Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Liity jäseneksi

Tapahtuman puitteista

Vehkarinteen leirikeskus tarjosi Cygnus-tapahtumalle mukavat puitteet. Alue oli suhteellisen tiivis (noin 200×100 m). Koko keskus oli tapahtuman aikana käytettävissämme.

Vehkarinne sijaitsee pienten järvien ja suhteellisen korkeiden mäkien täplittämällä alueella, noin 15 km Haminan kaupungista pohjoiseen entisen Vehkalahden alueella. Se sijaitsee Valklampi-nimisen järven rannalla. Valklampi on kooltaan vajaan kilometrin kokoinen puhdasvetinen järvi. Leirikeskuksen pohjoispäässä oli kuivaa mäntykangasta ja eteläpuolella kuusikkoa.

Alueella oli päärakennus, jossa oli erikseen tilat ohjelmaa ja ruokailua varten. Tuloaulaan oli sijoiteuu info- ja myyntipiste sekä kirpputoripöytä. Apollo-nurkkaus näyttelytiloineen oli ruokaslain kyljessä.

Sisämajoitustilat olivat rakennuksen toisessa päässä. Niiden yhteydessä oli yhteisvessat. Lisäksi sisäsaunan pesutilat ovat hyödynnettävissä, vaikka itse löylytiloja emme käyttäneetkään tapahtuman aikana, koska käytettävissämme on rantasauna. Käytettävissä oli myös kuivaushuone. Majoitustilojen vieressä oli myös pieni keittiö. Länsiseunustalla oli tilava ulkoterassi.

Alueen eteläpäässä järven rannassa oli saunarakennus, jossa oli kaksi saunaa pukuhuoneineen. Lisäksi lähellä oli pieni kappelirakennus, jota emme kuitenkaan hyödyntäneet alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen.

Saunan ja kappelirakennuksen vieressä oli laaja hiekkakenttä, jota reunustava nurmikko tarjosi hyvän telttailualueen. Saunan ja päärakennuksen välissä oli nuotiopaikka sekä ulkokappeli.

Alueen pohjoispäässä oli runsaasti pysäköintitilaa. Lisäksi telttailijoiden oli mahdollista viedä autot telttailualueen viereen.

Lisätietoja tapahtuman puitteista: