Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Pääkirjoitus

Avaruustutkimuksen kulta-aika

Avaruustutkimuksen kulta-aika

Ala-asteikäisenä, siis kolmisenkymmentä vuotta sitten, luin paljon aurinkokuntamme tutkimuksesta. Kuulennot, Viking -luotaimet sekä Voyager -kaksikko olivat erityisesti kiinnostavia. Luotaimien lähettämät kuvat muista maailmoista olivat huikeita ja laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Millaista olisikaan jonakin päivänä päästä kävelemään Marsin pinnalle tai mitä löytyisikään…
Read more
Kohti parempia aikoja

Kohti parempia aikoja

Matti Helin Useiden vuosien ajan on aurinko pysynyt rauhallisena. Pilkkuminimi koettiin noin vuosi sitten.  Nyt aurinko on herännyt. Taivaan tarkkailijoille tämä on näyttäytynyt monella tavalla. Kun aurinko on pitkään ollut visuaalisesti tylsä, tasainen kiekko, näkyy siinä nyt lähes päivittäin komeita…
Read more
Aika suhteellista

Aika suhteellista

Matti Helin Katselet pimenevää lopputalven taivasta. Etelässä tuikkivan Siriuksen valo on matkannut läpi avaruuden runsaan kahdeksan vuotta. Siis sinun mielestäsi. Jos olisit matkannut fotonin kanssa, siis sen, joka osui silmääsi, olisi matka ollut välitön. Kun fotoni syntyi, osui se välittömästi…
Read more
Taivas, tuo haastava iki-ihanuus

Taivas, tuo haastava iki-ihanuus

Matti Helin Taivaanilmiöiden tarkkailijalle on tarjolla monenlaista haastetta. Joskus täysikuu peittää valollaan himmeät kohteet. Toisinaan revontulet eivät saavukaan koristamaan taivasta, ennusteista huolimatta. Ja joskus voikin käydä niin, että laitteet reistaavat, tai uni yllättää. Mikään ei kuitenkaan ole niin suuri ongelma…
Read more
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Maa ei ole pallo, vaan litteä maa, jonka yllä on lasikupu. Kuvun takana on vettä. Tähdet, aurinko ja planeetat kiertävät maata. Painovoimaa ei ole. Avaruutta ei ole. Kuu ei heijasta auringon valoa, vaan se loistaa itsenäisesti. Nämä uskomukset ovat varmasti…
Read more
Kesän äärellä

Kesän äärellä

Matti Helin Outoa. Muutama viikko sitten etelässäkin satoi vielä lunta. Nyt nurmikot vihertävät, västäräkit lurittelevat ja koivujen lehdet ovat jo esillä. Kevään ensi ukkosetkin on jo koettu sekä jätetty hyvästit pimeille tähtitaivaille. On vuoro valon vuodenajalle. Pitkä, erikoinen ja monin…
Read more
Sattuma

Sattuma

Matti Helin   Jos asteroidi ei olisi iskeytynyt Maahan noin 65 miljoonaa vuotta sitten, en olisi kirjoittamassa tätä tekstiä. Dinosaurukset olisivat mahdollisesti vieläkin dominoiva eläinryhmä. Jos Titanic olisi ollut hieman aikataulustaan edellä tai jäljessä, olisi traaginen törmäys vältetty eikä James…
Read more