Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Tapahtumat taivaalla kesä-heinäkuussa 2014

Tapahtumat taivaalla kesä-heinäkuussa 2014

Juha Ojanperä:

Kesäkuussa yöt ovat hyvin valoisia, eikä tähtiä juuri taivaalla näy. Kesäkolmion tähdet, Arcturus ja Capella on kuitenkin helppo poimia valoisaltakin taivaalta. Heinäkuun loppupuoliskolle tultaessa yöt alkavat taas pimentyä, ja tähtiä alkaa näkyä taas enemmän. Kesäkuu ja heinäkuu ovat myös hyvää aikaa valaisevien yöpilvien havaitsemiselle. Parhaimmillaan niitä voi näkyä lähes jokaisena yönä, erityisesti heinäkuun loppupuoliskolla.

Tähtitaivas Helsingissä 15.6.2014 klo 01:30. Kartta näyttää tähtitaivaan sellaisena kuin sen näkisimme, jos kesäyön valoisuutta ei oteta huomioon. Kuva: Ursa

Tähtitaivas Helsingissä 15.6.2014 klo 01:30. Kartta näyttää tähtitaivaan sellaisena kuin sen näkisimme, jos kesäyön valoisuutta ei oteta huomioon. Kuva: Ursa

Tähtitaivas

Kesäkuussa ja heinäkuussa ei juuri tähtiä taivaalla näy. Etelä-Suomessa taivaalta löytyvät kuitenkin Kesäkolmion tähdet, Arcturus ja Capella. Aivan etelärannikolla on mahdollista nähdä Skorpionin tähdistön Antares hyvin matalalla etelähorisontissa. Näiden lisäksi on mahdollista nähdä myös joitakin hieman himmeämpiä tähtiä. Pohjois-Suomessa taivas on hyvin valoisa ja Napapiirin pohjoispuolella nautitaan yöttömästä yöstä. Kesäpäivänseisaus on 21. kesäkuuta ja yöt ovat tällöin lyhimmillään ja päivä pisimmillään.

Planeetat ja Kuu

Täysikuu on hieman ennen kuun puoliväliä kesäkuussa ja heinäkuussa. Kesäkuun täysikuu on 13.6. ja heinäkuun 12.7. Molempien täysikuiden aikana Kuu on hyvin matalalla Jousimiehen tähdistössä. Vielä kesäkuussa valoisalta taivaalta on mahdollista löytää Neitsyen tähdistössä oleva Mars ja Vaa’an tähdistössä oleva Saturnus. Jupiter on jo liian lähellä Aurinkoa, eikä se enää ole havaittavissa. Merkurius ja Venus ovat kovin lähellä Aurinkoa, mutta ainakin Venus on mahdollista löytää päivätaivaaltakin. Venuksen havaitseminen päivätaivaalta vaatii kuitenkin kaukoputken ja tiedon planeetan tarkasta sijainnista. Merkuriuksen suurin läntinen elongaatio on 12.7., jolloin Merkuriuksen etäisyys Auringosta on 20°. Tuolloin Merkurius ja Venus sijaitsevat Kaksosten tähdistössä ja ne on mahdollista löytää matalalta koillistaivaalta juuri ennen auringonnousua. Ulkoplaneetat Uranus ja Neptunus ovat havaittavissa keskiyön aikaan eteläisellä taivaalla. Niiden löytämiseen tosin tarvitaan kaukoputki ja tarkka tieto planeetan sijainnista.

Kääpiöplaneetat, asteroidit ja komeetat

Kääpiöplaneetta Ceres on Neitsyessä, ja sen havaitseminen saattaa onnistua vielä kesäkuun alussa ainakin Eteä-Suomessa. Myös asteroidi Vesta on Neitsyen tähdistössä. Kääpiöplaneetta Pluto on Jousimiehessä, ja sen havaitseminen on käytännössä mahdotonta johtuen valoisista öistä ja kääpiöplaneetan alhaisesta kirkkaudesta. Kaiken lisäksi kohde on erittäin matalalla. Kirkkaita komeettoja ei kesä-heinäkuussa ole havaittavissa.

Meteoriparvet

Kesäkuussa taivas on liian valoisa meteorien visuaalihavaintoja varten. Heinäkuussa on mahdollista havaita kirkkaimpia Delta akvaridien ja Alfa capricornidien meteoreja. Tehokasta meteorihavaitsemista voi kuitenkin aloitella vasta elokuun puolella, kun yöt pimenevät tarpeeksi.

Ilmakehän ilmiöt

Kesäkuu ja erityisesti heinäkuu on erinomaista aikaa valaisevien yöpilvien havaitsemiselle. Kirkkaita yöpilvinäytelmiä havaitaan usein erityisesti heinäkuun loppupuoliskolla. Päivätaivaalla havaitaan yleisesti sateenkaaria kesäisten sadekuurojen yhteydessä. Haloja havaitaan myös kesällä yleisesti. Kesähelteellä on myös mahdollista havaita harvinaisia, pyramidikiteiden aiheuttamia halonäytelmiä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *