Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Lupaava kiikarikomeetta alkuvuodelle

Lupaava kiikarikomeetta alkuvuodelle

Toni Veikkolainen:

Suomessa melko vaisuksi jääneen komeettavuoden loppupuolella moni on varmasti odottanut käännettä parempaan. Edellinen Suomessa paljain silmin näkynyt komeetta C/2013 R1 (Lovejoy) on mahdollisesti saamassa seuraajan, ja myös sen löytäjänä on kunnostautunut australialainen tähtiharrastaja Terry Lovejoy. Nimellä C2014 Q2 (Lovejoy) tunnettu kohde löytyi 8” kaukoputken kuvasta 17.8.2014 ja on sittemmin kirkastunut ennusteita nopeammin noin 7. magnitudiin. Edellisen Lovejoy-komeetan tapaan tämäkin kohde pysyy pitkään havaittavissa pimeällä taivaalla, joten mahdollisuudet sen näkemiseen ja kuvaamiseen säilyvät hyvinä kevätkaudella 2015.

Lovejoy liikkuu vielä eteläisellä pallonpuoliskolla ja kohoaa Suomen etelärannikon horisonttiin joulupäivän 2014 tienoilla. Yönä 28./29.12.2014 kohde näkyy alle asteen päässä Jäniksen tähdistön pallomaisesta tähtijoukosta M79, tosin kohdeparin korkeus on parhaimmillaankin vain viitisen astetta Etelä-Suomessa. Tästä eteenpäin tilanne kehittyy kuitenkin suotuisasti kohteen liikkuessa luoteeseen, ja loppiaisena komeetan voi havaita vähätähtisellä alueella Orionin itäpuolella. Käytyään alle 0.5 AU:n etäisyydellä Maasta kohde siirtyy pohjoiselle taivaanpuoliskolle 9.1.2015, jolloin sen kirkkaus on 5. magnitudin luokkaa. Perihelissään Lovejoy on 30.1.2015 ja näkyy silloinkin korkealla Andromedan, Kolmion ja Perseuksen tähtikuvioiden välissä.

Lovejoy pysyy tammikuun lopulta lähtien koko loppuvuoden 2015 sirkumpolaarisena koko Suomessa, mutta sen kirkkaus putoaa komeetoille tyypillisesti perihelin jälkeen melko nopeasti. Havainnot on suositeltavinta raportoida Taivaanvahti-järjestelmään.

Kuva 1. Lovejoy ja M79 Helsingin horisontin mukaan 29.12.2014 klo 0:00.

Kuva 1. Lovejoy ja M79 Helsingin horisontin mukaan 29.12.2014 klo 0:00.

[1] Sky and Telescope:

http://www.skyandtelescope.com/astronomy-news/observing-news/binocular-comet-lovejoy-heading-c2014-q2-lovejoy-1211142/

[2] Seiichi Yoshidan komeettasivu:

http://www.aerith.net/comet/catalog/2014Q2/2014Q2.html

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *