Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Aurinkokuntatapaaminen palasi

Veikko Mäkelä:

Ursan aurinkokuntaryhmän jaostojen tapaaminen järjestettiin viiden vuoden tauon jälkeen 7.–9.3.2014 Ursan Tähtikallion havaintokeskuksessa. Tapahtuman kasaamisessa oli vähän improvisaatiohenkeä, mutta tulos oli olosuhteisiin nähden monipuolinen ja onnistunut.

Idea aurinkoaiheisesta tapaamisesta syntyi jo syksyllä 2013. Aika pian ajatus kuitenkin laajeni aurinkokuntatapaamiseksi, jolla olisi aurinkopainotus. Vastaavia on järjestetty jo vuodesta 2002 alkaen. Ensin Sun Partyn nimellä ja myöhemmin Aurinkokuntatapaamisina.

Tapahtumien takana ovat olleet Ursan aurinkokuntaryhmän jaostot: Aurinko & Kuu, planeetat ja komeetat sekä pikkuplaneetat ja tähdenpeitot.

Tämänkertaisen tapahtuman järjestelyvastuussa oli hiukan epäselvyyksiä. Tammi-helmikuulla havahduttiin, ettei tapahtuman suhteen ollut tapahtunut muuta kuin paikan ja ajan valinta. Tapaamisesta kiinnostuneet aktiivit alkoivat koota tapahtumaa kokoon aika hätäisesti.

Ohjelmaa osanottajien ehdoilla

Koska osanottajia ja sisältä oli tiedossa, päätettiin Tähtikalliolle mennä. Ilahduttavasti monelta osanottajalta tuli ehdotuksia ohjelmasta ja tapahtumasta muotoutui osanottajiensa näköinen. Tämä mallia pitäisi enemmänkin Ursan jaostotapaamisissa noudattaa. Se motivoi harrastajien osallistumaan.

Koko ajan tapahtumaa jouduttiin markkinoimaan hiukan pieni- ja vapaamuotoisena. Lopputulos oli silti yhdistelmä tietyllä tavalla rentoa, mutta kuitenkin jäntevää monine esityksineen.

Aurinko-osuus jäi harmittavasti hiukan niukaksi. Tarkoitus oli kyllä katsella H-alfa-putkilla Aurinkoa ja lisäksi tutustua putkiin yleensä. Tämä osuus olisi vaatinut kyseisestä ohjelmasta vastaavilta hiukan jämerämpää tilanteen haltuunottoa. Hiukan vaihteleva päiväsääkin aiheutti omat rajoituksensa. Pieni joukko katseli kuitenkin illansuussa laskevaa Aurinkoa. Myöhemmin tutustuttiin vielä Kaj Wikstedtin Komeetan pyrstö -lehteen laatimaan aurinkoputkien vertailuun. Tapio Lahtinen kertoi myös lyhyesti Auringon H-alfa-kuvaamisesta.

Tapaamisessa oli laaja skaala tiedehankkeista peruskatseluun. Tiedeantia edustivat Harri Haukan esitys Rosetta-luotaimesta sekä allekirjoittaneen esittelemät planeettapuolen ammattilais-harrastaja-yhteistyöprojektit EPSC2013-kokouksesta (European Planetary Science Conference). Lisäksi Tapio Lahtinen demosi Jovian Impact Detection Software -ohjelmistoa, jolla voi omasta videoaineistosta etsiä mahdollisia meteoroiditörmäyksiä Jupiteriin.

Tähdenpeittopuolen kuulumisia kuultiin Matti Suhoselta. Hän kertoi maaliskuussa tapahtuvasta Reguluksen peittymisestä pikkuplaneetan taakse ja alkavasta Hyadien peittymissarjasta. Näistä on erilliset jutut Zeniitin tässä numerossa. Tavallisempaa planeettojen tarkkailua edusti Seppo Linnaluodon esitys Merkuriuksen havaitsemista.

Tyytyväisyyttä ja jatkoa

Osanottajamäärä kipusi lopulta 18:aan, joka hyvä tulos siihen nähden, että tiedotus- ja valmistautumisaika oli varsin lyhyt. Paikalta poistui varsin tyytyväisiä harrastajia.

Vakaa aikomus on, että tapaamisperinnettä jatketaan ensi vuonnakin, mutta asiaa aletaan yhteistuumin valmistella jo hiukan aiemmin kuin nyt.

Linkit

Tapahtuman ohjelma ja esitysmateriaaleja

Kuvia tapahtumasta

Kuvat: Matti Suhonen

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *