Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Kerhoseminaari Tähtikallio 14.-16.11.2014

Kerhoseminaari Tähtikallio 14.-16.11.2014

Matti Salo:

Ursan Kerho- ja yhdistystoimintajaoston perinteinen seminaari järjestetään nykymuotoisena vuorokerroin Tähtikalliolla ja jossakin maakunnissa. Viime talvena seminaari pidettiin Järvenpään Vanhankylännimessä, joten nyt on Artjärven vuoro.

Seminaariviikonlopuissa on käsitelty erilaisia järjestötoiminnan yleisjuttuja, tähtitieteen popularisointia sekä ehkä yhtenä tärkeimmistä valtakunnallisia suuntaviivoja yhteisille tapahtumillemme. Näitä samoja on tiedossa tälläkin kertaa. Viikonlopun varsinainen työjärjestys eli ohjelma muotoutuu aina viimepäiviin asti ja näkyy jaoston www-sivuilla.
Keskeisimmäksi aiheeksi nousee yhteisten tapahtumiemme sisällöt, tavoitteet ja teemat. Erityistä huomiota annetaan Tähtiharrastuspäivän sisällölle, johon on käydyissä keskusteluissa esitetty vuosittain vaihtuvaa teemaa.

Muita esillä olleita aiheita ovat harrastusmateriaalin tuottamisen, EU- ja säätiörahoituksiin liittyviin hakuprosesseihin tutustuminen sekä jaoston yhteisen, sähköisen materiaalin tuottaminen. Virallisen ohjelman lisäksi seminaariviikonloput tarjoavat oivan mahdollisuuden luovaan keskusteluun muiden tähtiseurojen toimijoiden kanssa.

Ursan Tähtikallio, Orimattilan Artjärvellä sijaitseva havainto- ja kurssikeskus tarjoaa seminaarille hyvät puitteet, keittiöineen ja saunoineen. Tarkemmin keskukseen voi tutustua sen nettisivujen kautta. Seminaarin osallistujat vastaavat itse omista ruokailuistaan. Ilmoittautumiset seminaariin sähköpostilla os. kerho@ursa.fi. Tähtikalliolla on parikymmentä vuodepaikkaa ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

1 comment

Leave a Reply to Matti Salo Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *