Monimutkaisuus: onko sen syntyminen hyvin vaikeaa ja harvinaista – vai olisiko se ollut peräti helppoa ja yleistä? – elämän synnyn ongelmia järjestysnumerolla 5

11.3.2014 klo 17.01, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

 

Jormalle kiitoksia taas hyvästä kysymyksestä edelliseen blogini. Siinä hän esitti – aivan oikein – että eihän satunnainen muuntelu ole pahasta eliöiden lisääntymisessä, vaan kaiken kehittymisen perusta. Ja niin juuri onkin! Hän myös pahoitteli blogini vaikeaa kielenkäyttöä – ja minäkin pahoittelen sitä – mutta sitä ei voi nyt ihan kokonaan välttää kun tarkoitus on selvittää elämän olemusta ja sen alkuperää. Nimittäin, perusongelmana elämän synnyn problematiikassa on se käsittämättömän suuri, kerroksittain rakentunut monimutkaisuus – joka näyttää olevan elämän perusominaisuus. Tätä monimutkaisuutta tunnetaan vain molekyylibiologian menetelmien ja termien kautta, ja siksi sitä on pakko myös kuvailla näillä termeillä.

Monimutkaisuutta löytyy solujen sisältä todella huikaisevan paljon. Kosmiset rakenteet ja niiden dynamiikka ovat meille maallikoille  käsittämättömän monimutkaisia – mutta uskaltaisinpa väittää että kompleksisuus solujen sisältä, molekyylien verkostoista ja niiden monikerroksisesta moniulotteisista vuorovaikutuksista on yhtä vaikuttavaa.

Suurin osa tästä kompleksisuudesta on syntynyt ja kasaantunut, kerros kerrokselta, juuri tuon satunnaisen muuntelun ja luononvalinnan tuotteena mitä tuossa alussa oli puheena. Ja se on ihan selvä ja helposti ymmärrettävissä oleva prosessi. Mutta on vaikeampaa ymmärtää mistä tuli se ensimmäinen riittävä kompleksisuus, eli se mitä vaadittiin siihen että lisääntyminen ja luononvalinta käynnistyivät. Nimittäin – ei ollut olemassa mitään valintaa joka olisi suosinut ”keskeneräisiä ” rakenteita, eli sellaisia rakenteita jotka eivät VIELÄ toimineet … vai olikohan sittenkin.

Jo niihinkin ensimmäisiin molekyylirakenteisiin tarvitaan paljon sidosenergiaa – ne siis saattoivat syntyä vain sellaisissa olosuhteissa joissa runsas energiavuo virtasi lähtöaineiden läpi. Se että energiavirta synnyttäisi monimutkaisia molekyylirakenteita – ja vielä vesiliuoksessa – kuulostaa perin oudolle siksi että nämä tekijät tyypillisesti hajottavat molekyylejä mieluummin kuin että rakentaisivat niitä. Tähän termodynamiseen paradoksiin onkin kuitenkin ilmeisesti olemassa aivan mahdollinen termodynaminen selitys.

Mainiossa artikkelissaan The inevitable journey to being (Phil. Trans. R. Soc. B 2013 368, 20120254, published 10 June 2013) Michael J. Russell, Wolfgang Nitschke and Elbert Branscomb  kuvaavat että komplesisuutta voi syntyä ns.” entropiaa tuottavien moottoreiden” tuotteena. Nämä ”moottorit” muodostuvat erilaisista energian siirtoreaktioista, jotka muuntavat lähtösysteemin energia- ja/tai materiatason matalammaksi ja kokonaisentropiatason suuremmaksi. Suomeksi sanottuna, ne ovat siis ihan tavallisia energian läpivirtaussysteemejä.  Kuitenkin, suuri energiavuo – siis suuri potentiaaliero alkuperäisen energialähteen (järjestyksen) ja lopputuloksena olevan maksimaalisen entropian välillä – JOS SE JOUTUU PURKAUTUMAAN JOTENKIN HITAASTI – niin se joutuu matkalla tekemään työtä. Tämähän on se ihan tavallinen vesimyllyn tai höyrymyllyn periaate. Luonnollisessa ympäristössä fysikaalinen energia muuttuu esimerkiksi kemiosmoottiseksi gradientiksi – ja lopulta sitoutua kemialliseksi energiaksi, esimerkiksi hiilen yhdisteisiin. SEN ON SIIS PAKKO PURKAUTUA SITEN ETTÄ SE TUOTTAA JÄRJESTYSTÄ. Jos tuo järjestys ei edelleenkään voi helposti hajota niin se siirtyy eteenpäin niin että se tuottaa lisää järjestystä – aina maksimaaliseen tilaansa asti missä kaikki energia on sitoutunut mahdollisimman suureen järjestykseen. Koko maailmankaikkeuden mittakaavassa, tämä maksimaalisen järjestyksen tila on ELÄMÄ, sanovat Russell ja kumppanit.  Heidän mukaansa järjestystä synnyttävänä energialähteenä olisi toiminut koko varhaisen planeetan geoterminen energiavarasto, ja sen ajama serpentinisaatioreaktio. Myllyrakenteena – siis systeeminä joka muuntaa ja varastoi energian kemialliseen muotoon, olisi taas toiminut merenpohjan alta purkautuva kuuma vesi, sen alkaaliset olosuhteet ja pelkistävät  yhdisteet jotka purkautuvat happamaan meriveteen mineraalikalvostojen läpi.

Tuo mylly on muuntanut lämpöenergiaa ensin pelkistysenergiaksi  ja kemiallisosmoottiseksi gradientiksi . Se edelleen on muuttunut kemialliseksi energiaksi – eli edelleen, yhä suurempien ja monimutkaisempien molekyylien kemialliseksi energiaksi. Noiden molekyylien korkea järjestys on edelleen muuttunut elämäksi .  

Tätä maailman suurta dynaamista järjestelmää ihmetellessäni joudun aina joskus hämmennyksen valtaan. Pienillä muurahaisen aivoillani koetan hahmottaa siitä jotakin suurempaa järjestystä ja säännönmukaisuutta – mutta ei voi mitään,  toistaiseksi olen aina päätynyt vain tällaiseen suuren epätietoisuuteen:

 

Maailman attribuutit

 

Emmehän me voi tietää

mitä ovat maailmankaikkeuden attribuutit

emmehän tunne niitä edes täällä Maan päällä

Onko maailmankaikkeus kylmä, onko se pelkkää kvarkkien tanssia

fuusioreaktioiden lämpöpisteitä keskellä loputonta kylmyyttä,

olomuotojen muutoksia, kuin kiehuvaa keittoa

energian valumista aineesta ulos ja tyhjyyteen

ja annihiloitumista omaan maksimaaliseen epäjärjestykseensä

ja lopulliseen kylmyyteen, jäähän ja sammumiseen

 

Vai olisiko se lämmin ja järjestystä tuottava,

olisiko se suuri, lähes ääretön määrä energiaa, voimalaitoksia 

jotka tuottavat koko ajan uutta hyvää, lämpöä ja rakennusaineita

ja niillä ruokkivat ja hoitavat ja ylläpitävät ympäristöään

lukuisia pieniä planeettoja, planeettakuntia

missä aine koko ajan leikkii ja luo uutta

kerää itseensä energiaa, voimaantuu, kasvaa ja ottaa muodon

uudelleen ja uudelleen, loputtomasti uusia muotoja

fraktaaleja, harmoniaa, säännönmukaisuutta ja sääntöjen rikkomista

vanhaa ja uutta, kuin sinfoniaa kaikissa äänilajeissa

kaikilla soittimilla, loputtoman monissa äänikerroissa

ja kauneutta  

 

Vaikka näemme että näin tapahtuu,

että molemmat nämä toisensa poissulkevat vaihtoehdot

koko ajan ja samanaikaisesti tapahtuvat

emme edes tiedä onko se kaikki suurta sattumaa ja kaaosta

vai onko se hienosäädettyä; aina uudelleen säätyvää ja sopeutuvaa

luonnonlakeihin ja aineen ominaisuuksiin sisäänrakentuvaa

monimutkaisuuden rakentumisen välttämättömyyttä

elämän potentiaalia joka sisältyy jo kvarkkien tanssiin

joka välttämättä pyrkii esiin kylmän maailman rakenteista

pyrkii tekemään kotinsa jokaiselle planeetalle

asuttamaan kaiken mahdollisen tilan, ja juuri siinä

tulemaan todeksi, kauniiksi ja onnelliseksi

 

Emmehän me tiedä, emmekä ymmärrä

edes tätä oman lajimme ja elämämme laatua, saati sitten eliökunnan

tätä minkä kosmiset voimat, kvarkkien tanssi ja energian läpivirtaus

ovat tälle planeetalle kasvattaneet

hallitseeko tätä taistelu, sodan ja tuhon voimat

yksilöiden, kansojen, lajien välinen kilpailu

ja toinen toisensa hallitseminen ja hyväksi käyttäminen

vai hallitseeko tätä rinnakkainelo, yhteistyö ja harmonia

toinen toisestaan iloitseminen, antaminen ja ylläpito

uuden rakentaminen, kokeilu, etsintä

hyvään pyrkiminen, hyvään uskominen

ja kauneus 

 

Kumpi on totta

riippuu siitä keneltä kysyt

Ja lopulta, se on sinun oma valintasi

sinun totuutesi, sinulle, henkilökohtaisesti

sillä – emmehän me tiedä ….

emme ainakaan vielä tänään –

mutta ehkä jo huomenna

 

17 kommenttia “Monimutkaisuus: onko sen syntyminen hyvin vaikeaa ja harvinaista – vai olisiko se ollut peräti helppoa ja yleistä? – elämän synnyn ongelmia järjestysnumerolla 5”

  1. IkuinenRakkaus sanoo:

    Jos pohtii sitä miten vetyatomit yhdistyvät tähtien keskustoissa, niin siihen tarvitaan erittäin suuri ulkoinen liike / paine joka puristaa kaksi vetyatomia isommaksi kokonaisuudeksi jne.

    Itse ajattelen että aine koostuu tihentymistä jotka kierrättävät keskenään koko ajan laajenevaa asiaa ja jos näin, toimisivat laajenevan tähden jokainen erillinen laajeneva tihentymä laajenevana ”moottorina” jotka kohdistavat laajenemisensa työntävänä voimana ympärillä oleviin laajeneviin ”moottoreihin” ja näin laajenevan tähden keskustaan paine joka puristaa kaksi erillistä vetyastomia isommaksi kokonaisuudeksi!

    Näinköhän elämä todellakin olisi saanut alkunsa meren syvyyksien paineessa siten että avaruudesta työntyi normaalia enemmän liikettä tihentymäaaltona jonka tihentymiä työntyi laajenevien vesimolekyylien ja muidenkin elämään liittyvien molekyylien atomien ytimiin ja näin nopea paineen kasvu isolla alueella joka yhdisti vesimolekyylejä ja joitakin muita molekyylejä uudella tavalla jne?

    http://www.onesimpleprinciple.com malli olisi työntymässä aineen pienimpien osasten kautta kohti aineen isompi rakenteita ja molekyylibiologit OSP mallia kohti elämän isoimpien rakenteiden kautta kohti elämän pienimpiä rakenteita?

  2. Kirsi Lehto sanoo:

    Energiansiirtoraktiot ovat ihan valtavan moninaiset maailmassa- koko ajan se vain virtaa paikasta toiseeen, kuumemmasta viileämpään, koko ajan se matkallaan pyörittää erilaisia myllyjä…
    Mutta elämän synty on tarvinnut jonkun ison ja stabiilin energialähteen joka on kohdentanut sen energiansa kemiallisten raktioiden ajamiseen … ei siinä sen kummempaa

  3. Lasse Reunanen sanoo:

    Siitä pienestä alussa on lähdettävä – niin edelleenkin kehittyneet isot eliötkin, ihmisetkin saa alkunsa kahden vastakkaisen solun sulautuessa yhteen. Ja solullisetkin elämät kehittyneet jostain… Solullisuuden kautta elämän todellisuus selvitettävissä.
    Tiedämme yhden poikkeusihmisen, jonka soluperimää elänyt yli 50 vuotta ihmiselämänsä päättymisen jälkeen – syöpäkasvaimen vaikutuksesta. Tätä HeLa (Henrietta La…) solujen kasvua lääketiede hyödyntää. Henrietta oli tietääkseni osittain mulattiperimää, jolla vanhemmat valkoisten – ja mustien sukuja – joista poikkeamien seoksesta pitkäkestoinen syöpäkasvain saanut elinkelpoisen kasvualustan. En tunne soluperimää riittävästi, mutta oletan pienempien virusten käynnistävän soluissa syöpäkasvua – siis sopiva kasvualusta mahdollistaa erityyppisten eliöainesten vuorovaikutusten käynnistymistä. Myös vastakkaista – kasvutekijöiden estoja ja pysäyttämistä tiedetään.
    Näitä elämän edellytysten käynnistymisiä ja toisaalta rajoittavia estoja ollut sopivissa suhteissa riittämin määrin elämän alkuun. Joudumme kuitenkin nyt tyytymään olemassa olevan elämän muotoutumiseen. Mikäli kyettäisiin ymmärtämään elottomasta elollisen syntymää – niin siitä avautuisi samalla alkuluomisen salaisuutta. Ihminenhän tietää vain alkuluomisen rakenteita toimintoineen, joista tulkintoina uskonnolliset – ja tieteelliset kuvaukset muodostuneet…

  4. Sisarliisa sanoo:

    Aika vaikea juttu. Jos vaikka löytyisikin elämän synnyn hetki kemiallisesti, missä ja milloin on tietoisuuden synnyn hetki? Oliko jo ensimmäisellä elävällä solulla tietoisuus? On mahtanut olla superoivallus: minähä olen elävä! Olisiko kuitenkin joku ihme ohjaus ollut, joka ohjasi kaikkia näitä prosesseja. Runo on kuitenkin hyvä. Riittävä vastaus näille aivan toiselta planeetalta oleville teorioille!

  5. Kirsi Lehto sanoo:

    Sisarliisa hyppää tässä jo taas kertaluokkia vaikeampiin kysymyksiin – joskin tietysti kovin aiheelliseen! Tuo tietoisuus – sekin menee sellaisen määrittelyongelman alle. Mitä se on? Voiko se olla muutakin kuin hermoverkkojen viestintää? Voiko se olla sama kuin yhden solun ”elämänhalu” –joka taas voisi alkeellisimmillaan olla vain sen yhden (geneettisen) polymeerin kyky – ja sitä kautta välttämättömyys – kopioitua … Nää on hauskoja kysymyksiä!

  6. Jorma Kilpi sanoo:

    Yksi hullu ehtii kysyä enemmän kuin 1000 viisasta vastata, varsinkin kun kiitellään. Siispä: jos riittävän monimutkaisuuden ja elämän syntyminen eivät ole aivan älyttömän vaikeita asioita, niin eikö planeetallamme silloin olisi edelleenkin periaatteessa eväät synnyttää elämä uudelleen alusta?

    ”siis systeeminä joka muuntaa ja varastoi energian kemialliseen muotoon, olisi taas toiminut merenpohjan alta purkautuva kuuma vesi, sen alkaaliset olosuhteet ja pelkistävät yhdisteet jotka purkautuvat happamaan meriveteen mineraalikalvostojen läpi.” Tällaiset olosuhteet voivat kai edelleenkin olla olemassa? Elämä on kai tosin muuttanut meriveden kemiallisia ominaisuuksia, mutta geotermistä energiaa on edelleenkin. Onko noilla Russel & al. tutkijoilla jokin sellainen oletus joka ei päde enään nykyisessä maapallossa? Kuinka paljon sitä energiaa tarvitaan ”kemiallisosmoottisen gradientin” tai ”serpentinisaation” synnyttämiseen? (Voitko avata noita termejä meille maallikoille?)

    Voidaanko heidän tuloksiaan testata tai falsifioida?

  7. Sisarliisa sanoo:

    Uusien teorioiden rakentelu ja kyseenalaistaminen on hauska ajatusleikki ainakin meille jotka emme asiaa työksemme tutki. Tutkijoiden pitänee pystyä esittämään jotain näyttöä teorioidensa tueksi. Mutta tämä taitaa olla asia, josta ei ihan varmaa faktaa ole olemassa, joten hullun kaikki tuhat kysymystä ovat sallittuja. Kukapa tietää vaikka jossain meren syvyyksissä syntyisi koko ajan uutta yksisoluista tai virus-tyyppistä elämää, joka vasta seuraavan 50miljardin vuoden kuluttua on vallitseva elämänmuoto maapallolla.

  8. Kirsi Lehto sanoo:

    Hyvät kyselijät! Niin kauan kuin emme varman päälle tiedä vastauksia, kaikki teoriat ja kysymykset ovat avoimia, ja sellaisina niitä on hauska pyöritellä – myös näin meidän harrastajien kesken. Itseni luen myös harrastajaksi (aika vakavaksi)- en siis asiantuntijaksi, kun puhutaan meren pohjan geokemiasta. En tiedä tarkkaan millaiset olesunteet siellä nykyisin vallitsevat – paitsi tietysti sen että nuo kuuman veden purkausaukot toimivat yhä, ja pulputtavat yhä alkaalista ja mineraalipitoista vettä. Moottori siis pyörii yhä, ja maan kuoren lämpö on jotakuinkin ehtymätön käyttövoima. Kuitenkin olosuhteet ovat sillä tavalla muuttuneet että merivesi on nyt lievästi emäksistä – vastaavaa pH gradienttia ei siis synny mitä joskus alkuaikoina – eikä mylly voi rakentaa ainakaan samanlaista vetyioni (pH)-gradienttia kuin silloin. Myös olosuhteet ovat hapelliset — happi on tosi tuhoisaa vapaille isoille molekyyleille. Ja mikä vielä yksi juttu: nyt kun siellä on elämää joka puolella – varmasti kaikissa niisä lokeroissa jotka olisivat ehkä kenties suotuisa kemiallisille reaktioille — niin se olemassa oleva elämä syö kaiken ravinnoksi kelpaavan. Ei ole siis enää sijaa tässä majatalossa uusille tulokkaille!!

    terv. K.

  9. Sisarliisa sanoo:

    Jos ollaan tarpeeksi syvällä meressä sekä happi että eliömäärä lienevät hyvin vähäisiä. Jossain laulussa sanotaan: on nukahtanut Jumala, tai jatkaa luomistaan…kumminko lie?

  10. IkuinenRakkaus sanoo:

    Eipä sitä tiedä. Suattaahan sitä tilaa syntyä yks kaks? Sopivan tiheyden omaava energiapulssi sopivan lähellä räjähtävästä supernovasta voisi saada aikaan isoa tuhoa ja samalla se voisi saada aikaan sopivan paineenvaihtelun jonka seurauksena molekyylejä voisi yhdistyä taas täysin uudella tavalla?

    Eikös näitä monien lajien sukupuuttoon kuolemia saman aikaisesti ole tapahtunut aina aika ajoin?

  11. Kirsi Lehto sanoo:

    … ni niin, oottepa taas ihan oikeassa, hyvät lukijat. Ei voida sanoa että tilanne pysyy ikuisesti sellaisena kuin se on nyt – tai kuten koetin edelliskerralla väittää ettei tänne enää mahdu uusia elämän alkuja. Tänne voi kuitenkin iskeä joku isompi katastrofi, joko ylhäältä tai alhaalta, ja se voi steriloida kyseisen kohdan tai koko planeetan ihan hetkessä. Ja sitten voisi olla taas uusi mahdollisuus jossa uutta elämää voisi syntyä, vaikkapa vanhoista olemassa olevista biomolekyyleistä… tosin, jos se katastrofi on vain kohtuullisen kokoinen niin on todennäköistä että tämä olemassa oleva ja elossa säilynyt elämä valtaa sen tyhjän tilan taas hyvin nopeasti.

    No niin – tässä sitten päästään kysymykseen että miten todennäköistä on että elämä täältä häviäsisi. Itse asiassa sitä on tosi vaikeata hävittää kokonaan. Sitä varten pitäisi koko maan kuori kuumentaa yli sata asteiseksi — nimittäin – siellä alhaalla kallioperässä elää kiveä syövä eliökunta (bakteereita ja arkkeja) joita löytyy niin syvälle asti missä lämpötila nousee haitallisen korkeaksi, eli yli sadan asteen. Siis, totaalituho tarviis koko maan kuoren kuumentamisen tätäkin koekeampaan (yli 122 C) asteen lämpötilaan…
    Elämä on siis todella sitkeää sorttia…ja kilpailukykyista: aina kun syntyy uusia olosuhteita missä on nestemäistä vettä, ja lämpötila alle tuon 122C, niin jo kohta siihen sevittäytyy jotakin elävää…

  12. Sisarliisa sanoo:

    Avaruutta luotaamalla on, tämän aamun tiedon mukaan, nähty mitä tapahtui sekunnin sadasosa alkuräjähdyksen jälkeen. Voidaanko avaruutta tutkimalla siis katsoa ajassa taaksepäin, vai miten se tapahtuma voidaan sieltä nähdä? Mikäs silloin räjähti, jos sitä ennen ei ollut mitään? Tien rakentajat voisivat olla kiinnostuneita tietämään miten tyhjällä räjäytellään. Varsinkin, jos sen voisi tehdä hallitusti. Kuinka pian sen alkuräjähdyksen jälkeen, tämän edellä käsitellyn elämänsynnyn katsotaan olevan? Ja olisiko siinä välissä kuitenkin voinut olla joku muu elämän vaihe, joka olisi välillä tuhoutunut? Muutama muukin pikkujuttu vielä askarruttaa, mutta tässä nyt nämä tärkeimmät.

  13. Harry Lehto sanoo:

    Sisarliisa,
    Tuosta eilisestä tärkeästä mikroaaltotaustasäteilyn polarisaatio uutisesta on Syksy Räsänen ehtinyt kirjoittaa hienon ja selventävän blogin luepa se.
    https://www.ursa.fi/blogit/kosmokseen-kirjoitettua/index.php/ensimmaisen-sekunnin-perukoilta

    Avaruus on sellainen että kun katsot mihin suuntaan tahansa näet menneisyyteen. Valo matkaa äärellisellä nopeudella ja esimerkiksi kosmisesta naapuristamme Andromedan galaksista sen kestää tulla tänne 2 miljonaa vuotta.

    Alkupamauksen räjähdyksen olosuhteita tutkitaan esimerkiksi CERNissä jossa yksittäisiä hiukkasia kiihdytetään lähes valon nopeuteen ja sitten törmäytetään tarkkaan toiseen hiukkaseen. Tästäkin on ollut juttua aiemmin Syksyn blogeissa. Suosittelen.

    Aurinkokunta muodostui noin 4.567 miljardia vuotta sitten, eli 9.2 alkupamauksen jälkeen. Nämä blogin tapahtumat ajoittuvat ajanjaksolla joka on noin 3.8-4.5 miljardia vuotta sitten. On se mahdollista että elämä olisi voinut syntyä muualla ennenkuin Aurinkokunta syntyi. Olihan siinä ainakin aikaa. Se elämä ei kuitenkaan olisi voinut tulla Maahan.

  14. Metusalah sanoo:

    Osaamatta vastata siihen kysymykseen, miten elämä alkoi tai syntyi, voidaan pohtia sitä, miten todennäköistä tai mahdollista elämä Universumissa on?
    Mielestäni elämän syntymisen mahdollistavia olosuhdeskenaarioita on kaksi. Ensimmäisen hypoteesin mukaan luonnonlait ovat sellaisia, että ne ”ruokkivat” elämälle suotuisia olosuhteita ja rakenteita. Koska kaikkeus näyttää joka suunnassaan identtiseltä, fysiikan lait ovat kaiken todennäköisyyden mukaan samanlaiset kaikkialla. Kun tähän lisätään lähes loputtomasti aikaa, voidaan päätellä kaikkeuden kuhisevan elämää erilaisin variaatioin.

    Toisen teorian mukaan, jos elämän synty on erittäin epätodennäköinen asia, siinäkin tapauksessa, ja varsinkin jos maailmankaikkeus on ääretön, biologista elämää syntyy joka tapauksessa jossakin. Tämä tosiasia syntyy yksinkertaisesti tilastotieteen pohjalta, eli jos mahdollisuuksia (planeettoja) ja aikaa on äärettömän paljon silloin myös epätodennäköisyydet käyvät toteen.

  15. Lasse Reunanen sanoo:

    Mielenkiintoinen lukusarja tuo ”noin 4,567 miljardia vuotta” (Harry Lehto), joka siis noin 4 567 000 000 vuotta – jota jatkamalla 890 000 vuodella (4 567 890 000 vuotta) antaisi täsmäsarjan – tosin lisäyksen pyöristys muuttaisi seiskan kasiksi. Aurinkokunnan ikäarvio vähitellen lisääntynyt ja kenties tarkoituksella nyt pysäytetty tähän lukusarjaan. Alle miljoonan vuoden tulkinnat täsmentämättöminä elämän alun arvioissa kuitenkin jätetty pois, tarkemmin nykyihmisen risteymät neandertali- ja denisovanihmisten kanssa saatu ajoitetuksi viimeisten alle 100 000 vuoden aikaan…
    [Inflaatio – täsmentymättömänä ajattomana laajenemisena olisi parempi määritelmä – kuin antamalla edelleen olemattoman pieni aikakäsite alkuräjähdyksen yhteyteen. Amerikkalaiset nyttemmin uusia aaltorakenteita löytäneet maailmankaikkeuden rajatasosta, mutta niiden avaruudellinen syvyysetäisyys kaiken alkuun kuitenkin edelleen teoriaa.]

  16. Kosmos sanoo:

    ”emme edes tiedä onko se kaikki suurta sattumaa ja kaaosta

    vai onko se hienosäädettyä; aina uudelleen säätyvää ja sopeutuvaa

    luonnonlakeihin ja aineen ominaisuuksiin sisäänrakentuvaa

    monimutkaisuuden rakentumisen välttämättömyyttä

    elämän potentiaalia joka sisältyy jo kvarkkien tanssiin

    joka välttämättä pyrkii esiin kylmän maailman rakenteista

    pyrkii tekemään kotinsa jokaiselle planeetalle

    asuttamaan kaiken mahdollisen tilan, ja juuri siinä

    tulemaan todeksi, kauniiksi ja onnelliseksi”

    Emme todellakaan tiedä, mutta tämä vaihtoeto tuntuu kaikista uskottavimmalta. Tiedämme aika paljon atomien ja alkeishiukkasten ominaisuuksista ja uskon elämän syntyneen ja syntyvän luonnonlakeihin ja aineen ominaisuuksiin sisäänrakentuvan pakon vaikutuksesta.

    Paul Davies pohtii näitä vaihtoehtoja, sanoisinko aika monelta kantita, kirjassaan Kultakutrin arvoitus.

  17. Kirsi Lehto sanoo:

    Joo– näin se on: Maailmassa – kosmoksessa – ja elämän synnyssäkin – vielä on paljon sellaista mitä emme tiedä. Ehkä emme tiedä vielä paljoa mitään. Tämän elämän yleisyyden arvioinnissa isoin ongelma on se että havaintojen lukumäärä on yhä vielä tasan 1. Heti sitten – jos, tai kun – löydänne sen toisen esimerkin – ja näemme millaista se elämä on – onko samanlaista, vaiko vähän tai paljon erilaista – niin sitten voidaan paremmin arvioida sitä että tuottaako fysiikan ja kemian perusprosessit aina jonkinlaista elämää, helposti — vai onko se todella monimutkaisten ja jyrkkien ylämäkien takana…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *