseessä on siis leveyspiiri mitattuna siten, että pohjoiset leveydet ovat positiivisia ja eteläiset negativiisia, joten etäisyys etelänavalta olisi ”90 astetta + leveyspiiri” ja etäisyys pohjoisnavalta olisi ”90 astetta – leveyspiiri”.
-
Mutta kovasti siis kiitän tästä selkokielisestä selityksestä, joka helpottaa meidän kaikkien asiaa selostavien työtä. 🙂
-
markus.j.seppanen sanoo:
Eikös aika kevätpäivän tasauksesta SP-tasaukseen pitäisi olla selvästi pidempi kuin SPTasauksesta KPTsauaksseen?
-
Rami: Etäisyys päiväntasaajasta navoille on 90 astetta, muilta leveysasteilta asia menee juuri noin kuin kirjoitat. On totta, etten kirjoittanut auki sitä, että pohjoiset leveydet ovat positiivisia ja eteläiset negativiisia. Mutta ehkä tuon voisi selvyyden vuoksi lisätä tekstiin. Kiitos huomiosta!
-
H.Salo sanoo:
Jännää, että pojat antavat kommenttteja virheistä naispuoliselle kirjoittajalle. Mulle kyllä selvisi asiat erittäin hyvin Anne Lileströmin esittäminä.
-
Jaska sanoo:
Kelpaa taas viettää fyysikkona Aurinkoista syntymäpäivää ”täällä Pohjantähden alla.” Kiitos hyvästä selityksestä kuvineen.
-
Kimmo sanoo:
Hyvä selvitys ja kelpo huumorilla höystettynä 👍🏻
-
Aki sanoo:
Maapallo kiertää ellipsin muotoista rataa auringon ympäri, ja aurinko sijaitsee tuon ellipsin toisessa polttopisteessä. Eikö se näin ole?
Artikkelin mukaan Suomen kesän aikana maapallo on tuolla ellipsin muotoisella radallaan kaukaisimmassa kohdassaan auringosta. Tästä seuraa, että eteläisellä pallonpuoliskolla tuo kaukaisin hetki auringosta sattuu talven ajaksi. Ja eteläisen pallonpuoliskon kesäaikaan taas ollaan lähimpänä aurinkoa. Näistä seikoista puolestaan seuraa, että eteläisellä pallonpuoliskolla kesä- ja talvilämpötilojen erot ovat suuremmat kuin meillä täällä pohjoisessa. Meillä tällä Suomessa on tasaisempaa. Menikö oikein?
-
Soikeudesta seuraa lähinnä se, että meillä kesä kestää aivan hitusen pidempään (pari päivää) kuin eteläisellä pallonpuoliskolla. Tämä johtuu siitä, että maapallo liikku radallaan hitusen hitaammin ollessaan ratansa Auringosta kaukaisimmassa pisteessä. Lämpötiloihin vaikuttavat voimakkaammin monet muut seikat kuten meri- ja ilmavirtaukset. Maapallon rata on lähes pyöreä, mutta ei aivan.
-
-
Olen kuullut väitteen, että muuttolinnut saavat poikasia vain pohjoisessa. Ne eivät lisäänny ollessaan etelässä talvea paossa. Kuulin väitteen Saukkolan ST1:n kahviossa ja ajattelin nyt kysyä, mahtaako väite pitää paikkansa. Jos väite pitää paikkansa, selitys ilmiöön liittynee maapallon kiertorataan?
Miten eteläisellä pallonpuoliskolla? Sielläkin lienee muuttolintuja ja sama ilmiö?
-
Nyt on pakko myöntää että lintujen lisääntyminen ei kuulu pätkääkään meitsin osaamisalueeseen 🙂 Pikaisesti asiaa googlattuani arvaisin, että muuttolinnuilla on enemmän ravintoa ja vähemmän reviirikilpailua kesäisin lähellä napaseutuja josta ovat kotoisin, joten pesintä on rauhallisempaa ja ruokaa riittää ja yöt ovat lyhyitä. Ilmeisesti tropiikin pitkät yöt katkaisisivat poikasten ruokinnan liian pitkäksi aikaa. Maapallon kiertoradalla sinänsä ei varmastikaan ole mitään tekemistä asian kanssa. Eteläisellä pallonpuoliskolla on hyvin eri tavalla maamassaa ja näin pesintäaluetta kuin pohjoisessa, mutta eiköhän homma mene pääpiirteissään samalla tavalla siellä kuin täälläkin.
-
-
Make sanoo:
Australiassa aurinko nousee idästä, on keskipäivällä pohjoisessa ja laskee länteen, siis yleensä. Mutta mistä johtuu, että maan pohjoisosassa joissakin paikoin esim. joulukuussa aurinko nousee idästä ja laskee länteen, mutta on keskipäivällä ETELÄSSÄ?
-
Talvipäivänseisauksen aikaan joulukuun lopulla Aurinko paistaa maapallolla suoraan Kauriin kääntöpiirille, joka kulkee muun muassa Australian keskiosien pohjoispuolelta (kts. tämän blogimerkinnän kakkoskuva). Tällöin he, jotka oleilevat Australiassa Kauriin kääntöpiirin pohjoispuolella, näkevät Auringon keskipäivällä etelässä. Tätä tapahtuu myös vähän ennen talvipäivänseisausta ja sen jälkeen — sitä kauemmin, mitä pohjoisempana Australiassa henkilö sijaitsee keskipäivän hetkellä.
-
Vastaa
Metrossa, Kaliforniassa, Marsissa
Sain juuri työstettyä loppuun Tähdet ja avaruus -lehden heinäkuun numerossa ilmestyvän artikkelin, jossa käsitellään mm. Nasan Marsissa seikkailevaa Curiosity-mönkijää. Curiosity on suristellut siellä ympäri Gale-kraatteria melko tarkalleen yhden kokonaisen Marsin vuoden ajan. Se (ja nykyisin myös ESAn Rosetta-luotain) ovat olleet hämmentävän tehokkaasti esillä sosiaalisessa mediassa. Hengettömistä metallipöntöistä on tehty sympaattisia persoonallisuuksia, jotka tweettailevat ja voivat ottaa itsestään jopa selfieitä. 
Muistan erittäin hyvin, kun Curiosity laskeutui Marsiin. Se oli (Suomen aikaa) elokuun 6. päivän aamu vuonna 2012. Istuin aamulla metrossa matkalla töihin ja seurasin tapahtumaa verkosta pätkivän kännykkäyhteyden yli. Nasan Jet Propulsion Laboratoryn komentokeskuksen tunnelmia streamattiin suorana verkkoon Kaliforniasta, ja tunnelma keskuksessa oli aivan käsinkosketeltavan tiivis. Tutkijoiden ja insinöörien hermostuneisuus oli ilmeistä heidän odottaessaan tuoreimpia tietoja laskeutumisen etenemisestä. Viestien viive Marsista Maahan oli piinaavat 13 minuuttia, 48 sekuntia.
Mönkijän instrumenttien suunnittelu oli aloitettu vuonna 2004, ja kahdeksan vuoden työn kohtalo oli ratkeamassa. Ennen kuin Curiosityn pyörät kohtaisivat Marsin pölyisen pinnan, sen oli selvittävä seitsemästä riskialttiista ”kauhun minuutista”. Niiden alussa lähes neljä tonnia painava luotain (avaruusalus lakeutumisjärjestelmineen ja mönkijöineen) syöksyi Marsin kaasukehään reilun 20 000 kilometrin tuntinopeudella. Luotaimen hurja vauhti piti saada automatisoidusti hidastumaan jarruvarjon, rakettien ja erityisen leijuvan rakettinosturin avulla niin paljon, että mönkijä saattoi laskeutua turvallisesti pinnalle. Komentokeskuksessa ei voitu kuin odottaa kynsiä pureskellen ja toivoa, että kaikki menisi hyvin.
Tieto onnistumisesta tuli vaiheittain. Nyt aukesi jarruvarjo, nyt raketit käynnistyivät. Riemu ja helpotus kohosivat askel askeleelta. Metro taisi olla Kalasataman kohdalla, kun tieto lopullisen laskeutumisen onnistumisesta saapui ja komentokeskus oli ratketa liitoksistaan. Ensimmäiset kuvat Marsin pinnalta saapuivat nopeasti. Jäyhät äijät syöksyivät syleilemään toisiaan ja minä räpyttelin heidän kanssaan roskia silmistäni. Tunnetta oli vaikea kuvailla. Hetken aikaa olin varmaankin yhtä liikuttunut kuin kuka tahansa tuon valvomon väestä.
Suoraa lähetystä seurasi miljoonia katsojia ympäri maailmaa. Katselin ympärilleni metrossa. Parin penkin päässä kaksi nuortamiestä seurasi tiiviisti toisen kännykkää ja virnisteli mielipuolisen hyväntuulisesti. Enhän voi varmasti tietää, mitä he katselivat, mutta minulla on arvaus. Minusta tuntui samalta.
Mikä sai minut kirjoittamaan tämän? Tapahtuneesta on kohta kaksi vuotta, Curiositylla pyyhkii hienosti, ja sen toiminta-aikaa Marsissa jatkettiin jo joulukuussa 2012 jatkumaan ”toistaiseksi”. Polttoainetta sillä on yli 50 vuodeksi. Mutta kun syvennyn muistelemaan tuota aurinkoista, elokuista aamua, liikutun edelleen valtavan voimakkaasti. Tunnetta on edelleen vaikea kuvailla. Siinä ollaan vahvasti jonkin itseä isomman äärellä. Minä tässä metrossa, matkalla töihin, katomassa yhdessä muun maailman kanssa miten 248 miljoonan kilometrin päässä laskeudutaan toiselle planeetalle. Tosi-tv:tä parhaimmillaan.
Curiosityn laskeutumisen kohokohdista on sittemmin julkaistu pariminuuttinen videokooste.
(Curiosityn värikorjattu omakuva syyskuulta 2012. / Julian Herzog)
Vastaa
Ursan blogit uudistuvat
Syyskuussa auenneet asiantuntijablogit ovat lähteneet hyvin käyntiin ja saaneet mukavasti lukijoita. Nyt laitamme noin viikoksi tai pariksi pellit kiinni, sillä blogeihin asennetaan uutta alustaa. Tästä syystä myös kommentointi on toistaiseksi suljettu pois käytöstä.
Vanhojen kommenttien (sekä toki tekstien) pitäisi siirtyä ongelmitta myös uuteen järjestelmään — toivotaan, että näin myös käy. Ulkoisesti blogit tulevat säilymään pitkälti samanoloisina, mutta koska kuvien lisääminen teksteihin helpottuu nyt oleellisesti, niiden määrä toivottavasti tulee lisääntymään jatkossa.
Kiitoksia lukemisesta, ja palaamme pian asian äärelle!
Vastaa
Mitä hyötyä tähtitieteestä on?
Tämä on kysymys johon törmää tämän tästä — jos ei nyt jokaisella yleisöluennolla, niin ehkä joka toisella. Tähtitiede saattaa tuottaa veropenneistään tarkan kuluttajan mielestä lähinnä kauniita kuvia ja maksaa aivan törkeästi. Mitä ihmeen hyötyä siitä voisi olla? Onhan tässä tärkeämpiäkin asioita mietittävänä ja rahaa voisi käyttää muuhunkin.
Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU julkaisee tähtitieteen kansantajuistamiseen tähtäävää lehteä CAPjournal (Communicating Astronomy with the Public). Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli artikkeli Astronomy in Everyday Life (englanniksi), joka pureutui juuri tähän aiheeseen.
On helppoa nähdä, mikä merkitys tähtitieteellä on ollut muinaisille kansoille. Seuraamalla taivaan tapahtumia tiedettiin esimerkiksi milloin kylvötyöt oli aloitettava. Varhaisimpina aikoina taivaankappaleet edustivat jumalia. Tähtitiede kertoi meille myöhemmin, että Maa ei olekaan kaikkeuden keskus. Havainto ravisteli ummehtunutta, muuttumatonta maailmankuvaamme ja sysäsi liikkeelle kokonaisen tieteellisen vallankumouksen.
Hyvä. Mutta nythän me olemme jo koko lailla fiksuja ja tiedämme jo nämä asiat, miksi edelleen syytää rahaa vaikkapa avaruusteleskooppeihin?
Aloitetaan siitä helpommasta ja pehmeämmästä päästä. Naapuriblogissa Syksy Räsänen on jo kirjoittanut hyvin luonnontieteellisen tutkimuksen arvosta sinänsä, joten pureudutaan täällä konkreettisempiin asioihin.
Tähtitiede avaa ovia aivan uskomattomiin näköaloihin ja kysymyksiin. Se koettaa vastata sellaisiin valtaviin kysymyksiin kuten keitä me olemme, mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa. Sitä on helppo lähestyä jo mainittujen kauniiden kuvien välityksellä. Se sykähdyttää valtavuudellaan. Ja tällä seikalla on suuri merkitys, kun tenavat, nuo tulevaisuuden tekijät, alkavat miettiä mitä elämällään tekisivät. Tähtitiede madaltaa kynnystä kiinnostua muistakin luonnontieteistä sekä teknologiasta ja hakeutua niiden pariin. Ja luonnontieteet sekä teknologia ovat modernille yhteiskunnalle tärkeitä. Lienet samaa mieltä lukiessasi tätä blogitekstiä vaikkapa jonkin mobiililaitteen ruudulta.
Mutta ellei tämä vielä riittänyt, voidaan lähteä luettelemaan aivan konkreettisia sovelluksia, joiden juuret ovat tähtitieteellisessä tutkimuksessa.
Tähtitieteen tutkimus vaatii erittäin herkkiä instrumentteja, joiden kehittely pakottaa keksimään uusia, tehokkaampia, tarkempia ratkaisuja. Kun tämä työ on tehty, on keksitty jotain uutta jota voidaan käyttää jokapäiväisessä elämässä. Meillä on erilaisia edullisia digitaalisia kameroita siksi, että Hubble-avaruusteleskoopissa haluttiin käyttää huippuherkkää CCD-kameraa. Modernissa maailmassa erittäin tärkeä GPS-paikannus toimii tarkasti, sillä satelliitit tarkistavat jatkuvasti omaa paikkaansa kaukaisten kvasaarien avulla. Ja niistä mobiililaitteista vielä — itse asiassa myös langaton lähiverkkotekniikka WLAN pohjaa radiotähtitieteeseen.
Myös lääketiede on hyötynyt tähtitieteen kehityksestä. Radioastronomian avulla syöpäkasvaimet voidaan löytää ilman, että kirurgin tarvitsee tarttua veitseensä. Ilmakehän häiriöitä teleskoopissa korjaavaa adaptiivista optiikkaa käytetään silmänpohjan tutkimukseen. Esimerkkejä löytyy lisää — suosittelen lukemaan tuon CAPjournalin artikkelin.
Tähtitiede poikii monenlaisia sovelluksia, joista on hyötyä jokapäiväisessä elämässä. Mutta se saattaa ajaa myös maailmanrauhaa tässä kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Koska tähtitieteelliset instrumentit ovat niin tähtitieteellisen kalliita, ne pakottavat valtiot tekemään enenevissä määrin yhteistyötä. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa ALMA-teleskooppiprojekti (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) jossa ovat mukana Yhdysvallat, monta Euroopan maata, Kanada, Japani, Taiwan ja Chile. Ja toki tähtitieteilijät (kuten muutkin tieteilijät) reissaavat ahkerasti ympäri maapalloa erilaisissa yhteistyöhankkeissa, levittämässä uusia ideoita ja jakamassa ajatuksia. Yhdysvaltojen ja Venäjänkin avaruusyhteistyö näyttää vielä sujuvan kitkatta Ukrainan kriisistä huolimatta, kuten päivän Hesarin kirjoitus havainnollistaa.
Ja mikä nyt on kallista. Jari Mäkinen tarkasteli Avaruustuubin puolella helmikuussa Sotšin olympialaisten hintaa ja totesi, että samalla rahalla olisi tehty miehitetty Mars-lento.
Yksi kommentti “Mitä hyötyä tähtitieteestä on?”
-
Lasse Reunanen sanoo:
Tähtitiede sanana ilmaisee merkitystä – tietää. Hyödyn jakautuminen muodostuu sovellutuksista, joita blogikirjoituksessa…
Maailmankaikkeuden ymmärtämisen sisältönä elämän merkitystä, jotka itseään täydentää.
Sain kirjaston poistomyynnistä kirjan; Taivaan mereltä / Brita Polttila (1991 Tammi), joka ”vie lukijansa viehättäville löytöretkille runouden ja myyttien maailmaan.” Kirjassa esimerkkejä revontulista (viitteet s. 84-85); ”liekehtivät taivaat’ ja ’taivaan tuliset lohikäärmeet” (Hesiodoksen 8. vuosisadalta e.Kr. ja Kiinasta 2200 e.Kr.). ”Geofyysikko Robert H. Eather pitää Hesekielin kirjan ensimmäistä lukua (1:1-28, 594 e.Kr.) Raamatun ilmeisimpänä revontulikuvauksena” (1980) – otteet jakeista 1:4, 13, 22, ja 27 (viite 4. / edellinen suomennos ennen vuotta 1992). Viitteissä: 1. Galileo Galilein kerrotaan ottaneen ”ensimmäisenä käyttöön nimityksen Aurora borealis. 1616″… ”2. Magneettisen zeniitin kohdalle muodostuvan revontuli-ilmiön Edmund Halley risti ’koronaksi’.” ”3. Nimityksen Aurora australis antoi James Cook. Kun hänen aluksensa Endeavor 16. syyskuuta 1770 oli Timorin saaren rannikolla, laivalta tehtiin havaintoja ilmiöstä joka suuresti muistutti Aurora borealista.” Viitteessä 5. muinaissuomalaisten taivaannavasta – Pohjantähden kohdalla…
Uutisessa 14.3.2014 / Mikko Suominen kertonut Linnunradan ja Andromedan galaksien tasojatkeena olevan kehänä yli 10 isoa lähigalaksia. Galaksit laajemmin ryhmittyneet kuplamaisesti verkostona lähes tasajakautuneesti… Kierto- ja kulukusuunnat avaruudessa noudattaa laajoja kehärakenteita. Aurinkokunta Linnunradassa muodostunut säännönmukaisuuden kiertoliikkeessä ja siinä Maa vuodenaikoineen – mahdollistaen elämämme…
Vastaa
Kenen taivas?
”Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta, paa Saturnuksen renkaat sormeeni mun” aneli taannoin Ressu Redford. Kukapa ei olisi suloisen hulluuden vallassa halunnut luvata armaalleen jotain ikuista, jota ei ole sidottu elinkustannusindeksiin tai hormonaaliseen ailahteluun. Mitä onkaan sillanpieleen kiinnitetty lukko siihen verrattuna, että armaalleen voisi hankkia vaikka taivaalla tuikkivan tähden?
Onnistuu! Saat rahojesi vastineeksi tyylikkään kauppakirjan, tietoja ostamastasi tähdestä ja pienestä lisämaksusta myös upean, kaiverretun paperipainon! Kaikki nimetyt tähdet rekisteröidään välittömästi tähän erittäin epäviralliseen tietokantaan.
Kansainvälinen tähtitieteen unioni IAU on edelleen ainoa maanpäällinen taho, jolla on oikeus virallisesti nimetä taivaankappaleita. Eikä sekään niitä omista – saati myy nimeämisoikeuksia. Netin taivaalliset kaupustelijat myyvät lainvoimaisesti korkeintaan kauppakirjan näköisiä paperilappuja. Ja paperipainoja.
Mutta kuka ne taivaankappaleet nyt sitten lain mukaan omistaa?
Ei kukaan, tai me kaikki. Taivaankappaleiden katsotaan olevan ihmiskunnan yhteistä omaisuutta samaan tapaan kuin kansainvälisten merialueiden. 102 valtiota on ratifioinut YK:n Avaruusyleissopimuksen vuodelta 1967, jossa ne sitoutuvat olemaan valtaamatta Kuuta tai muita taivaankappaleita. Mukana ovat kaikki nykyiset avaruusvaltiot.
Vaan entä yksityishenkilöt? Eiväthän he ole allekirjoittaneet mitään! Tähän näennäiseen porsaanreikään on vedonnut muun muassa amerikkalainen liikemies Dennis Hope. Vuonna 1980 Hope katsahti taivaalle, näki Kuun ja vainusi bisnesmahdollisuuden.
Hope lähetti YK:lle kirjeen, jossa hän ilmoitti ottavansa omistukseensa Kuun sekä kaikki loput aurinkokunnan planeetat ja niiden kuut. Hän pyysi vielä YK:ta olemaan yhteydessä, jos tässä ilmenisi jotain lakiteknisiä ongelmia. YK ei soitellut perään.
Hope väittää myyneensä tähän mennessä kuudelle miljoonalle asiakkaalle yhteensä neljä ja puoli miljoonaa neliökilometriä Kuusta, Marsista, Venuksesta, Iosta ja Merkuriuksesta. Suojellakseen maanomistajien oikeuksia Hope on perustanut oman valtion nimeltä Galactic Government. Jopa Yhdysvaltain hallitus on tunnustanut valtion itsenäisyyden, uhoaa presidentti Hope. Tunnustamisen osoituksena hän esittää asiakirjaa, jossa Galactic Governmentin itsenäisyysjulistukselle myönnetään jotain vähän muuta, nimittäin tekijänoikeussuoja.
No joo, kyllä minäkin rakensin sohvatyynyistä majoja kun olin lapsi. Naiivisti päästin kaverit sisään ilmaiseksi.
Kansainvälinen avaruuslaki tulkitsee, että YK:n sopimukset sitovat myös jäsenmaiden kansalaisia samaan tapaan kuin muutkin valtioiden oikeudet ja velvoitteet. Hope myy sen tulkinnan mukaan kauppakirjoja, ei taivaallisia kiinteistöjä.
Taivaankappaleita ei edelleenkään omista kukaan. Mutta asiat ovat muuttumassa.
Asteroidien louhimista suunnitellaan jo täysin vakavissaan, eikä ihme. Yksi kilometriluokan asteroidi voi sisältää enemmän arvometalleja, kuin mitä ihmiskunta on ennättänyt louhia maapallolta koko historiansa aikana. Jo aivan Maan radan tuntumassa liikuskelee useita tuhansia tämänkokoisia kappaleita.
Ihmiskunnan suuria löytöretkiä on aina ajanut perimmäinen toive vaurastumisesta. Vaikka luonnonvarojen haaliminen avaruudesta onkin kallista ja riskialtista, siitä saatavat taloudelliset voitot ovat äärimmäisen houkuttelevia. Ei ole vaikeaa kuvitella kaivosfirmoja perustamassa pääkonttoreitaan niihin maihin, jotka eivät ole Avaruusyleissopimusta ratifioineet. Valtiot voivat myös vetäytyä YK:n sopimuksista vuoden varoajalla. Ja jos yksi lähtee, lähtevät varmasti muutkin.
Maapallolla on liki 200 itsenäistä, toistensa tunnustamaa valtiota. Moni niistä on solminut erilaisia sopimuksia yhteisistä pelisäännöistä, mutta todella maailmanlaajuisia lakeja ei ole olemassakaan. Ihmiskunnalla ei ole olemassa mitään vallitsevaa oikeuskäytäntöä avaruuden valloitteluun.
Miten siis käy, jos joku onnistuu taiteilemaan itsensä asteroidille, julistaa sen vallatuksi ja ryhtyy porauspuuhiin? Emme varmaankaan saa tietää, ennen kuin joku kokeilee.
Tämä kolumnini on julkaistu alunperin Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 5/2013 Linnunradan laidalla -palstalla. Se tuli ajankohtaiseksi taas, kun Prisma Studiossa koetetaan pilke silmäkulmassa ostaa mökkitonttia sopivalta taivaankappaleelta 18.3.
Vastaa
Missäpäin maapallolla Aurinko kiertää Maata?
Kansallinen tiedesäätiö NSF luotaa amerikkalaisten ymmärtämystä ja asenteita tieteen ja teknologian alueella. Joka toinen vuosi tehtävän kyselytutkimuksen tulokset julkistettiin viime viikolla.
Tulokset olivat ankeita.
Neljäsosa amerikkalaisista ei tiedä Maan kiertävän Aurinkoa. Puolet tiesi elektronien olevan pienempiä kuin atomit. Entistä useampi – 62 % – pitää astrologiaa jossain määrin tieteellisenä, kun vielä 2012 yli puolet haastatelluista oli sitä mieltä, että astrologiassa ei ole mitään tieteellistä, ja vuonna 2010 vastaava luku oli kaksi kolmasosaa. Siihen, että nykyisenlainen ihminen on kehittynyt varhaisemmista lajeista, siis käytännössä evoluutioon, uskoi alle puolet.
Hiukan puskee hikeä otsalle ajatella, että näin asiat ovat läntisen maailman johtovaltiossa. On toki aiheellista kysyä, mitä ihmiset mieltävät tieteen ja tieteellisen tutkimuksen oikein olevan, mutta en tiedä, helpottaako se tuskaa juurikaan. Kyselyissä on nimittäin selvinnyt, että yhdysvaltalaisista alle kolmasosa ymmärtää, miten tieteellistä tutkimusta ylipäätään tehdään.
Hien kuivuttua heti seuraava reaktio olisi vähän paukutella ehkä henkseleitä ja naureskella typerille jenkeille. Mutta malttakaas. Miten pärjätään vanhassa, sivistyneessä Euroopassa?
Eurobarometri kyseli rapakon tällä puolella samantyyppisiä kysymyksiä (pdf), joskin niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 2005. Euroopassa vain 66 % tiesi Maan kiertävän Aurinkoa (Yhdysvalloissa tämän tiesi sentään 74 %) ja vain 46 % tiesi elektronien olevan pienempiä kuin atomit (Yhdysvalloissa 53 %). Ihmisen polveutumiseen varhaisemmista otuksista uskoi sentään 70 %, mutta astrologiaa piti tieteellisenä täälläkin peräti 41 % vastaajista.
Nyt reaktio olisi vähän ripotella ehkä tuhkaa ylleen ja vollotella typeriä eurooppalaisia. Mutta malttakaas. Miten pärjätään Suomessa?
Ihmisen polveutumiseen muista lajeista uskoi 66 % suomalaisista. Se on aika vähän. Katolisessa Espanjassakin evoluutioon uskoi sentään 73 % ja huippulukemat veti Islanti – 85 % vastaajista uskoi evoluutioon. Onkohan tässä ajateltu nyt vain ihmisen evoluutiota? Onko esimerkiksi influenssavirusten evoluutio, joka vaatii aina uusimaan rokotuksen, jotenkin ihan eri juttu?
Suomalaisista 25 % uskoi Auringon kiertävän Maata ja toisaalta 18 % uskoi Maan kiertävän Auringon kerran yhden kuukauden aikana. Vähän kylmäävää, mutta paremmin me vedettiin kuin Euroopan maat keskimäärin.
Homeopatiaa piti tieteellisenä 18 % suomalaisista – merkittävän alhainen määrä verrattuna muuhun Eurooppaan. Siellä keskimäärin joka kolmas uskoo tosissaan siihen, että lääkeaineen vaikutus voimistuu sitä enemmän, mitä enemmän sitä laimennetaan ja ravistetaan.
Loppujen lopuksi asiat eivät meillä ole perin surkeasti. Eurobarometrin tutkimuksen 35 maasta Suomi oli jaetulla 3. sijalla kaikkien oikeiden vastausten määrässä. Ja aivan erityistä ylpeyttä tietysti herättää se seikka, että Suomessa vain 11 % uskoo astrologiaan ja 6 % horoskooppeihin. Se on vähemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.
(Tieteen tiedotus ry teettää kolmen vuoden välein Tiedebarometri-tutkimuksen, jossa mitataan suomalaisten asenteita tieteeseen ja teknologiaan. Tuorein tutkimus (pdf) julkistettiin viime vuonna, ja suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen. Siinä ei kuitenkaan kysytty suoraan edelläkuvatun tyyppisiä uskomuksia, joten säästän sen tuloksista kirjoittamisen tuonnemmaksi.)
4 kommenttia “Missäpäin maapallolla Aurinko kiertää Maata?”
-
Entäs tämä – kun Aurinko kiertää Linnunradan ja Maa siinä samalla kiertää silmukkansa Auringon ympäri niin eikö jossain kohdin Aurinkokin tule kiertäneeksi Maan kertaalleen…
-
Lasse: Jos katsotaan vain Maata ja Aurinkoa, voidaan katselukulma toki valita sellaiseksi, että Aurinko kiertää Maata. Auringon gravitaatio kuitenkin dominoi systeemiä.
Voidaan ehkä olettaa, että monikaan kyselytutkimukseen osallistuneista ei vastatessaan päättänyt huvin vuoksi tarkastella tilannetta maakeskeisestä koordinaatistosta.
-
Kiitos – täsmennän vielä omaani, että katselukulmani oli Linnunrataan – jossa kierroksellaan Aurinko samalla tulee kiertäneeksi Maan ja muut planeetat avoimella silmukallaan laajemmassa avaruudessa vuosimiljoonien tarkastelussa.
Tänään torstaina klo 12:15- Ajankohtainen Ykkönen / Yle Radio 1 haastatteli professori Esko Valtaojaa, joka lyhyesti kertoi lukeneensa myös em. tutkimuksesta (ohjelma uusitaan lauantaina 22.02. klo 12:15-) Tutkimuskysymykset ovat yleensä lyhyesti johdattelevia rastituksia, joissa ei laajempia näkemyksiä huomioida.
Esko Valtaoja myös kirjassaan; Kaiken käsikirja: mitä jokaisen tulisi tietää? / vuodelta 2012 – kertonut nykytietämyksestämme, jossa myös todennut Johannes Keplerin (27.12.1571-15.11.1630) saaneen Tyko Brahen (1546-1601) kuoltua jäämistöstä testamentin mukaisesti muistiinpanot tähtien liikkeistä… GEO -lehti 1/2014 esitteli Keplerin kohdanneen Brahen ensi kerran 03.02.1600 ja että 34 havaintokirjaa olisivat Keplerin varastamina olleet motiivina mahdolliseen murhaan (”Brahen kuolinsyy on yhä mysteeri”), joiden avulla selvitti mm. Marsin kiertoradan… Kiinnostavaa olisi nyt tietää Esko Valtaojan (muidenkin) tarkempaa tulkintaa Tyko Brahen em. muistiinpanojen omistuksista. -
Tomi Taskinen sanoo:
Karuja lukuja. Toivotaan seuraavan sukupolven olevan edeltäjiään viisaampi näissäkin asioissa.
Vastaa
Tästä on raflaavat otsikot tehty
Tiedeuutisia on nykyään kaikkialla. Jopa lööpeistä elävät iltapäivälehdet tuottavat tiedeuutisia. Voi hyvin sanoa, että tiedeuutisointi on arkipäiväistynyt – ja hyvä niin. Moderni yhteiskuntamme nojaa tieteellisen tutkimuksen sovellusten varaan. Älypuhelimen karttasovellusta voi kuka tahansa käyttää ymmärtämättä hölkäsen pöläystä GPS-teknologian kytköksistä yleiseen suhteellisuusteoriaan. Tieteellisen tutkimuksen tuntemus muuttuu kuitenkin tärkeäksi esimerkiksi vaaliuurnilla, tai kun pitäisi päättää, rokottaisiko sitä lapsensa vai päättäisikö sittenkin koettaa ehkäistä sairauksia vaikkapa luomuruualla.
Kunnioitan kovasti tiedeuutisia tekeviä toimittajia – tai toimittajia ylipäätään. Enää ei riitä, että uutisia kootaan päivittäin ilmestyvään lehteen tai iltauutisiin. Uutisvirtaa on tuotettava jatkuvasti eri muodoissa. Tehdään juttuja paperilehteen ja nettisivuille, videomuotoisia uutisia, sosiaaliseen mediaan. Kiire on valtava. Taustoitukselle jää vielä entistäkin vähemmän aikaa – ja voitte kuvitella, että aikaa oli vähän jo silloin, kun juttuaiheista sovittiin aamulla ja illalla lehti jo meni painoon.
Tiedeuutisia tehdään, mutta yksin tiedeuutisiin erikoistuneita toimittajia on Suomessa erittäin vähän. Harvalla on taustassaan mitään tieteellistä koulutusta. Vaikka tekemällä oppii, törmää maallikkotoimittaja silti jatkuvasti haasteisiin, kun pitäisi ensin ymmärtää itse mistä jossain tutkimuksessa on kyse ja sitten vielä selittää asia yleisölle helposti ymmärrettävässä muodossa. Ja sitten pitäisi vielä luovia modernin journalismin maailmassa, jossa lukijoista kilpaillaan räväköillä otsikoilla. Parhaat otsikot saadaan yleensä vähän aiheen vierestä.
Kuluttaja puolestaan koettaa selvittää uutisten avulla, mistä kaikessa on kyse ja ketä uskoa. Kaikkia uutisia ei ennätä lukea, ja monista muistaa vain ne aiheen vierestä repäistyt otsikot.
Valitettavasti tiede ja uutiset ovat muutamalla perustavanlaatuisella tavalla ristiriidassa toistensa kanssa. Tutkijoiden mielestä uutisoimisen arvoista on, kun tutkimustulokset on vahvistettu moneen kertaan ja näyttävät pitävän paikkansa 99,99994 % todennäköisyydellä. Löydön uutisarvo on kuitenkin kuumimmillaan aivan tuoreeltaan, ennen kuin jatkotutkimuksia on ennätetty aloittaa. Kuluttaja saa harhaanjohtavan kuvan tieteen luotettavuudesta, kun julkisuuteen ennenaikaisesti vuotanut tutkimustulos joudutaankin lisätutkimusten jälkeen kumoamaan.
Myös yksimielisyys on tylsää. Kun tutkijat ovat erimielisiä, on toimittajalla hyppysissään mehevä uutinen. Vastakkainasettelu synnyttää virkistävää draamaa. Vaikka tutkijoiden ehdoton valtavirta olisi jostain asiasta yhtä mieltä, saavat soraäänet usein suhteettoman helposti palstamillimetrejä. Hyvänä esimerkkinä ilmiöstä toimii ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen. Vaikka ihmisen toiminnan vaikutusta pidetään yleisesti tutkijoiden keskuudessa pääasiallisena syynä ilmastonmuutokseen, asiasta helposti uutisoidaan aivan kuin siinä olisi jotain epäselvää.
Myös internet vaikuttaa tiedeuutisoinnin vaikeaselkoisuuteen. Netissä kaikki saavat sanansa kuuluville, ja huhut ja salaliittoteoriat leviävät. Moni lukija uskoo edelleen kirjoitetun sanan mahtiin ja unohtaa kyseenalaistaa tiedonlähteiden luotettavuuden. Joskus toimittajatkin hairahtuvat tähän ja levittävät eteenpäin kyseenalaisistakin uutislähteistä bongattuja juttuja – usein, koska joku toinenkin kotimainen toimitus on jo tehnyt saman. Kiireessä jokaisen uutisen taustoja ei ehdi penkoa kunnolla.
Tiedeuutisoinnin selkiyttämiseen on varmasti useita keinoja. Yksi niistä on saada tutkijat innokkaammin mukaan kansantajuistamiseen (mitä Kirsi ja Harry sekä Syksy tekevät näissäkin blogeissa).
Tässä hengessä käyn yliopistolla kerran vuodessa vierailevana luennoitsijana. Vaahtoan yhden parituntisen luennon verran luonnontieteellisten alojen jatko-opiskelijoille siitä, miksi on niin tärkeää antaa haastattelu kun toimittaja sellaista pyytää, ja osata esittää hankala tutkimusaihe niin ymmärrettävässä muodossa kuin mahdollista.
Usein nuoriakin tutkijoita huolestuttaa teoreettisen ja raskaan aiheen tyhmentäminen selaiseen muotoon, että maallikkokin sen tajuaa. Tieteen kansantajuistamisen veteraanit Kari Enqvist ja Esko Valtaoja ruotivat asiaa Arkhimedes-lehden jutussa Viisi väitettä tieteen popularisoinnista. Siinä Enqvist kiteyttää mielestäni erinomaisen osuvasti:
”Parempi hämärä ja vääristynyt käsitys tieteestä kuin ei mitään käsitystä. On myös syytä muistaa, että informaatiokenttä on kuin valta: tyhjiöitä ei ole vaan ne täytetään aina jollakin. Haluammeko siis todella, että koska kvanttifysiikkaa on niin vaikeaa popularisoida sitä hämärtämättä, keskustelkoot ihmiset sitten mieluummin homeopatiasta ja astrologiasta?”
Ei. Emme halua.
4 kommenttia “Tästä on raflaavat otsikot tehty”
-
Anser sanoo:
Kiitos kirjoituksesta, tämä on tärkeä aihe. (Elektra-linkki ei muuten toimi, tai ilmeisesti sitä varten pitäisi olla rekisteröitynyt, eli Viisi väitettä -juttua ei pääse lukemaan.)
Tiedeuutisointia vaivaa osin sama kuin muitakin lehtijuttuja: ne ovat käännöksiä tai lyhennelmiä jonkun toisen tekstistä. Monessa suomalaisuutisessa on lähteenä ulkomainen uutislähde (joko tunnettu lehti tai esimerkiksi Reuters), eikä toimittaja välttämättä tutustu itse tutkimukseen lainkaan. Hän vain kääntää toisesta lehtijutusta poimimansa tiedot suomeksi.
Tämä ei olisi välttämättä kovin suuri ongelma, mikäli alkuperäinen teksti olisi asiantuntijan kirjoittama. Voi kuitenkin hyvin olla, että alkutekstin lähde on puolueellisin mahdollinen: tutkijoiden oma tiedote tutkimuksestaan. Tämän osaamaton tai hyväuskoinen toimittaja sitten kääntää suoraan, ja maailmalla saadaan lukea, kuinka nyt ”on viimein osoitettu” sitä tai tätä yllättävää.
Usein tässä tuntuu olevan ongelmana juuri tutkija (tai tutkimusryhmä) itse. Kukaan ei voi olla objektiivinen oman työnsä arvioija, eikä vertaisarviointi (ainakaan minulle tutummilla aloilla, kuten käyttätymistieteissä) juuri puutu siihen, onko tutkimustulos esitetty riittävän varovaisesti. Usein väitetään, että jopa tieteelliset aikakausijulkaisutkin toivovat selkeitä, raflaavia narratiiveja. Jos jonkin tutkimuksen tulosta voisi pitää kiinnostavana, alustavana havaintona, voi tutkija hyvin myydä asiansa huomattavasti suureellisemmin.
Siksi tiedetoimittajan, kuten muidenkin toimittajien, tehtävänä tulisi olla tutkimusten kriittinen arviointi. Jos maailmalla kiertää uutinen, jonka mukaan pähkinät aiheuttavat syöpää tai miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta (koska evoluutio), olisi tiedetoimittajalla loistava paikka katsoa, mitä todella on tutkittu. Tämä ei edes vaadi joka alan syvällistä asiantuntemusta, sillä tähän voi hyvin riittää tutkimuksen menetelmä-kohdan kriittinen läpikäynti: voidaanko isolla havaintotutkimuksella mitenkään osoittaa, että pähkinät aiheuttavat syöpää, tai voiko 30 yliopisto-opiskelijalla toteutettu yksinkertainen koeasetelma todella kertoa pleistoseenikaudella valinneista valintapaineista? Parhaassa tapauksessa toimittaja kysyisi asiasta vielä asiantuntijamielipiteen, edes lyhyen.
-
Tästä – ostikossa viittaa tekstin asiasisältöön, jotka tapauskohtaisesti ovat erilaisia… Tiedeuutisista kertovan ei tarvitse itse kaikkea tietää ja ymmärtää – kunhan ymmärtää kertomansa ja antaa riittävät viitteet. Siksikin tieteen ammattilaiset antaa harvakseltaan julki kommenttiaan, että joutuvat itsekin viitteitten kautta asioita kertomaan (harvoin tutkijoilta itseltään jotain poikkeuksellista on kerrottavanaan)…
Yle Radio 1:ssä ollut ns. tiedetoimituksesta kertova sarja; Hanhen selästä – jonka viimeinen 120. jakso tänään klo 15 lähetetään (uusintana ti 28.1. klo 22.05), jota hauskuttelua ollut kuitenkin mukavaa kuunnella. -
Koneeltasi ei ole suoraa pääsyä Elektran kokotekstiaineistoihin. Saattaa kuitenkin olla, että pääset niihin käsiksi oppilaitoksesi tai kirjastosi tarjoaman etäkäyttöpalvelun kautta. Ohjeita ja lisätietoja
-
Anser: Esität erinomaisen hyviä pointteja. Juuri tuota lehdistötiedotteiden pureskelun tärkeyttä pohdin itsekin kirjoittaessani, mutta jätin pois kun teksti oli paisumassa yli äyräidensä.
Toimittajaltakin kaivattaisiin kriittistä ajattelua. Juuri valmiiden lehdistötiedotteiden kanssa sitä kuitenkin helposti (ajanpuutteessa) saattaa ajatella, että hyvä, tätä he haluavat tutkimuksesta tiedottaa, mitäpä *minä* asiaan kouluttamattomana lähtisin asiaa korjaamaan. Ja kun muutkin tekevät saman virheen, aiheen vierestä kirjoitetun jutun levittäminen tuntuu pienemmältä mokalta.
Poistin tekstistä tuon artikkelin linkin, jos se ei toimi rekisteröitymättömille. Pahoittelen asiaa! En tiennyt itsekään rekisteröityneeni…
Vastaa
Joulun tähden jäljillä
Joulun alla puhuttavien taivaanilmiöiden yksi kestosuosikki on legenda joulun tähdestä – siis siitä raamatullisesta taivaantapahtumasta, joka Matteuksen evankeliumin mukaan johdatti itämaan tietäjät Betlehemiin Jeesuksen seimen luo.
Evankeliumin mukaan Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä, jotka olivat nähneet juutalaisten kuninkaan syntymästä ilmoittavan tähden nousseen taivaalle ja olivat tulleet osoittamaan hänelle kunnioitusta. Kuningas Herodes lähetti heidät Betlehemiin (jossa messiaan oli kirjoitusten mukaan määrä syntyä), ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.
Olisiko tämä taivaanilmiö voinut olla jokin tähtitieteellinen kohde? Miten voisimme saada selville, millaisesta ilmiöstä oli kyse?
Ongelman ratkomisen vaikeus ilmenee heti alussa. Kun joulua kerran juhlitaan nykyään Jeesuksen syntymän kunniaksi, voisi kuvitella, että varmaankin Jeesus syntyi 25. joulukuuta vuonna 0 (joskaan vuotta 0 ei ole, vuotta -1 seuraa vuosi 1). Mutta eipäs vainenkaan. Edes uskontotieteen tutkijat eivät ole varmoja Jeesuksen synnyinvuodesta, tai edes -vuodenajasta. Yleisimmin Jeesuksen arvellaan syntyneen joskus vuosien 6–4 eaa. välillä.
Yksi tapa arvioida synnyinvuotta on jäljittää aikansa merkkimiehen kuningas Herodeksen kuolinvuotta – ennättihän juutalaisten kuninkaalle kruununsa menetystä pelkäävä Herodes surmauttaa kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset ennen kuolemaansa, joka ilmeisesti tapahtui pian tämän jälkeen – olettaen, että tämä tarina pitää paikkansa. Mutta Herodeksen kuolinvuodestakaan ei ole täyttä varmuutta. Hänen uskotaan nykyään kuolleen joko vuonna 4 tai 1 ennen ajanlaskun alkua.
Itäisen maan tietäjien on arveltu olleen kenties tuohon aikaan maineikkaita maageja Kaksoisvirran maasta: pappeja, lääkäreitä ja tähtitieteilijöitä tai oikeastaan astrologeja, jotka pyrkivät ennustamaan tulevaisuuden tapahtumia taivaan ilmiöiden avulla. He olivat harjaantuneita havaitsijoita, jotka hyvin tunsivat planeettojen liikkeet taivaalla.
Planeetta vai uusi tähti?
Yksi yleisimmin esitetyistä ehdokkaista joulun tähdeksi ovat erilaiset planeettojen konjunktiot, eli tapaukset, joissa planeetat näkyvät hyvin lähekkäin taivaalla. Esimerkiksi kirkkaat planeetat Jupiter, Saturnus ja Venus ovat näkyneet taivaalla lähekkäin useina vuosina, joina Jeesus olisi voinut syntyä. Erityisesti Jupiter ja Saturnus kohtasivat taivaalla peräti kolmasti vuonna 7 eaa. Ensimmäinen kohtaaminen oli keväällä, toinen syksyllä ja kolmas joulukuun alussa. Tällaiset planeettojen kohtaamiset ovat kylläkin lyhytkestoisia.
Olisiko joulun tähti voinut olla kirkas komeetta? Se olisi hyvin voinut yllättää tietäjät. Mutta kirkkaasta komeetasta olisi todennäköisesti jäänyt merkintöjä myös esimerkiksi kiinalaisten historiankirjoihin, tehtiinhän Kiinassa myös laadukkaita havaintoja tähtitaivaasta. Lisäksi komeettoja pidettiin tuohon aikaan (ja vielä paljon myöhemminkin) tuhon ja tuomion enteinä, jollainen ei missään tapauksessa olisi voinut enteillä messiaan syntymää.
Jopa itäisen maan tietäjillekin olisi tullut yllätyksenä, jos taivaalle todella olisi äkkiä näyttänyt syttyvän uusi tähti. Tällaisen ilmiön voisi aiheuttaa niin sanottu nova, joka aiheutuu kun kaksoistähden osana kiertävän valkoisen kääpiötähden pinnalle kertyy seuralaistähden materiaa. Se leimahtaa äkillisesti, ja näyttää synnyttävän taivaalle uuden tähden, joka on näkyvissä viikkoja tai kuukausia ja hiipuu sitten näkyvistä. Hyvä ehdokas tällaiseksi novaksi havaittiinkin kiinalaisten tähtitieteilijöiden toimesta Kauriin tähdistössä vuonna 5 ennen ajanlaskun alkua. Supernovaräjähdys olisi jättänyt jälkeensä avaruuteen niin sanotun supernovajäänteen, joka olisi nykyään voitu havaita, mutta sopivaa jäännettä ei ole löytynyt.
Ainutlaatuinen tarina
Ongelma novissa, ja itse asiassa kaikissa muissakin tässä luetelluissa ilmiöissä on se, että niitä on hankala seurata. Tähtitaivas näyttää kiertyvän yön aikana idästä länteen, ja samaa liikettä noudattavat myös planeetat. Yhden yön skaalalla mitä tahansa ilmiötä voi seurata idästä länteen (mikä oli myös tietäjien matkustussuunta), mutta eivätköhän tietäjät olleet tietoisia tästä yötaivaan kiertymisestä. Siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä.
Mikään taivaanilmiö ei myöskään voi pysähtyä paikalleen vaikkapa Betlehemin ylle osoittamaan Jeesuksen syntymäpaikkaa. Tarinan mukaanhan tietäjät kulkivat Jerusalemista Betlehemiin tähden johdattamana. Matkaa on linnuntietä vajaat yhdeksän kilometriä, liki suoraan etelään. Siihen olisi kulunut tietäjiltä ehkä pari tuntia jalan. Tässä ajassa tähtitaivaan asento ennättää jo kiertyä reippaasti, 15 astetta tunnissa, tietäjien perspektiivistä vasemmalta oikealle. Mikään taivaanilmiö ei olisi odotellut tätä aikaa asianosaisen tallin yläpuolella. Itse asiassa tähtitaivaan kohteista on mahdotonta sanoa, minkä rakennuksen yläpuolella ne näyttävät olevan.
Mikään tähtitieteellinen kohde ei siis näytä sopivan suoraan tarinaan. Betlehemin tähteä tai itämaan tietäjiä ei myöskään mainita missään muussa evankeliumissa (tai muussakaan tunnetussa tekstissä) kuin Matteuksen evankeliumissa. Teksti on nykytiedon mukaan kirjoitettu lähes sata vuotta Kristuksen syntymän jälkeen.
Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Modernit uskontotieteilijät eivät oleta, että taivaalla olisi näkynyt mitään taivaallista valomerkkiä viestimässä Jeesuksen syntymästä. Noihin aikoihin merkkihenkilön syntymään tai kuolemaan liittyen taivaalla kuuluikin näkyä kaikenlaisia ennusmerkkejä. (Tätä perinnettä noudatetaan edelleen muun muassa Pohjois-Koreassa, jossa Kim Jong-ilin syntymän hetkellä taivaalle syttyi uusi tähti ja nähtiin kaksoissateenkaari.)
Tarinan joulun tähdestä Matteuksen evankeliumissa ei siis tarvitse merkitä muuta, kuin että evankeliumin kirjoittajat halusivat korostaa Jeesuksen korkeaa asemaa. Joulun tunnelma ei tästä murene.
Roomalaisen sarkofagin kyljen reliefi 400-luvulta.
10 kommenttia “Joulun tähden jäljillä”
-
Kaisa sanoo:
Tai sitten kyse ei ollut luonnontieteen jälkeenpäin tavoittavasta tähdestä, vaan sitä tilannetta varten luodusta.
-
Joulun tähdestä Risto Heikkilä useita mahdollisia tulkintoja kirjoituksissaan kertonut. Ajanlaskuumme joulukertomus Jeesuksesta kuitenkin osaltaan vaikuttanut – vaikka täsmällisesti yli 2000 vuoden jälkeen emme tapahtumasta selvyyttä löydäkään. Jeesuksen äiti Maria, jonka kerrottu olleen synnytyksensä aikana kihlattu – naimaton, siis neitsyt. Silloinhan eivät ihmiset vielä tienneet sukusolujen pienrakennetta hedelmöityksessä solujakautumisineen, mutta suvullisen lisääntymisen toteutumiskäytännöt lienee kuitenkin ymmärretty.
Roomalaisilla oli kuukausikiertoon perustuva kalenterinsa ennen juliaanista (45 eaa./eKr.), ja lienee myös osittain ymmärretty naisten kuukautisten vastaava jaksollisuus. Vestan neitsyet olivat erityisesti Roomassa määritelty naimattomuuteen, josta perinteestä kenties korostunut Mariankin naimattomuuden – neitsyys. Vestan neitsyistä tiedetään säädösten vastaisesti sukupuolisessa yhteydessä olleita tuomitun kuolemaan.
Vuotta 0 jotkut laskelmiinsa lisänneet väliin, jota siis ei ole kun ajankulku yhtenäisesti jatkumona merkitään ja tasavuosien jakoviiva sijoittuu vuodenvaihteeseen (aiemmin vuodenvaihtumista laskettu myös keväästä – syksystäkin).
Ajanlaskusta tarkemmin kirjoittanut Ursan hallituksen puheenjohtaja Hannu Karttunen / Vanhin tiede -kirjassaan.
Tänään lauantaina 21.12. talvipäivänseisaus – aurinkovuoden kääntymiseen pohjoisen suuntaan. Juliaanisen kalenteriuudistuksen aikana talvipäivänseisaus ajoittui nykyiseen jouluaikaan (noin 24.-26.12. tuntumaan). Vuodet vierivät ja vuonna 1582 gregoriaanisella kalenteriuudistuksella kertynyttä ajanlaskupoikkeamaa korjattiin 10 päivän lisällä. Poikkeamakertymää oli ollut vuorokausi joka 128. vuosi
(365,25 vrk – 365,2422 vrk = 11 minuuttia 14 sekuntia / vuosi).
Näin lisätyt 10 päivää tarkensivat ajanlaskuamme 1280 vuoden kertymälle (10 x 128), jotka täydet välivuodet taaksepäin tarkastellen olleet vuodesta 302;
430, 558, 686, 814, 942, 1070, 1198, 1326, 1454 ja vuoteen 1582 – josta edelleen täydentynyt 3 päivää (vuosilta 1700, 1800 ja 1900 / Suomen ajanlaskuun täydennetty vuodelta 1753 lähtien). Vuoden 2100 lisäpäivä täsmentää juliaanisen – ja gregoriaanisen ajanlaskun välin tasan kahteen viikkoon (14 vrk).
Ajanlaskumme vuodet siis laskemme Jeesuksen joulutähden kertomuksen perusteella määriteltyyn aikaan vuodesta 1 jKr./jaa. laskettuina vuosina (täydentyen vuodenvaihteesta 2013/2014). Vuoden kuukausien numeroinnin (viikonpäivämmekin) kuitenkin siksi laskemme em. poikkeamien jälkeen noin 3 vrk hitaammin kuin se vuonna 45 eaa./eKr. merkittiin ja ajanlaskumme alun vuodenpäivien laskennallinen poikkeama Aurinkoon nähden on sekin yli 2 vrk nykyisen kalenterimme edellä. -
benjamin helander sanoo:
Moi!
Vaikka olen vasta 12, olen ollut jo useita vuosia kiinnostunut Beetlehemin tähdestä ja nyt kun Ursan sivuillakin oli keskustelu aiheesta, olen siitä iloinen. Vaikka olen lukenut ja katsonut paljon aiheeseen liittyvää asiaa, Matteuksen jouluevankeliumi on kuitenkin amatööritähtiharrastajalle tärkein lähde nimenomaan tässä asiassa. Ongelmaksi koituu kuitenkin, että Matteus puhuu pelkästään ”tähdestä” Tuohon aikaan astronomia ja astrologia olivat samaa alaa, joten itämaan tietäjätkin olivat niin sanottuja astrologiastronomeja. En usko, että munkki Dionysius Exiguuksen virhe ajanlaskun alun selvittämisessä koituu ongelmaksi, sillä uskon, että Bethlehemin tähti oli jokin tähtitieteellinen ilmiö, jota ei vielä tunneta. Mielestäni on myös mahdotonta, että olisi Jeesuksen syntymän kunniaksi keksitty tähden ilmestyminen, sillä silloin myös mm. itämaan tietäjät ja Herodeksen hirmuteko ja monet muut asiat pitänyt keksiä joulukertomukseen… Miksi näin olisi tehty…? Ja miksi aikansa huipputähtitieteilijät lähtisivät seuraamaan jotain jo hyvin tuntemaansa tähtitaivaanilmiötä, kuten komeettaa, novaa, tai planeettojen konjunktioasemaa? -
Petrus sanoo:
Jos pysytään Raamatun tapahtumahorisontissa niin kenellä olisi ollut motiivi ja tarpeeksi voimaa tappaa Jeesus? Voisiko olla mahdollista että Saatana olisi muuttanut itsensä valonenkeliksi, ohjannut tuota tähteä? Kukaan muu ei varmastikkaan olisi hyötynyt yhtä paljon Jeesuksen kuolemasta. Ja eikös tähdistä ennustelu johda lopulta Satananpalvontaan? Siitähän Babylonialaiset ja Kaldealaiset ovat tunnettuja. Maageja, manaajapappeja, jne… Ja mistä sitä tietää mitä se Herodeskaan siellä koti kellarissa on puuhaillut. Kuulunut ehkä johonkin Elysian mysteerikultiin ja työstänyt samanlaisia asioita kuin nuo itäisen maan tietäjät. Eli se tähti siellä kuusen päällä voikin olla jotain aivan muuta kuin mitä joku haluaa meidän ajattelevan. Voisi melkeinpä luulla että joku yrittää lavastaa Jumalaa poikansa murhaajaksi kun rupeaa tähtiä noin liikuttelemaan.
Tämmöisiä voi ihan hyvin pohtia Raamatun pohjalta. Muu tieteellinen näyttö odottaa kaivajaansa. -
Benjamin: Minuakin ensin mietitytti, miksi aikansa huipputähtitieteilijät olisivat hätkähtäneet vaikkapa sitä, että planeetat näkyivät taivaalla lähekkäin tai jonkun kirkkaan tähden lähellä. Mutta sitten tajusin että olin jälleen kerran unohtanut sen, että juuri tällaista astrologia on: planeettojen kohtaamiset ovat ennustajille merkityksellisiä ja vieläpä se, minkä tähtikuvion alueella kohtaaminen tapahtuu, vaikuttaa tulkintaan erittäin vahvasti. Aikansa huipputähtitieteilijät eivät tienneet mitään siitä, että Maa ja muut planeetat kiertävät Aurinkoa tai että toisinaan tähdet saattavat aivan luonnollisesti kirkastua. Jos näiden tietäjien maailmankatsomus olisi ollut modernin luonnontieteellinen, he eivät olisi olleet astrologeja ensinkään.
-
Aurinko myös tähti – ihmisten näkemistä tähdistä valovoimaisimpana lähietäisyyden (noin keskimäärin 150 milj. km) kirkkaudella. Aurinko nousee idästä ja laskee länteen, jota suuntaa idän tietäjät runsas 2000 vuotta sitten seurailleet…
Joulun tähden ja siitä Jeesuksen syntymän ajankohta sijoitettu 25.12. päivään, joka ajankohta myös ollut talvipäivänseisauksen aikaa juliaanisen ajanlaskun alusta (sittemmin siirtynyt paikaltaan aurinkovuotta hitaamman vuosimerkinnän mukaisesti).
Aurinko -tähti näennäisesti talvipäivänseisauksena ”pysähtyy” ja valoisuus maapallon pohjoispuolella lisääntyy… Auringolla myös toinen ”pysähdys” vuoden vaihduttua noin 4.1. päivän läheisyydessä kun Aurinko lähimmillään Maan kiertoradalta mitattuna, joka ajoittuu lähelle Jeesuksen kastepäivää (Loppiainen) sekä juliaanisen kalenterin nykyistä siirtynyttä Joulupäivää (vaikka tätä toista ”pysähdystä” ei tähtitieteen historiatiedot tiedettynä silloin vielä kertoneet).
Vuosi 2014 alkaa huomisen aattopäivän jälkeen. Auringon, Kuun ja muiden silmin nähtävien lähitähtien, planeettojen sekä komeettojen esiintymistä seurattiin tarkkaan 2000 vuotta sitten. Nykyisin aloitettu galaksien suhteellisten ”näkökulmien muutoksia” tarkkailemaan – Gaia-satelliitin laukaisusta, blogit; Syksy Räsänen 23.12.- ja Jari Mäkinen / Timo Prusti 21.12.2013.
Kommentoin 21.12.2013 (yllä), jossa mm. vuodesta 1582 olleet 128 vuoden välivuosiin;
1710, 1838 ja 1966 sekä seuraavat kolme 128 vuoden välit ovat;
2094, 2222 ja 2350 vuosiin.
Em. vuosista näkee, että vuosien viimeinen numero laskee lukusarjana;
0, 8, 6, 4, 2 jne. 0… Kirjaan muistiin myös tasavuosille kertoimet;
5×128 = 640, 25×128 = 3200, 125×128 = 16 000,
154×128 = 19712 (+ 302 = vuoteen 20 014), 625×128 = 80 000,
joten em. 20 014 + 80 000 osuu täsmälleen vuodelle 100 014,
eli 302 + 99 712 (= 128×779).
En ole katsonut miten 28 vuoden viikonpäivien kiertoon 128 vuotta tasalukuna täsmentyy, mutta juliaanisella kalenterilla 28 vuoden kiertotäsmäys on 700 vuoden välein (siis esim. vuosina 613, 1313 ja 2013 – viikonpäivien kierto alkanut samoin) sekä gregoriaanisella kalenterilla 400 vuotta (vuodet 1600 ja 2000 päättäneet viikonpäivien 28 vuoden kierron samoin kuin tulee vuodelle 2400 merkittynä). -
Joku vaan sanoo:
Itse olen olettanut että tähti oli juurikin tarinaan jälkeenpäin liitetty elementti, tai koko tarina tietäjistä on keksitty jälkikäteen ellei sille ole löytynyt mitään historiallista todistusta. Kuten mainittu, on hyvin tavallista että merkittäviin henkilöihin tai tapahtumiin liitetään jotain erikoista, joka alleviivaa kertomuksessa tapahtuman yliluonnollisuutta. Kuten tehdään vielä nykyäänkin näissä Pohjois-Korean sateenkaarissa kun halutaan luoda henkilökulttia. Kansanperineessä näkee usein arkisempiakin tarinoita jotka seuraavat samaa kaavaa: kun jotain tapahtuu, tarinaan liitetään ennusmerkki, esimerkiksi puoli vuotta sitten omituisesti käyttäytynyt eläin.
-
Kerroin eilen tulkinnastani Auringosta – Joulun tähtenä.
Auringon ympäri Maa ei kierrä aivan tasaluvuin (pieni päättymätön poikkeama saattaa olla verrannollinen pieneen etääntymiseen – samoin kuin Kuu etääntyy Maasta noin 4 cm / vuodessa, Nasan laser-etäisyysmittausten mukaisesti).
Vuoden kiertoaika aurinkoradallaan Maalla noin 365,25 vrk + 1 vrk noin joka 128. vuosi. Joka 128. vuosi on likiarvo juliaanisen kalenterin eroon kiertoajalle;
noin 11 minuuttia 14 sekuntia / vuosi >
11 min x 128 = 1408 min = 23 h 28 min,
14 s x 128 = 1792 s = 29 min 52 s >
23 h 28 min + 29 min 52 s = 23 h 57 min 52 s (2min 8s / 128 s vajaa 24 h) – poikkeamalla 11 min 15 s / vuosi olisi kalenterilisäys tasan 1 vrk / joka 128. vuosi (siis yhden karkaussekunnin mittatarkkuudella – joihin tarkkaa vuosiarvoa ennalta ei saada / lisäyspäätös tehdään vuodenvaihde kerrallaan).
Juliaaniseen kalenterivuoteen (365,25 vrk) kertynyt jokaisen 128 vuoden aikana noin 1 vrk poikkeamaa = noin 1 h / 5,333… vuodessa = noin 3 h / 16 vuodessa (3 x 8 = 24 h / 3 x 16 = 128 v). Tiistaina 31.12.2013 / vuodelle 2014… -
Jari Ala-Lahti sanoo:
Liljeström päättää tekstinsä oivallisesti oikeaan päätelmään. Jeesus syntyi Nasaretissa. Tästä ovat historioitsijat nykyään yhtä mieltä. Uuden uskonnollisen ryhmän, kristittyjen, johtajan kuolema tulkittiin myöhemmin juutalaisittain viimeiseksi veriuhriksi syntien sovittamiseksi. Tällaisen uhrin täytyi siis olla betlehemiläinen uhrikaritsa. Siksi jälkikäteen Jeesuksen syntymä täytyi uskonnollisista syistä kirjoittaa tapahtuvaksi Betlehemissä. Tähti on juutalaisten tuntema uskonnollisen merkkihenkilön syntymämerkki, myös Mooseksella ja Abrahamilla on tähti. Jouluevankeliumi ei kuitenkaan ole satua, saduilla tuotetaan eettistä ajattelua – ei uskonnollista. On vähemmän suositeltavaa fundamentalistissävyistä ajattelua, jos yritämme etsiä tieteellisin menetelmin tietyjä tähtiä taivaalta. Ursan sivut ovat olleet kiitollisella tavalla vapaita uskonnollisista kiistoista ja toivonkin, että Ursa kehittyisi planeto-historio-teologisessa keskustelussa uskonnollista ja tähtitieteellistä ajattelua johtavaksi asiantuntevaksi ja kiistojen yläpuolella olevaksi tahoksi.
-
Leena Johansson sanoo:
Olisikohan Anne Liljerströmmin hyvä lukea Heikkilän Joulutähtikirja. Viittaat Raamattuun. Hän on tähtitieteen, mutta myös teologian asintuntija. Auttaisiko asiantuntijuus.
Vastaa
Huikea matka kohti ajan alkua
Kävin eilen katsomassa Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus Kosmoksen. Ajatus kosmologian ja sirkustaiteen yhdistämisestä luonnollisesti kutkutti mieltä. Kosmologiahan ei noin varsinaisesti ole aihe jonka yksityiskohdista haluaisi yleensä viestiä esimerkiksi savumerkein, nokkahuilulla saati jongleeraustempuin. Kosmologiasta kun ei ole helppo viestiä ymmärrettävästi edes perinteisesti sanoin ja kuvin. Ja esityksen ikäsuositus on vieläpä vaatimattomasti ”yli kolmevuotiaille”. Olihan se nyt kerta kaikkiaan nähtävä, etenkin kun käsikirjoitusta oli ollut mukana rustaamassa mainio Syksy Räsänen, joka kuitenkin tietää näistä asioista keskimäärin enemmän kuin satunnainen teatterihenkilö (jotka toki ovat eksperttejä omalla alallaan).
En ollut lukenut ennakkoon muita arvioita Kosmoksesta kuin Hesarin melko nihkeän kirjoituksen. Olin valmis odottamaan esitykseltä suunnilleen mitä vain.
Ja ai helkkari kun se oli upea.
Esityksen tapahtumat etenivät minusta perin luontevasti ajassa taaksepäin. Mitä kauemmas katsomme avaruudessa, sitä syvemmälle menneisyyteen näemme. Ihmiskunnan ymmärrys kosmoksesta on myös lähtenyt liikkeelle aivan kosmiselta takapihaltamme ja kurottanut sen jälkeen yhä kauemmas. Taaksepäin siis!
Esitys alkoikin modernista maailmankaikkeudesta, jossa pimeä energia loitontaa galakseja toisistaan, mutta toiset galaksit liittyvät yhteen, muodostaen suurempia kokonaisuuksia. Sitä galaksien tanssia olisin voinut katsella vaikka koko illan. Asioitten kulkuun puuttuva pimeä aine oli sekin kuvattu mahtavasti, mutten aio paljastaa, miten. Olin todella yllättynyt, miten yksinkertaisesti ja luontevasti nämä hankalahkot käsitteet oli nivottu osaksi sirkusesitystä.
Matkalla ajassa taaksepäin päästiin lopulta ensimmäisen tähden syntyyn. Tähden syttyminen oli niin hengästyttävän riemullinen ja taidokas tapahtuma, että siinä oli tippa tirahtaa linssiin. Ja pimeä aine oli syntymässä mukana, totta kai.
Väliajan jälkeen oltiin jo kosmisen taustasäteilyn syntymisen parissa. Tuo säteilyhän syntyi vajaat 400 000 vuotta alkuräjähdyksen jälkeen, kun maailmankaikkeus viimein jäähtyi riittävästi, jotta neutraalit atomit saattoivat syntyä ja säteily – myös valo – pääsi vapaaksi aineen syleilystä. Esityksessä mentiin ajassa taaksepäin, joten valo jäi aina vain pahemmin jumiin aineeseen.
Atomin murskaaminen oli kerrassaan hauskaa puuhaa, mutta leuka loksahti jälleen, kun esityksessä päästiin kurkistamaan vetyatomin sisään. Neutronin ja protonin höyhenenkeveä keskinäinen tanssi oli jälleen kerran nerokkaasti toteutettu. Esitys päättyi kosmiseen inflaatioon ja sen kvanttifluktuaatioihin, joista saamme kiittää sitä, että maailmankaikkeudesta ei tullut täysin tasainen, vaan siellä on hiukan rosoisuutta, joka saattoi muodostaa meille rakennetta – tähtiä ja galakseja.
Itse olen saanut luonnontieteellisen koulutuksen, joten käsikirjoitus oli tietyllä tapaa jo ennestään tuttu. Minulle esitys tarjosi mahtavia tunnistamisen hetkiä, kun sirkusesitys avasikin äkkiä selkeitä ikkunoita tuttuihin kosmologisiin käsitteisiin. Tapahtumat etenivät vallan luontevalla tavalla eteenpäin, eikä punainen lanka kadonnut hetkeksikään.
On mahdotonta arvioida, miten kosmologiaummikko kokisi esityksen. Esiintyjät ovat kuitenkin niin mahdottoman taitavia, että puhtaasti sirkusesityksenäkin Kosmoksen on aivan pakko toimia.
Kymmenen pistettä. Huh.
[image:83:]Kuva Nasa / ESA / The Hubble Heritage Team (STScI/AURA)-ESA/Hubble Collaboration / A. Evans (University of Virginia, Charlottesville/NRAO/Stony Brook University)
Yksi kommentti “Huikea matka kohti ajan alkua”
-
IkuinenRakkaus sanoo:
Jos olen oikein asian ymmärtänyt niin maailmankaikkeuden laajeneminen perustuu siihen että avaruus laajenee!
Eli galaksijoukkojen muodostamat superjoukot loittonevat toisistansa liikkumatta toisistansa pois päin!
Epäilen vahvasti ettei avaruuden laajenemista voi kuvata millään tavalla, ei edes tanssimalla!
Jos superjoukkojen loittonemista kuvattiin tanssijoiden avulla jotka liikkuivat toisistansa pois päin tilassa, niin eikö silloin alkuräjähdysteorian mukaista laajenevaa maailmankaikkeutta kuvattu virheellisesti?
Iso käsi joka tapauksessa Syksylle siitä että hän omaa sisäistä liikettä / energiaa niin paljon että sitä riittää tällaiseenkin!
🙂
Moi
Millainen on superkuun matka 1.8.(kellon ajat=Itä, Etelä,Länsi) LPR:ssa?
Kiitos tiedosta.
Ps. Toivottavasti ei ole pilviä edessä…
Kuu nousee Lappeenrannassa 1.8.2023 klo 22.38 kaakosta, on korkeimmillaan (kuutisen astetta, refraktiokorjattu arvo) klo 01.29 etelässä ja laskee lounaaseen 2.8.2023 klo 04.38. Täysikuun tarkka kellonaika on 21.32. Tällöin Kuu on tosiaan kuitenkin Lappeenrannassa vielä horisontin alapuolella.