Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Liity jäseneksi

Cygnus 2018 -kesätapaaminen 2.–5.8.

Paikka ja ajankohta

Cygnus -kesätapahtuma järjestettiin vuonna 2018 Satakunnassa.  

Tapahtumapaikkana toimi Pihlavan leirikeskus Säkylässä. Pihlava sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla pienellä saarella aivan Säkylän keskustan tuntumassa. Saarelle pääsee ajamaan autolla mantereelta rakennettua teitä pitkin.

Tapahtuma-aika oli elokuun ensimmäinen viikonloppu torstaista sunnuntaihin 2.–5.8.2018.

Tapahtuman järjestelyistä vastasivat Ursa ja Porin Karhunvartijat.

some-viittaukset tunnisteella:
#cygnus2018sakyla

Ajankohtaista

5.8.2018  Tapahtuma on päättynyt. Kaikkiaan Cygnukselle osallistui 140 henkeä.

8.7.2018  Logo, Cygnusinfo-l-listan linkki
14.6.2018 Ilmoittautuminen avattu
13.6.2018 Ohjelmarunkoa täydennetty paljon
15.5.2018 Lisätty tietoa majoitusvaihtoehdoista ja ohjelmarungosta
3.3.2018 Cygnus-sivut avattu

Ohjelmasta

Cygnuksen ohjelma koostui jälleen pääasiassa esitelmistä ja luennoista. Ohjelmassa oli tietysti myös havaitsemista ja rentoa seurustelua. Tänäkin vuonna ohjelmassa oli mukana myös jo perinteeksi muodostunut ekskursio johonkin lähialueen tiede- tai kulttuurikohteeseen. Tänä vuonna vierailun kohteena oli esihistorian opastuskeskus Naurava Lohikäärme Eurassa.

Cygnuksen aikana ohjelman kohokohtia olivat muun muassa Stella Arcti -palkintojen jakotilaisuus sekä Starry Eyes -yhtyeen musiikkiesitys lauantai-iltana.

Lisää ohjelmasta »

Majoitus ja ruokailut

Pihlavan kurssikeskus tarjosi sisämajoitusta yhteensä 56 hengelle. Huoneissa oli wc/suihku. Liinavaatteet sai tuoda itse tai vuokrata leirikeskukselta erikseen. Sisämajoituspaikkoja oli mahdollista varata 1–3 yöksi. 

Kurssikeskuksen alueella oli mahdollista myös majoittua omassa asuntovaunussa tai -autossa sekä teltassa. 

Cygnuksella oli tarjolla jokaiselle tapahtumapäivälle järjestetty ruokailu (aamupala, 1-2 lämmintä ateriaa, iltapäiväkahvi, iltapala). Stella Arcti -palkinnonjaon yhteydessä lauantaina järjestettiin juhlavampi illallinen. Omatoimiruokailijoille oli tarjolla pieni keittiötila saunarakennuksella. Kauppoja löytyi Säkylän keskustasta parin kilometrin säteellä.

Lisää  tapahtuman puitteista »

Sijainti kartalla

Yläpalkin kuva: Jorma Koski.
Cygnus-logo: Linda Laakso