Ari Haavisto
Tämä saattaa aluksi vaikuttaa siltä tavalliselta tarinalta, joka huipentuu hienon kotiobservatorion rakentamiseen, mutta vakuutan että siitä ei ole kyse, joten malttakaapa hetkinen…
Alussa kaikki oli helppoa: Jalustan kolmijalka suppuun ja jalusta putkineen kainalossa ulos. Pari tuntia jäähtymistä ja neljän ja puolen tuuman Newton oli havaintovalmis. Kun havainnot oli tehty, sama operaatio käänteisessä järjestyksessä ja putki oli varastossa.
Tästä on toki kulunut jo tovi aikaa, putkena kun silloisella alakouluikäisellä itselläni oli RET45.
Siitä se idea sitten lähti, askel askeleelta
Vuosikymmen vaihtuu ja putkeksi vaihtuu 200 mm Celestron C8 SCT haarukkajalustalla.
Prosessi putken kuskailussa säilyy edelleen samana. Jalat nippuun ja kankeasti kantaen
ulos. Uutena juttuna kuvaan tulee valokuvaus Kuusta filmijärkkärillä. Napasuuntaukseksi
riittää edelleen summittainen suuntaus. Tämä kombinaatio täyttää hajanaiset
kuvaustarpeeni pitkäksi aikaa.
Nyt vuosituhatkin vaihtuu. Putkeksi vaihtuu 300 mm F5 Newton NEQ6 jalustalla.
Kamerakin on nyt digiä. Tätä kalustoa ei enää kainalossa kannella. Ensin raahataan
pelkkä jalusta ulos ja suoritetaan napasuuntaus. Sitten itse putki nostetaan erikseen
jalustan selkään. Putken kiskon osuttaminen jalustan satulaan alkaa olla käsivaralla
tuskaista. Rakennan putken kiskoon koukun, jonka varassa putki pysyy paikoillaan
kannatuksella sen aikaa, kun satulaa kiristetään. Tämä toimii riittävällä tasolla. Seuraan
toki etäisen kiinnostuneena muiden kertomuksia jalustatolppien rakentelusta ja
kotiobservatorioista. Tämä ei kuitenkaan tunnu kätevältä planeetta/Kuukuvaajalle syistä,
joita valotan kohta lisää, joten tällä systeemillä mentiin taas pari vuotta.
300 mm Newton, SkyWatcher SW300P
Nyt kuluukin tosiaan vain pari vuotta, digivallankumous kun on nopeaa. Kameraksi vaihtuu
dedikoitu planeettakamera suodinpyörineen ja tarvikkeineen. Havaintovälinemaailmaa
ravisuttaa vallankumous: GOTO-Dobsonit näkevät Kuunvalon. Tarjolla on yhtäkkiä suuria
putkia, joiden seurantakoneisto riittää hyvin planeetta- ja Kuukuvaukseen. Ja mikä
parasta, ne eivät vaadi massiivisia kiinteitä jalustoja ja/tai observatorioita ympärilleen.
Hankin siis 400 mm F4.5 GOTO-Dobsonin.
Suuri kaukoputki vaatii suuremmat kuljetuslaitteet
Dobson osoittautuu optiselta laadultaan loistoyksilöksi ja erinomaiseksi instrumentiksi kuvaukseen, mutta laitteen kuljettelu ulos ja
takaisin sisälle ei ole enää niin helppoa. Jalustaosa kulkee kyllä erillään järeillä nokkakärryillä, mutta putkiosan joudun edelleen kantamaan erikseen ja nostamaan käsivaralta jalustan päälle ulkona. Yhdessä ne ovat liian painavia kuljettaa edes nokkakärryillä.
400 mm Newton OTA on jo melkoinen jötikkä kanniskella sylissä talvisessa aamuyössä. Hirvittääkin ajatus liukastumisesta. Joskus ajatus aamuöisestä purkuoperaatiosta jopa hillitsee havaintoihin lähtemistä, mutta tällä mennään kuitenkin menestyksellä melkein vuosikymmen, joka tässä välissä vaihtuukin jo 2010-luvuksi.
Vasemmalta oikealle: SW300P, SW400P ja Celestar 8. Kuka kaipaa enää punttisalia?
No miksi sitten ei observatoriota?
Planeettakuvausharrastukseen ainakin itselläni kuuluu, että kalustoa rakennetaan, modifioidaan ja huolletaan jatkuvasti. Käytännössä tähän käytetään enemmän aikaa kuin itse havainnointiin. Olen monesti verrannut tätä vanhan puuveneen omistamiseen; Enemmän huollat venettä, kuin veneilet sillä.
Kaukoputkikaluston virittelyä on mukava ja käytännössä pakko tehdä lämpimässä tilavassa verstastilassa. Se ei onnistu kylmässä
ahtaassa observatoriossa, tai sitten siitäkin on tehtävä iso ja lämmin. Mutta havainnoidessa lämmönhallinta on tärkeää; Jopa kuvaajan uloshengitysilma voi pilata kuvan. Parasta on siis olla avoimella kentällä kuvaamassa tai jos ympärillä on observatorio, se on jäähdytettävä ulkolämpöön. Tämä ei taas oikein käy yhteen lämpimän tilan vaateen kanssa. Näiden kahden asian yhdistäminen kotiobservatorioon on melko vaikeaa.
Ja jos taas tekisin perinteisen kylmän observatorion, olisin koko ajan kantamassa kalustoa sieltä verstaaseen viritettäväksi ja takaisin. Ja tämä taas olisi vielä hankalampaa kuin nykyinen systeemini. Tästä syystä olen kokenut parhaaksi ratkaisuksi itselleni pitää säilytys- ja havaintopaikat erillään ja ottaa kompromissina vastaan kaluston kuljetustyön hankaluuden. Ainakin toistaiseksi.
Mutta tarina jatkuu. Apertuurikuume on viheliäinen tauti… 2010-luvun lopulla markkinoille saapuu 500 mm GOTO-Dobson. Sellainen löytää tiensä kaukoputkitalliini. Putki on hyvin kevytrakenteinen ja rakennan sille halkokärryistä modifioidun kuljetuskärryn, joka sujahtaa
kahtena osana jalustan alle ja tällä kertaa koko jalusta putkineen liikkuu sillä yhtenä osana sisälle ja ulos. Kevyttä hommaa se ei ole, ja ajatus jonkinlaisesta sähkötrukin kaltaisesta liikutteluvälineestä alkaa itää mielessä.
Mutta ennen kuin ajatukset ehtivät konkretisoitua, paljastuu että putken optiikka ei ole riittävällä tasolla planeettakuvaukseen ja alkaa
useamman vuoden operaatio, jonka päätteeksi tämä putki kokeekin täydellisen muodonmuutoksen.
50 cm GOTO Dobson, SW500P, alkuperäisessä asussaan
Halkokärryistä modattu ”lavetti”, jolla koko 500 mm putki liikkuu kerralla
Kokonaisuudessaan tarina on liian pitkä ja karu tähän tuotavaksi, mutta viiden vuoden ja viiden eri optiikan iteraation jälkeen lopputuloksena kuoriutuukin ulos 600 mm F4 GOTO- Newton, jossa olen hyödyntänyt 500 mm putken jalustan osia ja loput rakentanut alusta asti itse. Peili on Ranskalaisen Mirrospheren hioma.
Putki on oikea järkäle, vaikka onkin alumiinia. Jalustaosa kulkee ulos alkuperäisillä nokkakärryillä ja putkiosa kulkee erikseen
siihen kiinnitettävien pyörien avulla, ikään kuin omana kärrynään. Putki kärrätään ja paikoitetaan jo ulos viedyn jalustaosan päälle ja kytketään toisiinsa. Noin 20 minuutin työllä putki on havaintokunnossa ja saman verran aikaa, niin se on takaisin varastossa.
Putki on rakennettu lähes kokonaan alusta uudestaan ja nyt se on 600mm f4
Putken kuljettelu näin onnistuu kyllä hyvin, mutta selvästi etenkin aamuyön purkutyöstä alkaa muodostua henkinen kynnys edes aloittaa havaintoja. Vanha 400 mm putki on myös edelleen tallissa, mutta se ei pääse oikein koskaan edes ulkoilemaan. Jotain pitäisi keksiä.
Harkitsen jälleen observatorion rakentamista, mutta myös vanhat ideat sähkökuskaimesta alkavat itää jälleen päässä ja tällä kertaa onneksi myös komponenttimaailmasta alkaakin löytyä apuja asian tiimoilta.
Uusi putki on niin korkea, että sen läpi katsomiseen joka tapauksessa tarvitaan rappuset. Ja suurimman osan ajasta siinä on joka tapauksessa kiinni vain kamera. Tämä avaa ajatuksen, että erillisen kuljetuslaitteen sijaan putki voisikin olla kiinteästi jonkinlaisen kuljetusalustan päällä, pieni lisäkorkeus ei haittaa mitään. Toisaalta maailmalla jylläävä sähkökulkinebuumi on tällä välin tuonut markkinoille erilaisia komponentteja ja rakennussarjoja ja erään googlailun tuloksena ruudulle pätkähtää Tuontitukun poistomyynnissä oleva 24V alennusvaihteellinen sähköinen taka-akselipaketti 800kg:n kantavuudella. Ostoskoriin! Päätin juuri muuttaa kaukoputkeni itsekulkevaksi!
Tuumasta toimeen, eli moottoroidun jalustan rakentamiseen
Tasauspyörästöllä, alennusvaihteella ja rumpujarruilla varustettu 24V taka-akseli Alan haalia komponentteja: Samalla kantavuudella olevat pyörät, sellaiset, jotka eivät nosta liikaa runkokorkeutta ja pitoa riittäisi talvellakin. Akkukotelo, siihen AGM-akut, peräkärryn tukijalkoja jaloiksi jne.
Tarkka suunnitelma, CÄDellä piirretty…
Runkomateriaaliksi sopivaa teräsprofiilia löytyy omasta takaa aiempien projektien jäljiltä. Sommittelen ruutupaperille karkean skissin ja alan hitsaamaan. Suunnitelmaa ohjaa se, millaista profiilia sattuu löytymään ja mitä osia saan hankittua. Runko on kolmio, jonka kannassa on tämä akseli ja kärkeen tulee tuplapyörillä varustettava kääntöaisa, johon ohjaustanko ohjauslaitteineen sijoitetaan. 600 mm Newtonin paikka on kolmion keskellä.
Rungon teko meneillään
Runko valmiina ja kertaalleen maalattu
Kokoonpano alkaa. Aisa on rakennettu peräkärryn tuplanokkapyörään. Tämä antaa samalla mahdollisuuden säätää rungon korkeutta, jos esim. tarvitaan lisää maavaraa.
Sähköjen kytkentä, 2x12V AGM ajoakut sarjassa, 1x12V AGM jalustan käyttösähköön. Akkukotelon kanteen laitan latausliittimet, päävirtakytkimen sekä pääsulakkeen.
Noin kahden viikon työn jälkeen (lähinnä iltaisin vähän kerrallaan) alkaa olla valmista. On aika nostaa putken jalusta ja putki alustan päälle. Se sopii hienosti ja yhdistelmä tuntuu vakaalta ja tukevalta. Vanhat apupyörät riittivät juuri ja juuri auttamaan putkiosan jalustan päälle, joten tarvittaessa sen saa siitä myös pois. Laitteessa on kolme sähköistä vaihdetta eteen sekä taakse, sekä erikseen mekaaninen alennusvaihde, jolla nopeuden saa vielä puolitettua. Pulttaan alennusvaihteen pysyvästi hidasasentoon, sillä en usko tarvitsevani
luvattua 35 km/h huippunopeutta mihinkään. Toki voisi siinä kylällä kyllä päät kääntyä, jos lähtisin cruisailemaan…
Ohjaustangosta löytyy nyt vaihdepainikkeet, kaasukahva, virtalukko sekä jarrukahvat, jotka tein Bilteman pyöränosista. Ajan putken ensimmäistä kertaa tallista ulos ja kaikki sujuu uskomattoman hienosti. Nopeus on riittävän hidas, voimaa riittää ja meno on stabiilia.
Ruuvaan tukijaloista alustan vaakaan ja putki on käyttövalmis! Vau!
Ruuvattavat peräkärryt tukijalat ovat vakiona liian välyksellisiä, joten olen hitsannut niihin lukitusruuvit, joilla ne saa lukittua säädön jälkeen välyksettömiksi. Toimii hienosti. Ilta on sopivasti tuulinen ja kovat puuskat paljastavat ainoan parannustarpeen: Etummainen
tukijalka ei ole keskellä kolmion kärkeä, vaan hieman sivussa johtuen kärjen keskellä olevasta nokkapyörästä, joten putken painosta runko toimii hieman vääntöjousena ja tuuli saa aikaan pientä edestakaista huojuntaa, kun kuvaan Kuuta kovalla suurennuksella.
Lisään eteen vain toisen tukijalan symmetrisesti toiselle puolelle kärkeä ja tutina on tiessään. Putki on nyt käsittämättömän vakaa. Itse asiassa vakaampi kuin suoraan maahan pystytettynä. Johtunee kasvaneesta massasta ja leveämmällä olevista tukijaloista. Huomaan myös, että köröttely maastossa ei ole vaikuttanut putken kollimaatioon.
Ensimmäinen koeajo. Jään päällä loskaa ja lunta ja hyvin liikkuu!
Mutta hihassa on vielä yksi ässä lisää: Olen tehnyt runkoon myös erikseen kiinni pultattavan takatelineen, ”tarakan”, jonka ruuvaan nyt paikoilleen. Siihen tarakalle pääseekin istumaan vanha uskollinen 400 mm GOTO Dobsonini! Nyt kulkee kerralla molemmat putket.
Tarakan takapäässä on oma lisätukijalka estämään tärinät. Putkien jalustat on säädetty keskenään suhteessa runkoon niin, että kun etummainen putki on vaaittu tukijaloilla vaakaan, myös taaempi putki on tällöin automaattisesti vaaittu.
Lisään varusteluna alustalle joukon latureita, virtalähteitä, kytkentärasioita yms. infraa putkille, tuulettimille, jalustoille ja kuvausläppärille, parin ulkokäyttöön tarkoitetun jatkojohdon kera. Nyt vain kytken alustan roikalla vikavirtasuojattuun ulkopistorasiaan ja se latailee akkujaan, antaa virtaa jalustoille ja tuulettimille sekä kuvausläppärille yms. varusteille. Kaikki ennen kiinni/irti kytkettävä varustelu kulkee nyt koko ajan valmiiksi kytkettynä mukana.
Tuplatuutti matkalla havaintopaikalle
Nyt yli puolen vuoden käytön jälkeen voin todeta projektin olleen menestys. Putki on nopea ajaa parissa minuutissa tallista ulos ja napsauttaa puhaltimet päälle ja jäähtymään, jos keli näyttää yhtään lupaavalta. Havaintokuntoon sen veivaa myös nopeasti ja ennen kaikkea aamuneljältä takaisin talliin vienti on nopeaa ja vaivatonta.
Putki kulkee kurassa, lumessa ja loskassa sutimatta ja selvittää hyvin talliin sisälle vievän kynnyksen ja rampinkin. Painoa koko komeudella lienee kolmisen sataa kiloa. Laskeskelin, että rahaa tähän laitteeseen kului 1200–1500 euroa, kun runkopalkkimateriaali löytyi ennestään.
Ja kyllä, tällä tulee nyt kuvailtua enemmän. Alla tuoreehkoa kuvaa Jupiterista Syyskuulta. Tuota kuvaa tuskin olisin jaksanut ottaa ilman tätä systeemiä.
Jatkokehityksenä voisi pihalla olla korotettu U:n muotoinen puulaituri, jonka keskelle tämän ajaisi silloin kun haluaa ylettyä katsomaan putken läpi visuaalisesti ilman rappusia. Ja itse asiassa nyt se kotiobservatoriokin olisi mahdollinen, sillä nythän tämän voisi ajaa
mahdolliseen observatorioon havaintojen välillä ja lämpimään talliin sitten muulloin.
Observatorio olisi tällöin vain viileäsäilytys-koirankoppi. Vaikka onhan minulla kylmiä varastorakennuksia kauempana pihassa jo ennestään, miksei ajaa johonkin niistä, nyt kun matka ei ole ongelma. Toisaalta runkoputkien päässä on jo kierrereiät valmiina nivelöidyille
kaariputkille, joiden ympärille voisi kiinnittää suojakankaan eräänlaiseksi lastenvaunutyyliseksi kuomuksi ja tällöin havaintosessioiden välillä systeemi voisi lymyillä oman kuomupeitteensä alla… Katsotaan mitä aika tuo tullessaan.
Pisteenä i:n päälle kiinnitin vanhan RET45 putkeni reppuselkään tuon ison putken päälle. Se toimii tähtäinputkena ja sillä on mukava katsella samalla kun kuvaa isomman putken läpi.
RET45 reppuselässä
Ainoa huoli tässä vaiheessa on, etteivät läheisen lennoston hävittäjälentäjät erehdy luulemaan tätä joksikin aivan muuksi pellon yli lentäessään, mutta ainakin toistaiseksi olen saanut kuvailla rauhassa. Läheisen tien ohikulkijatkin ovat jo ”lumitykkeihini” tottuneet. Nyt
vain kovaa ajoa! Alla vielä linkki Youtube-videoon, missä ajan putken havaintokuntoon.
