Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Kuuhun

Kuuhun

Kun ihmiset viimeksi ovat Kuun kamaralla astelleet, en ollut vielä syntynyt. Kuitenkin olen lapsesta asti lukenut etenkin Apollo -ohjelmasta ja mietin, millaista olisi kävellä Kuun kamaralla. Katsella sinistä Maan sirppiä, harmaata maisemaa ja sen yllä  loistavia, muttei tuikkivia, tähtiä.

Lainasin isän kiikareita, joilla yritin etsiä Kuusta alueita, joissa astronautit olivat kävelleet. Nuo vuosia ennen tähän maailmaan ilmestymistäni tapahtuneet kuulennot olivat yksi niistä tärkeistä kipinöistä, jotka sytyttivät haluni tietää enemmän aurinkokunnastamme ja avaruudesta.

Vaikka kuulennot ovatkin olleet lähellä sydäntäni, se kokonaisvaltainen elämys, jonka lentojen aikalaiset varmasti kokivat, on jäänyt uupumaan. Olenkin, varmasti monen muunkin kanssa, pitkään tavallaan tyytynyt siihen, että minun elinaikanani Kuuhun ei enää palata. Mars olisi seuraava astinkivi syvemmälle aurinkokuntaan ja sekin joskus useiden vuosikymmenten kuluttua.

Mutta vielä mitä.

Kuututkimuksen uusi kulta-aika on käsillä. Artemis-ohjelma käynnistyi vuonna 2017. Sen tarkoituksena on palauttaa miehitetyt lennot Kuuhun. Toisin kun Apollo -lentojen kanssa, Artemis -ohjelman tavoitteena on aikaansaada pysyvä tukikohta Kuuhun, lähelle sen etelänapaa. Jos aikataulu pitää, ihminen palaa Kuun kamaralle jo vuonna 2027. Mahtavaa. Tiedä millaista uutta tietoa Kuusta ja aurinkokunnasta lentojen ansiosta saammekaan. Tietoa ja epäilemättä uskomattoman upeita kuvia ja videoita. Pidetään peukut pystyssä, jotta kaikki sujuisi suunnitellun mukaisesti.

Kun odotamme seuraavaa miehitettyä kuulentoa, voimme liennyttää Kuu-kuumetta vaikkapa hakemalla kaukoputken esille ja ihailemalla Kuun karun kaunista pintaa. Ja jos sateinen keli sattuu kohdalle, Kuu-kuumetta voi hoitaa vaikkapa lukemalla tästä Zeniitin numerosta erinomaisen mielenkiintoisen artikkelin Kuun kraaterista nimeltään Einstein.

Kuulemisiin.

1 comment

  • Kuun ensikävelyt oli Maasta katsoen, Suomessa tv:n mustavalkokuvaa ja uutiskeskustelua.
    Myöhemmin 1970-luvulta tuli värilliset tv-kuvat, sitten videot, tietokoneet ja 2000-luvulle nettiä.
    Kaikille se ollut uuden oppimista, tiedon lisääntyessä.
    Kuun saavuttaminen näin jälkitiedoin oli luonteva jatkumo, jota etenemme…

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *