Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Yleinen

Merkuriuksen ylikulku jäi Suomessa pilvien taakse

Merkuriuksen ylikulku jäi Suomessa pilvien taakse

Paula-Christiina Wirtanen: Marraskuun 11. päivä 2019 oli mahdollisuus seurata Merkuriuksen ylikulkua. Koko Suomen alueella ilmiö peittyi paksujen pilvien taakse, mutta ulkomailla ilmiötä saatiin seurattua. Seuraava mahdollisuus on vuonna 2032. Merkuriuksen ylikulkuja tapahtuu harvakseltaan. Ne ovat mahdollisia, kun Aurinko ja Merkurius…
Lumenvalkeaa ja yönmustaa

Lumenvalkeaa ja yönmustaa

Paula-Christiina Wirtanen: Edellisessä Zeniitin numerossa tutustuimme Lunar 100 -luetteloon ja joihinkin sen kohteisiin. Tällä kerralla kohde-esittelyssä on Kuun kirkkaimpia ja tummimpia alueita. Vuorokauden valoisan ajan ollessa täällä pohjolassa lyhimmillään taivas on yönmusta suurimman osan vuorokaudesta. Lumipeite tuo valoa ja Kuun…
Kokemuksia CCD-kuvauksesta Veivillä

Kokemuksia CCD-kuvauksesta Veivillä

Esa Eronen: Kevolan uusinta kaukoputkea kutsutaan Veiviksi. Reilu vuosi sitten se sai ahterilleen täysiverisen tähtikuvaukseen tarkoitetun CCD-kameran Moravian G4-1600, jonka käytöstä alkaa jo olla runsaasti kokemusta. Veivin valovoima on f/6.8 ja polttoväli 2939 mm. Peilin halkaisija on 43 cm ja…
Lukijoiden kuvia

Lukijoiden kuvia

Matti Helin Lukijamme ovat Syksyn aikana olleet ahkeria. Havaintoja on tarttunut jotakuinkin kaikista taivaan ilmiöistä. Mukana on haloja, revontulia, myrskyilmiöitä, tulipalloja, syvän taivaan kohteita ynnä muita. Olkaa hyvä!   Pirjo Koski kuvasi nätin kuunsirpin pastellinväriseltä taivaalta: Palasin lenkiltä ja huomasin…
Stella Arcti 2020 -palkintoehdotuksia pyydetään

Stella Arcti 2020 -palkintoehdotuksia pyydetään

Eeva-Kaisa Ahlamo On taas se aika vuodesta, jolloin ryhdytään etsimään Stella Arcti -palkittavia harrastajia. Stella Arcti on perinteinen Ursan jakama palkinto ansioituneille harrastajille. Palkintoja jaetaan 2-3 kpl vuosittain ja jakotilaisuus on tavallisimmin Tähtipäivien yhteydessä. Stella Arctiin puitteet määriteltiin Cygnus 88…
Lunar 100 –  kuukohteiden Messierin luettelo

Lunar 100 – kuukohteiden Messierin luettelo

Paula-Christiina Wirtanen: Chuck Woodin Lunar 100 -luettelo tarjoaa havaintokohteita niin pienille kuin suuremmille kaukoputkille. Artikkelisarjan ensimmäisessä jutussa tutustutaan itse luetteloon ja muutamaan esimerkkikohteeseen. Kuu ja planeetat -ryhmässä on tarkoitus tutkia ja havaita luettelon kohteita tulevilla havaintokausilla. Eikö olisi mainiota, jos…
Auringon jumalan poika peittää tähden

Auringon jumalan poika peittää tähden

Matti Suhonen Kreikkalaisten tarustoissa Aurinkoa hallitsi Helios. Hänen poikansa, Phaethon ajoi aurinkovaunuja päivän aikana. Hän menetti vaunuja vetäneiden hevosten hallinnan ja oli sytyttää Maan tuleen. Millainen Phaethon on? Phaethon on viiden kilometrin läpimittainen Apollo-tyyppinen asteroidi, johon liittyy myös geminidien tähdenlentoparvi.…
Syksy, tervetuloa!

Syksy, tervetuloa!

Matti Helin Kesä ja kesäloma. Molemmat tuntuvat tulevan aina niin hitaasti. Valitettavasti ne kyllä kuluvat vauhdilla. Saitko tehtyä kaikkea mitä koko pitkän talven olet haaveillut? Maata nurmikolla, uida, syödä jäätelöä, bongata ukkosia tai yöpilviä? Kesän meno ei onneksi tähtiharrastajaa haittaa,…
Revontulet -ennustaminen ja kuvaus

Revontulet -ennustaminen ja kuvaus

Matti Helin Revontulet ovat monelle yötaivaan alla oleskeelle tuttu näky. Miten ne syntyvät? Aiheuttaako pakkanen revontulet? Voiko tulia edes ennustaa? Auringon pinnalta puhaltuu jatkuvasti hiukkasia. Tätä kutsutaan aurinkotuuleksi. Auringosta lentävien protonien ja elektronien nopeus on tavallisesti noin 300 kilometria sekunnissa…