Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

5-2017

Kaksosten tähtien peittymissarjat

Kaksosten tähtien peittymissarjat

Matti Suhonen: Kaksosten tähtien peittymissarjat Tutkin aikaisemmin tänä vuonna, miten Jousimiehen tähdistön tähdet peittyvät pitkän ajan kuluessa. Tällöin mielenkiintoisin tapaus oli delta Sagittarii -tähti. Tähti peittyi ajanlaskumme alkuaikoina lähes sata kertaa vuosisadassa. Myöhemmin peittymiset harvenivat. 2700-luvun jälkeen peittymisiä ei enää…
Pääkirjoitus – Kaikki loppuu aikanaan

Pääkirjoitus – Kaikki loppuu aikanaan

Juha Ojanperä: Vanhan viisauden mukaan kaikki loppuu aikanaan, ja tämä pitää paikkansa myös Zeniitin kohdalla. Koko Zeniitti ei sentään ole mihinkään loppumassa, vaan ainoastaan minun urani Zeniitin vastaavana toimittajana. Olen joutunut tekemään tämän raskaan ja vaikean päätöksen, koska nykyisessä elämäntilanteessani…
Tähtivalokuvaajan avaruusauto

Tähtivalokuvaajan avaruusauto

Kari Kalervo Valokuvausvälineiden hankinnassa tärkeintä on tiedostaa oma kuvaustyyli, työskentelytapa ja mieluisimmat kuvauskohteet. Tämän jälkeen tarpeellisten välineiden hankinta on helppoa. Minun uusin ostokseni on ambulanssi. Muistan erään kuvausreissun vuosien takaa, kun ajelin silloisella henkilöautollani pientä kylätietä ja huomasin heikot revontulet. Hiljaisella kylätiellä ei…
Lukijoiden kuvia -linnunrataa ja revontulia

Lukijoiden kuvia -linnunrataa ja revontulia

Matti Helin: Syksy meni tutun pilvisissä merkeissä. Onneksi ahkerat lukijamme osasivat ottaa täyden hyödyn kaikista vähäisistäkin raoista pilvipeitteessä! Monilla kuvaajilla oli syksyn teemana linnunrata. Tämä sopikin hyvin yhteen Bongaa linnunrata -kampanjan kanssa. Loppusyksystä saimme kokea myös harvinaisen voimakkaan revontulimyrskyn, kun…
Mons Rümker suomalaisharrastajien ja suurvaltojen kohteena

Mons Rümker suomalaisharrastajien ja suurvaltojen kohteena

Teemu Öhman: Kuun länsiosissa Oceanus Procellarumia halkovan harjannejonon varrella on kolme Kuun merkittävimpiin lukeutuvaa tuliperäistä aluetta: Mariuksen kukkulat, Aristarchuksen ylänkö ja pohjoisimpana näistä pienin, Mons Rümker. 1800- ja 1900-lukujen taitteen suuret kuuhavaitsijat eivät yleensä maininneet sitä lainkaan, mutta nyt niin…
Alkuvuoden komeetat – odotuksia ja toteutumia

Alkuvuoden komeetat – odotuksia ja toteutumia

Veikko Mäkelä: Kevät 2017 soi komeettahavaitsijoille runsautta. Kauteen oli ladattu odotuksia, mutta komeetoille tyypillisesti koettiin yllätyksiä – pieniä pettymyksiä, mutta myös positiivisia ilonaiheita. Ennakkotiedotuksessa komeettakevään valokeilassa oli kolme kiikaritason komeettaa, mutta joulukuu 2016 mukaan lukien nähtäväksi tuli peräti kuusi magnitudia…