Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

halot

Haloja, koptereita ja simuja

Haloja, koptereita ja simuja

Tero Sipinen Kun ulkoa kuului helikoptereiden ääniä, päätin rientää ulos. Helikoptereiden lisäksi taivaalla näkyi jotakin muuta kiinnostavaa, haloja. Halojen parissa pääsinkin sitten viettämään mukavan iltapäivän.  Oli syyskuun seitsämäs päivä. Kuulin NH90:n menevän läheltä ja singahdin parvekkeelle kameran kanssa. Koptereita oli…
Read more
Halohuhtikuu 2023

Halohuhtikuu 2023

Kevät koittaa, ja sitä myötä myös Ursan ilmakehän optiset ilmiöt -ryhmän järjestämä  halohuhtikuu. Huhtikuuta on usein pidetty yhtenä parhaista kuukausista halojen havaitsemiseen. Tuolloin onkin usein nähty kauniita, jopa koko taivaan laajuisia halonäytelmiä, mutta jopa jääsumuhaloja ja keinovalopilareita ovat vielä mahdollisia…
Read more
Halohuhtikuu 2022

Halohuhtikuu 2022

Ursan ilmakehän optiset ilmiöt -ryhmä järjestää perinteisen havaintotempauksen, halohuhtikuun. Kevään aloittava huhtikuu onkin monesti yksi vuoden parhaita kuukausia halojen tarkkailuun. Laajat, koko taivaan halonäytelmät ovat todennäköisiä, mutta etenkin alkukuusta voi vielä nähdä keinovalopilareita ja pohjoisessa jopa jääsumuhaloja.   Halojen tarkkailu…
Read more
Sirius HaloCAM

Sirius HaloCAM

Harri Kiiskinen  Halojen havaitseminen on varmasti jokaiselle Zeniitin lukijalle tuttua puuhaa. Haloja voi havaita lähes missä hyvänsä ja milloin hyvänsä; kesällä, talvella, päivällä ja yöllä. Halot ovat toisinaan hyvin näyttäviä, niitä on helppo havaita, eikä niiden havaitsemiseen tarvita kalliita laitteita.…
Read more
Halohuhtikuun 2018 yhteenveto

Halohuhtikuun 2018 yhteenveto

Halohuhtikuu 2018, 100% onnistuminen!   Halohuhtikuu 2018 oli täydellinen onnistuminen. Taivaanvahtiin saatiin havaintoja huhtikuun jokaiselta päivältä! Yhteensä halohavaintoja tuli 457 kappaletta. Mukaan mahtui erilaisia halohavaintoja perus 22 asteen renkaasta pyramidihalonäytelmiin ja jopa erittäin harvinaiseen heijastus-ala-aurinkoon. Halojen havaintomäärissä oli suurta vaihtelua. Parhaimpina…
Read more
Ilmakehätapaaminen onnistui yli odotusten

Ilmakehätapaaminen onnistui yli odotusten

Juha Ojanperä: Ursan ilmakehän optiset ilmiöt -jaosto järjesti vuotuisen ilmakehätapaamisen Ursan Tähtikallion havaintokeskuksella Orimattilan Artjärvellä 6.-8.6.2014. Päivän ohjelma ajoittui lauantaille, ja ohjelma käynnistyi kävijöiden saavuttua iltapäivän puolella. Ohjelmassa oli niin haloihin- kuin valaiseviin yöpilviinkin liittyviä ohjelmanumeroita. Lauantain ohjelman aloitti allekirjoittanut…
Read more
Poikkeuksellinen halonäytelmä yläpilvissä

Poikkeuksellinen halonäytelmä yläpilvissä

Jari Luomanen: 14. toukokuuta 2014 on päivämäärä, jota suomalaiset haloharrastajat tulevat muistelemaan vielä pitkään. Tuolloin laajoilla alueilla Suomessa havaittiin erittäin kirkas yläpilvinäytelmä, jossa havaittiin lukuisia harvinaisuuksia ja poikkeuksellisen hyvin kehittyneitä yleisiä halomuotoja. Paras näytelmä havaittiin Ylivieskan ja Nivalan ympäristössä. Siinä…
Read more
Kaikkien aikojen halohuhtikuu!

Kaikkien aikojen halohuhtikuu!

Juha Ojanperä: Halohuhtikuu on onnellisesti takanapäin ja halohavaintoja kertyikin huhtikuun aikana kiitettävä määrä! Huhtikuulta yksittäisiä havaintoja kertyi 744 kappaletta, mikä on suurin havaintomäärä, mikä Taivaanvahdin olemassaolon aikana järjestettyjen halohuhtikuu -havaintokampanjoiden aikana on kerätty tähän mennessä! Alla olevassa taulukossa on vertailtu…
Read more