Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Yleinen

Libraatio – Häivähdyksiä Kuun etäpuolelta

Libraatio – Häivähdyksiä Kuun etäpuolelta

Paula-Christiina Wirtanen ja Veikko Mäkelä: Kuun pyörimiseen ja rataan liittyvien ominaisuuksien ansiosta pystymme näkemään Kuun pinnasta eri aikoina yhteensä 59 %. Ilmiötä kutsutaan libraatioksi. Se antaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia kurkistaa Kuun reunoilta joitain etäpuolen yksityiskohtia. Kuun pyörähdysaika akselinsa ympäri, eli yksi Kuun vuorokausi,…
Ukkoskesä 2022

Ukkoskesä 2022

Matti Helin Kulunut kysä oli myrskybongareille pitkästä aikaa hyvä. Salamoita kertyi tilastoihin suunnilleen keskimääräisen vuoden verran, yli 100 000 kappaletta. Toisaalta, huippurajut ukkosmyrskyt jäivät, ehkä onneksi, vähiin. Hyvä kausi tilastojen valossa näyttäytyi myös hyvältä myrskybongarin, tai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa,…
Pentti Arpalahti, yöpilvimaestro

Pentti Arpalahti, yöpilvimaestro

Matti Helin, kuvat Pentti Arpalahti Saimme haastateltavaksi monelle etenkin yöpilviä havaitsevalle tutun taivaan tarkkailijan, Pentti Arpalahden. Pentti on ylivoimaisesti eniten Taivaanvahtiin yöpilvihavaintoja tehnyt havaitsija 335 havainnollaan. Tämä luku on lähes yhtä paljon kuin kahdella seuraavalla yhteensä! Muistatko mikä oli ensimmäinen…
Yöpilvet 2022

Yöpilvet 2022

Valaisevat yöpilvet 2022 Valaisevien yöpilvien kausi on, valitettavasti, ohi. Havaitsijoille kesä oli hyvä, tosin ei erinomainen. Havaintokausi alkoi vasta kesäkuussa, mutta toisaalta jatkui ennätyksellisen pitkälle. Myös yöpilviöiden määrä oli korkein tilastoiduista, 53 kappaletta. Huippukirkkaat näytökset olivat tällä kaudella harvassa. Viime…
Lukijoiden kuvat

Lukijoiden kuvat

Matti Helin Kesä 2022 jää mieleen ukkosoistaan, helteistään ja kauniista yöpilvistään. Toisin sanoen, kesä suosi taivaan ja taivaanilmiöiden kuvaajia.   2.5. Laukaan taivaalla näkyi monenlaista kuvattavaa. Kaunis sateenkaari ja komeat mammatuspilvet, jotka Tarja Kouvo tallensi hienoihin kuviin: Päivällä pilvet enteilivät…
Astronominen sähkön hinta

Astronominen sähkön hinta

Vuosi 2022 jää historian kirjoihin valitettavan monista asioista. Päällimmäisenä tällä hetkellä tulee mieleen sähkön huima hinnannousu. Kun reipas vuosi sitten kilowattitunnin hinta kuluttajalle oli alle kymmenen senttiä, on se nyt kivunnut nelinkertaiseksi. Eikä loppua nousulle näy. Monessa taloudessa tämä tuleekin…
Mars, havaintokausi 2022–2023

Mars, havaintokausi 2022–2023

Paula-Christiina Wirtanen: Marsin oppositio tällä havaintokaudella on 8.12.2022. Vaikka planeetta ei näykään yhtä komeasti kuin kaksi vuotta sitten, se on kuitenkin kohtuullisen hyvin havaittavissa ensi vuoden puolelle saakka ja kaiken lisäksi korkealla taivaalla. Suuremman kulmaläpimitan Marsia joudumme odottamaan 2030-luvulle. Marsin…
Jupiter – raitoja ja täpliä

Jupiter – raitoja ja täpliä

Paula-Christiina Wirtanen ja Veikko Mäkelä: Jupiter tulee tämän vuoden syksyllä korkealle Suomen taivaalle. Kaukoputkella siitä voi erottaa runsaasti yksityiskohtia, joiden havaitsemisesta tässä kerrotaan. Varsinkin valokuvaajilla on mahdollisuus esitellä osaamistaan kansainvälisestikin. Yleistä Jupiterista Jupiter on suuri ja komea kohde pienellekin kaukoputkelle.…