Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

nosto

Cygnus 2015 Ylöjärvellä

Cygnus 2015 Ylöjärvellä

Juha Ojanperä: Tähtiharrastajien perinteinen kesätapaaminen eli Cygnus järjestettiin tänä vuonna Ylöjärvellä Torpan leirikeskuksessa 16.–19.7.2015. Cygnus on järjestetty Ylöjärvellä myös kaksi kertaa aikaisemmin, ensimmäisen kerran vuonna 1992 ja toisen kerran 2002. Tälläkin kerralla paikallisena järjestäjänä toimi Tampereen Ursa. Cygnusta vietettiin tänä…
Read more
Yöpilvikesä 2015

Yöpilvikesä 2015

Toni Veikkolainen: Yöpilvikausi 2015 alkoi jo kesäkuun alussa ja jatkui aina elokuun loppupuolelle asti. Kauden aikana havaintoja kertyi melko mukavasti. Yksittäisistä öistä parhaimpia olivat 22./23.7. ja 23./24.7. Erityisenä huomionarvoisena seikkana yöpilvikesästä 2015 jäivät mieleen myös yöpilvien ja revontulten yhtäaikainen esiintyminen…
Read more
Lukijoiden kuvia – Taivaankappaleiden kohtaamisia ja peittymisiä

Lukijoiden kuvia – Taivaankappaleiden kohtaamisia ja peittymisiä

24.6.2014 näkyi lähes koko Suomen alueella historiallinen halonäytelmä, josta puhutaan vieläkin! Alla Arja Siikströmin kuvia Saarijärveltä tästä historiallisesta halonäytelmästä. Kuvissa näkyvät hyvin 22 asteen sivuavat kaaret, 22 asteen rengas, sivuaurinko, horisonttirengas sekä Wegenerin vasta-aurinkokaari. Kesäisin voi ympärillään nähdä kaikenlaisia valoilmiöitä,…
Read more
Joutsenen keskiosan sumuja

Joutsenen keskiosan sumuja

Toni Veikkolainen: Kesän kääntyessä syksyä kohti myös suomalaiset syvän taivaan visuaalihavaitsijat ja valokuvaajat heräävät pakolliselta tauoltaan. Yksi otollisimpia tämän vuodenajan havaintokohteita on Sadr-tähden ympärille sijoittuva Joutsenen tähdistön keskiosa, joka tarjoaa havaitsijalle monenlaista ihmeteltävää emissiosumuista avoimiin tähtijoukkoihin ja pimeisiin sumuihin. Alue…
Read more
Halohuhtikuu 2015

Halohuhtikuu 2015

Juha Ojanperä: Ursan ilmakehän optiset valoilmiöt -jaoston perinteinen halohuhtikuu-havaintotempaus järjestettiin myös vuonna 2015. Huhtikuussa haloja havaittiinkin ahkerasti eri puolilla Suomea! Halohuhtikuun 2015 haloja havaittiin kuukauden jokaisena päivänä jossain päin Suomea! Muutamia havaintoja tuli myös ulkomailta. Erityisenä mainitsemisen arvoisena havaintona mainittakoon…
Read more
Tarkkaile taivasta kesälläkin!

Tarkkaile taivasta kesälläkin!

Jarno Malaprade: Moni tähtitaivaan harrastaja pakkaa kesän tullessa kaukoputken, kiikarit ja kuvauskaluston pimeää syksyä odottamaan. Pieni tauko harrastuksessa on luonnollisesti tervetullut, varsinkin jos talven aikana on viettänyt mittavan määrän öitä valvoen ja havaintoja tehden tai kuvausta harrastaen. Taivaalla tapahtuu kuitenkin…
Read more
Zeniitti tarvitsee apuasi

Zeniitti tarvitsee apuasi

Zeniitti on tänä keväänä tullut vuoden ikään. Uusi sähköinen harrastelehti perustettiin paperisen Ursa Minor -harrastelehden perinteen jatkajaksi vuonna 2014 ja ensimmäinen Zeniitti ilmestyi jo maaliskuussa 2014. Lehteä on kehitetty koostamalla verkkolehden lisäksi lehden PDF-versio ja tuottamalla Apple iBooks -verkkokauppaan sähköistä…
Read more
Symbioottiset tähdet ja -novat – harvinainen tähtityyppi

Symbioottiset tähdet ja -novat – harvinainen tähtityyppi

Juha Ojanperä: Symbioottiset tähdet ja symbioottiset novat ovat varsin erikoisia ja kiehtovia muuttuvia tähtiä. Symbioottiset tähdet ja symbioottiset novat ovat lähekkäisiä kaksoistähtiä, joissa komponenttien välillä tapahtuu vuorovaikutusta. Symbioottiset novat ovat myös mahdollisia tyypin 1a-supernovien aiheuttajia. Lisäksi symbioottisissa tähdissä ja symbioottisissa…
Read more