Ihmisen suku
Ihmisen kehityshistorian juuret ovat pitkät ja monihaaraiset. Homo -sukuhaaramme kehittyi kädellisten lahkon, Hominoidea yläheimon Hominidae heimoon, ja edelleen tämän Hominini-alaheimoon. Tähän alaheimoon (tai tarkemmin, tribukseen) kuuluvat myös serkkulajimme simpanssi ja bonobo. Näiden kehityslinjasta erosimme joskus 7 -13 miljoonaa vuotta sitten. Homo – linjan lajit olivat jossakin vaiheessa siirtymässä tasaisen maan asukkaiksi, kun taas nuo serkut jäivät puiden latvuksiin. Tosin ero ei tapahtunut kertaheitolla, sillä DNA-tason sukulaisuussuhteet osoittavat että risteymiä simpanssien kanssa tapahtui vielä useita kertoja. Geneettisesti emme ole kovinkaan paljoa muuttuneet vielä tähänkään päivään mennesä; genomimme poikkeavat sekä simpanssien että bonobojen genomeista vain 1,2% verran. Tuossa vaiheessa olimme vain yksi haara tuossa hyvin samankaltaisten serkkujen ryhmässä.
Kehityslinjamme lähti kuitenkin kehittymään erilleen, omaan suuntaansa. Sen varhaisia lajeja olivat Sahelanthropus, noin 7 miljoonaa vuotta (Ma) sitten, ja Orrorin, noin 6 Ma sitten. Noin 4 Ma sitten savanneilla liikkuva apinaihminen Ardipithecus oli jo oppinut kävelemään pystyasennossa, ja hiukan myöhemmin elänyt Australopithecus osasi jo käyttää alkeellisia kivityökaluja. Seuraava kehitysvaihe, Homo habilis ilmestyi maisemaan n. 3 miljoonaa vuotta sitten, ja seuraava, Homo erectus, noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Näistä jälkimmäinen vaelsi myös kauas pois syntysijoiltaan, aina Kauko-Itään, Intiaan, Kiinaan, Indonesiaan asti. Hän oppi käyttämään tulta, kypsentämään ruokansa, ja valmistamaan jo ainakin taidokkaita kivikirveitä
H. erectus lajista kehittyi eri puolilla Euraasiaa, n. 500 000 vuotta sitten, mm. lajit H. antecessor, H. heidelbergensis ja H. neanderthalensis. Kaukoidässä siitä kehittyi myös lajit H. denisovan ja H. florensis. Afrikassa siitä kehittyi siirtymävaihe nimeltä H. ergaster, josta edelleen laji H. sapiens, n. 300 000 vuotta sitten. Kuitenkin polveutumisreitit eivät näytä olevan kovinkaan varmoja; jotkut polveutumiskaaviot esittävät, että oma lajimme polveutuisi erektuksesta H. heidelbergensiksen kautta.
Myös näiden lajien levittäytymisen ajoitus pitkin maailman mantereita on jotakuinkin epävarmaa ja kiistanalaista. Ilmeisesti kuitenkin H. sapiens lajia esiintyi lähi-idässä jo 177 000 vuotta sitten, ja Intiassa 85 000 vuotta sitten. Matkoillaan se vielä risteytyi neanderdalin ja denisovan ihmisten kanssa; kaukoidässä esiintyi jonkinlaisia läheisten lajien välisiä siirtymämuotoja 900 – 250 000 vuotta sitten.
Kehityslinjan eri vaiheiden kohtalot ovat mielenkiintoiset. Onhan niin, että kun jostakin lajista nousee uusi ja jotenkin kehittyneempi muoto, niin tuo uusi tulokas valtaa alaa, ja vanhemman muodon edustajat vastaavasti väistyvät. Kuitenkin noiden edeltävien sukupolvien genomit ja niiden tekemät innovaatiota kulkevat sukuhaaran mukana eteenpäin. Niinpä me nyt olemme olemassa noiden esivanhempiemme, eli jonkun määrittelemättämän Ardipithecuksen lajin, H. habiliksien, erectuksen, ja joko H. ergasterin tai H. heidelbergensiksen jälkeläisinä, suoraan alenevassa polvessa. Uutta verta sukuumme on saatu myös muinaisilta naapureiltamme neanderdalilaisilta.
Mielenkiintoisia perhetarinoita ja -kuvia löytyy ainakin Smithonian instituutin sivuilta, esim. http://humanorigins.si.edu/evidence/human-family-tree sivulta.
Muuten, kun tuo neanderdalilaisen osuus on meissä eurooppalaisissa n. 2%, sehän vastaa saman asteista sukulaisuutta kuin että yksi esivanhemmistamme viidennessä tai kuudennessa polvessa taakse päin olisi neanderdalilainen. Tämä eksponettilaskenta taakse päin on hiukan vaikeaa, mutta käsittääkseni tuo kaukaa historiasta (n. 50 000 vuoden eli n. 2 000 sukupolven takaa) tuleva geenitausta tarkoittaa, että n. 2 % sen aikaisista risteytyvistä ihmisistä oli neanderdalilaisia, koko väestön tasolla. Tosin, geenien säilymiseen vaikuttta myös se, että ne ovat meille hyödyllisiä, ja siksi luonnonvalinnan ylläpitämiä.
Varhaisten esi-isiemme levittäytyessä Afrikan mantereella useat vielä olemassa olevat sukulaislajit, eli Ardipithecus, Australopithecus, Paranthropus ja Ramapithecus –lajit, katosivat. Nykyihmisen noustessa valtalajiksi myös sen omaan sukuun kuuluneet lajit, ainakin H. naledi, H. rudolfensis ja lopuksi, maailmalle levittäytyneet H. heidelbergensi, H. florensis ja H. denisovan katosivat.
http://www.kurzweilai.net/discovery-of-homo-naledi-adds-a-new-branch-to-the-human-family-tree,
Tuo varhaisten sukulaislajien katoaminen on varmasti luonnonvalinnan aikaansaannoksia. Homo-suku oli vain kehittynyt paremmin sopeutuvaiseksi. Kehitysvaiheiden aikana sen aivojen tilavuus oli lisääntynyt, ja työkalut ja taidot hioutuneet paremmiksi. Luulen kuitenkin , että tärkein muutos on ollut se, että sen sosiaaliset taidot, mm. empaattisuus ja yhteisöllisyys lisääntyivät. Ihmisen olemus on myös jalostunut pentumaisemmaksi: pieneksi, siroksi, karvattomaksi, uteliaaksi ja leikkisäksi. Jotakuinkin samat piirteet ilmeisesti esiintyivät myös neanderdalilaisella ja florensin ihmisellä; ja neanderilaisen aivotkin olivat jopa suuremmat kuin meidän. Myös tarkkaan artikulointiin ja puheen tuottamiseen sopivat ääni-elimet kehittyivät vasta näissä viimeisimmissä lajeissa, eli nykyihmisessä, ja ilmeisesti myös neanderdalin ja florensin ihmisissä.
On harmillista että neanderdalilaista vanhempien sukulaisten tai esi-isien DNA-näytteitä ei ole enää saatavilla, joten emme pääse tarkkaan selvittämään missä vaiheessa lajinkehityksen tärkeimmät muutokset ovat tapahtuneet geneettisellä tasolla. Tiedämme vain, että nuo pienet (1,2%) muutokset mitä meidän genomissamme on nyt simpanssiserkkuihimme verrattuna, esiintyvät lähinnä vain sellaisten tärkeiden geenin alueella, jotka säätelevät aivojen, puhe-elinten tai käden kehittymistä, tai koodaavat kahta erilaista ruansulatusentsyymiä (http://humanorigins.si.edu/evidence/genetics).
Vertailun vuoksi: ihmisyksilöiden välillä geneettistä vaihtelua on n. 0,1 %. Koko lajimme on geneettisesti hyvin yhtenäinen. Lajina, biologisesti, olemme edelleen ihan samanlaisia, kuin olimme 300 000 vuotta sitten savannilla.
Sitten pitää sanoa: mitähän varten niiden neaderdalilaisten piti kadota??
Tiedot poimittu
http://humanorigins.si.edu sivustolta, sekä sivuilta
https://en.wikipedia.org/wiki/Human_evolution,
http://www.kurzweilai.net/discovery-of-homo-naledi-adds-a-new-branch-to-the-human-family-tree, sekä artikkelista New Scientist, 3185:28-31.
Neanderdalilaisten katoaminen helppo ymmärtää asuinpaikkojen kautta. Parhaat paikathan ihminen pyrkinyt ottamaan haltuunsa.
Ihmisten sukupuissa paljon myös päällekkäisyyksiä kun samojen esivanhempien lapset myöhemmissä sukupolvissa lisääntynyt keskenään – usein monta kertaa siten kertaantuneena (osa jopa omien vanhempiensa sisartensa, tai serkkujensa). Myöhemmin kenties helposti selvitettävissä kaikkien lähimmät etäsukulaiset (miten läheiset esivanhemmat kelläkin ollut).
Totta; eli sukulinjat taaksepäin ja eteenpäin sekoittuvat helposti keskenään. Jostakin olen lukenut että myös tuo fossiilien tunnistaminen lajilleen on vaikeaa, koska yksilöiden väinen vaihtelu voi olla merkittävän suurta.
Olisikohan H.Sapiensin sosiaalisuus voinut koitua neaderdalilaisten tuhoksi? Jos sapiensyhteisöt pitivät enemmän yhteyttä keskenään eli osa väestä vaelsi ahkerasti, se saattoi luoda hyvät olosuhteet tartuntatautien leviämiselle. Uudet mikrobit saattoivat silloin olla neaderdalilaisille naapureille paljon vaarallisempia kuin sapienslaisille.
Tämäkin on mahdollista.
Komppaan. Tämä tartuntatautiasia näkyy nykymaailmassakin, on esimerkiksi mietitty että lentoliikenne voisi edesauttaa tautien leviämistä. Kuitenkaan kovin pahoja epidemioita ei ole lentoliikenteen aikakaudella ollut.
Olen pohdiskellut seuraavasti. Kuten tunnettua, mikrobit muuntuvat koko ajan, johon ihmispopulaatio vastaa kehittämällä immuniteettia. Parhaiten leviävät sellaiset mikrobikannat joissa sairastunut henkilö levittää tautia pitkään. Letaalit mikrobit eivät tästä syystä yleensä menesty pitkään, poikkeuksena joku ebola jonka leviämisstrategia voi nojata paikallisiin hautausriitteihin.
Kokonaisen ihmispopulaation lähestulkoon tappava epidemia voi syntyä, kun mikrobi on kehittynyt aikojen kuluessa yhdessä populaatiossa ja siirtyy sitten toiseen. Alkuperäinen populaatio ja tauti ovat käyneet läpi koevoluution, jossa mikrobi ja immuniteetti ovat kehittyneet rinnakkain. Tauti ei ole siinä populaatiossa ollut missään vaiheessa letaali. Mutta tauti saattaa sattumalta olla tappava sellaiselle populaatiolle, jolla ei ole ollut aiempaa kontaktia kyseiseen mikrobiin. Letaalius karsiutuu kyllä ajan mittaan mikrobista pois, mutta ennen sitä suuri osa populaatiosta voi olla sairastunut tautiin ja kuollut.
Jos näin on, lentoliikenne saattaa itse asiassa suojata meitä tappavilta taudeilta, kun koko maailma on saman mikrobifaunan ja yhteisen koevoluution piirissä. Olisi kiva kuulla asiantuntijan mielipide tästä.
Tuo uusien tautien tuhoisuus lienee tosi ja monestikin havaittu ilmiö, ja esiintynyt esimerkiksi niissä tilanteissa missä löytöretkeilijät kuljettivat vanhan maailman tauteja uuteen maailmaan, ja koko alkuperäiskansat heikentyivät suurissa epidemioissa.
Ja lienee niin että varhaisessa maailmassa missä ihmisiä oli hyvin harvassa, he eivät paljon sairastelleet, kun eivät saaneet tartuntoja mistään. Mutta sitten kun kohdattiin vieraita, niin sitten saattoi syntyä tuollaisia pahoja seurauksia… vaikkakin, tämä on nyt ikäänkuin itsensä kumoava ajatus: jos eivät sairastaneet, eivät ne sitten myöskään paljoa mitään tartuttaneet…(eli tarttuvat taudit oli ehditty jo taltuttaa omassakin populaatiossa).
Oma käsityksenii on että tartuntataudit alkoivat jylläämään vasta siinä vaiheessa kun ihmiset alkoivat elää suuremmissa pysyvissä yhteisöissä – kuten laivoilla, tai kaupungeissa – missä sanitaatio oli huono. Mutta tosiaan – pitäis kysellä joltakin epidemiologilta…
Yksi merkkipaalu on se että milloin teknologiat alkoivat levitä yli heimorajojen, eli milloin Homo sapiensin kulttuurievoluutio astui lajin biologisen evoluution rinnalle ja ohi. Kulttuurievoluution edellytys on että innovaatiot leviävät nopeammin kuin niitä unohdetaan. Sitä edesauttavia mekanismeja voivat olla esimerkiksi ymmärrettävä kieli naapuriheimojen välillä, kaupankäynti ja heimojen väliset avioliitot. Innovaatioiden unohtumisen hidastamisessa puolestaan shamanismi saattoi olla tärkeää, jos vanha shamaani koulutti uuden kuten mestari oppipojan. Ja tietysti joidenkin yksilöiden kyky ylipäätään tuottaa innovaatioita ja kulttuuria oli myös välttämätön edellytys.
Jotkut Homo sapiensia edeltäneetkin ihmislajit osasivat jo tehdä kivityökaluja ja tulen. Osa kulttuurievoluutioon tarvittavista edellytyksistä näytti siis olevan kohdallaan jo kauan, mutta ilmeisesti jotakin puuttui koska kulttuurievoluutio realisoitui vasta Homo sapiensissa.