Asfalttitanssi
Illaksi kirkastuva sää sai menojalan vipattamaan ja muutenkin teki mieli ulkoiluttamaan kameraa, niinpä ruuvasin 400 mm lintuputken ehtoolla kiinni kameraan ja lähdin kävellen tekemään illan ensimmäistä havaintoa naapuriin. Heinäkuisen Kuun lasku oli ensimmäisen kuvausoperaation nimi.
Kuun lasku oli kaunista seurattavaa, suorastaan lumoavaa. Erityisen ihania ovat kesäiset värit, jotka viipyilevät pitkään taivaankannella, on pinkkiä, punaista, oranssia, murrettua sinistä, kunnes puoli kahdentoista maissa Kuu vajosi kuvaajan ulottumattomiin horisontin taakse. Lähipelloilta kaikui kurkien kutsuja ja jäin kuuntelemaan niitä hetkeksi nauttien samalla heinäkuisen illan luomasta fiiliksestä. Seisoin pienen tovin hiljaa. Kurkien äänet kantoivat tyynessä kesäyössä pitkälle ollen kaunista kuulosteltavaa. Niiden kutsuissa on aina jotain selittämättömän kaihoisa fiilis, enkä tiedä miksi. Näin on vaan ollut aina. Hetken kuluttua lähdin kävelemään kohti kotia.
Siinä kävellessä näin puiden latvojen välistä kaistaleen itäistä taivasta. Hetkonen, taivaalla on vyömäisiä kirkastumia. Olisiko tuolla valaisevien yöpilvien eli yökkösien alkua? Intuitio sanoi, että on, mutta mieli jarrutti ajatuksen lentoa, kellon ollessa vasta 23.45. Jarruttavana ajatuksena toimi myös taannoinen uutisointi aiheesta. Kesällä Space Weather tiedotti artikkeleissaan valaisevien yöpilvien radikaalista vähenemisestä niitä aiheuttavien jääkiteiden osittaisen sulamisen vuoksi. Syyläinen tähän katastrofiin olisi aurinko, joka pöhisee tällä hetkellä hyvin aktiivisena. (tämä tietää kyllä hyvää syksyä ja reposia ajatellen)
Pitää myöntää, että tämän kesän yökkö näytelmiä on ollut mielestäni vähemmän, ne eivät ehkä ole olleet ihan niin kirkkaita kuin aikasempina vuosina ja yökköset ovat esiintyneet kaiken kaikkiaan pienimmillä aloilla kuin aiemmin. Tosin allekirjoittaneella on todella lyhyt havaintohistoria (n.10 vuotta) yökkösiä ajatellen. Ehkäpä lööpissä on sittenkin jotain perää tai sitten olen ollut liikkeellä väärinä öinä tai mielikuvitus lähtee aihetta pohtiessa liialle laukalle. Vanhaan, 2017 kirjoitettuun Space Weather lööppiin pääset tästä.
Niin tai näin, nyt takaisin illan tapahtumiin. Tihensin askeleitani, vaklasin taivasta puiden välistä ja kävelin suorinta tietä kotiin vaihtamaan objektiivin toiseen. Intuition huutelu takavasemmalta kävi sietämättömäksi ja pakkasin kameratarvikkeet varmuuden vuoksi lähtövalmiiksi. Lähdin käymään kävellen kylätiellä, joka on paremmin auki itään sekä pohjoiseen. Ja avot. Saatuani idän puolen ilmansuunnan auki oli illan kuvio samantien selvillä. Yökkösiä! Liikkeelle, mars. Kokemus kertoo, että mikäli yökköset näkyvät ennen puoltayötä, kannattaa yleensä painua tien päälle, koska tuolloin tulee yleensä nähtävää. Huikkasin aviomiehelleni Rikulle, että lähden käymään kuvaamassa, ja näyttää sille, että voi mennä myöhään. Rikulla oli seuraavana aamuna muita velvollisuuksia, joten spurttasin matkaan tällä kertaa yksin.
Käynnistin auton ja ajoin Salonkylän suoralle todetakseni, ettei meillä läntisessä Laitilassa ainakaan kuvata mitään, sumu oli todella sankka. Yöpilviä hahmottui jo zeniitin tuntumassa ”V”n muotoisessa muodostelmassa ja samalla tuuli änkesi taivaalle mereltä rannikon edustalla päivällä sataneista pilvistä koostuvaa pilvikuitua. Intuitio ei kyllä ollut väärässä, yökkösiä tosiaan oli. Onneksi varasuunnitelma oli kerrankin valmiina ja karautin kohti Kaariaista. Sekin alue on ollut sumuherkkää, mutta nyt se sitten viimeistään nähtäisiin. Tavan pilvien pitäisi joka tapauksessa jäädä enemmän Laitilan länsipuolelle. Ajaessa ihailin alkavaa näytelmää ja sitä miten komeasti hopeisen värinen yöpilvimuodostelma piirtyi taivaalle, vaikka kello oli hätinä yli puolenyön. Ilmassa oli pitkästä aikaa suuren urheilujuhlan tuntua ja odottava, jopa jännittynyt tunnelma täytti mieleni.
Päästyäni perille Kaariaisiin peltojen keskelle kulkevalle tielle parkkeerasin auton traktorin jälkiin pellon liittymään ja loikkasin innoissani ulos heinikkoon. Moka! Märkä, märempi, öinen kasvillisuus! Siirryin äkkiä hiekkatien keskelle, mutta kengät ehtivät kostua. No ei voi mitään, ajattelin, onneksi jalassa on neopreenilenkkarit, jotka pitävät jalan lämpimänä, vaikka ne vähän kastuisivat ja siksi toiseksi autossa pitäisi olla varalla villasukat. Märät jalkineet unohtuivat sen siliän tien, kun yököt näyttivät alkavan kirkastumaan koillisessa ollen hyvin ylhäällä taivaalla. Osa pitkästä yöpilvi vyöstä kaarsi pään yläpuolelle zeniittiin kurkottaen kohti länttä häviten kajastavaan valoon.
Mutta, kuten aina näihin aikoihin, ongelmia oli odotettavissa. Pelloista vapautuu yöllä paljon kosteutta ja yllättäin kauempana vellonut sumu nousi sankaksi. Nyt pitäisi äkkiä keksiä jotain. Vilkaisin ympärilleni. Suuren peltoaukean toisella puolella kuvauspaikkani eli ”Tähdenlennon tila” sinnitteli edelleen sumun yläpuolella, joten eikun tavarat autoon ja matkaan. Kesken yöpilvirallin erikoiskokeen näin edessäni olevassa puussa matalalla oksalla jotain suurta. Majesteetillisen kokoisen huuhkajan silmät hohtivat auton ajovaloissa suurina kekäleinä ja hiljensin nähdäkseni linnun paremmin. On se komea ilmestys.
Autiotilan pihalle päästyäeni suoritin vahingossa oikein raikuvan saapumisen. Siinä kulkupeliä pihalla ympäri sompaillessa tulin soittaneeksi torvea niin, että koko Kaariainen kaikui. Hups. Mitsubishin äänitorvi verrattuna vanhaan ajokkiini Focukseen on hieman herkempi ja truupparia on tullut huudatettua luvattoman usein. Tämän kaiken jälkeen onkin ihme, että pääsin näkemään alueen eläimiä ja lintuja, sen verran äänekäs oli tuo alueelle pöllähtäminen….Autosta ulos astuttua huomasin, että pitänee vaihtaa laajis hetkeksi zoomilliseen objektiiviin, yöpilvi näytelmä oli autiotilalle ajaessa kutistunut ja laskenut alas horisonttiin. Mielessäni siinsi valmis kuva viljapelloista kukkien kirjomalla, lähes umpeen kasvaneella peltotiellä höystettynä sumulla ja yökkösillä. Otin pelkän kameran, jalustan ja otsavalon mukaan kävelin kohti avaraa peltoa ja yöpilvi näytelmää.
Tämän iltaisilla yöpilveröisillä oli huumorintajua ja kuin ilakoidekseen kuvaajaa yökköjen kehvelit päättivät sitten laajeta taivaalla uudestaan juuri, kun olin päässyt kävellen keskelle peltoja. Nyt tuli kameraan aivan väärä linssivalinta, kuva jäi ahtaaksi. ”Tää on niin tätä”- lausahdus ja muutama voimasananen tuli viljeltyä hämärtyvään yöhön. Mietin juuri kameran asetuksia ja sommittelua, kun ajatuksen lento katkesi hetkeksi, ohitseni liiti lehtopöllö niin läheltä, että olisin voinut koskea sitä kättä ojentamalla. Olin aistivinani linnun siiven iskut kasvoillani ja näin, että se kääntyi katsomaan öistä kulkijaa. Pöllö ilmeisesti asustaa jossakin ”Tähdenlennon tilaksi”- nimeämäni paikan ympäristössä, koska sitä näkee siellä usein. Olipa unohtumaton kohtaaminen kesäyössä.
Seuraavaan tapahtumaan en ollut varautunut, nimittäin suden ulvontaan, joka soi haikeana muutaman pienen hetken heinäkuun vaaleassa yössä. Voi nenä sitä saundia. Kaikki karvat pamahtivat kerralla pystyyn. Odottelin uusintaa ulvonnasta sormi videolla valmiina painamaan ”tallenna” mutta valitettavasti tämä oli ainut vinkki suden läsnäolosta alueella tänä yönä. Eipä juuri haitannut tahtia, elämyksiä ropisi edelleen ja samassa tömisi tanner takanani. Jotain suurta kulki pellolla ohitseni noin viidenkymmenen metrin päästä. Alkoi olemaan jo hämärää eikä ihmissilmä enää tahtonut tarkentaa kohteeseen. Nyt on liian kuumottava tilanne, ajattelin. Hahmo oli todella iso, kaikesta päätellen hirvi ja hetken päästä kuuluikin tuttu hirven ääntely. Toivoin, ettei sillä ei olisi vasaa alueella. Pahin ilmiökuvauksessa sattunut tapahtuma on sisältää hirviä, niiden kohtaamisen ja läheltä piti-tilanteen emon sekä vasan kanssa. Tällä kertaa hirvi poistui onneksi takavasemmalle ja minulta pääsi helpotuksen huokaus, sen sijainti olisi ollut huonoin mahdollinen eli kuvaajan ja auton välissä.
Valaisevien yöpilvien tämän öinen trendi oli se, että maltillisen alun jälkeen lähti aina idästä muodostumaan kirkkaampia aaltomuotoja kunnes seuraavaksi kirkastui yöpilvien keskikohta pohjoisessa ja lopuksi pienen kirkastumisen koki myös yöpilviharso ihan läntisellä taivaalla. Seuraavaksi yhtenäinen yökköslautta hajosi ja hiipui hetkeksi vajoten alas horisonttiin, kunnes hajonneista osista muodostui yhden yöpilven sijaan kolme erillistä yöpilvi aluetta ja näytelmä levisi jälleen pykälän ylemmäs. Tähän asti nähdyt yökköset olivat ”normaalin” puitteissa.
Kello kahden maissa keskimmäiseltä yökköspilveltä lähti mopedi keulimaan ja taivaalle alkoi piirtyä jotakin kummallisen näköistä. Yöpilvikuvio kasvoi leveys- ja pituussuunnassa leviten taivaankannelle. Kuvaukset keskeytyivät harmittavasti hetkeksi olosuhteiden pakosta. Sumun noustua uudestaan pellolle oli pakko vaihtaa väliaikaisesti paikkaa ylemmäs autiotilalle ja ihmetellä taivaalle ilmaantunutta erikoista yöpilvi muotoa lisää. Vaihdoin objektiivin ja asensin kädenlämmitin objektiiviin lasin huurtumisen estoksi. Odotin sumun laskemista talon takana olevalla pellolla. Heti, kun tilanne pellolla helpottui, spurttasin lailla Vireenin takaisin aukiolle ties monettako kertaa sinä yönä. Tämä ilmestys on pakko saada talteen!
Maisema oli sanalla sanoen mykistävä. Edessäni levittyi vanha, miltein umpeenkasvanut peltotie, jonka pinta oli katettu pehmoisella vaalealla apilalla ja reunoja koristivat valkeat kamomillasauniot. Kuviin tallentui hulppea valaiseva yöpilvi ja kosteus pyörteili kauempana olevalta lammelta ilmaan luoden usvakiehkuroita kuviin.
Jotta voi valaiseva yöpilvi näyttää ihan juutaksen hassulta. Vaikeaa luonnehtia miltä se lopulta näytti, se oli sen verran erikoinen. Villillä mielikuvituksella tuosta ilmestyksestä saa vyöry- tai hyllypilven. Yöpilvivyön yläosaan muodostui mammatuksilta näyttävää utaremaista tai rypälemäistä muotoa, jotka lähtivät leviämään pitkin yöpilvivyötä. Tässä kohtaa oli kamerassa kiinni vaihteeksi laajakulma ja olin haahuillut takaisin pellolle vähän pidemmälle tällä kertaa ja vaihtolinssiin oli jo 300m matkaa. Ei jaksanut tehdä enää Vireenejä joten pistin järkkärin sivuun ja otin avukseni kännykän kameran ja zoomasin mammatusmaisiin pilviin. Tästä eteenpäin yöpilvet puskivat kilvan palleroa ja pulleroa taivaalle kuvaajan ihmeteltäväksi. Yöpilvi näytelmän noustua korkealle zeniittiin ja aina autiotilan rakennuksien yläpuolelle oli pakko sommitella vielä muutama kuva. Luontomutsi ei päästänyt vieläkään kuvaajaa elämysvapaalle, vaan illan päätteeksi lepakko suurinpiirtein teki jakauksen tukkaan. Tuli päästettyä varsin perinaisellinen ”iikhh” jälleen kerran. Vaikka tuohonkin kohtaamiseen on olevinaan täysin varautunut, se yllättää joka kerta.
Kolmen jälkeen aamuyöllä yökköset muistuttivat enää vaaleaa cirruspilveä ja ne jatkoivat leviämistään zeniitin tietämille ja jopa yli, mutta taivas alkoi olemaan niin vaalea, etteivät yököt näyttäneet juuri tavan pilviä kummoisemmilta ja täytyy sanoa, että väsymys alkoi painaa. Siinä illan mittaan taaplatessa kengät olivat kastuneet läpimäriksi ja muistin miksi saappaat on keksitty sekä ihmettelin, että miksi ihmeessä ne muuten ovat nyt kotona. Totesin autolle päästyäni, ettei vaihtosukkia ole sittenkään mukana takapenkillä, jossa niiden piti olla. Aivan, se kortti tuli käytettyä edellisellä ukkoskyttäys-keikalla. Pahus. Pistin lämmitystä varpaille ja lähdin ajamaan tyytyväisenä myhäillen kohti kotia märissä jalkineissani.
Kesken ajomatkan muistin, että takapaksin lattian alla on nykyisessä autossani säilytystilaa, ja jonne pakkasin vaihtotossut keväällä! Oli pakko etsiä pysähdyspaikka ja vaihtaa märät jalkineet kuiviin, vaikka lämppäri puhalsi, alkoi varpaille tulla kylmä ja aivastin ajaessa kerran jos toisenkin. Seisautin menopelini ensimmäiseen leveään liittymään, jonka vieressä oli suurempi varasto ja työkoneita. Pompin yhden jalan varassa kesäyön lämmittämällä asfaltilla kiskoen ensin pois märkää kenkää (on muuten tiukassa) ja sitten sukkaa (se oli vielä tiukemmassa) yrittäen samalla pysyä tasapainossa. Kun pienen ikuisuuden kestäneen asfalttitanssin jälkeen pääsin eroon märistä jalkineista ja sain kuivat kengät vaihdettua jalkoihini, ne tuntuivat jaloissani ihanan lämpimiltä ja jotenkin omituisilta…kuin kutistuneilta. Väsyneet aivot hahmottivat, että tavaratalo-laatua oleville tossuille oli tapahtunut autossa säilytyksen aikana jotakin mystistä. Ei hitsinpimpulat.
Kumarruin vielä kerran ja otin toisen kengän käteeni tarkastellen sitä otsalampun valossa. Joo-o. Ei muuten tainnut kestää autossa säilytystä tämä tossu. Molemmat kenkäni muistuttivat enää etäisesti tennareita ja ne olivat sulaneet muodottomiksi. Oheinen huomio aamulla puoli neljä johti hirveään huutonauruun ja väsyneenä koko homma jotenkin koomistui entisestään. Seisoin siinä kolmen jälkeen aamulla tien päällä paljain varpain kädessäni sulanut lenkkitossu ja jalassa toinen samanlainen ja mietin, että mitenkä tää homma taas tuntuu sujuvan niin nätisti. Kuten aina, syntyneillä tilanteilla on tapana joskus eskaloitua lisää. Samassa näin parkkipaikkana käyttämäni piha-alueen kyltin tekstin. ”alueella tallentava kameravalvonta”. No niin aina. Hahmotin kameran punaisen silmän parin metrin päästä. Ei hitsit ole totta. Jos tämä kenkien vaihto tallentui vielä kovalevylle, ja joku erehtyy katsomaan sen rainan, niin en ole ainut, ketä naurattaa. Survoin kiltisti sulaneen tossun jalkaan (se oli ainakin kuiva) ja jatkoin kotimatkaa ääneen nauraen jalassani enää etäisesti tennareita muistuttavat härpäkkeet.
Tänä yönä oli pitkästä aikaa mielettömän kova kiire. Piti omistaa viistoista kättä, siis vähintään. Tallensin yöpilvi näytelmää järkkärillä, puhelimella videolle, tein pari livelähetystä omille sivuille f-bookkiin ja kuvasin kännykällä vielä panoraamankin. Multitaskaus on uusi musta! Ja entäs ne mammatus-pilvien tapaiset rypäle-pallerot tämän yön näytelmässä, miksei niitä näy kuin harvoin? Yököillä ja tavan pilvillä ei pitäisi olla mitään yhteistä, mutta toisaalta samat fysiikan lait siellä 80 km korkeudessa pätee mitä täälläkin, että tiedä sitten miten ne muodot taivaalle ilmaantuvat. Allekirjoittaneelta loppuu tietotaito täysin aiheen suhteen. Valaisevat yöpilvet ovat jännittäviä havaittavia ja paikoin todella yllättäviä, se tuli jälleen todistettua.
Nukahdin lopulta yöpilvien kuvat silmissäni. Siis aivan mahtava yö ja joka kantilta katsoen hyvin, hyvin ikimuistoinen! Ja ei, vielä ei ole tullut yhteydenottoja yöllisen ”tennarit vaihtoon”- episodin johdosta 😀
-Pike
Hyviä yöpilvikuvia sait otettua.
Itselläni ei sopivia kameroita ole kuvaamiseen.
Vaikka sinulla oli sumuista ja kosteutta maassa kuvatessa niin lämpötila lienee kuitenkin ollut kesäyöllä sopiva – yöpilvihavainnoistani muistan lämmintä olleen.
Susiääni olisi kenties vielä vastannut mikäli olisit riittävän lähellä sitä osannut matkia – jotkut niin kertoneet, että susi vastaa kuorona susiääniin. Tietysti pitää olla varautunut, ettei jää susilauman reviirille kilpailevaksi kohteeksi. Suomessa ei sudet ole kuitenkaan yli sataan vuoteen ihmisiin hyökänneet, mutta esim. Kanadassa susilauma ihmisenkin saalikseen saanut.
Kuukuvasi myös hieno maisemakuva runsas viikko ennen tämän viikon täysikuuta. Ursa monesti muistuttanut että ns. superkuu (täysikuu lähinnä maapalloa) ei silmämääräisesti juurikaan eroa muista täysikuista. En ole ihan varma, mutta muistui niitä läheisiä täysikuita olleen juuri näin heinä- ja elokuussa. Johtuneeko se siitä kun Aurinko aina heinäkuun alussa etäisimmillään maapallosta niin seuraava täysikuu siksi olisi myös lähimmillään maapalloa? Etäisyydethän vaihtelee 400 000 km molemmin puolin Kuuhun.