Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Astronominen sähkön hinta

Astronominen sähkön hinta

Vuosi 2022 jää historian kirjoihin valitettavan monista asioista. Päällimmäisenä tällä hetkellä tulee mieleen sähkön huima hinnannousu. Kun reipas vuosi sitten kilowattitunnin hinta kuluttajalle oli alle kymmenen senttiä, on se nyt kivunnut nelinkertaiseksi. Eikä loppua nousulle näy.

Monessa taloudessa tämä tuleekin olemaan tuskainen talvi. Miten rahat riittävät ja mistä voisi supistaa? Puhutaan jopa mahdollisista sähkökatkoista.

Tässä tilanteessa nyt ei paljoa hyviä puolia ole. Jos kuitenkin hakemalla hakee, niin voisi olettaa, että valosaasteen määrä tulee laskemaan. Eli tähtiharrastaja saattaa jossain määrin iloita muutoksesta taivaalla. Toisaalta, vaikka hullulta saattaakin kuulostaa, niin vaihtaisin silmää räpäyttämättä vähentyneen valosaasteen kohtuuhintaiseen sähköön. Olkoonkin, että himmeät taivaankappaleet ja revontulet jäisivätkin hankalammin havaittaviksi. Oletan, että en ole toiveeni kanssa yksin.

Mutta, kaikesta huolimatta, kirkkaita taivaita. Toisaalta, pilvinen taivas talvella tarkoittaa usein leutoa säätä, joten… Meni kinkkiseksi.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *