Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Lukijoiden kuvia

Lukijoiden kuvia

Matti Helin

Lukijamme ovat Syksyn aikana olleet ahkeria. Havaintoja on tarttunut jotakuinkin kaikista taivaan ilmiöistä.

Mukana on haloja, revontulia, myrskyilmiöitä, tulipalloja, syvän taivaan kohteita ynnä muita. Olkaa hyvä!

 

Pirjo Koski kuvasi nätin kuunsirpin pastellinväriseltä taivaalta:

Palasin lenkiltä ja huomasin todella nätin sirpin. Kamera ja jalusta kantoon ja kipaisu vähän matkan päähän kuvauspaikalle.

Syksyillan kuunsirppi. Kuva:Pirjo Koski

 

 

Elokuussa perinteisesti ukkostelee, niin tänäkin vuonna.

Tsekkasin ukkostutkaa ja päätin ruopaista kello hyvissä ajoin kuvauspaikalle. Loppupeleissä olin hieman myöhässä, koska kamojen (kaksi kameraa ja jalustat) pystytyksessä meni teknisten ongelmien vuoksi tovi. Myös triggerin paristot piti kertaalleen vaihtaa…mitä opimme? Tarkasta paristojen kunto ennen reissua ja varaa aikaa enemmän kuin ajattelit.  Klo 12 startannut setti kesti kovimmillaan n.klo kolmeen. Vielä kolmenkin jälkeen paukkui ja välähteli jonkin aikaa. Pari triggeriavusteista salamaa jäi kennolle.

Paikoin jatkuvaa salamointia, jyrinää ja vettä tuli täydeltä laidalta ensimmäiset pari tuntia. Peltotiet tulvivat aivan hervottomasti ukkosen aikana ja jälkeen. Sadevesi kaivo meni kotona väliaikaisesti tukkoon ja pihamme tulvi hetken ukkosen jälkeenkin.

Ukkonen 8.8.2019 , Pirjo Koski

Kovasti koetti etelän puolella aktivoitua uudelleen klo 16.30. Silloinkin näkyi yksi hyvin näyttävä, monihaarainen salama. Harmillisesti hienoimmat ja näyttävimmät salamat tulivat ihan setin alussa (taivas oli vaalea ja satoi todella rankasti, kuvaussuunnan ollessa vastavaloon..) ja ihan lopussa viimeisenä, kun kamat olivat jo olleet tovin autossa. Niin mitä opimme tästä? Älä pakkaa tavaroita ennen aikojaan.

 

14.8. yönä osassa Lounais-Suomea näkyi hieno ukkonen joka verotti monien kuvaajien unen määrää:

Ukkosia näytti olevan karttojen ja ennusteiden mukaan luvassa niinkin luonnolliseen aikaan kuin neljän jälkeen yöllä. Itselleni pahin hetki herätä.

Päätin laittaa kellon herättämään puoli neljän maissa. Ehdin torkkumaan yöllä vain hetken, kun säpsähdin hereille.Mitä kello on? Mihin olin herännyt? Kännykän kello näytti ajaksi 02:30. Samassa kuului etäistä jyrinää ja sade alkoi ropisemaan. Elävä ukkostutka ampaisi sängystä ylös.

Poistuessani makkarista rivakasti sutien alakertaan, kuulin pädiltä aidon ja oikean ukkostutkan hälytyksen. Kännyssä oli häly myös. Nyt tuli kiire. Tämä ukkonen on etuajassa. Puin vaatteet päälle, heitin repun selkään ja ryntäsin pimään yöhön-jota valaisivat kauempana lukemattomat elosalamat / kalevantulet. Ajoin peltotiellä rivakasti kuoppia ja vesilätäköitä väistellen kohti kytispaikan latoa. Fiilikset olivat tuolloin jo katossa, vaikkei mitään hajua ollut siitä, mikä reissun kuvallinen anti on.

Osa salamoivista soluista oli kauempana, osa lähempänä. Salamoita näkyi äänellä ja ilman. Siitä lähtikin sen maan päiväinen tykitys käyntiin, etten hetkeen ole tälläistä yöukkosta nähnyt-saatika sitten kuvannut. Parhaimmilaan kolme salamaa löi samaan aikaan, kaakossa, idässä ja etelässä. Vilskettä ja vilinää piisasi ja välillä näytti taivalla olevan suorastaan ahdasta. Sade ja alapilvet sekä sumu olivat hieman riesoina näkyvyyden heitellessä laidasta laitaan.

Kameraa sai säätää valon vaihdellessa. Jos salama määrä pitää arvioida, niin viitisenkymmentä taitaa olla lähellä. Kytispaikka ei ole auki pohjoiseen eikä oikein koilliseenkaan, joten suurin osa jäi varmasti näkemättä. Settiä kesti kuuteen asti, mutta siinä vaiheessa ukkonen oli jo niin pitkällä ja aamu valkeni lujaa tahtia, että päätös lähteä nukkumaan tuntui enemmän kuin järkevältä. Kotiin, aamupala naamariin ja taju pois. En muista, että pää olisi osunut tyynyyn. Laskeskelin herättyäni, että 22h aikana ehdin nukkumaan hulppeat kolme varttia. Kyllä se tästä, näin upea kokemus korvaa valvotut tunnit. Tätä kelpaa muistella pakkasöinä.

Samana päivänä, 14.8. Jesse Lahnalampi kuvasi upean suppilopilven Toholammilla:

Menin kuvaan lähestyvää ukkosrintamaa, kun havaitsin pilvissä pyörteen mistä ilmestyi suppilo. 

 

Suppilopilvi. Kuva: Jesse Lahnalampi

Ukkosia kuvattiin myös 20.8. Petri Martikainen videoi lähellä kumissutta ja rakeita pudottanutta pilveä:

Kuvasin videolle eilisen iltapäivän ukkoskuuron lähestymistä Juvalla. Salamointi oli runsasta ja rakeitakin saatiin. Tässä muutamia kuvakaappauksia näyttävimmistä salamoista. Pääkuvaan yhdistetty 5 eri salamaa, Kuvattu ikkunan läpi, mistä johtuen kirkkaimmat salamat näkyvät moninkertaisina. 

 

 

Elokuun lopulla 30. päivän yönä näkyi esteettinen revontulinäytös:

Viikonlopun Sonkajärven vierailu sai kun saikin hienon hetken kun reposet tulivat näkösälle.
Hetken aikaa jännäsin ikkunan ääressä että koskahan nuo pilvet väistyy, vielä kymmeneltäkin pilvet oli edessä ja ajattelin että taitaapa sänky kutsua mutta päätin käväistä vielä ovella noin 11 aikaan ja taivas oli selkeä. Onneksi kamera oli valmiudessa ja mukavan lämmin iltayö varmasti sen että lämpöhaalareita ei tarvinnut.

Kuva: KImmo Kantola

 

 

Syksyn yksi parhaita revontulinäytöksiä saatiin kokea 2.9.

Kyttäsin repoarvoja sekä rannikon myötäisesti liikkuvaa salamoivaa aluetta. Lähdin kytikseen toivossa kalevantuli + revontulet, tottakai.
Ukkostelu hyytyi, mutta repolaiset ilmaantuivat kotvan odottelun jälkeen. Mitään tajunnan räjäyttävää settiä ei tullut, mutta muutama nätti kohta reponäytelmässä oli. Pilareissa oli jälleen kaunis, sinertävä yläosa. Myös hennon vaalet, miltein valkoiset kohdat säteissä olivat kauniit ja vaikeat kaapata.
Satumainen ilta.

 

Vesa Vauhkonen kuvasi upeat animaatiot taivaan (vai Maan?) kiertymisestä:

 

Uskottava se on, että se on rantakoivu, joka kiertyy Linnunradan eteen (eikä Linnunrata koivun taakse). Kolmisen tuntia ekvatoriaalista seurantaa. 

D7200, Tokina 11-16mm/2,8. Star Adventurer. Time-Lapse Tool. Kuva: Vesa Vauhkonen

Syksyn vaihtuvat kelit loivat oivalliset mahdollisuudet nähdä sateenkaaria:

Koko kesäkaudella on näkynyt kymmenkunta sateenkaarta. Olin kauden  vimpassa ukkoskytiksessä, kun tämä pärähti kuurosateen jälkeen taivaalle. En muista ihan hetkeen nähneeni näin upeaa pääsateenkaarta. Sivusateenkaarikin näkyi hyvin. Jouduin vain vaihtamaan linssin vauhdissa toiseen, niin paras vaihe jäi taltioimatta. 

Sateenkaari. Kuva Pirjo Koski

 

 

 

 

 

 

14.9.2019 illalla Kuun ympärille muodostui tuplarenkaat:

Olin menossa käymään keskustassa autolla, mutta se suunnitelma koko äkillisen aikataulu-muutoksen  9° renkaan muodossa. Sulloin auton ärhäkästi ensimmäisenä vastaan tulleeseen peltotien liittymään ja spurttasin juosten pellolle. Ei kestänyt tämä halottelu montaakaan minuuttia.

Komiat sivukuut näkyi, en ole hetkeen noin kirkkaita nähnyt. Näytelmä ehti vaan vähän hiipumaan jalustaa kasatessa. Lopullinen saldo oli näytelmästä 22 °, sivuauringot, ylläsivuava sekä 9° rengas [Van Buijsen]

 

Kuun haloja. Kuva: Pirjo Koski

 

27.-28.9.2019 revontulien ohessa nähtiin myös STEVE -kaari:

 

Revontuliennusteet lupailivat yövuoroa kameran kanssa. Tutulta paikalta revontulet erottuivat pohjoisessa, täydellinen hiljaisuus ja peilityyni meri. Lännen suunnassa taivaalle piirtyi komea kaari. Pideten taivaan lakeen ja sitten häipyen hitaasti. STEVE.

STEVE -kaari. Kuva: Marko Takala

Kuvina panoraamakuva 14 millisellä, laajakulmakuvia 14 millisellä ja kuvia kaaresta 50 millisellä. 

 

Marko Haapala nappasi STEVEN Oulun korkeudella:

 

Revontulia oli luvassa ja ilta lähestyi hitaasti joten lopulta oli lähdettävä pyöräilemään kohti Papinjärveä jo 17:00 aikaan. Tavoite ensimmäisenä oli onnistua auringonlaskun kuvaamisessa.
Tunti vierähti matkassa ja noin puoli tuntia järven rantaa tarpoessa järven vastakkaiselle puolelle. Valitettavasti matkaa tehdessä sai todeta että pilviä horisontissa joten oli tyydyttävä ruskamaisemaa kuvaamaan. Perspektiivikin oli mitäänsanomaton auringonlaskun suuntaan. Jälleen iltaa odoteltiin mutta auringonlaskun jälkeen silmä rekisteröi himmeät hämäräsäteet ja kamera poimi vielä vesiheijastukset tyyntyneeltä järven pinnalta.
Vihdoin ilta yhdeksän jälkeen alkoi tapahtumaan ja tapahtuikin taas vauhdikkaasti. Puoli tuntia myöhemmin lössähti kirkas näytös mutta kamera kyllä taltioi vaikka mitä sopivalla valotuksella. Lentokenttä vieressä niin 22:00 tietämillä meni jälleen leikkimiseksi joko laskevan tai nousevan lentokoneen kuvaamiseksi pitkällä tai lyhyellä valotuksella. Kello 22:30 kohdilla tuli leikittyä kuvaten kohti Linnunrataa ja silmillä erotti jotain himmeää kaaren tapaista pätkää. Tässä vaiheessa ilmassa oli kerros utua tai usvaa. Jälkeenpäin kyseinen kaari vahvistui STEVE-kaareksi jota tosin osasin epäilläkin.
Ennen puolta yötä pään yli meni useita kaaria eli tiedossa oli korona viuhka joten sinnikäs odottelu jatkui. Perspektiivit kävi haastaviksi ja laajakulma ahtaaksi. Puolen yön jälkeen sitten ne koronasäteet ilmaantuivat pään ylle mutta parempaakin on nähty ja kuvattu. Pilvet lähestyivät vauhdikkaasti ja sumu se vain sakeni mutta vielä oli sinniteltävä ja käännettävä kameraa enemmän kohti itää. Revontulet aktivoituvat ja hiipuvat vuoronperään mutta se perspektiivi todella haastavaa ja etenkin jos haluaa pitää maiseman suorassa ilman kohti keskustaa vääntyneitä puun runkoja.
1:30 alkoi taivas kuvauspaikan yllä olemaan jo pilvessä. Pyörän sai nostaa pakettiauton perään ja autokyyti eteni tällä kertaa Tyrnävän kautta kotia mutta matkan aikana olikin kunnon sumu ja näkyvyys hyvä jos muutama 10 metriä.
Aamu kolmelta tuli kotiuduttua ulkoa sisälle joten menihän siinä hiukan aikaa ja kuvamäärä oli melkoinen josta parhaimmat talteen karsien.

 

 

Kyseisenä yönä pilvisyys esti osassa maata STEVE:n näkymisen, mutta revontulia nähtiin myöhemmin yöllä:

 

Myrskybongareiden syystapaamisessa Artjärvellä päästiin porukalla ihailemaan repolaisia. Illaksi oli ennusteissa huima G1, mutta näytelmä jäi n.kp-4 lukemiin.

Yllättäen alussa oli tietenkin pilvistä. Pieni mahdollisuus tulien näkymiselle oli kuitenkin olemassa. Pilvikarttoja katsottiin kuumeisesti, “tuleeko tuo aukkopaikka tänne”. Tuona iltana mökin ovesta taatusti kuluivat saranat, lössiä vaelteli ulos ja sisään. Lopulta näytti vähän siltä, että selkenee ja eräs illan “repopartioista” olikin saanut kuvista poimittua matalalla olevan kaaren, joten pilvisyys oli oikeasti ehkä väistymässä. Kyseinen tieto otettiin vastaan riemulla. Pakkasimme tavarat muutaman kanssa kuvaajan kanssa ja lähdimme kohti kuvauspaikkaa. 

Kuvauspaikalle pääseminen olikin toinen juttu. Jalkojemme alla oli märkä kallio ja vielä märempi ja hyvin, hyvin irtonainen rahkasammal. Alusta oli pelottava liikkua ja yritin hiipiä kuvauspaikalle kanervikkoa hyväksi käyttäen, mutta silti askel lipsahti pari kertaa. Lopulta kaikki löysivät paikkansa (viisi ihmistä voi aiheuttaa metsänlaidassa tilapäisen ruuhkan). Sitten alkoi odottelu.

Rauhaisaa oli aina siihen asti kun puhelimeni soi. Lahdessa näkyi Steve. Tieto piti luonnollisesti välittää eteenpäin muille kuvaajille karjaisemalla sen niin, että koko Orimattila raikui. Puhelusta alkoi leirissämme kuumeinen hyörinä luoteen suuntaan ja viisi ääntä sadatteli samaan aikaan.   Pilvet väistyivät n. kaksi minuuttia Steven katoamisen jälkeen.

Onneksi vertaistukea oli tarjolla, sitä nimittäin tarvittiin.

 Lopulta setti rauhoittui ja oli nälkä, jano sekä kylmä. Takka…makkara…kahvia…  Jostain syystä jäimme hetkeksi ja onneksi jäimme. Nimittäin samassa jo hiipunut kaari lähti elämään silmissä.

Olimme jo hivuttautuneet rinnettä hyvän matkaa ylös. Pienellä noitumisella pääsimme kaikki ehjinä rinteen takaisin alas. Sykkiviä läiskiä syttyi kaaren yläpuolelle ja jopa kohonneen kaaren alapuolelle! Muutamia pilareita nousi näkyviin.  Pilarit nousivat korkeammalle, pyyhkien vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle nousten lopulta Otavan kauhaan.. yläosaltaan pilarit olivat sinertävän punaisia.  Oli melkoinen kiire kuvatessa, f-lukua piti muuttaa, valotuksen pituutta piti räplätä… samoin isoja ja silti paikoin kävi vanhan aikaiset eli näytelmä paloi puhki. 

Lopulta sumu nousi niin sanaksi, että näkyvyys katosi.  Oli hyvä aika vetäytyä fiilistelemään juuri nähtyä ja sulattelemaan jäätyneitä sormia. Puheensorina velloi reposissa, muisteltiin kilvan aiempia nähtyjä.  Steven missaaminen luonnollisesti hieman harmitti, joten taivas kameraakin piti tönkiä ja todeta, että siellähän se näkyi, pilvien takana. Lopulta tähdetkin katosivat sumun alle ja me katosimme nukkumaan.

 

Lokakuun loppu läheni ja revontulet nousivat taivaalle kilpaa pilvien kanssa:

 

Ulkona vallitsi infernaalisen kostean kylmä sää, joten ulos ei tehnyt mieli lähteä yhtään aiemmin kuin pitää. Seisominen jääsumussa ei kiehtonut laisinkaan.Olin käynyt aiemmin illalla bongaamassa rauhaisan tupla-repokaaren, siitä nousseet yllättävän sähäkät säteet sekä toteamassa, että Laitila oli lipumassa sumuun ja kuvaus ilma tulisi olemaan mallia päättymätön painajainen. (Illan teema olisi voinut olla myös ”bongaa revontulimuotojen ohella erilaisia villejä eläimiä”, josta aiheesta olin vielä onneksi tyystin tietämätön.)

Katselin pädiltä repokameroita ja söin hyvin ansaittua suklaata. Päivitin virmaliseedin taivas kameran. Sivu päivittyi ja seuraava näky oli nopeasti kasvava ja kirkastuva kaari pohjoisessa joka venyy kohti etelässä olevaa kaarta (!!) ja tässä kohtaa tuli muuten kiire.

Tuulilasi oli tietenkin jäässä ja soratie oli ”tehtävä ja temppurata” kunnossa. Väistin matkalla monttuja ja kraattereita, grand canyonin (siltä tiessä ollut repeämä näytti auton ajovaloissa) sekä yhden kaatuneen puun. 

Heti perille kuvauspaikkaan päästyäni setti käynnistyi ihan kunnolla, tuli jopa hieman kiire. Säteitä nousi otavaan saakka. Tulet kävivät näin etelän mittakaavalla kirkkaina. Samassa kauris huuteli viereiseltä pellolta. Ihailin repolaisten temmellystä ja otin kuvia. Seuraavaksi jotain isoa lensi ohitse. Kuulin siipien sulkien äänen ja humahduksen. Ohilennolla oli huuhkaja. Fiilikset lähtivät nousemaan, aivan mahtavaa pitkästä aikaa.

Lähipellolla olevat joutsenet alkoivat metelöimään ja äänistä päätellen osa nousi siivilleen. Jatkoin revontulien maailmassa, kaikkiin näihin ääniin on jo tottunut kesän jälkeen. Kirkastuvat aallot pyyhkivät pääosin lännestä itään. Sykkiviä läiskiä oli pitkin iltaa etenkin kaaren itäpuolella. Idän puoli kaaresta ei kirkastunut kunnolla Laitilan taivaalla. Korkealla käyneet säteet olivat yläreunastaan punaisia.

Samassa joutsenten suunnassa pellolla rytisi, paukkui ja kuului mylväisy joka hyydyttää välillä veren. Asialla oli hirvi. Tällä kertaa se meni onneksi menojaan. Taivaan tarkkailu saattoi jatkua.  Sitten alkoi rannikon tuttu kylmyys ja kosteus hiipimään kimppuun. Olin lähtenyt matkaan niin vauhdikkaasti, että pukeutuminen ei ollut ihan loppuun saakka harkittua. Onneksi autossa on aina ylimääräistä vaatetta, joista yksi oli villapaita.  Seuraava huomio: käsineet ovat kotona, siis voihan pahus. Niinpä hätäpäissäni vetäisin villasukat käsiini ja jatkoin kuvaamista.  

Lähdin kotiin vasta puolen yön jälkeen ja kotipihaan päästyäni näin pohjoisessa uudet, kirkastuvat säteet. Kipaisin pellolle. Paha vaan, että taivas oli jo kohtalaisesti pilvessä. Seisoskelin hetken katsomassa säteiden tanssia kutistuvassa pilviraossa, kun kuulin tuttua tuhinaa ja pärskähtelyä autiotalon nurkalta. Lehtien kahina yltyi. Tuhahdus. Lisää kahinaa. Mitä ilmeisimmin mister mäyrä on tehnyt paluun ja hiippaili korkeassa ruohikossa.  En sytyttänyt otsavaloa, seisoin hiljaa ja odotin, että se ohitti minut pimeässä ja jatkaisi matkaansa. Toivottavasti saisin sen ikuistettua kuviin jonakin päivänä. Upea ilta.

 

Marraskuun alkaessa Pohjois-Suomessa nähtiin kauniita jääsumuhaloja.

Aamulla kiipesin Rukan Juhannuskalliolle ja siellä odotti varsin mukava yllätys kun eteen ilmestyi kokonainen halo auringon ympärillä. Halo-ilmiö kesti ainakin tunnin ajan ja loppui klo 10.

Kuva: Keijo Lehtimäki

 

 

 

Antti Taskinen suuntasi kaukoputken kohti Orionin tähdistöä:

Eilisyönä pääsin pitkästä aikaa tähtäilemään kaukoputkella taivaalle, kun pilvet malttoivat pysyä poissa. Kohteeksi valitsin Hevosenpääsumun alueen, jota en ollut aiemmin yrittänyt kuvata kaukoputkellani. Horisontin yläpuolella oleva “sumu” ja valosaaste haittasivat vähän matalalla olevan kohteen kuvaamista ja valotusaikakin olisi saanut olla pidempi. Hevosenpään hahmo erottuu kuitenkin, mikä oli alkuperäinen tavoitteeni. Laitteiston kokoamisen lomassa huomasin useamman tähdenlennon, hienoin oli kirkas ja vihreä tulipallo.

Kuva: Antti Taskinen.
Sky-Watcher Explorer 200 PDS -kaukoputki, HEQ5 Pro -jalusta, Canon 7DII, ISO 3200, 50 x 2 min. DSS, Ps, Lr.

 

Marraskuun kolmentena kuvasi linnunrataa, kun taivaalle piietyi kaunis tulipallo. Tätä seurasi upea savuvana, jonka kiemurtelu tallentui näyttäväksi animaatioksi:

Kiitos kaikille kuvia ja juttuja lähettäneille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *