Lisää tiedettä, pyytävät suomalaiset

9.11.2016 klo 13.40, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana

Tieteen tiedotus ry julkaisee kolmen vuoden välein Tiedebarometrin, joka mittaa Suomen pulssia sen kansalaisten suhtautumisessa tieteeseen ja teknologiaan. Tuorein barometri näki päivänvalon tänään. Mitä on muuttunut kolmessa vuodessa?

Aiempiin tiedebarometreihin (2001, 2004, 2007, 2010, 2013) verrattuna kiinnostus tiedettä kohtaan on kasvussa. Vastaajista peräti kaksi kolmesta (68 %) ilmoittaa seuraavansa kiinnostuksella tiedettä, tutkimusta ja teknologiaa koskevia asioita. Kiinnostushan ei tietysti välttämättä merkitse sitä, että siihen suhtauduttaisiin positiivisesti. (Kiintoisana sivuhuomiona viihteen seuraaminen on kolmessa vuodessa vähentynyt.)

Avaruustutkimusta ei kuitenkaan koeta järin kiinnostavaksi. Mainituista tieteenaloista sen kiehtovuus oli kaikkein matalin: vain 38 % vastanneista kertoi olevansa siitä kiinnostunut. Luku on pudonnut pari prosenttia kolmessa vuodessa.

tutkimusalat2016

Toisaalta Esko Valtaoja mainittiin tunnetuimmaksi edelleen vaikuttavaksi tieteenharjoittajaksi. Ja taas toisaalta, jos asiaa tarkastellaan ihan vain Ursan vinkkelistä, iso osa meidän aiheistamme on taivaan tapahtumia, jotka lasketaan kuuluvaksi ympäristöön (jos ei ympäristön tilaan) ja luontoon. Luonto taas kiinnostaa väkeä aivan valtavasti:

aiheet2016

Hauskaa on tietysti myös se, että tiedeuutisia haluttaisiin olevan nykyistä enemmän:

lisaatiedetta2016

Tiedebarometrin sanoma on lohdullinen siksikin, että julkista keskustelua seuraamalla ei aina tunnu siltä, että tiedettä arvostettaisiin erityisen korkealle. Tietoympäristömme on muuttunut nopeasti parin viimeisen vuosikymmenen kuluessa, kirjoittaa Tieteen tiedotuksen puheenjohtaja Markku Löytönen esipuheessaan.  ”Tietoympäristömme nopeaan muutokseen liittyvä viimeaikainen julkinen keskustelu on kuitenkin saanut sävyjä, jotka antavat aiheen pohtia, vieläkö tieteeseen ja koulutukseen luotetaan. Keskustelussa on siirrytty postfaktuaaliseen aikaan, jossa asiantuntijuus voidaan sivuuttaa olan kohautuksella. Omia uskomuksia tukevat tiedon murut ja uskomukset kelpaavat paremmin kuin asiantuntemukseen perustuva tieto.”

Tiedebarometri 2016 on kaikkien luettavissa täällä: http://www.tieteentiedotus.fi/files/Tiedebarometri_2016.pdf

6 kommenttia “Lisää tiedettä, pyytävät suomalaiset”

  1. MrrKAT sanoo:

    Tiedebarometrin sivuilta.78 ja 86 voi myös lukea trendeiksi, että epäusko pseudotieteisiin, denialismiin ja humbuugiin (esim. ilmastodenialimi, horoskoopit, ufovierailut) on kasvamassa. Tältäkin kannalta tieteen ”kilpailijoiden” asemalta mediassa ja somessa on kannatuspohjaa putoamassa pois ja kriittisyys tieteenvastaisiin väitteisiin kasvamassa.

  2. okulaari sanoo:

    (tässä vielä parin painovirheen johosta korjattu versio)

    Useita vuosia sitten, kun tähtitiede oli vielä selkeästi ja kaikkien ymmärrettävällä kielellä omana alanaan tällaisissa kyselyissä, se kilpaili tasavertaisesti ykköstilasta lääketieteen kanssa. Sittemmin tähtitiede on poistettu näistä kyselyistä ja tilalle on tullut useita tulkinnanvaraisia nimikkeitä kuten ”avaruustutkimus”. Tähtitiede ei suinkaan ole osa ns. ”avaruustutkimusta” vaikka avaruuslaitteilla tehdään myös tähtitieteellisiä havaintoja. Syynä käsitteiden sekoittamiseen on ilmeisesti, paitsi byrokraattinen uuskieli, myös todellinen taistelu julkisuudesta ja sen myötä rahoituksesta. Nimenomaan Ursan tulisi kiinnittää huomiota siihen, että tähtitiede palautettaisiin tällaisissa kyselyissä omaksi tieteekseen eikä pimitettäisi käsitesotkun vääristämänä ”avaruustutkimuksen” alle.

    1. Ylipäätään käsite ”avaruus” ei ole minusta erityisen onnistunut. Siitä tuleen jotenkin mieleen erillinen paikka kuten ullakko jossa voi käydä ja tulla pois, vaikka maailmankaikkeuden todellisuudesta ei oikeasti voi poistua eikä maapalloa voi siitä sahata erilleen.

  3. Antti jurttila sanoo:

    mikä galaksi näkyy itsellä taivaalla päivä määrä on 13.2.2017 kello on 22.37 olisi kiva tietää

    1. Anne Liljestrom sanoo:

      Hei Antti, Ursan tähtikartastosta näkee taivaan asennon kullakin ajanhetkellä:

      Tähtitaivas 13.2.2017 klo 22.37

      Ainoa paljaalla silmällä näkyvä galaksi on Andromedan galaksi, joka sijaitsee Andromedan tähtikuvion suunnalla, kartalla suunnilleen luoteessa. Itäisellä taivaalla ei ole galakseja, mutta voisiko kyselemäsi kohde olla ehkä Karhunvartijan kirkkain tähti Arcturus?

  4. Olavi Kiviniemi sanoo:

    Hiukan lisää tähtitiedettä tarvittaisiin kehiin, kun netti vilisee Nibirua ja tällaista, taitaa olla suomalaisen lähettämä:

    3.9. ‎2017, ‏‎21:46:58 Moon fail it is absolute fake! Proof!! Kuu hoax.
    https://www.youtube.com/watch?v=DeKwp5SV9yI

    Onhan siellä tietysti myös klikkausvideoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *