Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Yö revontulten parissa

Yö revontulten parissa

Keijo Lehtimäki

Huhtikuun 16. ja 17. päivien välisenä yönä taivaalla loimusivat hienot revontulet. Lähdin kuvaamaan niitä Kuusamon Kiveskoskelle, joka yksi lempipaikoistani koska sieltä saa kuvattua heijastuksia veden pinnassa. Alussa oli kuitenkin pientä kankeutta, kiitos lämpimän pedin ja tulevan päivän kuvaussuunnitelmien.

Olin nukkua tuon yön ohi, sillä tarkoituksenani oli lähteä seuraavana aamuna aikaisin teeriä kuvaamaan. Kaverilta tuli kuitenkin viestiä juuri kun olin päässyt sänkyyn, että missä olen kuvaamassa. Revontulia taitaa olla luvassa. Katsoin eri appeja sekä kävin Facebookin revontulikyttääjien ryhmässä. Totesin, että arvot olivat sitä luokkaa, että päätin kuitenkin lähteä yön yli reissulle.

Tunnin päästä olin parkkipaikalla mutta taivas oli pilvessä. Päätin kuitenkin jäädä odottamaan taivaan kirkastumista, oli vielä liian valoisaakin. Puolen tunnin odottelun jälkeen taivas kirkastui ja himmeät revontulet alkoivat näkymään taivaalla, joten lähdin kuvauspaikalle Kitkajoen rantaan.

Perille päästyäni kello 0.00 alkoivat revontulet samalla hetkellä loimuamaan ja tuli kiire saada kamera paikoilleen ja asetukset kuntoon. Jouduin ottamaan 14 mm objektiivin käyttöön koska näytti siltä että tulee isot revontulet sillä olihan KP-arvoksi ennustettu 4–5.

Näytös alkoi ensin länsi-itä suunnassa.

Muutamaa minuuttia myöhemmin revontulet olivat pään yläpuolella, zeniitissä koronan muodossa.

Jälleen parin minuutin päästä revontulet vaihtoivat paikkaa lounais-länsisuuntaan. Koska olin rannalla ja puita oli edessä, niin minun oli mentävä keskelle koskea ottamaan kuvia.

Yhtäkkiä eteeni ilmestyi uskomattoman upea korona.

En ollut aikaisemmin nähnyt koronaan noin matalalla. Samalla huomasin, että kumisaappaassa on reikä mutta se ei kuvaamista haitannut tällaisen ilmestyksen ollessa taivaalla. Isoja ja upeita revontulia näkyi joka puolella puolen tunnin ajan kunnes show oli ohi.

Taivaalla näkyi vielä revontulien disco-muotoa eli sykkiviä revontulia. Ennusteet eivät kuitenkaan lupailleet hetkeen uutta näytöstä. Päätin lähteä kohti Konttaisen parkkipaikkaa ja nukkua siellä pari tuntia ennen teerien kuvaamista. Konttaisjärven rannalla kuitenkin oli pakko pysähtyä koska Konttaisen ja Valtavaaran päällä näkyi revontulien disco- variaatiota.

Tätä kuvailin hetken. Päästyäni autolle, katsoin vielä appeja ja huomasin että hetken päästä voisi vielä tulla näytös. Ei mennyt kuin 15 minuuttia kun sain kuvailla hetken vielä hienoja revontulia.

Kello 02.30 aikoihin pääsin sitten nukkumaan reiluksi tunniksi ennen teerien kuvaamista.

 

16-17.4. välinen yö jäi kevätkauden viimeiseksi yöksi, jolloin revontulia kuvailin. Ne olivat myös värikkäimmät. Kaikkiaan tämä revontulikausi tarjosi minulle lukemattoman paljon hienoja näytöksiä.

 

 

Innolla jo odottelen syksyn pimeitä iltoja, jotta pääsen taas revontulia ihastelemaan.

 

Kuvat: Keijo Lehtimäki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *