Säiden armoilla

23.8.2018 klo 23.59, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Me länsimaiset rikkaat ihmiset uskomme olevamme jo sillä tavalla itsellisiä, että pärjäämme hyvin kaikenlaisissa luonnon olosuhteissa. Oma elinympäristömme on enimmäkseen hyvin mukavaa, sopivaa ja elinkelpoista. Selviydymme myös vaikeammista tilanteista, kuten vaikka talvesta tai helteestä, koska osaamme pukeutua ja suojautua sopivasti.

Mutta tämä taitaa olla vain jonkinlainen illuusio. Illuusio johtuu siitä, että viimeiset 12 000 – 10 000 vuotta, eli niin kauan kuin ihminen on saanut elintarvikkeensa maataloudesta, planeetan ilmasto on ollut leuto ja suotuisa; tämän ajan olemme eläneet lämmintä välivaihetta viimeisimmässä jääkausisyklissä. Tämä aikana olemme rakentaneet länsimaisen mukavan elämäntavan ja yhteiskuntarakenteen, joiden oletamme olevan pysyviä ja itsestään selviä asioita.

Nykyisen ilmastonmuutoksen myötä tuo jääkausien sykli lienee nyt kokonaan katkennut. Planeetta ei siis ole palaamassa uuteen jääkauteen, ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Tämä on tietysti hyvä uutinen: ihmisen elämä täällä pohjoisella leveysasteella kävisikin aika haastavaksi, jos ilmasto lähtisi nopeasti jäähtymään.

Mutta ei tämä ilmaston lämpeneminenkään ole mikään helppo vaihtoehto. Nyt on jo nähty, että pienetkin muutokset kesän sääoloissa voivat merkittävästi alentaa satokauden tuotantoa. Toistaiseksi, huonosta viljasadosta selvitään varastoja syömällä. Useamman heikkosatoisen kesän jälkeen tilanne kuitenkin sattaa käydä ”aika huolestuttavaksi”.

Pidemmällä aikavälillä voidaan ennustella skenaarioita, missä lämpötila nousee, jäätiköt pikkuhiljaa sulavat, ja merenpinta nousee merkittävästi (aiemmissa ilmastonvaihteluissa tämä nousu on tapahtunut hyvin jyrkästi, https://en.wikipedia.org/wiki/Quaternary_glaciation#/media/File:Vostok_Petit_data.svg). Asuinkelpoinen kuiva maa-ala kutistuu vähitellen kolmasosaan nykyisestään. Eteläisemmät alueet kuumenevat ja kuivuvat, ja nykyisen kaltainen ravinnon tuotanto käy siellä mahdottomaksi. Monet kuolevat nälkään, tai joutuvat lähtemään liikkeelle kotiseuduiltaan, paremman toimeentulon toivossa.

Ihmisen kulttuurihistorian puitteissa nämä olisivat ennennäkemättömän suuria mullistuksia.  Mutta ihmisen lajin historiassa suuria ilmaston muutoksia on nähty ennenkin. Jo varhaiset esi-isämme elivät säiden armoilla, ja joutuivat sopeutumaan suuriin olosuhteiden muutoksiin.

Oma kehityslinjamme erosi isojen apunoiden linjasta, ja simpassi-serkuistamme, n. 6 miljoonaa vuotta sitten, siksi että Afrikan sademetsät laajalti kuivuivat, ja muuttuivat savanniksi. Tämä muutos liittyi ilmaston jäähtymiseen, ja jäätiköitymiseen napa-alueilla. Meren pinnan laskun ja Gibraltarin salmen kohoamisen myötä jopa Välimeren allas kuivui suola-aavikoksi noin 200 000 vuoden ajaksi.

Viimeisimmän, 2,5 miljoonaa vuotta sitten alkaneen jäätiköitymisen ajan (eli Pleistoseenin) aikana lukuisat jääkaudet ovat vaihdelleen lyhyenpien lämpimämpien jaksojen kanssa. Viimeisen 400 000 vuoden aikana, eli ihmisen lajin olemassa olon aikana, jääkaudet ovat toistuneet neljä kertaa, noin 100 000 vuoden sykleissä. Ne ovat laskeneet meren pintaa  ja alentaneet lämpötilaa koko planeetan alueella, myös eteläisillä leveysasteilla, missä varhaiset esi-isämme ovat asustaneet. Suuret ilmastonmuutokset ja vaikeat elinolot ajoivat esi-isiämme liikkeelle, aina uudelleen, ja pitkienkin matkojen taakse, etsimään uusia selviytymisen mahdollisuuksia.

Varhaiset ihmisen sukuiset vaeltelivat pitkin planeettaa:  Home erectus ja H. denisovans vaelsivat kaukoitään, Kiinaan ja Indonesiaan jo ehkä n. miljoona (tai 500 000) vuotta sitten, neanderthalin ja denisovan ihmiset taas pohjoisen suuntaan, Eurooppaan ja Siperiaan, noin 400 000 vuotta sitten. Nykyihminen, Homo sapiens, vaelteli Afrikan savanneilla ainakin jo 300 000 vuotta sitten, mutta esiintyi myös Lähi-Idässä jo 177 000 vuotta sitten, ja Arabian niemimaalla 85 000 vuotta sitten.  Ei tarkkaan tiedetä missä hän polveutui esi-isästään H. erectuksesta, missä läheiset sukulaislajit risteytyivät keskenään, tai miten eri ihmislajit vaeltelivat pitkin planeettaa aikojen kuluessa. Tätä historiaa esittelee Kate Douglas artikkelissaan Our Asian Origins (New Scientist 2018, 3185, 29-31).

Ihmisen laji on kuitenkin aina elänyt suhteellisen viileän ilmaston olosuhteissa.

Ennen ihmisen aikaa, vielä n. 50 miljoonaa vuotta sitten, ilmasto oli kuitenkin niin lämmin, että suuri osa Skandinaviaa oli meren peitossa. Itseasiassa, viimeisen 300 miljoonan vuoden aikana, eli sinä aikana kun suurikokoisia eläimiä on ollut olemassa kuivalla maalla, ilmasto on ollut lähes koko ajan niin lämmin, että planeetalla ei ole ollut ollenkaan jäätiköitä. Merenpinnat ovat olleet noin 100 metriä korkeammalla kuin ne ovat nyt. Eliökunta on ollut runsas ja hyvin monimuotoinen, lukuunottamatta niitä aikoja, jollain suuret luonnonmullistukset ovat aiheuttaneet massasukupuuttoja. Niiden jälkeen uudet lajistot ovat aina nopeasti vallanneet vapaiksi jääneet ympäristöt ja ekolokerot. Eliökunnalla on suuri kyky sopeutua muuttuviin oloihin.

Ihminen ei kuitenkaan kestä kovinkaan korkeita lämpötiloja, ei sellaisena pysyvänä olotilana, joka tasapainottaa elimistön samaan lämpötilaan. Jo +35 oC lämpötilat alkavat olla hengenvaarallisia, jos ilman kosteus on korkea, niin että henkilö ei voi jäähtyä hikoilemalla. +47 oC alkaa olla hengenvaarallinen, vaikka kosteus olisi matala. Tässä ovat siis meidän lajimme selviytymisen rajat.

 

 

 

8 kommenttia “Säiden armoilla”

  1. 300 miljoonan, ei 300 000:n.

    Olen kuullut toisaalta sanottavan että ihminen on trooppinen laji joka tykkää lämmöstä, ja että hikoilukyky on siitä osoitus. Se tarkoittaa lajin alkukotia. On totta että kun ihminen lähti vaeltamaan muille mantereille, hän ei ylenkatsonut viileitäkään ympäristöjä. Varmaankin koska siinä vaiheessa käytti jo vaatteita ja tulta.

    Kasvihuoneilmiön pitäisi periaatteessa antaa ilmasto jossa noin 30 asteen trooppinen ilmamassa on levittäytynyt nykyistä laajemmalle alueelle, ja jossa on nykyistä sateisempaa ja jonkin verran pilvisempää koska ilman kyky sisältää kosteutta kasvaa jyrkästi lämpötilan noustessa.

    Ehkä voisi olla niin että jos lämpeneminen on senverran nopeaa että merien pintalämpötila ei ihan pysy vauhdissa mukana, silloin tuo sateisuuden nousu kenties viivästyy ja lämpeneminen saattaa tilapäisesti kiihtyä jos pilvisyys vähenee kun ilma on lämmintä ja vesi siihen verrattuna vielä viileää. En tiedä onko nyt käynnissä oleva kasvihuonekaasujen nousu riittävän nopeaa siihen että tällainen mekanismi olisi vaikuttamassa.

  2. Liittyen otsikkoon Säiden armoilla, olen joskus miettinyt että jos tekisi maailmankartan jossa plotataan mikä on se prosentti vuoden tunneista kun ulkona on viihtyisät olosuhteet, esimerkiksi että lämpötila välillä +12..30 C, ei sada, ei pimeä, ei kova tuuli, ei räkkää. Ja yrittäisi tehdä kyseisen kartan myös menneiden vuosisatojen ajalta jossa esimerkiksi pikkujääkausi on jotenkin mallintamalla huomioitu. Ja sitten katsoisi löytyykö korrelaatiota sen suhteen millä alueella kulloinkin kulttuurin ja tekniikan kehitys eteni nopeiten. Arvelen että korrelaatio olisi aika vahva aina noin 1800-luvun lopulle asti, jolloin saatiin käyttöön sähkövalo.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Luulisinpa että korrelaatio olisi ihan ehdoton.

  3. Yllä viittasin siihen että ihminen on trooppinen laji. Toisaalta on totta sekin että Homo sapiens sopeutuu tarvittaessa varsin kylmiinkin oloihin, joko käyttämällä vaatteita tai ilman niitä, kuten Tulimaan Yaghan-alkuperäiskansa ja heidän naapurinsa joita mm. Darwin tutki 1800-luvulla, https://www.theguardian.com/science/2015/jan/11/chile-biocultural-centre-charles-darwin-scientific-research .

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Lämpötiloihin voi sopeutua sekä fysiologisesti että vaatteiden avulla, mutta jos olosuhteet ovat pimeät, tai lumiset, tai sataa, niin silloin ei ulkosalla puuhailla mitään kovinkaan tarkkaa- eikä myös sisätiloissa, niin kauan kun ei ole olemassa sähkövaloa.

  4. Erkki Tietäväinen sanoo:

    Ihminen on ainoa luonnon luoma, joka on pyrkinyt ja päässyt ravintoketjun huipulle ilman, että evoluutio olisi luonut sille riittäviä fyysisiä saalistajan ominaisuuksia. Sen sijaan ihmiselle on kehittynyt muita petoja korkeampi äly. Tämän älyn avulla ihminen on korvannut fyysiset saalistajan vajavuutensa oppimalla valmistamaan ja käyttämään aseita. Siis metsästämään.

    Saman älyn avulla ihminen on pärjännyt ilmaston ja muiden olosuhteiden muutoksien kourissa satoja tuhansia vuosia. Vaikka meneillään oleva ilmaston lämpeneminen tulee aiheuttamaan valtavia muutoksia maapallon elinoloissa, ihmisrotu pystyy älynsä avulla sopeutumaan edessä oleviin haasteisiin ja uskoakseni myös hillitsemään ilmaston lämpenemistä. Niinpä, jos saisin päättää, siirtäisin valtavasti rahaa ja muita resursseja saaneet tiedemiehet, kuten avaruuden tutkijat, ihmiskunnalle tärkeimmän, oman maapallon, elinolosuhteiden pelastustalkoisiin.

    1. Avaruustutkimus on tarpeen monestakin syystä, joista yksi on että vain ihminen avaruusaluksineen pystyy torjumaan biosfääriä uhkaavan seuraavan ison asteroidi- tai komeettatörmäyksen.

      Mitä tulee hiilidioksidipäätöihin, yksi melko helppo keino vähentää niitä olisi että Saksa viimeisenä maana maailmassa säätäisi nopeusrajoitukset moottoriteilleen. Nykyisten autojen suorituskyky on enemmän tai vähemmän mitoitettu Saksan moottoriteille. Jos millään tärkeällä markkina-alueella ei saisi ajaa yli esimerkiksi 120 km/h, autonvalmistajat reagoisivat tilanteeseen suunnittelemalla tuotteensa uudelleen, ja lopputuloksena autot olisivat selvästi nykyistä kevyempiä, halvempia ja vähemmän kuluttavia.

      1. Kirsi Lehto sanoo:

        LOISTAVA AJATUS!! Ja erittäin toteutuskelpoinen, koska tuo nopeus kyllä riittäisi kaikille maata pitkin liikkuville, kaiken kohtuuden nimissä.

Vastaa käyttäjälle Kirsi Lehto Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *