Tehtäiskö yhdessä MOOC?

12.8.2017 klo 14.16, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Heinäkuun alkupäivinä osallistuin Hollannissa kokoukseen nimeltä International Symposium on Education in Astronomy and Astrobiology. Kokouspuheissa esiteltiin opetuksen toteutumista eri maissa, ja myös hyvää pedagogiaa. Useissa puheissa pohdittiin opetuksen ja eri opetusmenetelmien vaikuttavuutta. Mm. Natalia Kovalenko Kievistä korosti että tehokas oppiminen edellyttää sitä että  opiskelija sekä kuulee, näkee ja kokeilee, tekee itse, kysyy ja keskustelee. Opittavien asioiden pitää hahmottua suurempiin kokonaisuuksiin ja asiayhteyksiin. Näillä menetelmillä opetetaan nuorille myös yleisempääkin elämänasennetta: asioihin voi suhtautua aktiivisesti ja kriittisesti, pohtia sitä mikä on totta ja mikä ei, mikä on hyvää ja kestävää. Näin kasvatetaan itsenäisesti ajattelevia ihmisiä tulevaisuuden yhteiskuntaan.

Paikalla oli kaikenlaisia kouluttajia. Osa tuli esimerkiksi Meksikon, Brasilian, Kreikan tai Georgian pienistä yliopistoista, eli paikoista missä koulutusta tehdään pienesti, tehdään se mitä voidaan. Näinhän on myös meillä Turussa. Sitten oli joitakin varsin nimekkäitä kouluttajia jotka kouluttavat paitsi omassa yliopistossaan, myös laajasti ja kansainvälisesti, avoimilla verkkofoorumeilla. Esimerkiksi Chris Impey Arizonan yliopistosta tarjoaa verkon kautta luentosarjoja joita seuraa säännöllisesti yli 100 000 opiskelijaa; monet näistä jopa pysyvät kärryillä, suorittavat automaattisesti tai kurssikavereiden (vertaisarvioinnin) avulla tarkastetut tehtävät niin että kurssi tulee suoritetuksi, ja ilmeisesti myös asiat opituiksi. Samoin Charles Lineweaver Australiasta tarjoaa vastaavanlaisia, ihan tolkuttoman suosittujakursseja. Tämä satojen tuhansien ihmisten opetus samoilla on-line luennoilla ja kuvilla, ja automaattisten FAQ- tai chat – palstojen kautta, tusinoittain halvemmalla, on nyt tämän ajan ja myös tulevaisuuden trendi. Koulutusmuodon nimi on MOOC, Massive On-Line Open Course.

Itse sanoin puheessani että mekin Turussa, Aikavaellus-projein puitteissa, olemme koettaneet rakentaa MOOCia. Opetusmateriaalissamme esitellään koko maailmakaikkeuden historia, vaihe vaiheelta, alkuräjähdyksestä aina nykypäivään asti. Esittelin Timerek.fi/timeline sivua, ja opetuskokonaisuus-suunnitelman, josta on tehty valmiiksi vasta pieni pala. MOOC pilootti löytyy täältä

https://drive.google.com/drive/folders/0B57nIuVXkcyeM1VnRWFUbmt4ZEU

Tuon linkin alta löytyy Aikavaelluspeli, tai oppimateriaalin runko. Siinä avautuu ensin avaruuden keskellä keinuva valikko; tästä näkyy että tarkoitus olisi rakentaa tästä kymmenen oppitunnin MOOC-materiaali. Kaikkiin osiin on jo laitettu alustava sisällysluettelo, mutta varsinainen sisältö on laitettu vasta vain kolmanteen osioon joka kuvaa meidän oman Aurinkokuntamme syntyä. Muita on vasta suunniteltu.

Animoitu sisääntulo-video esittelee ensin avaruuden syvyyttä, sitten zoomaa sisään galaksiin ja sen syvyyksistä löytyvään nuoren planeettakunnan kertymäkiekkoon. Seuraavana tulee 3D-malli jossa on kertymäkiekon käänneltävä versio; tästä puuttuvat sielä sanalliset selitykset siitä mitä kertymäkiekossa tapahtuu. Sitten seruraa video kuvaa Maan ja Theian törmäykstä ja Kuun syntyä, ja sitten taas tulee käänneltävä 3D kuva siitä, miten meidän planeettakuntamme mekaniikka toimii. Sieltä alaraunan valikosta löytyy avaimet kunkin planeetan tarkempii esittelyihin, mutta täytettynä on vasta Maa-planeetan ajankiertoa määrittävät kuvat, eli Maan ja Kuun radat Auringon valaisemina, eri suunnista.

Myönnän tässä heti että materiaalimme ongelma on että se on iso, ja jopa hidas ladata koneelle; videoiden pyöritys tarvitsee myös hyvän nettiyhteyden koska se lataa koko ajan NASAn SUUUURTA kuvapohjaa. Siis formaattimme ei ole ihan sopiva kännykkäkatseluun (tarkoitus on että se toimisi koululuokissa, läppareillä). Aloitettiin hiukan suuruudenhullusti; formaattia pitää miettiä uudelleen. Ongelma on myös se että tuotanto olikin kalliimpaa kuin oletimme, raha loppui kesken eikä edes tämä piloottimateriaali ole vielä valmis, se on vasta ensimmäinen β-versio.

Kuitenkin ajattelen edelleen että oppimateriaali pitäisi tuottaa niin että se on näyttävää ja kiehtovaa, niin että maailmankuvat ja sen tieteelliset sisällöt tulevat vastaan kaikessa suuruudessaan ja komeudessaan. Erityisesti nämä maailman suuret kosmiset ja ajalliset ulottuudet, tai aurinkokunnan ja planeettojen olosuhteet ja meidän oman planeettamme ja eliökuntamme kehitys ovat asioita joista koululaisille voi opettaa vain liikkuvien kuvien ja 3D mallien kanssa. Vain komeasti tehdyt oppisisällöt voivat kilpailla kaikenlaisen komeasti tuotetun viihdehömpän kanssa, ja saattaisivat jopa innostaa joitakin nuoria ihmisiä tutkimaan näitä maailman suuria kysymyksiä.

Meidän piloottimateriaalimme näyttävyydestä kiitos kuuluu sen taitaville koodaajille, eli Turun AMKn pelilaboratorion pojille Oskari Tammiselle ja Aukusti Mannilalle. He tekivät hienoa ja näyttävää grafiikkaa, aina sen mukaan mitä me toivoimme ja tilasimme.

Meidän oppimateriaaliprojektimme ilmeinen ongelma oli kuitenkin se että emme osanneet pitää tuotantokustannuksia kurissa; tällaisen animoidun materiaalin tuotanto oli kalliimpaa kuin oletimme. Hanke pitää tietenkin suunnitella niin että kaiken tuotannon kustannukset ovat selvästi tiedossa ennen kuin sitä ryhdytään toteuttamaan. Tuotannon kalleus on ongelma kaikille, sekä tuottajille, että myös käyttäjille. Valtakunnan koulutusvastaavat, eli kunnat, ajattelevat tietenkin että oppimateriaalit pitäisi tulla mahdollisimman halvalla, josko ei peräti ilmaiseksi.

Kuitenkin voisi ajatella niinkin että uusien ikäluokkien kouluttaminen on se kaikista tärkein investointi mitä tässä maailmassa kannattaa tehdä. Se on myös se ainoa tapa jolla voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen, eli siihen mitä ihmiset osaavat, mitä he ajattelevat, ja mitä he arvostavat. Ja on niinkin että jos ja kun oppimateriaalia tuotetaan kuitenkin kokonaisille koululaisten ikäluokille, niin sen käyttäjäkunta on niin suuri että materiaalin yksikkökustannukset jäävät pieneksi, vaikka tuotanto ei olisikaan ihan  ilmaista.

Itse ajattelen että olisi todella merkittävää ja tärkeää tuottaa tarjolle jotakin oppimateriaalia mikä todella innostaisi nuorisoa rakentamaan omaa maailmankuvaansa, ja ymmärtämään maailman ja olemassaolomme lainalaisuuksia. Tämä saisi olla suomenkielellä, Suomessa tehty, suomalaisille koululaisille. Sitä voisi sitten jakaa vaikkapa MOOC-muodossa.

Aikavaellus-hankkeen puitteissa koetamme nyt löytää mahdollisuuksia viedä tuota hanketta eteenpäin. Heitänkin pallon nyt sinulle, hyvä lukija: Olisitkohan sinä itse kenties halukas osallistumaan tällaisen materiaalin kehittämiseen? Tai tietäisitkö jonkun tahon joka olisi? Apua tarvittaisiin mm. MOOCin sisältöjen suunnitteluun, pedagokiseen sovittamiseen sopivalle tasolle koulujen eri luokille, graafisen asun suunnitteluun ja käsikirjoitukseen, koodaamiseen, tuotteistamiseen ja markkinointiin. Ja sitten tietysti myös siihen suureen rajoittavaan tekijään, eli rahoitukseen.

Jos tulee mitään ajatuksia mieleen tämän tiimoilta niin otathan yhteyttä, osoiteesen klehto@utu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *