Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Yleinen

Sattumasta toiseen, eli miten uusi revontulimuoto löytyi

Sattumasta toiseen, eli miten uusi revontulimuoto löytyi

Matti Helin   Revontulimuotojen määrä kasvoi virallisesti yhdellä, kun tähtitieteen harrastajat yhdessä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa selvittivät erikoisen, lainemaisen revontulimuodon taustat. Tämä ilmiö nimettiin revontulidyyneiksi. Kyseinen revontulimuoto ei ole entuudestaan harrastajille tuntematon, mutta aiemmin sille ei ole löytynyt tieteellistä selitystä.…
Aurinkokuntatapaaminen 2020

Aurinkokuntatapaaminen 2020

Pirjo Koski: Vuosittainen Aurinkokuntatapaaminen pidettiin jälleen Tähtikallion havaintokeskuksessa Orimattilan Artjärvellä 7.–9.2.2020. Tapahtuman järjestämisestä vastasivat Ursan aurinkokuntayhteisön harrastusryhmät. Mukana oli myös Revontuliryhmä. Saavuimme Artjärvelle Juha Ojanperän sekä Veikko Mäkelän kanssa perjantai-iltana. Tähtikalliolle vievä tie oli niin jäässä, että alkupätkästä muodostui “koe Tähtikallio…
Sattuma

Sattuma

Matti Helin   Jos asteroidi ei olisi iskeytynyt Maahan noin 65 miljoonaa vuotta sitten, en olisi kirjoittamassa tätä tekstiä. Dinosaurukset olisivat mahdollisesti vieläkin dominoiva eläinryhmä. Jos Titanic olisi ollut hieman aikataulustaan edellä tai jäljessä, olisi traaginen törmäys vältetty eikä James…
Kuun puolivarjopimennys oli menestys

Kuun puolivarjopimennys oli menestys

Veikko Mäkelä ja Paula-Christiina Wirtanen: Tammikuun 10. päivä 2020 saatiin seurata vuoden ensimmäistä Kuun puolivarjopimennystä kirkkaassa talvisäässä. Pimennyksestä tulikin runsaasti hienoja havaintoja.  Tänä vuonna emme saa nauttia täydellisistä tai edes osittaisista kuunpimennyksistä, mutta tarjolla on kolme puolivarjopimennystä. Näistä tammikuun täysikuu…
Tähtitaivas, ikuinenko?

Tähtitaivas, ikuinenko?

Matti Helin: Öinen taivas vaikuttaa stabiililta. Vuosi toisensa jälkeen samat tähdet tuikkivat taivaalla. Lähiavaruuden kappaleet, kuten Kuu ja planeetat pyörivät radoillaan. Joskus satunnainen komeetta tekee pikavisiitin yötaivaan tarkkailijaa ilahduttamassa, mutta muuten ei sanottavaa muutosta näy. Tosiasiassa taivas muuttuu koko ajan.…
Lukijoiden kuvat, helmiäispilviä ja syvää taivasta

Lukijoiden kuvat, helmiäispilviä ja syvää taivasta

Matti Helin: Lopputalvi oli pilvinen, kuten tavallista. Onneksi aika ajoin alapilvet ja vesisade väistyivät ja taivaan tarkkailijoille oli, ainakin hetkiksi, muutakin tekemistä kuin lahjojen paketointia. Joulukuun ensimmäisenä päivänä pilkahti linnunrata, josta Pirjo Koski nappasi kuvan: 1.12.2019. Illalla kävin lähijärvellä itsekseni…