Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Tähtinäytöksiä, tapahtumia, viestintää –  kerhoaktiivit kokoontuivat Tähtikalliolla

Tähtinäytöksiä, tapahtumia, viestintää – kerhoaktiivit kokoontuivat Tähtikalliolla

Pirjo Koski:

Kerho- ja yhdistystoimintaryhmän perinteinen seminaari pidettiin lokakuun puolivälissä. Viikonlopun täytti moninainen ideointi ja materiaalin tuottaminen.

Rento, mutta tiivistahtinen Ursan kerho- ja yhdistysryhmän seminaari pidettiin Artjärven Tähtikalliolla 18.–20.9.2019. Käsiteltävien kohteiden listalla oli paljon ajankohtaisia asioita. Listalta löytyi mm. viestintä nykyaikana yhdistyksissä, tähtinäytökset ja mitä kaikkea niihin voi sisällyttää, avaruusalan ja tähtitieteen kansainväliset teemapäivät, tähtiharrastuspäivän viestinnän suunnittelua sekä Helsingissä 2021 pidettävän EPSC-konferenssin pääpiirteitä. Pohdittavaa siis piisasi Tähtikalliolle kokoontuneeseen kompaktiin aivoriiheen.

KY-seminaari, ryhmätyö

Tähtinäytöksen tarkastuslistan työstö on meneillään. Kuva: Pirjo Koski.

KY-seminaari, näytöskohteet

Toni Veikkolainen ja Veikko Mäkelä päivittävät tähtinäytöskohteiden ehdokaslistaa. Kuva: Pirjo Koski.

Osa mietittävistä asioista tehtiin työpajaperiaatteella, mikä johti siihen, että allekirjoittanut poukkoili leiristä toiseen kuuntelemassa suunnitelmia, jotka olivat mielenkiintoisia ja varmasti toteutettavissa.  Mietintämyssy kiersi sanallisesti ja jokaisella oli ideoita.

Tähtiharrastuspäivästä

Elokuun viimeisenä lauantaina (ensi vuonna 29.8.2020) vietettävää tähtiharrastuspäivää mietittiin: mitä kaikkea tuona päivänä voisi tehdä.  Voisiko päivänä, illalla tai yöllä järjestää jälleen tapahtuman vaikkapa tähtitornilla? Aurinkoa voi havaita päivällä ja illalla siirtyä katsomaan Kuun kraattereita tai siirtyä tähtien laskemiseen kaukoputkella, mikäli tulee riittävän pimeää. Mikäli on pilvistä, ei suinkaan lannistuta. Tuolloin voidaan ottaa tietokone ja vaikkapa Stellariumin tähtikartta avuksi taivaan opiskeluun.

Tähtiharrastuspäivän viestintä, markkinointi ja ylipäänsä tiedottaminen on oleellisessa asemassa. Tulimme lopputulokseen, että mainonta saa olla näkyvää eri viestintävälineissä. Mitä useampi tapahtumasta tiedottaa tai jakaa tietoa eteenpäin, sitä laajemmalle informaatio leviää.  Pohdimme tuoreita, uusia mainoskanavia ja muutama idea nousikin esiin.

Useampaan otteeseen nousi esille eräs asia: mitä yksittäinen harrastaja voi tehdä harrastuksen, myös Tähtiharrastuspäivän, puolesta? Raatimme löysi nopeasti vastauksia, jotka eivät varmasti yllätä hirveän paljon.

Tämäkin homma toimii pienillä askeleilla. Itse voi järjestää pieniä, koko perheen tähtiretkiä tai viedä kaveriporukka revontulikytikseen. Tavallinen harrastaja voi hääriä positiivisesti myös somessa, esimerkiksi jakamalla Ursan Zeniitin nettilehteä tai tulevia tapahtumia sekä sivustoja. Tekemällä havaintoja ilmiöistä ja kohteista aktiivisesti Taivaanvahtiin voi myös edesauttaa omaa harrastusta näkymään.

Muita tapahtumia

Harri Haukka käväisi kertomassa EPSC-konferenssista (European Planetary Science Congress), joka pidetään 19.–24.9.2021 Helsingissä Finlandia-talolla. Seminaarissa on näyttely, käsitellään tieteellisiä asioita, järjestetään posterisessioita ja ennen kaikkea tavataan samanhenkisiä ihmisiä. Tuolloin tiedossa on siis koko viikon avaruusasiaa. EPSC on ennen kaikkea planeettatutkijoiden ammattilaistapahtuma, jonne kuitenkin myös harrastajat ovat enemmän kuin tervetulleita.

KY-seminaari, teemapäivät

Veikko Mäkelä vetää keskustelua tähtitieteen ja avaruusalan teemapäivistä. Kuva: Pirjo Koski.

Joitain muita pienempiä aktiviteetteja pohdittiin järjestettäviksi. Pohdimme esimerkiksi, voisiko Earth Hour -tuokiota ja tähtitapahtumaa tulevaisuudessa yhdistää jotenkin. Siinä onkin muuten mietittävää myös lukijoillemme, miltä tämä idea kuulostaisi?

Kokosimme seminaarissa joukon avaruusalan ja tähtitieteen kansainvälisiä teemapäiviä, joita yhdistykset voivat halutessaan hyödyntää toiminnassaan.

28.3.2020     Earth hour 
12.4.2020     Yuri’s Night
2.5.2020      Astronomy Day (Spring)
30.6.2020     Asteroidipäivä
29.8.2020     Valtakunnallinen tähtiharrastuspäivä ja Suomen luonnon päivä
26.9.2020     Astronomy Day (Fall)
26.9.2020     International Observe the Moon Night
4.–10.10.2020 Kansainvälinen avaruusviikko

Illalla ennen kokouksen loppua kävimme vielä kävelemässä porukalla ympäri Tähtikalliota. Kävimme torneilla sekä Viestikalliolla radioamatöörien luona ja ihmettelemässä vanhaa neuvostoliittolaista Lomon teleskooppia.

KY-seminaari , Tähtikallion maisemia

Tähtikalliolta avautuvia maisemia ihailemassa Jonna Rintamäki. Kuva: Pirjo Koski.

KY-seminaari, LOMO-teleskooppi

Viestikallion tontilla oleva neuvostovalmisteinen Lomo-teleskooppi oli tutustumisen kohteena. Kuva: Pirjo Koski.

Linkkejä

Kerho- ja yhdistysseminaarin 2019 sivut
Seminaarin keskusteluja Youtubessa
Avaruusalan ja tähtitieteen teemapäiviä
Tähtinäytöskohteet, ehdokaslista
Tähtinäytöksen tarkastuslista
Tähtiharrastusesite

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *