Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Lukijoiden kuvat

Matti Helin:

 

Lukijoiden kuviin tarttui kevään aikana lähes koko ajateltavissa oleva kirjo taivaanilmiöitä. Syvää taivasta, revontulia, myrskyilmiöitä ja aurinkokunnan kappaleita.

Keväällä tapahtuneista Kuun, Venuksen ja Seulasten kohtaamisista, sekä komeetta Atlaksesta saamme lukea tämän numeron muissa artikkeleissa. Mutta, hypätäämpä virtuaaliretkelle taivaanilmiöiden pariin.

 

Kevättalven yksi vakiokuvauskohde on eläinratavalo. Kiitos etelän lumettoman talven, eläinratavalo näkyikin hienosti. Eero Karvinen kuvasi tämän ilmiön 23.2.2020:

Eläinratavalo mallia Pulkkilanharju. Kuvattu noin klo 20:30, 14mm/2,4, iso 1600, 30s. Alempi kuva noin puolta tuntia myöhemmin eri paikasta. Jään pinnasta erottuu hyvin Venuksen silta.

Eläinratavalo ja Venus. Kuva: Eero Karvinen

Pirjo Koski kuvasi kevätillan eläinratavalon 14.3.
Piti ampaista eläinratavalon perään. Hienosti eläinratavalo on kyllä näkynyt etenkin nyt maaliskuussa!
Muuten maastossa oli rauhallista ja hiljaista eli reissu sujui ilman suurempaa dramatiikkaa. 

Venus ja eläinratavalo. Kuva: Pirjo Koski

Yleensä Pyhärannan tiellä on autoja ruuhkaksi asti, nyt ohikulkijoita oli koko aikana yksi, joka sekin taisi olla rekka. 
Janne Salomeri suuntasi kaukoputkensa kohti syvän taivaan kohteita, kuusta huolimatta:

Kuvattu 29.03.2020 Porkkalassa/Kirkkonummi. Noin 1/3-vaiheessa oleva kuu häiritsi näkymää suht lähellä Härän tähdistössä, mutta muuten keli oli oikein hyvä: tyyni ja täysin pilvetön taivas, kevätpäivän plus-asteista illan mittaan pakkaselle putoava lämpötila.

Kuvauksen aikana taivalla näkyi siellä täällä pieniä tähdenlentoja ja etelätaivaalla näkyi yksi erittäin komea usean sekunnin mittainen tulipallo. Tästä ei ole valokuvaa ja tätä kirjoittaessa en Taivaanvahdista huomannut kenenkään raportoineen kummemmista tulipalloista kyseisenä yönä.

Kamera oli kiinnitetty JS-observatorion jalustaan, systeemin suuntaus kompassilla ja muutamalla testikuvalla

Kuvattu 29.03.2020 Porkkalassa/Kirkkonummi. Noin 1/3-vaiheessa oleva kuu häiritsi näkymää suht lähellä Härän tähdistössä, mutta muuten keli oli oikein hyvä: tyyni ja täysin pilvetön taivas, kevätpäivän plus-asteista illan mittaan pakkaselle putoava lämpötila.

Picture saved with settings embedded.

Kuvauksen aikana taivalla näkyi siellä täällä pieniä tähdenlentoja ja etelätaivaalla näkyi yksi erittäin komea usean sekunnin mittainen tulipallo. Tästä ei ole valokuvaa ja tätä kirjoittaessa en Taivaanvahdista huomannut kenenkään raportoineen kummemmista tulipalloista kyseisenä yönä.

Kamera oli kiinnitetty JS-observatorion jalustaan, systeemin suuntaus kompassilla ja muutamalla testikuvalla

Kuva: Janne Salomäki

Maaliskuun 30. 2020. Revontulet loistivat taivaalla ja näkyivätkin laajalti ympäri Suomea. Sari Pietikäinen oli taivaantulien parissa Rovaniemellä:
Hups. Väsytti hurjasti edellisen yön kuvaaminen, mutta onneksi viime hetkellä tein päätöksen lähteä pihalle. Kameran akutkin oli osittain lataamatta lähdön hetkellä.. Tulet loimotteli kirkkaana taivaalla jo lähestyessäni lähintä mahdollista kuvauspaikkaa. Siellä oli “yllättäen” muutama muukin samalla asialla ja piti ihan parkkipaikkaa etsiä ennenkun pääsin asiaan. Enpä ole tälle kaudelle tämmösiä reposia nähnyt.
Koko ajan tapahtui monessa suunnassa, niin ettei tiennyt mihin ois kameran suunnannut. Kuu ja Venus toivat kuvaamiseen omat haasteensa, mutta itse tykkään niistä, vaikka ne tulilta vähän tehoa vievätkin kuvissa.

Revontulet. Kuva :

Suurimman osan ajasta minkä olin paikalla oli jonkunsortin korona päällä. Tosin yllättävän himmeänä verrattuna muuhun tapautumaan taivaalla. Reposet oli selvästi vihreät silmin katsottuna, ja välillä oli havaittavissa violetteja säteitä. Ois sinne jääny vielä kuvattavaa, mutta oikeastaan onni, että akut lopulta hyytyi, koska videopalaveri heti aamusta… 

Revontulet. Kuva: Sari Pietikäinen

Laitilassa näkyi revontulia 23.3.2020:

Isäntä sujahti pitkästä aikaa mukaan ja päätimme ajaa karauttaa uusille kuvaushuudeille. Perille päästyämme taivaanrannassa näkyi matala revontulikaari. Kuvauspaikka oli kuitenkin valikoitu eläinratavaloa ja mahdollista vastavaloa varten-ei  kp 2,5 korkeudella olevaa revontulikaarta, joka päätti samassa aktivoitua meidän sitä pällistellessä. Se alkoi kirkastumaan silmissä joten pistimme juoksuksi. Pingoimme rinta rinnan tukkitietä pitkin, mäkeä ylös kohti hakkuuaukeaa vyön kirkastuessa ja lähtiessä liikkumaan. 

Avasin jalustaa vauhdissa. Nyt vyöstä ilmaantui korkea sädekimppu. Me juoksimme edelleen.  Oikaisimme lailla peurain ojan ylitse hakkuuaukealle.  Revontulivyö levistyy ja kirkastuu horisontissa. 

Oli pakko pudottaa hölkäksi alustan epätasaisuuden vuoksi. Vihdoin löytyi alustaa jalustalle. Varmaan ihan turha mainita, että kun sain kameran viimein valmiiksi niin vyö hyytyi.  Noh, tähtitaivas oli nätti ja eläinratavalon sai rauhallisen revontulikaaren kanssa samaan kuvaan. 

Kuva: Pirjo Koski

Tästä eteenpäin menikin lopulta pieleen lähes kaikki susilauman kuulemista ja pöllöjen huhuilua ja pupattamista lukuun ottamatta.  Kamera nimittäin jäätyi ja hyytyi ja etulinssissä oli ilmeisesti ollut kosteutta, koska lämpöpussi unohtui nokalta joten loppupään kuvat eivät ole hyvälaatuisia plus että tekniikka niin sanotusti petti… Jalusta jäätyi pariin otteeseen tiukasti kiinni maahan jääden samalla täyspitkään auki-asentoon. Lopulta ilma oli niin jäisen hyinen, ettemme pystyneet jatkamaan vaan lähdimme autolle. 

Siinä jalustaa sulatellessa alkoi kuulumaan haukahduksia ja ulvontaa johon yhtyi muita ääniä mukaan. Alueella olikin todennettu seuraavana päivänä ainakin kolme sutta!  Upean kuuloista luonnossa ja keskellä pimeyttä. (Enpä tiennyt tuolloin yhtään, mitä olisi uusilla reissuilla luvassa)! Enemmän kuin tyytyväisinä hyppäsimme autoon. 

Olimme ajamassa kotia kohti, kun kysyin mieheltä näkyykö revontulia taustapeilissä. Seurasi hetken hiljaisuus ja vierestä kuului: ei näy, mutta sivuikkunasta kyllä. Vallitsi hetken hiljaisuus. Siis mitäh? Todellakin. Sivuikkunasta näkyi kirkastunut kaari. Eikun liinat autosta kiinni, pakki päälle ja peruutus lähimpään liittymään. Pääsin pellolle ja sain kopin kauniista ympäristöstä ja kirkkaasta revontulikaaresta. 

Seuraavan päivänä huomasin, että muistikortti oli hajonnut, suurin osa kuvista oli tuhoutunut….grrrrrr. Silti tämä reissu meni top ten-listalle.

Maaliskuun 28. päivän iltana Laitilassa kokeiltiin, miten kännykän kanssa sujuu yötaivaan kuvaus.
Päätin testaamalla testata kännykameraa.  En olisi kyllä uskonut tätä vielä kymmenen vuotta sitten. Kuutamo, maatamo ja venus-kännykällä ja käsivaralta raw-muodossa tallennettuina…
Valitettavasti jalustaa ei vielä tuona iltana ollut vielä olemassa, sitä vasta rakennettiin.

 

Esa Tuunanen kuvasi Parikkalassa hienon, vähenevän Kuun kahtena peräkkäisenä iltana.

 

Huhtikuun 4. iltana taivaanilmiöiden bongaus sai ulvovan käänteen:

Elämäni kuumottavin reissu. Ajoin leinmäelle koppaamaan venuksen ja plejadeja. Samalla reissulla pääsin todistamaan susilauman ääntelyä lyhyen välimatkan päästä. Jo kuvauspaikalle saavuttuani kuului ulvontaa Satakunnan puolelta, sitten idän suunnalta ja loput lännestä. Lauman edetessä kuului susien välinen kommunikaatio paremmin kuin hyvin. 

 

Noista äänistä ei hiisi vie kyllä erehdy.  Kylmät väreet juoksivat pitkin kehoa. Upeaa.  Tämä ei ole ainut laatuaan tapahtumana, mutta näin läheltä en ole niitä aiemmin kuullut. Kaiken lisäksi vallitsi kuutamo (!), täysin klassista siis. 

Auto oli parkeissa kilometrin päässä ja sijaintini oli pellolla keskellä ei-yhtään-mitään. Silti ei pelottanut. Ohikiitävän hetken tunsin muljaisun vatsanpohjassa, mutta se meni ohi. Tilalle tuli mykkä kunnioitus luontoa kohtaan sekä kiitollisuus, että olin saanut kokea tämän kaiken.

Uskomattoman kaunista ja mieli nöyrtyi. Tämän reissun avulla jaksaa pitkään.

Keravalla ajellut Sari Vilen kuvasi hurjat mammatuspilvet:

16.4.2020 Autolla ajaessa näimme mielenkiintoisen pilvimuodostelman. Totesimme sen olevan mammatuspilvimuodostelma.

Mammatuspilvet. Kuva: Sari Vilen

 

 

Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä Pirjo Koski pääsi tunnelmoimaan yötaivaasta nelijalkaisten kanssa:

Ajatuksena oli lähteä katsomaan tähtiä ja taka-ajatuksena oli kuun nousun kuvaaminen.

Muutoin päätin jättää teknisten tavaroiden räpeltämisen vähemmälle ja keskittyä vain hengaamaan ja fiilistelemään. Niinhän minä kotoa lähtiessäni luulin.

Perille päästyäni seurasin taivaan tummumista ja tähtien syttymistä yksi toisensa jälkeen. Lopulta keräsin tavarat kantoon ja lähdin tarpomaan keskelle peltoa. 

Vaihdoin linssin nokalle, tarkensin käsin Venukseen ja käänsin kameran odottamaan kuun nousua. Olin arvioinut muistikuvieni perusteella puuston korkeuden väärin ja joutuisin odottamaan tovin, että kuu ponnistaa puiden latvojen yläpuolelle. Pahus vie. Noh ei hätää, mikäs tässä on seistessä, ajattelin. 

Samassa kuu näkyi puuston takaa ja tismalleen samalla hetkellä selän takaa luoteesta räjähtää ilmoille tuttua ulvontaa johon yhtyy ääniä yksi toisensa jälkeen, kunnes koko avara pelto tuntui täyttyvän äänistä. Iho meni kananlihalle hetkessä.

Käänsin tärisevin käsin kameran kohti ulvontaa, vaihdoin sen kuvaamaan videota ja painoin tallenna, kaivoin kännykän taskusta ja räpelsin nyt jo reilusti tärisevin käsin siitäkin äänityksen päälle. Seurasi unohtumaton kolme minuuttia susilauman rähistessä, vinkuessa, ulvoessa ja haukkuessa yhteen ääneen. 

Kuu nousi vauhdilla ja koska halusin kuvata sen, käänsin selkäni omasta mielestäni loittoneville äänille. Siinä sählätessä oli tarkennus päässyt hukkumaan, niinpä aloin tarkentamaan kuuhun uudelleen ja samassa ilmoille räjähti uusi ulvonta hieman lähempää. Ei turskatti, nyt ei pidä enää keskittyminen. Eikä pokka.

Loputkin ihokarvat ampaisivat pystyyn ja kylmän väreet kävivät päästä varpaisiin. Aivot käskyttivät minua autolle vaan jalat eivät totelleet ja ajatus kuun nousun kuvaamisesta susilauman ulistessa taustalla oli enemmän kuin kokemisen arvoista, niinpä jatkoin hieman liiankin uhmakkaasti kuvaamista. 

Nouseva Kuu. Kuva; Pirjo Koski

Oli hieman vaikeaa keskittyä sommitteluun ja kameran säätämiseen hornan henkien huutaessa kilvan taustalla ja käsien täristessä nyt jo vimmatusti. Saatuani kuusta pari ruutua päätin siirtyä lähemmäs autoa. Kävellessäni autolle keho oli täysin hereillä ja niin varpaillaan kuin olla ja voi. 

Otin vielä pari kuvaa kuusta kun ympäristö hiljeni-siis aivan täysin. Seurasi rikkumaton hiljaisuus. Kuulin sydämeni sykkeen.  Samassa lähellä olevasta metsästä kuului äänekäs tuhahdus ja nuuskaisu. 

Siinä kohdassa minulle riitti ja lähdin rivakoin askelin kohti autoa. Todennäköisesti metsikössä lymyili peura, mutta…

22.4. näkyi komeat kangastukset. Pekka Lähteenmäki oli kuvaamassa niitä Porkkalassa:

Olin retkeilemässä Porkkalassa mukavan hiljaisena päivänä, COVID-19-tilanteen vuosi kun on hyvä pitää etäisyyttä muihin ihmisiin. Kun olimme lähdössä pois, päätimme myös poiketa Porkkalan lintutornissa. Huomasin nopeasti että horisontissa näkyy kangastuksia joita kuvasin kymmenisen minuuttia.

Tallinnan Teletorn näkyy myös kuvissa hauskasti. Inversio näkyy selkeästi, mahtaako johtua laivojen pakokaasuista? Ainakin laivojen tupruttama savu näkyy useissa kuvissa selvästi.

Kangastus. Lumix G80, Leica DG 100-400mm F4.0-6.3, 400mm polttoväli, ISO 200, f8, 1/640-1/3200s. Kuva: Pekka Lähteenmäki

Tulipallo teki taivaalle viirun 23.4.2020:

Olin monena iltana joutunut pettymyksekseni toteamaan, että puolilta öin lännestä hivuttautuu aina jotakin suttua pilaamaan tulipallo- tai linnunratajahdin vaikka pilvikartat miten lupailisivat selkeää. Rannikon ilma kuvaajalle, uhka vai mahdollisuus? Illan sää näytti taas olevan luokkaa “uhka, skenaariot, tuska, ahdistus ja synkkä epätoivo. Pilviä vaan tuli ja tuli. Venus peittyi, tähdet peittyivät. Pilvitutka näytti 99%. Ei pahus.
Kävin kiepahtamassa ulkona vielä klo 23 jälkeen ja hämmästykseni oli suuri, taivas oli kirkas vaikkei pitänyt! Pilvikartat näyttivät edelleen umpilaminaattia. Eläköön rannikon ilmasto! Muutos parempaan tapahtui vartissa. Päätin hyödyntää syntyneen tilanteen heti ja ajaa suorinta tietä bongauspaikalle, pimeän aika kun kutistuu.. Säntäsin tavaroineni pellolle kuin aropupu.
Linnunrata näkyi Leinmäellä jo ennen puoltayötä eli pimeällä katselu paikalla on tosiaan merkitystä. Vertauksena edellisiltana naapurikylässä Laustilla linnunrata näkyi kunnolla vasta yhdeltä, vaikka näkyvyys oli suurin piirtein sama eli todella kirkasta! Laitoin kameran ottamaan testiruutuja. Ja herttinen. Kesken kolmannen testiruudun valotuksen taivaalle ilmaantuu tulipallo. Se hehkui kirkkaan oranssin punaisena etuosastaan ja vihreän pyrstön perässä seurasi kunnon savuvana! Lento tuntui kestävän ikuisuuden.
Otin heti perään ruudun samoilla asetuksilla. Pettymyksekseni paikan päällä vanaa ei erottanut kuvasta, mutta kuvankäsittelyllä sain avattua kuvaa ja siinähän se savumerkki-sykerö sitten lepäsi. Tämä oli toinen tallentamani savuvana koko harrastusaikanani joten fiilikset olivat iloiset! Tulipallo oli niin upea, että se solahti koettuihin top 3 tulipalloihin ilman epäilystä.

Tulipallo. Kuva: Pirjo Koski

Jälkeenpäin mietin, että olipa hyvä että tulipallo tallentui vasta lentonsa lopussa, muutoin savuvana olisi voinut jäädä dokumentoimatta, se kun ei aina taivaalla kauaa näy. Nyt kävi mahtava tuuri. Ajoin kotiin hymy kasvoillani.

Savuvana. Kuva: Pirjo Koski

Kiiros jälleen kaikille kuvia ja juttuja lähettäneille! Seuraavaksi onkin vuorossa kesä ja sen myötä ukkoset ja yöpilvet. Toivotaan, että niitä saataisiin tänä kesänä nähdä ja kuvata usein.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *