Kevätjuhla
7.3.2026 Lähdin ajamaan ennen ilta seitsemää kohti Varhokylää. Ajatuksena oli kuvata eläinratavalo ja mikäli reposet innostuisivat niin nekin toki mahtuisivat kuviin. Revontuliarvot olivat yllättävän hyvät. Tämä oli ensimmäinen reissu ”pitkän kaavan” mukaan sitten viime vuoden syyskuun viimeisen päivän. Nyt olin jopa pakannut evästä mukaan ja termokseen kahvia. Empä tiennyt miten kovaan tarpeeseen kahvi lopulta tuli.
Parkkeerasin Hitsin tutulle louhokselle maansiirtokoneen vierelle. Odottelin hämärää kahvikupposen kera, kuuntelin pöllöjä ja joutsenia sekä haistelin selkeästi keväälle tuoksuvaa maaliskuista tummuvaa iltaa. Jäät paukkuivat louhosmontussa. Kevät on vihdoinkin tulossa ja fiilis oli totaalisen katossa. Takana oli pitkä talvi, vaativa lonkan kuntoutus ja huonot ilmat epäonnistumisineen reposrintamalla jotka painoivat harteitani. Kuvaamiset olivat jääneet vähemmälle, osaisinkohan edes enää käyttää kameraa?
Tänään ei olisi sijaa epäonnistumiselle, tänään vedän niin hyvät kuvat kun vaan pystyn. Sen päätin ja aloin psyykkaamaan itseäni iltaa kohden. Toivottavasti taivas pysyy kirkkaana. Vilkaisin seistessäni puhelinta ja sen välittämää kuvaa Porin Karhunvartijoiden kamerasta. Mitä ihmettä? Revontulivyö, joka on…äääkh! Aktivoitumassa! Salamannopeasti vilkaisu pohjoiseen ja kyllä vaan, puiden latvukset alkoivat hehkumaan. Termos kiinni ja autoon, takaovi auki ja tavarat mukaan. Ajattelin kipittää louhoksen ylätasanteelle. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Otsalampun valossa aukeni täysi luistinrata tien ollessa peilijäässä. Okei. Nyt ei parane hätäillä. Juosta ei missään nimessä saa ja kaatuminen on kiellettyä. Niinpä käytin varakulkutietä, jossa onneksi oli lunta ja täydellinen hankikanto. Mietin ylämäkeä laukatessani, että moneskohan kerta tämä on, kun kipitän samaista tietä kiiruulla ylös. Vauhdissa viritin jalustan jalkoja auki ja perille louhoksen huipulle päästyäni ängin kameran jalustalle. Vielä langaton laukaisin kiinni ja lämmitin objektiiville, eikä sekuntiakaan liian aikaisin. Lennossa sai alkaa kuvaamaan, sillä tuplarevontulikaari tempoili ylemmäs, sen alimmainen vyö kirkastui silmissä ja idästä nousi punaista yläosaa. Taustataivas oli vaalea ja tuskailin asetusten kanssa pienen iäisyyden.
Tovin jälkeen lännen puolelle ilmaantui jotain, joka oli selkeästi irti pääkaaresta. Onneksi oonailin tulevaa kaaren hieman omituisen rakenteen vuoksi joten olin hereillä. Äkkiä kamera kohti tapahtumaa ja kuvan näkyessä takanäytöltä sain varmuuden- vierailija joka oli syntymässä taivaalle, oli Ragda. Tovia ennen Ragda ilmoitti olevansa läsnä, kun idän puolelle ilmaantui turkoosi läiskä joka oli selkeästi irti muusta aktiviteetista. Heti perään myös lännen puolelle piirtyi läiskä, joka irtaantui tavallisesta kaaresta ja kulki sykkien kohti keskitaivasta ja etenkin kameran taustanäytöllä vaklattuna sen vierellä kulki selkeä Ragda (Red Arc with Green Diffuse Aurora). Revontulissa pääkaaressa oli jänniä makkaramaisia vihreitä pötkylöitä sekä läiskiä. Erikoinen näky kaiken kaikkiaan. Olisi jälleen pitänyt omistaa viisi kameraa ja viisitoista kättä sekä tukku ylimääräisiä silmiä myös takaraivolla. Siinä katsellassa Ragda muuntui vaivihkaa Sar-kaareksi (Stable Aurora Red). Tajutonta! Hiivin edestakaisin kallion laella ja kuvasin kuin viimeistä päivää. Eteneminen oli hiipimispainotteista osin siksi, että oli hyytävän liukasta ja edessäni avautui mukava reilun kymmenen metrin pudotus alas pimeyteen louhoksen pohjalle.
Kääntelin kameraa onnesta soikeana ja hirmuisella kiireellä itään, länteen ja takaisin itään, ylöspäin ja vauhdissa otin pari kuvaa myös tavallisista revontulista. Ragda pysyi taivaalla arviolta parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen se muuntui Sar-kaareksi. Hassua illassa oli se, että molemmat niin Ragda kuin Sar-kaarikin näkyivät paikka paikoin paljaalle silmälle eli niiden intensiteetti vaihteli. Taustalla olivat pöllöt äänessä, oli täysin tuuletonta ja jopa reposet ääntelivät hetken Ragdan aikoihin. Taivaalta kuului omituista sihisevää, kuiskailevaa ja jopa sähisevää ääntä kymmenen minuutin ajan. Nostin myssyä ja maskia kuullakseni selvemmin todella hentoiset äänet. Tallennus ei tulisi onnistumaan puhelimella, joten päätin pitää käteni vapaana kameran säädöille. Kotopuolessa äänet olisivat peittyneet taustahälyyn. Joutsenten kutsuhuudot sekoittuivat aavemaisiin kuiskauksiin.
Lännen suunnalla näkyi myös jotain muuta normaalista poikkeavaa, nimittäin eläinratavalosta näytti kasvavan vaalea kaari, joka taipui matkallaan kohti Sar-kaarta. En yhtään ymmärtänyt mitä näin. Ajattelin, että valkea kaari tai mikälie jää sitten kuviin ja sen pohtimiseen pitänee irroittaa aikaa. (myöhemmin mimmiliiga Donna Lachin & Noora Partamiehen arvelujen mukaan näkynyt vaalea kaari saattoi olla IPA eli Isolated Proton Aurora, mutta aavistuksen erikoisemmassa asussa) Mietin ohikiitävän hetken paikan päällä myös valosaastetta, tuota pahalaista, mutta valosaaste ei taivu mutkalle. Ja siksi toiseksi tein mukavan ja mieltä ylentävän havainnon. Alueen valosaaste on jostain syystä laskenut, mikä on hyvä juttu ja toivottavasti pysyvää.
Kuvausiltana vaalea kaari hahmottui silmälle, kiitos superpimeän kuvausalueen ja lähes räävittömän kovien isojen kamerassa eli kun taustanäytöltä sai vaklattua ilmiön olinpaikan taivaalla, niin silmäkin hahmotti sen paremmin. Piti kuitenkin välillä katsoa ilmiön ohitse eli senkin intensiteetti vaihteli. Vaalea kaari näkyi todella vaihtelevasti, väliin häviten silmältä, mutta jääden silti kuviin. Lisäksi eläinratavaloa ajatellen olin kaukaa viisaana peittänyt varoiksi kameran etsimen, joten tässä tapauksessa hukkavaloa ei päässyt eksymään vahingossakaan kennolle. Se saattoi edesauttaa hennomman ilmiön näkymistä kuvissa.
Kun lännestä lopultakin oli hävinnyt ”ylimääräinen” meininki, joka sisälsi siis Ragdan, Sar-kaaren ja eläinratavalon oli jäljellä mystinen, vaalea kaari joka ei juuri liikkunut. Vaalea kaari ilmaantui klo 20.13 lännen puolelle taivasta ja lopulta myös itään klo 21.08 häviten n.klo 21.43. Idän puolella ollessaan kaari oli mielestäni aavistuksen kirkkaampi, koska se näkyi melko vaivatta silmälle tai sitten meikäläisen näkö on jotenkin omituisesti rakennettu näille hennommille ilmiöille. En nimittäin olisi ymmärtänyt ottaa idän suuntaan edes kuvaa, ellei vaalea kaari olisi näkynyt silmälle ja herättänyt lievää ihmetystä. Tuossa kohtaa se ei siis näkynyt taustanäytöllä ja oli sen verran kiire kuvata, etten olisi ehtinyt näyttöä edes vilkuilemaan. Paikoin kuvaaminen vaikutti Wimbledonin tennisturnauksen seurannalta, niin nopeasti eri muodot veuhtoivat lännessä ja idässä.
Kun Sar osoitti hiipumisen merkkejä, samoin muut reposet kaaren pudotessa alas taivaankannella oli aika pakata tavarat ja luistella alas. Kävelin autolle ajatuksena juoda vähän kahvia ja oikoa hetken jalkojani. Ehdin saamaan termoksen auki ja otettua muutaman virkistävän hörpyn kahvia, kun tuplakaari alkoi nousemaan jälleen ylemmäs. Ei muuta kuin termos kiinni ajatuksin ”Ähäkutti reposet! Ehdimpäs”. Sitten saikin kipittää jälleen kuvaamaan. Päätin pysyä alatasanteella, koska siellä liikkuminen oli helpompaa, pohjan ollessa tasainen. Kun pääsin pohjalle, totesin ykskantaan itselleni, että tämäkin muuten on jäässä. Nastakengät ropisten pinkaisin sommittelemaan kaarta, joka voimistui silmissä. Ja samassa revontulihelmet ilmaantuivat kaareen. Ne olivat vaikeat kuvata, koska kaaren alaosa kirkastui aivan järjettömästi revontulihelmiin verrattuna. Kokeilin uusia asetuksia, jotka anastin kollegaltani ja tadaa! Kuvat onnistuivat! Iso 3200 kuulostaa paljolta, mutta mikäli haluaa etualan näkyvän kuvissa ilman roisia kohinaa, se on hyvin käypä asetus. F-lukua rullasin 3.5 ja valotusajan asetin viiteen sekuntiin. Tällä kertaa kuvat eivät jääneet niin tummiksi, mitä aiemmin. Jes! Vanha koira siis oppii uusia temppuja!
Nämä myöhemmin näkyneet reposet olivat sellaiset, etteivät ne oikein tienneet olivatko tulossa vai menossa. Syykin löytyi, kun maltoin vilkaista appia. Bz-niminen arvo tohelsi holtittomasti miinukselta plussalle, joten revontulet eivät ilmeisesti päässeet latautumaan kunnolla. Silti näytelmää pukkasi ihan mukavasti ja muodot vaihtuivat taivaalla hitaasti joten kuvaaja ehti mukaan. Ilmeisesti kovalla nopeudella (miltein 700km/s), validisella paineella ja Boylen indeksillä olivat näppinsä pelissä. Myös tiheydessä esiintyi selkeitä piikkejä. Lähestyvä kevätpäiväntasaus myös todellakin buustaa revontulia. Reposien rauhoittuessa oli aikaa lompsia ja liukastella ympäriinsä sekä sommitella etualan jäätyneitä lätäköitä kuviin rauhassa. Joku kysyikin erään kuvan illalta nähtyään, että et sitten pelännyt, että louhoksen jää pettää? No en, se nimittäin kantoi tuntia myöhemmin myös auton. Ja siksi toiseksi mitään suurempaa uimaseuran kevätharjoitusta ei olisi tullut, koska vettä oli noin kymmenen senttiä syvimmillään. Toki loukkaantumisen mahdollisuus oli olemassa mikäli jää pettäisi jalan alta, joten pysyin pois syvimmiltä kohdilta ja sulalta alueelta.
Toisen näytelmän hiipuessa kävelin autolle ajatuksena juoda kahvi loppuun ja syödä jotain. Ehdin juomaan ehkä sentin siivun ja ottamaan vähän välipalaa, kun taivaalla mentiin taas. Nopeasti nousi kaari taivaalle jälleen. Päätin ajaa auton alas louhokseen ajatuksena ottaa joku mukava yhteiskuva ja taka-ajatuksena päästä istumaan ehkä hetkeksi. Istumaan pääsin lopulta tuntia myöhemmin, kun sykkivät revontulet ottivat taivaan haltuun ja näytelmä oli lopullisesti ohi kellon näyttäessä puoltayötä. Rättipoikkiväsyneenä lähdin ajamaan kotia kohti. En voinut sille mitään, että koko paluumatkan kestänyt hymy ei hyytynyt vielä ulko-ovesta sisään astellessa ja jäi jotenkin semmoinen olo, että taisin hymyillä läpi yön. Hymy ei hyytynyt seuraavana aamuna, eikä edes päivällä eli revontulilla ja kunnollisella kuvauskeikalla on todellakin mieltä virkistävä ja kohottava vaikutus!
Ilta oli sanalla sanoen upea ja alkuillan reposet ihanan erikoisia. Louhos istui kuin nenä päähän revontulien kanssa alueen valosaasteen ollessa todella matala. Onneksi lähti tavallistakin settiä, että pääsi pitkästä aikaa rauhassa sommittelemaan. Kaikki kuvaamiseen liittyvä tuntui olevan vähän ruosteessa. Maagista menoa, erittäin hieno ja muistorikas ilta. Ystäväni totesi seuraavana aamuna ykskantaan hyvin iloisesti Ipa-kuvat nähtyään, että ”kippis”. Hetken aikaa pääni jauhoi väsyneenä lauseen sisältöä ja kun se lopulta avautui, niin räjähdin nauramaan. Todellakin, kippis! (Muistakaahan ystävät vielä sellainen juttu, että kaikki louhokset ovat aina lain suojaamia yksityisalueita, joten niihin täytyy olla luvat käydä. Kyseinen kuvauspaikka on minulle tuttu viidentoista vuoden ajalta ja se on edelleen paikka, jossa tulee retkeiltyä joka kesä mineraaleja etsimässä. Sain muinoin ikuiset vierailuluvat lähialueiden louhoksille, kun onnistuin toppaamaan aluetta kiusanneet naftavarkaat, jos joku ihmettelee päätöntä hillumistani louhosalueilla. Siksi toiseksi ne vaan sijaitsevat pimeällä alueella ollen nykyään aika rauhallisia)
Mikäli olit illalla liikenteessä, teethän pliis havainnon siitä Taivaanvahtiin! Oma havaintoni löytyy täältä. Illan aikana oli niin paljon erilaisia asetuksia, että merkitsin niitä myös kuvien yhteyteen. Kamera tutusti Canon EOS 6D Mark II ja Irix Blackstone 15mm, Isot 1600-4000, f2.4-3.5, 5-20s. Illan kuvasaldo oli sanalla sanoen huima. Tuttuun tapaan merkitsin kuviin eläinratavaloa, Sar-kaarta, Ipaa ja Ragdaa.
-Kevätterveisin ei enää niin ruosteessa oleva Pike
